On täälläkin ristiriitaista viestintää

Ensin täällä kehotetaan koko ajan toimimaan, ota yhteyttä, kerro tunteesi jne jne.
Kun sitten kerrankin kirjoitin, että näin teen, olenkin tyrkky joka ei kiinnosta. Ootte te vaan niin ristiriitaisia hahmoja, että sääliksi käy. Kellään ei ole ensimmäistäkään mielipidettä, tärkeintä on olla erimieltä ja loukata toisia. Sairaita te olette joka iikka täällä pätemässä, kun oikeassa elämässä teitä ei ole olemassa kuin vanhemmillenne.
1657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos haluat tyypillä on mielipiteet

Äänestä
  • Se voi olla totta. En ole niitä lukenut vähään aikaan. Pitää vilkaista, jos niitä vielä tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se voi olla totta. En ole niitä lukenut vähään aikaan. Pitää vilkaista, jos niitä vielä tulee.

    Varmaan lukutilassa ja oottaa kaipaako sitä kukaan edes tänne

    Äänestä

Jep ja sitten kun toinen lähestyy niin suurinpiirtein usutetaan poliisit perään.

Äänestä
  • Yleensä sellaiseen on hyvät syyt niin toimia.

    Äänestä

  • Niin totta. Ensin hyökätään päälle, että ota yhteyttä mitä täällä kirjoitat. Jos kerrot ottavasi yhteyttä, soitetaan poliisille ja haukutaan tyrkyksi stalkkeriksi. Johtuukohan se siitä, että suurinosa palstaa lukevista taitaa olla parisuhteessa ja täällä vaan mustasukkaisena kytiksellä?

    Äänestä

Mitähän kautta se viesti tulee? Suoraan vai Savon kieroon? Kauhea ikävä tuli mulle.

Äänestä
  • Suoraan mutta hiukan kieroon.

    Äänestä

Mitä odotat? Kuinka paljon tarvitset todisteita siitä että maailma on paha? Jumala yksin on hyvä, syylistyithän sinä itse juuri pilkantekoon. Ei tämä maailma ja sen ihmiset ole hyväntekijöitä. Itse määrittelemänsä "hyvän" tekijöitä löytyy tietysti aina, mutta valhe kantaa vain sen matkan kuin se ei joudu päivänvaloon.

Äänestä

Tämä ei ole Paikka mistä ees voi kysyä. Kandee kysyy iha frendeilt tukee ei täält.

Äänestä
  • En puhu orastavista rakkauksistani frendien kanssa. Etkö tiedä, että ystäväsi ei aidosti halua sun rakastuvan. Sehän menettää sun riippuvuuden häneen. Älä puhu heille mitään ennenkuin olet suhteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En puhu orastavista rakkauksistani frendien kanssa. Etkö tiedä, että ystäväsi ei aidosti halua sun rakastuvan. Sehän menettää sun riippuvuuden häneen. Älä puhu heille mitään ennenkuin olet suhteessa.

    Hanki parempia ystäviä! Oikeat ystävät toivoo sun parasta.

    Äänestä

Toisten mielipiteillä ei ole väliä, teet niin kuin itsestä parhailta tuntuu.

Äänestä
  • Niin kai.

    Äänestä

  • Tietenkin kaikki toimii näin omassa elämässään. Aloitus on provo.

    Äänestä

Ota huomioon se, että jos joku kehottaa toimimaaan se ei välttämättä ole se, joksi luulet. Anonymiteetti sekoittaa kaiken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ensin täällä kehotetaan koko ajan toimimaan, ota yhteyttä, kerro tunteesi jne jne.
Kun sitten kerrankin kirjoitin, että näin teen, olenkin tyrkky joka ei kiinnosta. Ootte te vaan niin ristiriitaisia hahmoja, että sääliksi käy. Kellään ei ole ensimmäistäkään mielipidettä, tärkeintä on olla erimieltä ja loukata toisia. Sairaita te olette joka iikka täällä pätemässä, kun oikeassa elämässä teitä ei ole olemassa kuin vanhemmillenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu