Huvittaa joskus varotoimet!

Anonyymi

Asun Ruotsissa. Olen nyt muutamana aamuna kävellyt 5 kilometria kaupunkiin ja sitten palannut bussilla kotiin.
Bussiin pääsee vain takaovesta, sillä ensimmäisen penkkirivin taakse on pantu este, ettei pääse kuskia lähelle.
Nyt taitaa useimmat matkustaa ilmaiseksi, koska kuski ei pääse estämään ketään matkustamasta ilmaiseksi. Minulla on eläkeläisille annettu vapaalippu.

Kovaäänisistä kuului: Pitäkää välimatka, siirtykää taaksepäin , ei seista keskikäytävällä, käytä turvavyötä...
Katselin ympärilleni: näkyi olevan minun lisäkseni pari muuta matkustajaa autossa.
Paljonkohan tuokin bussifirma menettää joka päivä? Ennen bussit olivat täynnä.

Kaupoissa katsellaan toisiansa sillä silmällä, että mitäköhän tuokaan koronanlevittäjä täällä tekee! Ei voi edes selittää, että on täysin terve, eikä ole edes ollut vilustunut vuosiin. Kaikki ovat nyt muka mahdollisia tartunnanlevittäjiä.

En voi olla ajattelematta, että mitä nuo bakteerikauhuiset tekevät ulkona, eivätkö he voi ostaa kuukauden ruoat ja sulkeutua omaan kamariinsa! Miksi terveet eivät saa olla terveitä ja liikkua vapaasti?
Enhän minäkään kuumeisena rupeaisi juoksemaan kaupasta kauppaan, niin miksi kuvittelisin kaikkien tekevän niin?
Ne jotka ovat liikkeellä, ovat tuskin sairaita.
Ne jotka eivät liiku, taitavat sairastua kotonaankin liikunnan puutteessa.

4

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos olet kohta vuoden onnistunut välttelemään faktaa että moni on oireeton mutta kantaa ja levittää silti virusta, niin olet kyllä erinomaisen taitava välttelemään tietoa. Tai sitten et ymmärrä mitä kuulet/luet. Taito se on kai tuokin.

    • Anonyymi

      "Bakteeriksmmoiset".....korona on virus, ei bakteeri. Ja siinä vaiheessa kun tulee sairas olo, on jo 1-2 päivää ehtinyt virusta levittää.

      Mutta jos on noin pihalla asioista vieläkin, niin turha kai selittää.

      • Anonyymi

        Jos tuntuu paremmalta sanoa viruskauhuiset, niin sanotaan niin. Keuhkokuumeen saa myös bakteereistakin, vaikka hemofilus influenzae.
        Sitten vaan tutkimuksiin, kyllä silloin löydetään myös koronaviruksia, onhan niitä kymmenittäin erilaisia. Ja diagnoosi on valtion politiikan mukaan aina covid 19.


    • Anonyymi

      Olen vuosien aikana nähnyt ihmisten kuolevan tavalliseen flunssaan yhtä lailla. bEi kuolleisuus ole mihinkään muuttunut, se on yhä 100%. Tavat vain vaihtelevat.

      Taitaa tuo keskimääräinen elinikä olla yhä yhtä pitkä kuin viime vuosina yleensä.

      Jos aiemmin olisi pantu kaikki keuhkokuumepotilaat hengityskoneeseen, olisi niistäkin voinut kertoa kauhukertomuksia, mutta kuolema hyväksyttiin myös yhtenä vaihtoehtona.

      Vielä nykyäänkin tehdään samoin: esimerkiksi sydänveritulppapotilaat voitaisiin aina pitää hengissä viikkotolkulla, jos käytettäisiin koneita veren pumppaamiseen samalla kun sydäntä hoidettaisiin tai se vaihdettaisiin. Kuitenkin valitaan luonnollinen kuolema.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3195
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1254
    3. 66
      1183
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      988
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      876
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      856
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      809
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      45
      742
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      688
    Aihe