Palstalla saa käsityksen, että suurella osalla tytöistä on kaapissaan joitain leikkikaluja. Kuulia, värisyttimiä yms. Kerrotteko välineistänne kumppaneillenne, vai pidättekö vain omassa käytössä. Pitääkö yhteisiin leikkeihin ostaa uudet lelut?
Kerrotteko
miehelle
104089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksen kertoisi. Joskus leikitään yhdessä, joskus yksin. Ostamme kivoja juttuja lahjaksi myös toisillemme. Välineet voivat tuntua toisen käyttämänä ihan erilaiselta, joten vaihtelu virkistää. Ja kahdella on aina enemmän mielikuvitusta kuin yhdellä.
Ei mun mies ainakaan pode mitään peniskateutta dildolle:D Käytän yksin ja yhdessä, samoja tietysti.
Ajattelin, että ehkä ei ole tapana jakaa noita asiota. Minulle kun ei kukaan ole lelukaappiaan esitellyt. Ikäväkyllä. Saattaa tietysti olla, että kaappi on tyhjä, kun pienellä vihjailullakaan en ole saanut asiaan valoa. Uskoisin heidän myös olleen/olevan tietoisia, että lelut olisivat pikemminkin iloinen yllätys ja merkki viriilistä ja avoimesta asenteesta.
riippuu suhteestakin;) Viisi vuotta on oltu saman katon alla, että ei niitä oikein voisi salata vaikka haluaisikin. Mutta mitäpä salailemaan, hyötyä niistä vaan on ollut.
Monilla nuorilla, söpöillä ja ujoilla tytöillä ei ole kovinkaan suurellista varastoa, ja ne joilta yksi tai kaksi lelua löytyy eivät välttämättä halua asiaa kertoa. Saattaa tuntua (aluksi ainakin) liian intiimiltä. Tai jos vaikka lelu on hankittu exän kanssa, tyttö saattaa pelätä uuden miehensä reaktiota. Uusi lelu kannattaa kyllä ostaa jos molemmille osapuolille sopii. Omistan itse kaksi hieromasauvaa, jotka molemmat olen ostanut yhdessä poikakaverini kanssa. Taisipa toinen olla peräti ensimmäisen vuosipäivän lahjani häneltä. =) Riippuu täysin naisen ja miehen luonteista ja suhteesta. Joissakin suhteissa ei tulla ikinä leikkimään leluilla, toisissa taas lelut ovat osa arkea. Katsokaa rauhassa, millaiselta suhteenne vaikuttaa/mihin suuntaan se kehittyy ja menkää sitten yhdessä kaupoille.
joskus eroottista leffaa katsoassamme heitin poikaystävälleni vitsillä että ois kiva joku väline mukana...noh meniköhän päivä tai pari niin johan se toi "surruttimen" paketissa =) ihan kiva yllätys olikin vaikka ihan vitsillä sen aluksi heitinkin... vähän aikaa meni niin se toi dildon mukanaan:) Yhdessähän me niitä käytetään...mutta kylläpä noita semmosiakin öitä on tullut vastaan että toinen on ollut töiden jälkeen niin rättiväsynyt että on saanut ihan oman käden oikeudella tyydyttää itsensä;)
Minä ainakin olen saanut kaikki leluni kumppaniltani ! Käyttö yhdessä ja erikseen !
Vaan kumppani ne kaikki lelut on ostanut. Ei tartte kertoa. Käyttö yhdessä ja erikseen.
kaikki lelut ostettu yhdessä mut ei pahemmin niitä kyllä käytetä...
Tietenkin mies tietää niistä, miten ihmeessä tuollaisen voisi sivuuttaa kun säännöllisesti rakastellaan, puhutaan seksistä ja keksitään ja kokeillaan kaikkea uutta?
Osa leluista on ajalta ennen miestäni, osa yhdessä hankittuja, eikä se ole ollut miehelle (eikä itselle) mikään ongelma. Hyvin pian niistä tuli puhe kun alettiin yhteistä seksiä miettiä. Leluja käytetään sekä yhdessä että erikseen, ja vaikken mitenkään "tilivelvollinen" ole leikkimisistäni, niin kyllä yleensä esim. työmatkojen jälkeen tulee raportoitua molemminpuolisesti miten on erosta selvitty :)