Aihe

Kaupungin johdosta selvitys

Anonyymi

Paikallislehdessä joka viikko monta sivua asiasta. Mikä lienee lopputulos? Ja onko asiat todella täällä noin vinksallaan. Syö luottamusta kunnan asioiden hoitoon.

Viime viikolla kerrottiin rouva Sorvannon lähteneen kokoomuksesta. Mitä hän oli siihen kolumniinsa kirjoitellut?

34

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhden kysymyksen lisäisin, jos joku uskaltaisi nimettömänä jotain paljastaa. Onko menossa operaatio, jossa kokoomus vaihtaa valtuutettuja uusiin tulevaisuutta ajatellen? Mielenkiintoista nähdä kenen kavereita ja mistä taustaryhmästä on tulevien kuntavaalien ehdokkaina kokoomuksessa.

    • Anonyymi

      No nyt on kaupunginjohtaja saanut tarpeekseen Kokoomuksen valtuustoryhmän pelleilystä ja irtisanoutunut. Syyttömät lähtee, ongelmat jää. Onneksi tulee keväällä vaalit ja päästään toivottavasti eroon kaksilla rattailla ajelevista viranhaltija-luottamusmiehistä. Tätä se teettää, kun menee puurot ja vellit sekaisin. Todellinen sylttytehdas on tarkoitushakuisen selvityksen omavaltaisesti tilannut itselleen kaupunginjohtajan titteliä havitteleva äänikuningatar.

      Eipä Ylöjärvelle taida olla jatkossa suurta vetovoimaa, kun poliitikot näin tökeröisti suhmuroivat. Jään odottamaan jatko-osaa ja erityisesti paikallisen Kokoomuksen sisäistä siivoisoperaatiota. On siellä piilossa paljon muutakin hyväveli-sulle-mulle -toimintaa, mikä ei kestä päivänvaloa.

      • Anonyymi

        Ei kai hyvät veljet ole taas mukana kuvioissa. Näyttänyt "akkojen" hiekkalaatikkoleikiltä. Vai onko ratikka aktivoinut toimintaa?


      • Anonyymi

        Näinpä se on, tuohon soppaan kun lisätään vielä kuvissa hymyilevä kukkopoika niin soppa on aika valmis


    • Anonyymi

      Harmi, että aloite hsllituksen erottamisen vuoksi tulee vasta nyt. Kj ei nauti hallituksen luottamusta. Valtuusto ei hallituksen pj:n..
      Suhmurointi on valtavaa. Kj sai tarpeekseen. Hal pj. on tuhonnut valtapelillään ja täydellä narsisimillansa kaiken. Sen olisi pitänyt tajuta itse lähteä ajat sitten.

      • Anonyymi

        Luuletko oikeasti että tajuaa? Trumpin tauti pahasti päällään, minäminäminä


    • Anonyymi

      Nyt lähti sitten hallintopäällikkö. Näin "vastuulliseti" hoidetaan siis Ylöjärven kaupungin yhteisiä asioita. Muistakaa nyt kevään kuntavaaleissa, että kaupungin viranhaltijoita ja työntekijöitä ei passaa päästää luottamushenkilöiksi johtamaan itse itseään. Luottamusmiehet johtavat ja virkakoneisto toteuttaa, muuten menee vastuu- ja valtasuhteet rikki. Toivottavasti nykyinen epäterve tila korjautuu Ylöjärvelläkin piakkoin ja luottamushenkilöiksi valitaan kaupunkilaisten etua ajavia asukkaita, joilla ei ole omaa lehmää ojassa. Nyt kaupungin palkolliset ja viranhaltijat käyvät valtapelejään poliittisella areenalla ja kapunkilaisten oikeat asiat jäävät hoitamatta. Kaikki ulos !

    • Anonyymi

      Soppa sakenee, nyt vaaditaan jo koko kaupuninhallituksen eroa ml. keittiömestari Luojus...

    • Anonyymi

      DemariPellet pilaa kaikkien maineen ja elämän.

    • Anonyymi

      Kaupunki ja ihmiset ympärillä muuttuu ja kehittyy, mutta kaupunginjohdossa jumitetaan ilmeisesti vuosia ja vuosikymmeniä vanhoissa valtapeleissä. Aika äänestää uusia kasvoja asioista päättämään, joilla ei ole sidonnaisuuksia niin näihin suhmurointiverkostoihin saati sitten kaupunkiin työnantajana sen suuremmin.

      En muistaakseni ole persuja aiemmin äänestänyt, mutta nyt äänestän. Josko uudempana porukkana ja aiemmin muiden puolueiden taholta ylenkatsottuna olisivat edes jonkin verran erossa näistä suhmuroinneista? Ehkä naiivia ajatella näin, mutta muiden puolueiden toiminta ei vakuuta edes valtakunnan tasolla.

      Äärettömän huonoa mainosta kaupunkille koko tämä soppa.

      • Anonyymi

        Voi voi, samanlaisia oman edun tavoittelijoita ja muiden rahojen päällä kiipijöitä ne persutkin on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi, samanlaisia oman edun tavoittelijoita ja muiden rahojen päällä kiipijöitä ne persutkin on.

        Voi voi vaan itsellesi. Minulla mielipiteeni ja sinulla omasi, joka ei edes ollut kovin hyvin perusteltu. Hyvää jatkoa.


    • Anonyymi

      Tuleeko tämä selvitys julkiseksi? Kuitenkin verorahoilla teetetty, niin eikö kuntalaisilla ole oikeus tietää sen sisältö ja miten kaupunkia johdetaan?

      • Anonyymi

        Mikä Ylöjärvellä olisi julkista? Semmoista salakerhoa tuo päätöksenteko.


      • Anonyymi

        Kyllä. Mutta voi joutua hakemaan hallinto-oikeuden kautta.


      • Anonyymi

        Tässähän tämä virallinen tiedote, joka on kyllä melkoista huttua:

        "Selvitystyön johtopäätöksissä todetaan, että johtamisen muutos on tarpeen. Työ- ja johtamiskulttuuria tulisi kehittää asiantuntijuutta, kokeilua ja uskallusta lisäten. Kehitystyön painopisteiksi nousevat työntekoa tukeva johtaminen, avoin vuorovaikutus ja tiedonkulku. Konkreettisina asioina mainitaan muun muassa kaupungin johtoryhmätyöskentelyn kehittäminen, tiedonkulun kehittäminen ja avoimuuden lisääminen johtoryhmän ja kaupunginhallituksen jäsenten välillä, henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulosten käsittelyn kehittäminen sekä epäasiallisen kohtelun nollatoleranssiin liittyvän toimintamallin kehittäminen.

        Ylöjärven voimavaratekijöinä selvitys nostaa esiin seuraavia asioita: ammattitaitoinen henkilöstö, arjen työn sujuminen, mukavat työkaverit, lähityöyhteisön tuki, työtehtävien mielekkyys sekä kaupunkistrategian jalkautumisen onnistuminen. "

        Paljon melua tyhjästä ja saatiin savustettua kaupunginjohtaja ulos. Kyllä tuo varsinainen raportti pitää saada sanasta sanaan julki, koska tämä tiedote jättää kaiken olennaisen kertomatta. Tuollaista konsulttijargonia kun nyt löytyy joka yhteisöstä ilman että tarvitsee kenenkään erota. Haistan palaneen käryä...

        Vaaliuurnilla tavataan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässähän tämä virallinen tiedote, joka on kyllä melkoista huttua:

        "Selvitystyön johtopäätöksissä todetaan, että johtamisen muutos on tarpeen. Työ- ja johtamiskulttuuria tulisi kehittää asiantuntijuutta, kokeilua ja uskallusta lisäten. Kehitystyön painopisteiksi nousevat työntekoa tukeva johtaminen, avoin vuorovaikutus ja tiedonkulku. Konkreettisina asioina mainitaan muun muassa kaupungin johtoryhmätyöskentelyn kehittäminen, tiedonkulun kehittäminen ja avoimuuden lisääminen johtoryhmän ja kaupunginhallituksen jäsenten välillä, henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulosten käsittelyn kehittäminen sekä epäasiallisen kohtelun nollatoleranssiin liittyvän toimintamallin kehittäminen.

        Ylöjärven voimavaratekijöinä selvitys nostaa esiin seuraavia asioita: ammattitaitoinen henkilöstö, arjen työn sujuminen, mukavat työkaverit, lähityöyhteisön tuki, työtehtävien mielekkyys sekä kaupunkistrategian jalkautumisen onnistuminen. "

        Paljon melua tyhjästä ja saatiin savustettua kaupunginjohtaja ulos. Kyllä tuo varsinainen raportti pitää saada sanasta sanaan julki, koska tämä tiedote jättää kaiken olennaisen kertomatta. Tuollaista konsulttijargonia kun nyt löytyy joka yhteisöstä ilman että tarvitsee kenenkään erota. Haistan palaneen käryä...

        Vaaliuurnilla tavataan.

        Pelkkää liirumlaarumia ilman mitään konkretiaa. Jos samat tyypit jatkaa samalla asenteella, on aivan se ja sama, minkä korulauseiden mukaan kuvitellaan toteuttavan uutta uljasta toimintatapaa.


      • Anonyymi

        Lehtiuutisen perusteella kh pj kuvittelee, että selvitystä ei tarvitse julkistaa, vaan se on luottamuksellinen. Julkisuuslakia on kuitenkin noudatettava, eikä viranomainen saa salata asiakirjoja muuten kuin lain sallimien pykälien perusteella. Niitä on tässä keississä täysin mahdontonta löytää ja vaikka jotain salattavaakin olisi, niin kyseiset kohdat mustaamalla muu asiakirja on julkistettavissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehtiuutisen perusteella kh pj kuvittelee, että selvitystä ei tarvitse julkistaa, vaan se on luottamuksellinen. Julkisuuslakia on kuitenkin noudatettava, eikä viranomainen saa salata asiakirjoja muuten kuin lain sallimien pykälien perusteella. Niitä on tässä keississä täysin mahdontonta löytää ja vaikka jotain salattavaakin olisi, niin kyseiset kohdat mustaamalla muu asiakirja on julkistettavissa.

        Juuri näin. Julkisuusperiaate kuuluu ns perusoikeuksiin. Kuka tahansa laittaa kaupungin kirjaamoon tietopyynnön.


    • Anonyymi

      Onhan ne asiat aika vinksallaan, lähteneistä työntekijäistä olisivat voineet haastatella muitakin kuin eläkkeelle lähtijöitä johdosta. Esimerkkinä vaikkapa sivistys, perusturva ja teknisen palvelut.
      Sorvantohan kyllä yritti mutta kun hallituksen pj ja osa johtoryhmästä ovat ihan eri sfääreissä toisiaan kehuen niin voiko muunlaista lopputulosta oikeastaan ollakaan? Kokoomus yrittää selkeästi pormestarimallia, se kumpi näistä kellokkaista olisi heidän puolestaan haluttu pormestari on vähän epäselvää - Ylöjärveläisten kannalta toivottavasti ei kumpikaan.
      Päättävistä poliitikoista ainoastaan valtuuston pj:llä taitaa olla järki päässä. Toivottavasti KH pj ymmärtää keskittyä palkkatyöhönsä mikromanageerauksen sijaan ja tämä toinen kellokas yrittäjyyteensä syyllistämisen sijaan sekä pari johtoryhmäläistä päätyä eläkkeelle niin Ylöjärvestäkin tulisi taas hyvänhenkinen paikka asua ja voisi kaupungillekin työllistyä pysyvästi joitain jolla on omiakin ajatuksia

    • Anonyymi

      Ylöjärven kaupungin maineen pilanneet Luojus ja Ojares ulos.

      Tämän episodin jälkeen ei Ylöjärvelle halua tulla kukaan korkeasti koulutettu ja osaava, kun luottamushenkilöiden käyttäytyminen on näin ala-arvoista. Kahden ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ammattilainen laitetaan pihalle, jotta paikalliset kouluja käymättömät "huippuosaajat" pääsisivät palkintovirkaan kaupunkilaisten elätettäviksi... vuonna 2021.

      • Anonyymi

        Antaa nyt kokoomuksen tehotiimin porskuttaa niin saadaan entistäkin kansanläheisemmät vaalit keväällä


    • Anonyymi

      Kaupunginhallituksen pj on mielivaltaisesti savustanut kaikki ulos, kenestä ei tykkää. Jopa laittomasti, keinoja kaihtamatta. Veronmaksajien rahoillla. Pilannut näin koko kaupungin ja itsensä maineen. Vihdoin edes osa valtuutetuista on menettänyt hermonsa. Hänen pitäisi lähteä ja toivottavasti äänestäjät muistavat...

      • Anonyymi

        Mitä jos äänestettäisiin kokonaan uudet tyypit johtoon? Vanhat on nyt nähty.


    • Anonyymi

      Tämän päivän lehden mukaan asioita käsitellään jatkossa suljetuin ovin ja pienessä piirissä työrauhaan vedoten. Paikallislehti on samassa talutusnuorassa.

      Eli mikään ei muutu, saatiin veronmaksajien rahat tuhlattua ja muutama persona non grata pihalle ja selvitys arkistoidaan mappi ööhön vilauttamatta siitä tavuakaan kuntalaisille.

      Kyllä on ketkua ja selkärangatonta, kieroa toimintaa. Kuka tällaiseen työyhteisöön enää haluaa, ainakaan kukaan osaava ja tekevä henkilö?

      Henkilökohtaiset hillotolpat näyttää olevan ne tärkeimmät niin valtakunnan kuin kaupunginkin tasolla. Ja sitten ihmetellään kun kansa ei luota poliitikoihin. Miksiköhän?

      Selvitys on saatava julkiseksi!

      • Anonyymi

        Kirjaamo@ylojarvi.fi. Pyydä selvitys. Saat joko selvityksen tai valituskelpoisen päätöksen salaamisesta. Laita perustelut tänne, jos salaavat selvityksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjaamo@ylojarvi.fi. Pyydä selvitys. Saat joko selvityksen tai valituskelpoisen päätöksen salaamisesta. Laita perustelut tänne, jos salaavat selvityksen.

        Jos selvityksen saaminen on näin helppoa, sitä enemmän täytyy ihmetellä paikallislehden lammasmaisuutta asiassa. Hys hys vaan niin unohtuu koko juttu...hys hys...ei kirjoitella mitään...työrauha hys hys. Ehkä Aamulehdellä olisi enemmän sisua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos selvityksen saaminen on näin helppoa, sitä enemmän täytyy ihmetellä paikallislehden lammasmaisuutta asiassa. Hys hys vaan niin unohtuu koko juttu...hys hys...ei kirjoitella mitään...työrauha hys hys. Ehkä Aamulehdellä olisi enemmän sisua!

        Aamulehdestä ei ole mihinkään. Vähän mennyt eteenpäin uuden omistajan aikana, mutta aika vähän.


    • Anonyymi

      Ja nyt näiden kellokkaiden mielestä on isoin ongelma löytää se kuka vuoti tiedon lehdistölle? Meneekö hyvät pormestarisuunnitelmat vallan uusiksi? Meinaako joku oikeasti äänestää vielä näitä tättähääriä?

      • Anonyymi

        Luulen, että vuotaja ei kiinnosta ketään. Tavoiteena ehkä vastustajan kiusaaminen. Sitähän tällaiset tutkintapyynnöt usein ovat. Kuka on leikin pikkusieluinen ja kostonhimoinen johtaja?


    • Anonyymi

      Ei taida olla yhden ihmisen tai puolueenkaan projekti tämä tutkimus vaan näyttää mukana olevan kaikki vastuusa tuntevat puolueet,sillä onhan Ylöjärven kehitys laantunut viime vuosina,väkiluku laskee, syntyvyys vähenee, asiat ei etene virkaportaassa, silloin poliittisen johdon on otettava asiat haltuun, ja yleensä se tarkoittaa, että tekijötä tarvitsee vaihtaa, sen huomasi kaupunginjohtajakin. Ja onhan se niin, että uusi luuta pyyhkii aina paremmin kuin vanha skrapa. Poliittisa päätöksentekijöitä voidaaan vaihtaa sitten kevään vaaleissa, jos nähdään aiheeliseksi.

    • Anonyymi

      Ehkä olisi aika laittaa ihan jokainen vaihtoon.

      Tulee mieleen koulukiusaamiskuviot. Liekö noilla monilla sen suuntaista historiaa?

    • Anonyymi

      Nyky porukka takaisin hiekkalaatikolle. Ei muualla hommat onnistu. Hyvä jos sielläkään.

    • Anonyymi

      Monella on Sivusta ikävä, hänen aikanaan puutarhakaupunki kasvoi, kehittyi ja kukoisti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      608
      29537
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      288
      20807
    3. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      14057
    4. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      352
      10847
    5. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      77
      7984