Onko Schroderus lesta?

Anonyymi

Iltasanomien mukaan on: "Schroderus kuuluu vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Liikkeessä ei hyväksytä raskauden keskeytyksiä eikä ehkäisyä."

48

594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihana asia että nyt on alkanut nousemaan maassamme moraali takaisin kunniaan ja hyvä arvomaailma.
      Pimeys on vienyt ihmisiä aivan äärimmäisyyksiin.
      Nyt on herätty, näin ei enää anneta jatkua.
      Aivan ulalle esim. media yrittää viedä lapsia/nuoria. Aivopestään niin että liki kaiken uskotellaan olevan normaalia.
      Aborttia en ole koskaan hyväksynyt, enhän nyt murhaa hyväksy missään tapauksessa.
      Se on aivan sama minkä uskontokunnan ihmisiä olemme sillä on vain yksi Jumala, rakastava sellainen.
      Uskon että ihmiskunta on havahtunut nyt, kaikenlainen vääryys, vilppi, väärä valta ja ihmisten ylpeys ja ylimielisyys tulee ilmi monessa paikassa ja arvot lonksahtaa oikeille urille.

    • Anonyymi

      Asia hieman yllätti, mutta taustoja tullessa tietoon en ihmettele, mutta luulen, että suositun tenorin suosio laskee hänen asettuessaan tälläisen kansalaisaloitteen ensimmäisenä allekirjoittajana.
      Tälläinen aborttivastaisuus ja sen kieltäminen voidaan verrata haluttuun kannabiksen sallimiseen, sillä naisilla pitää olla oikeus määrätä omasta kehostaan ja jos arvioidaan, että abortti tehdään ja nähdään vain ehkäisyvaihtoehtona, merkataan lakiin silloin naisen steriloinnista tälläisen estämiseksi.
      Aborttointi pitää sallia, silloin kun uhri joutuu raiskauden, insestin, pedofilian kohteeksi ja siitä seuraa raskaus, erityisesti alaikäiset uhriksi joutuneet.
      Lisäksi, jos raskaus vaarantaa lapsen ja äidin terveyden, raskauden keskeytys sallittakoon, myös sikiön terveys alkuvaiheessa on arvioitava tarkoin.
      Lisäksi, jos tällä kansalaisaloitteella halutaan saada lasten syntyvyys nousuun, niin metsään mennään?
      Tällä kansalaisaloitteella mennään naisten oikeuksissa ja tasa-arvoisuudessa reilusti vuosikymmeniä taaksepäin, sallimmeko tälläisten saavutettujen asioiden taannuttamisen?

      • Anonyymi

        "suosio laskee"

        "Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "suosio laskee"

        "Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen."

        Näin kai raamatussa sanotaan mutta tämä pitäisi ymmärtää siten kuin se oikeasti on, eli esim näin: Joka panee kaiken toivonsa katoavaiseen maailmaan, menettää samassa määrin sisäisen rauhansa. Toisin sanoen taivasten valtakunta menee kauemmas hänestä.

    • Anonyymi

      Niin, lestoillahan on tuo klassinen musiikki nykyään tullut sallituksi. ("Näin me olemme aina uskoneet, Siionissa oppi on muuttumaton")
      Taisi olla silloin, kun jäbä luopui oopperahaaveistaan ja ryhtyi poliisiksi, kielto vielä voimassa...

      • Anonyymi

        Se on kumma että nykyään saa naiset kähertää tahikka kihartaa tukkansa. Se oli lestayhteisössä ennen kiellettyä eli syntiä. Näinkin maallistutaan. Onkohan huulten punaaminen jo kohta sallittua ja silmäluomienkin meikkaus..

        Mutta tuo näköradio eli tekevisio. Älkää sitä hyväksykö. Vuonna 1963 se kiellettiin eli sitä ei ohjelman takia voitu hyväksyä uskovaiseen kotiin. Nykyään useita kanaviakin ja mitä kaikkea siellä näytetäänkään. Se on tuo sielunvihollinen.

        Eihän siinä mitään, jos oppi vähän järkevöityy ja umpihullut "synnit" lakkaavat olemasta enää syntejä. Mutta kun koko ajan valehdellaan, että oppimme on muuttumaton...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän siinä mitään, jos oppi vähän järkevöityy ja umpihullut "synnit" lakkaavat olemasta enää syntejä. Mutta kun koko ajan valehdellaan, että oppimme on muuttumaton...

        Minä vain en usko että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea usko maailmassa. Väkisellä tynnyrissä lapset kasvatetaan tuohon uskoon. Mutta ehkäpä puolet jättää tuon uskon kun kasvavat aikuiseksi. Jos tuon suunnan saarnamiehet olisivat lähellekään enkeleitä itse niin voisin ehkä uskoakin mutta kun eivät ole. Minun Jumala on armollinen, luomiaan rakastava, hän ei lähetä yhtäkään sielua iankaikkisesti kitumaan tulikuumassa järvessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tuo näköradio eli tekevisio. Älkää sitä hyväksykö. Vuonna 1963 se kiellettiin eli sitä ei ohjelman takia voitu hyväksyä uskovaiseen kotiin. Nykyään useita kanaviakin ja mitä kaikkea siellä näytetäänkään. Se on tuo sielunvihollinen.

        Eikö sitä sanota pirun silmäksi näiden lestojen piireissä telkkaria 😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä vain en usko että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea usko maailmassa. Väkisellä tynnyrissä lapset kasvatetaan tuohon uskoon. Mutta ehkäpä puolet jättää tuon uskon kun kasvavat aikuiseksi. Jos tuon suunnan saarnamiehet olisivat lähellekään enkeleitä itse niin voisin ehkä uskoakin mutta kun eivät ole. Minun Jumala on armollinen, luomiaan rakastava, hän ei lähetä yhtäkään sielua iankaikkisesti kitumaan tulikuumassa järvessä.

        Melkoisia häntä-Heikkejä ovat lestamiehet. Eikö tämä Schroderuskin ole eronnut mies ja pitää älämölöä naisten oikeuksista. Siihenkö se omakin avioliitto kaatui? On tainneet laulut olla laulettu, kun tuollaisia päästi suustaan. Kierotuneeseen uskoon on aivopesu jo pienenä ja sitäkö nyt yrittää tehdä omille jälkeläisilleen ja muitakin pakolla opettaa. Toisen syntejä ei anneta anteeksi vain hokemalla ja lasten siittäminen hupimielessä rankaistava teko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kumma että nykyään saa naiset kähertää tahikka kihartaa tukkansa. Se oli lestayhteisössä ennen kiellettyä eli syntiä. Näinkin maallistutaan. Onkohan huulten punaaminen jo kohta sallittua ja silmäluomienkin meikkaus..

        Iisebelin buduaarillakin yritetään vetistää Hengen palo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä vain en usko että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea usko maailmassa. Väkisellä tynnyrissä lapset kasvatetaan tuohon uskoon. Mutta ehkäpä puolet jättää tuon uskon kun kasvavat aikuiseksi. Jos tuon suunnan saarnamiehet olisivat lähellekään enkeleitä itse niin voisin ehkä uskoakin mutta kun eivät ole. Minun Jumala on armollinen, luomiaan rakastava, hän ei lähetä yhtäkään sielua iankaikkisesti kitumaan tulikuumassa järvessä.

        Meillä kaikilla on sama jumala!

    • Anonyymi

      Joku lahkolainen on nykyään. Hiuskarvan varassa oli että hän olisi rosvo eikä poliisi. Pientä rosvousta tekikin nuorena ja kova tappelija. Ihan lehdessä oli kirjoitus. Abortti pitää olla mahdollinen esimerkiksi raiskatuille ja jos vahinko sattuu. Ehkäisynä sitä ei saa käyttää.

      • Anonyymi

        Aika paljon yh teiniäitejä Oulussakin. Mukava kun ovat synnyttäneet ja on mukava nähdä kun kulkevat lapsen tai lapsiensa kanssa. Piristyin kun noin 17-18 vee äiti käveli onnellisen näköisenä kolmen lapsensa kanssa vastaan Kaakkurissa viikko sitten. Suloista.😊.

      • Anonyymi

        Miestä en henk.koht tunne, mutta kyllä nykyisten rosvojen kanssa pitää tappelija ollakkin. Ja karisma täytyy olla, kuten hänessä on. Luonnollisesti se kiinnittää naisten huomion, en ole tietoinen hänen naisseikkailuistaan, mutta kuuluuko ko. asia kuin asianosaisille. Samoin voisimme kysellä vaikkapa tuomiorovasti Satu Saarisen väitetyistä miesseikkailuista, kaunis nainen kun on.
        Mihin tällä pyritään?

        Ai että poliisin pitää olla rosvo?

        Ymmärrän sarkasmin tässä yhteydessä, mutta valitettavasti on myös tapauksia ko. yhteisössä missä se ihanuus on kaukana, jolloin äidit kulkevat zombeina iltayöstä kylillä, koska taakankanto mennyt ylikuorman puolelle.
        Asia ei taida olla uusi tai outo ilmiö myöskään sosiaalipuolella, mutta eihän näistä saa puhua, kun miehet hallitsevat/päättävät miten näitäkin asioita hoidellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että poliisin pitää olla rosvo?

        Ei, vaan sheriffi. Ehkä Petruksesta on siihen? Lakia täytyy noudattaa, mutta ei nämä nykyajan jengit silittelyä usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miestä en henk.koht tunne, mutta kyllä nykyisten rosvojen kanssa pitää tappelija ollakkin. Ja karisma täytyy olla, kuten hänessä on. Luonnollisesti se kiinnittää naisten huomion, en ole tietoinen hänen naisseikkailuistaan, mutta kuuluuko ko. asia kuin asianosaisille. Samoin voisimme kysellä vaikkapa tuomiorovasti Satu Saarisen väitetyistä miesseikkailuista, kaunis nainen kun on.
        Mihin tällä pyritään?

        Nykyiset rikolliset on rauhallista sakkia. Media vain paisuttelematta asioita ja poliisi itse lisäresurssien toiveissa, jotta ei tarvitsisi tehdä sitäkään vähää mitä nyt. Aina Suomessa on rosvoja ollut ja väkivaltaa, ennen se ei vain tullut poliisin tietoon saatika ylittänyt uutiskynnystä. Rikollisporukat keskenään tappelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän sarkasmin tässä yhteydessä, mutta valitettavasti on myös tapauksia ko. yhteisössä missä se ihanuus on kaukana, jolloin äidit kulkevat zombeina iltayöstä kylillä, koska taakankanto mennyt ylikuorman puolelle.
        Asia ei taida olla uusi tai outo ilmiö myöskään sosiaalipuolella, mutta eihän näistä saa puhua, kun miehet hallitsevat/päättävät miten näitäkin asioita hoidellaan.

        Rauhanyervehdyksessä juttua aiheesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan sheriffi. Ehkä Petruksesta on siihen? Lakia täytyy noudattaa, mutta ei nämä nykyajan jengit silittelyä usko.

        Mitä ne sitten uskoo, kun ei kovuus auta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ne sitten uskoo, kun ei kovuus auta?

        Ei ne usko mitään. Linnassa välillä käyvät täysihoidossa ja tulevat takaisin rikosteleen. Suomalaisessa arvomaailmassa se ongelma on. Ei ole tasa-arvoinen maa tämä korruptoituneen Suomi.

      • Anonyymi

        Haista rauhassa vittu. Me saadaan uskoa juuri niin ku uskomme. Jättäkää meidät rauhaan!

    • Anonyymi

      Pitäkööt siemenet pussissaan jos nainen ei halua tulla raskaaksi.Ei se niin ole,että miehellä oikeus näissä asioissa.Kaikella kunnioituksella naisia kohtaan.

    • Anonyymi

      Hänhän on kertonut lestadiolaisuudesta monissa lehtijutuissa jo aikoja sitten.

      • Anonyymi

        Ihmettelen mikä tarve on kertoa omasta vakaumuksesta.Eikö riitä,että sisäinen rauha jota kokee on henkilökohtaista.Vaan tarvitaanko julkisuutta pönkittääkseen itsetuntoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen mikä tarve on kertoa omasta vakaumuksesta.Eikö riitä,että sisäinen rauha jota kokee on henkilökohtaista.Vaan tarvitaanko julkisuutta pönkittääkseen itsetuntoa.

        Mahtaa olla kuusamolaisia..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaa olla kuusamolaisia..

        Kyllä se on hirveää kun televisiota vahataan ja rumpatuksia kuunnellaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on hirveää kun televisiota vahataan ja rumpatuksia kuunnellaan..

        Nehän lestat katsoo netistä uutiset ja Urheilu kilpailut. Television ohjelma kuulemma syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen mikä tarve on kertoa omasta vakaumuksesta.Eikö riitä,että sisäinen rauha jota kokee on henkilökohtaista.Vaan tarvitaanko julkisuutta pönkittääkseen itsetuntoa.

        Jotain siellä taustalla on sattunut. Emme tiedä kaikkea. Miksi pitää saada anteeksi, jos elää ihmisiksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nehän lestat katsoo netistä uutiset ja Urheilu kilpailut. Television ohjelma kuulemma syntiä.

        Samaa ohjelmaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nehän lestat katsoo netistä uutiset ja Urheilu kilpailut. Television ohjelma kuulemma syntiä.

        Televisiossa on nappi josta voi sen sulkea kuten nettikin.

    • Anonyymi

      Tämä vanhakantainen uskonlahko perustuu naisten ja lasten alistamisen. Kun koulutus tapahtuu kodeissa, siihen ei pysty kukaan puuttumaan. Milloin siellä alkaa valistuksen valo syttyä johtotasolla, jotka kaikki ovat tätä harmaata, ukottunutta ja luuttunutta väestönosaa. Naiset olivat joskus Raamatun kertomusten kirjoittamisen aikaan miesten omaisuutta...eivät enää nykypäivänä...ainakaan Suomessa.

      • Anonyymi

        Kaksi viestiä poistettu nyt muutaman minuutin aikana. Olivat asiallisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi viestiä poistettu nyt muutaman minuutin aikana. Olivat asiallisia.

        Miksi lestadiolaiset ei vastaa medialle joutuuko ei lestadiolaiset helvettiin mutta opettavat että kaikki muut joutuu helvettiin paitsi lestadiolaiset.

      • Anonyymi

        Aivan näin ja ihmetellä pitää miksi Suomen evankelisluterilainen kirkko sallii ja pitää siipiensä suojassa tälläistä.
        Ei riitä, että kirkkomme johto ohjeistaa ja viitoittaa sanoin siitä, kuinka lestadiolaisyhteisön sisällä tapahtuvat väärinkäytökset pitää tuoda virkavallan tiedoksi ja tuomita ne tätä kautta, oikeinko?
        Asia jäänyt sananhelinäksi ja tyhjäksi toiveiden tynnyriksi eli miksi tällä tavoin kirkko pesee käsiään, vaikka voisi puuttua asiaan kovemmin keinoin?
        Miksi lestadiolaisessa yhteisössä ei saa tutkia raamatua itsenäisesti, vaan annetaan ns. uskonjohdolle kaikki valta ja kunnia tulkita raamattua omien tarkoitusperien mukaisesti ja julistaa sanomaansa ainoana oikeana tienä päästäkseen Jumalan valtakuntaan, toisuskoisilla sinne ei ole mitään asiaa, heidän sanomansa mukaan?
        Nämä uskonjohtajat eivät edelleekään halua nostaa naisten asemaa yhteisössään, vaan naisten alistaminen ja vähäpätöistäminen vieläkin tänä päivänä korjaamaton asia.

        Kuusikymppinen hyvässä asemassa oleva oululainen lestadiolainen nainen sanoi tiukasti aikuiselle ihmiselle "älä lue netistä mitä uskovaisista kirjoitetaan". Voi hyvää päivää......

        Netissä ja mediassa kerrotaan talepaaneista siloiteltu kuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netissä ja mediassa kerrotaan talepaaneista siloiteltu kuva.

        Tehkäähän parannus tähän lahkoon. Siitä suoriutuu puhelimessakin kun langan päässä on laesda. Laesda nainenkin voi päästää ihmisen irti synneistään vaikkei hänellä ole oikeutta toimia saarnamiehenä. Suotta sitä synnissä rypee. Taivaassa on kuulemma hyvä olla. Tämän lahkon ulkopuolella ei ole pelastusta.

        Lesta usko on äärettömän patavanhoillinen usko jossa lähes kaikki mukava on kiellettyä. Vanhat ukot määrää. Astukaa jo vihdoin nykyaikaan.

      • Anonyymi

        Voi vittu teiän uskottomien ennakkoluuloja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi vittu teiän uskottomien ennakkoluuloja!

        Älä sinä aivopesty puutu ihmisten asioihin .

    • Anonyymi

      Jo on takapajunen meininki, kun kehitystä yritetään viedä takaisin päin. Ihan pahaa tekee. Nainen saa määrätä omasta kehostaan ja sikiö on osa naista.

    • Anonyymi

      Täytyy kyllä ihmetellä, ettei ole vielä saanut potkuja poliisista, noiden abortti lausuntojen jälkeen. Ei kyllä sovi poliisin virkaan.

      • Anonyymi

        Sinä et sovi!

    • Anonyymi

      Vittu, lopettakaa tuo yletön meikäläisten vihaaminen. Muaki päin on räitty, heitetty ryönää, potkittu ja vittuiltu, koska olen uskomassa. Mitä se teille kuuluu, ihin uskon. Se ei luulis kutittavan teidän persettä lainkaan. Antakaa meidän olla ja uskoa! Me emme ole tehneet teille yhtään mitään!

      • Anonyymi

        Siis kyllä se vain kuuluu muille kun loisitte yhteiskuntaa, lisäännytte kuin kanit, uskonnon sekoittama päänne hoidetaan yhteiskunnan laskuun ja samaten pentulaumanne, olette sisäsiittoisia ja kaikki samannäköisiä jne jne jne. Hyi että inhoan teitä katalia ihmisraunioita. En voi sille mitään. Olen liian humaani ja oikeudenmukainen sietämään teitä .

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe