En oikein ymmärrä ihmisten valitusta täällä palstalla

Anonyymi

Jokainen on todennäköisesti aikuinen ja on itse ollut valitsemassa miten elämäänsä elää ja millaisia ratkaisuja siinä tekee.

Ainakin minä oon ollut usein elämässäni tienristeyksessä jossa pitänyt tehdä valinta kumpaan suuntaan jatkaa. Joskus suuntia on ollut enemmänkin mistä valita. Olen itse tehnyt ne valinnat, miten jatkan. Jos jotain seurauksista syyttää täytyy niin valinnan tekijää eli minua itseäni. Minä valitsin lähteä sitä tietä kulkemaan kaikista muista vaihtoehdoista riippumatta. Minä siis kannan loppu viimein ne seurauksetkin,

Esim. se joka valitsee 10 vuotta jutella täällä trollin kanssa oikeaan henkilöön yhteydenoton sijaan joutuu kantaan sen valinnan seuraukset nahoissaan. Ne seuraukset on ehkä se että oikea kohde menee naimisiin ja saa lapsia jonkun muun kanssa kuin palstalla häntä kaipaavan. Joku muu kun valitsee tienhaarassa toiminnan oikeessa elämässä siinä missä palstalle jäänyt on valinnut palstan.


Itse yritän aina toimia järjen ja omantunnon mukaan ja toisinaan se sattuu ja kärsiä saa siitäkin että tietää että nyt toimii oikein. Ei oikein toimiminen aina tuo onnea. Ainakaan välittömästi. Mutta vähemmän onnettomuuutta silti kuin toisen reitin valitessa olisi tullut.

Elämä on kuin suuri valtatie jonka varrella on lukemattomia risteyksiä, joista on valittava mitä lähtee kulkeen ja jokainen valinta tuo jotain seurauksia jotka tuntuu tunteissa. Joku valitsee helppo kulkuisia reittejä, joku taas pääättää kurvata metsäpolulle autollaan ja ajella suolla ja rämeikössä tullen kulkupeli naarmuilla laveemmalle reitille tai sitten valita jatkaa siellä rämeikössä loppu elämän ajan!

Elämässä tehdyt valinnat on silti omia ja niistä voi syyttä vain itseään, mutta hieno juttu tässä elämässä on kun elämäntaidon oppii että aina voi suunnan muuttaa aivan kuin autollakin. Jos ajaa väärästä rampista ulos motarilta, niin eiku kiertotietä palaaminen aikasemmalle tielle ja uus yritys

Itselläni elämäni alku oli hakemista kun tulin risaisesta lapsuudesta jossa kaikkee elämänhallinnan ja tunteiden siedon oppeja ei saanut evääksi kun omaa elämää aloitteli. Se oli ensin paljon harhapolkuja ja vääriä valintoja kulkureitiksi. Mutta aina voi tehdä uparit ja muuttaa suuntaa. Jotkut valinnat tuo mukanaan sellaisia vahinkoja että suunnan muutos on pitkäprosessi jonkun toisen valinnan kohdalla jos väärän reitin noteeraa nopeasti se muutos menee kivuttomammin.

Itsellä suurimman virhereitin korjausprosessiin meni 10 vuotta, mutta jääräpäinen sinnikkyys palkitaan. Mun lapsuus antoi vähän vääränlaisiakin eväitä ja oppeja. Vanhemmat opettti vääriä tapoja hallita vaikeita tunteita ja ne on aika syvällä tuolla jossain selkäytimessä kun ne on varhaislapsuudessa sinne idätetty. Lähdin ensin toteuttaan niitä tapoja myös itse varhaisaikuisuudessani. Tismalleen vanhempieni esimerkin pohjalta tiedostamattomasti. Ne vaan oli jotenkin kasvatuksessa kulkeneen osaksi mun toimintamallejani.

Terapiassa vasta hoksasin että mistä mulle on tällainen käsitys tullut että näin hommat etenee ratkaisuja kohti. Äiti ja isähän toimi omassa elämässään tunteiden ja elämänsähallinassa näin! Minä kopioin vanhempiani, Sen jälkeen aloin keskittyyn ajatuksella oikoon sitä opittua mallia. Aina kun se meinasi pulpahtaa toimintamallikseni valitsin toisin muistaen että näin mun omat vanhemmat veti hommat pöpelikköön ja tulos oli karu.

Tässäkin kyse valinnoista. Lapsuus ja kasvatuskaan ei määritä koko elämää. aina voi valita elämän motarilla toisen reitin, kunhan vain on kartalla siitä miksi se toinen väärä reitti niin helv. houkuttaa ja aina meinaa sinne suunnata joka mutkassa. Pitää alkaa tiedostaan että se on pinttynyt oppi ja perintö vanhemmilta, mutta sitä ei tartte seurata. Omankin reitin voi muokata ja tehdä asiat paremmin kuin edellinen sukupolvi teki

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mä taas en ymmärrä, että täällä tehdään pilkkaa jostakin hänenä esiintyen. Kertoo esiintyjän omasta sielunmaailmasta paljon.

      • Anonyymi

        Se on todennäköisesti sen ihmisen opittu oppi hallita
        omia negatiivisia tunteita. Ilmeisemmin kateus, katkeruus, pettymys ja riittämättömyydentunne taustalla


      • Anonyymi

        Ikävää, jos sellaista on. Sitä ei millään voi nähdä eikä tajuta sellainen, joka pyörii täällä vähemmän eikä tunne ketään palstalaista irl
        Jotain kostoja tai muuta, pieleen menneiden ihmissuhteiden jälkeen? Kateutta kenties tai mustasukkaisuutta?

        Ihmisten ilkeys ja pahansuopuus korostuu kyllä netissä ihan joka paikassa, missä voi kirjoitella anonyymisti. Se on sääli :( Itse tykkään enempi höpötellä fb-ryhmissä. Olen jäsenenä parissa suljetussa, salaisessa, harrastuksen tiimoilta syntyneessä ryhmässä ja on oikein kivaa keskustelua eikä ilkeillä .


    • Anonyymi

      Ota nyt hyvä aika yhteyttä siihen mieheen ettei hän nyt vaan lipsahda sun käsistä ;]

      • Anonyymi

        Huonot miehet saa lipsahtaakin. Mitä
        Niillä tekee? Pilaa elämän!


    • Anonyymi

      Siis meillähän on opetusministeriö joka päättää jo nykyään 18 vuoden ajalta mitä teet. Miksi valehtelet että jokainen itse päättää elämästään kun näin se nyt vain ei todellisuudessa ole.

      Meillä on myös puolustusvoimat jotka haluaisivat nyt kovin päästä sivareittenkin elämästä päättämään ja ihan vain sen takia koska itse eivät halua tehdä rehellistä työtä vaan mieluummin johtaa muita vaikka tuhoon.

      He väittävät että heillä on vastuullinen työ mutta todellisuudessa rekkasurmastakaan eivät ota mitään vastuuta se jäi nuoren sotilaan koko elämän kestäväksi rasitteeksi ja upseerit vain istuskelevat upseerikerhossa lipittelemässä kaljaa jota mortit heille kantavat. Ei se sen kummempi työ ole. Huomiseksi on suunniteltu marssi mutta mitä merkitystä on jos ei marsittaiskaan?

      • Anonyymi

        Se puhui aikuisista. Alussa jo sanoi sanan aikuinen. Lapsethan ei määrää itse valinnoistaan vaan vanhempansa määrää heidän puolestaan ja loput määrää laki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se puhui aikuisista. Alussa jo sanoi sanan aikuinen. Lapsethan ei määrää itse valinnoistaan vaan vanhempansa määrää heidän puolestaan ja loput määrää laki

        Jos ihmiseltä otetaan vapaus valita oli sitten nuori tai aikuinen voidaan aiheuttaa sellaista tuhoa ettei loppuelämällä ole enää mitään merkitystä. Voidaan aiheuttaa sellaiset traumat joista ei enää selviä muuten kuin kuolemalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihmiseltä otetaan vapaus valita oli sitten nuori tai aikuinen voidaan aiheuttaa sellaista tuhoa ettei loppuelämällä ole enää mitään merkitystä. Voidaan aiheuttaa sellaiset traumat joista ei enää selviä muuten kuin kuolemalla.

        Miten sä sit oisit 7-15 vuotiaana halunnut elää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sä sit oisit 7-15 vuotiaana halunnut elää?

        Vapaana tietenkin ja myös sen jälkeen pakko opettaminen ei ole vapautta. Eikä myöskään se että ainoa vapaus on vapaus opiskella. Jos haluat vaihtaa ammattia on pakko opiskella uusi ammatti. Jotkut joutuvat opiskelemaan saman ammatin uudestaan koska jotkut työpaikat käyttävät systeemiä hyväkseen.


    • Anonyymi

      Jos te ensin otatte vapauden valita pois niin ette te jälkeenpäin voi sanoa että olette saaneet vapaasti valita. Jos joku sinut raiskaa niin traumat kestää koko elämän ajan vaikka raiskaaja katuisikin tai toteaisi no mutta unohetaan koko juttu. Se on jo tapahtunut ja vain kuolema ja muistin tyhjennys voi pelastaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe