Suutari pysyköön lestissään eli iskelmätoimittaja puolueettomana

Eniten aitoa iskelmää pitäisi Milla Mattilan, "iskelmätoimittaja" soittaa Iskelmäradiossa, eikä leikkiä politiikan asiantuntijaa. Hän arvosteli pääministeriä ja kehui persujen (opposition) kansanedustajaa tämän mielipiteestä "pääministerin ei pitäisi toivoa nopeampaa rokotustahtia, vaan toimia".

Suomessa ei ole lääketehtaita, jotka valmistavat korona rokotteet. EU-maat ovat yhteisesti sovitun rokotejakelun piirissä. Suomessa korona pandemia on hyvin hoidettu ja leviämisluvut EU-maiden parhaita. Joten emme ehkä ole kiireellisyyslistalla ensimmäisiä? Rokotteita saamme kuitenkin yhtä paljon kuin esim. RUOTSI, jossa pandemia jyllää voimalla ja leviämisluvut ja koronan kuolinluvut ovat kymmenkertaiset.

Pääministeri ja Suomen hallitus on onnistunut erittäin hyvin korona pandemian hoidossa ja tulee onnistumaan myös rokote ohjelman toteuttamisessa.

Persut vastustavat eniten rokotuksia ja räksyttävät hallituksen toiminnasta, vaikka Suomen hallitusta ja pääministeriä arvostetaan ja kehutaan kaikissa maissa, etenkin Euroopassa.

Iskelmäradion toimittajan tulisi lopettaa opposition äänitorvena oleminen ja keskittyä puolueettomana iskelmien soittamiseen.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hallitusta on arvostelemassa taas myös Iltalehti, tällä kertaa Lauri Nurmen toimesta. On selvää, että ei rokotteita saada joka paikkaan heti eikä kovin nopeastikaan. Ei tämä ole hallituksen vika.

Äänestä

Älkää ihimiset ottako sitä myrkkyrokotetta. Tämä hössötys on ainoastaan median valehtelua ja thl, sekä who ovat ne pahimmat jotka käskee. Nyt ollaan sellaisessa ajassa, että ei ole koskaan ennen ollut ja tarkoituksena ainoastaan lietsoa mahdollisimman paljon pelkoa ja hysteriaa. Harvinaisen hyvin ovat onnistuneet.

Äänestä

Mitä ihmettä!?

Löytyykö todella toimittaja, joka uskaltaa kehua persuja???

Risti seinään! Hyvä Milla, kuka hän sitten onkaan!

Äänestä
  • Mitäs kehuttavaa siinä persu-räksytyksessä on?
    Mikä on persujen vaihtoehto, miten persut järjestäisivät Suomeen rokotteita ja mistä?
    Miten persut hoitivat hallitusvastuussaan viime hallituskaudella Suomen varmuusvaraston kuntoisuuden?

    Miten persut poistaisivat Suomen leipäjonot ja miten hoitaisivat työllisyyden?
    Sipilän hallituskaudella, persu-ministeri oli työministerinä ja kiky-sopimuksella jäädytettiin palkkoja ja aktiivimallilla saatiin työttömille lisää sanktioita. Jatkuisiko sama meno, jos persut pääsisivät uudestaan hallitukseen kokoomuksen ja kepun kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs kehuttavaa siinä persu-räksytyksessä on?
    Mikä on persujen vaihtoehto, miten persut järjestäisivät Suomeen rokotteita ja mistä?
    Miten persut hoitivat hallitusvastuussaan viime hallituskaudella Suomen varmuusvaraston kuntoisuuden?

    Miten persut poistaisivat Suomen leipäjonot ja miten hoitaisivat työllisyyden?
    Sipilän hallituskaudella, persu-ministeri oli työministerinä ja kiky-sopimuksella jäädytettiin palkkoja ja aktiivimallilla saatiin työttömille lisää sanktioita. Jatkuisiko sama meno, jos persut pääsisivät uudestaan hallitukseen kokoomuksen ja kepun kanssa?

    Persuttelu on typerää.

    Äänestä

tollasten radio-akkojen mielipiteillä ja puheilla ei ole mitään merkitystä

Äänestä

Minusta on parempi, että mediassakin on monimuotoista mielipiteenilmaisua. Kansalaisten yksi tehtävä mielestäni on pitää vallanpitäjät ruodussa, jotta heillä ei ehdi kusi nousta päähän ja luulla itseensä vielä vaikka jumalaksi.
Tähän metodina on tervehenkinen vittuilu aiheesta kuin aiheesta ja välillä myös aiheetta.
Mutta sille minä en voi mitään, jos jotkut ovat niin tyhmiä, että eivät erota vihapuhetta vittuilusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eniten aitoa iskelmää pitäisi Milla Mattilan, "iskelmätoimittaja" soittaa Iskelmäradiossa, eikä leikkiä politiikan asiantuntijaa. Hän arvosteli pääministeriä ja kehui persujen (opposition) kansanedustajaa tämän mielipiteestä "pääministerin ei pitäisi toivoa nopeampaa rokotustahtia, vaan toimia".

Suomessa ei ole lääketehtaita, jotka valmistavat korona rokotteet. EU-maat ovat yhteisesti sovitun rokotejakelun piirissä. Suomessa korona pandemia on hyvin hoidettu ja leviämisluvut EU-maiden parhaita. Joten emme ehkä ole kiireellisyyslistalla ensimmäisiä? Rokotteita saamme kuitenkin yhtä paljon kuin esim. RUOTSI, jossa pandemia jyllää voimalla ja leviämisluvut ja koronan kuolinluvut ovat kymmenkertaiset.

Pääministeri ja Suomen hallitus on onnistunut erittäin hyvin korona pandemian hoidossa ja tulee onnistumaan myös rokote ohjelman toteuttamisessa.

Persut vastustavat eniten rokotuksia ja räksyttävät hallituksen toiminnasta, vaikka Suomen hallitusta ja pääministeriä arvostetaan ja kehutaan kaikissa maissa, etenkin Euroopassa.

Iskelmäradion toimittajan tulisi lopettaa opposition äänitorvena oleminen ja keskittyä puolueettomana iskelmien soittamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu