Armovaltakunta on ihmisten keskellä

Kris­ti­nus­kon kes­kei­sin sa­no­ma on Ju­ma­lan rak­kaus. Vaik­ka Ju­ma­la vi­haa syn­tiä, hän ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä. Syn­ti on Ju­ma­lan vas­tus­ta­jan ai­kaan­saan­nos­ta, se erot­taa Ju­ma­las­ta ja vie sie­lun­vi­hol­li­sen yh­tey­teen.

Ju­ma­la ra­kas­taa luo­maan­sa ih­mis­tä ja ha­lu­aa hä­net elä­mään yh­tey­des­sään ikui­ses­ti. Tä­män vuok­si Ju­ma­la an­toi poi­kan­sa syn­tyä ih­mi­sek­si an­sait­se­maan ih­mi­sil­le pe­las­tuk­sen.

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na kai­kis­sa ih­mi­sis­sä vai­kut­taa pe­ri­syn­ti. Se saa ai­kaan sen, et­tä jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on tai­pu­mus aja­tel­la ja toi­mia Ju­ma­lan tah­toa vas­taan. Näin ol­len yk­si­kään ih­mi­nen ei voi omal­la an­si­ol­laan teh­dä mi­tään pe­las­tu­mi­sen­sa hy­väk­si.

Ju­ma­lan lap­si omis­taa us­kol­la Kris­tuk­sen van­hurs­kau­den ian­kaik­ki­sek­si au­tuu­dek­si. Jos ih­mi­nen ei omis­ta us­kon lah­jaa ja elää il­man yh­teyt­tä Kris­tuk­seen ja hä­nen seu­ra­kun­taan­sa, se vie ih­mi­sen ka­do­tuk­seen.

Kris­tuk­sen an­sio on sitä, et­tä hän ris­tin­kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­mi­sel­laan so­vit­ti kaik­kien ih­mis­ten syn­nit ja os­ti hei­dät ta­kai­sin kuo­le­mas­ta elä­mään, sie­lun­vi­hol­li­sel­ta Ju­ma­lal­le.

Ih­mi­nen voi ol­la osal­li­nen Kris­tuk­sen an­si­os­ta ja Ju­ma­lan pe­las­ta­vas­ta ar­mos­ta vain sy­dä­men us­kon kaut­ta. Lut­her opet­taa, et­tä Ju­ma­la te­kee it­sel­leen kel­vol­li­sek­si, van­hurs­kaut­taa ih­mi­sen, yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen an­si­on täh­den. Tätä Ju­ma­lan ar­moa ja Kris­tuk­sen an­si­o­ta tar­jo­taan evan­ke­liu­min sa­nas­sa.

Aloit­ta­es­saan jul­ki­sen toi­min­tan­sa Jee­sus kut­sui ih­mi­siä Ju­ma­lan ar­mo­val­ta­kun­taan. Hän ju­lis­ti: ”Teh­kää pa­ran­nus, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le.” Kut­su on tar­koi­tet­tu jo­kai­sel­le ih­mi-sel­le. Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa Ju­ma­la val­mis­ti tien ar­mo­val­ta­kun­tan­sa yh­tey­teen.

Ju­ma­lan ar­mo­val­ta­kun­ta on yhä kes­kel­läm­me. Kris­tuk­sen työ jat­kuu maa­il­mas­sa Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. Jee­sus val­tuut­ti näin seu­raa­jan­sa evan­ke­liu­min työ­hön.

Kun ih­mi­nen us­koo syn­nit an­teek­si, hän saa sy­dä­meen­sä Py­hän Hen­gen lah­jan. Us­kos­ta van­hurs­kas ei ole enää vaa­ti­van lain vaan ar­mon al­la. Ju­ma­lan lap­si elää joka päi­vä Ju­ma­lan ar­mon va­ras­sa, Kris­tuk­sen so­vin­to­työs­tä osal­li­se­na.

Ju­ma­lan ar­mo opet­taa ja neu­voo to­tuu­teen, elä­mään Ju­ma­lan tah­don mu­kaan. Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma us­kon­kil­voi­tuk­ses­sa. Us­kon kaut­ta Ju­ma­lan lap­sel­la on sy­dä­mes­sä ian­kaik­ki­sen elä­män toi­vo. Tie on avat­tu pe­ril­le tai­vaa­seen.