Vasemmiston populismi samanlaista kuin trumpin vaalien varastamispuheet

Anonyymi

Ennen viime Eduskuntavaaleja nähtiin täysistunnoissa samanlaista retoriikkaa kuin mitä trump heittää vaalien varastamisesta. Sitä esittivät Arhinmäki, Lindtman äänekkäimpinä ja sitä säestivät muut heidän toverinsa.

Yksi särähtävimmistä sanoista ei ollut vaalien varastaminen vaan veroparatiisiyhtiöt. Kiuru ja Paatero pitivät huolen siitä, ettei "veroparatiisiyhtiösote" toteutunut. Valmista mallia jarrutettiin kutsumalla aina vaan enemmän oman agendan mukaisia asiantuntijoita kuultavaksi ja vedottiin perustuslakiin.

Sote oli valmis ja olisi lyhentänyt jonoja ja alentanut kustannuksia. Se kaadettiin veroparatiisikriteerein, yritysvastaisena. Uusi ratkaisu on päinvastainen. Siitä ei ole hyötyä, haittaa on. Rahaa osataan kylvää, mutta entäs ihmisten palvelu? Ehkä neljän vuoden päästä meillä on parempi malli.

Tiedätkö, että jokainen suomalainen omistaa valtion kautta noin 6000 euron edestä yhtiöiden osakkeita. Taidamme omistaa myös "veroparatiisiyhtiöitä". Olemme kaikki siis kapitalisteja! Sinä ja minä.

Ne yksityiset hoiva-alan yritykset aikuisten oikeasti antavat töitä yli 50.000 suomalaiselle, jotka kaikki maksavat veronsa Suomeen. Yhtiön maksavat veronsa Suomeen. Ilman näiden yksityisyritysten apua meillä olisi kaaos.

Hoiva- ja terveydenhoidon kapasiteettia on olemassa, mutta "veroparatiisiministerit" ovat haluttomia sitä käyttämään, esim. leikkauksiin, hammashoitoon, mielenterveyspalveluihin, vammaispalveluihin, koronatestauksiin ja -rokotuksiin, lentokenttätestauksiin jne. Veroparatiisiyhtiöpuheet... trumpin vaalien varastaminen... ja marssi kongressitalolle. Häpeäksi.

2

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mainitsemissasi retoriikoissa on kyllä aika paljon eroa.

      Se on totta, että terveyspalvelualalla on paljon sitä käytäntöä, että voitot uitetaan kevyemmin verotettuihin maihin. Tätä tehdään mm. siten, että Suomen toiminnot ottavat korkeakorkoista lainaa toisen maan yhtiöltä ja näin saadaan näyttämään, että Suomen yhtiö tekee nollatulosta, eikä näin ollen maksa veroja.

      Tuo, että yksityiset hoiva-alan yritykset työllistävät yli 50 000 suomalaista on sikäli irrelevanttia, että kyseiset henkilöt voitaisiin vaihtoehtoisesti työllistää julkisen toimijan kautta.

      Olen sitä mieltä, että yksityisten yritysten epäkohdat on saatava korjattua. Olen sitä mieltä, että yksityisiä yrityksiä olisi hyvä käyttää vähintään julkisen puolen rinnalla. On ehkä hyvä, että on sekä yksityinen että julkinen puoli toimimassa, koska oikein hoidettuna tämä auttaa kustannusten pitämisessä kurissa. Ilman yksityisiä toimijoita julkisen puolen yksikkökustannukset räjähtävät käsiin ja toisin päin. Tosin näin on monin paikoin jo tapahtunut, kun hommaa ei ole hoidettu kunnolla.

    • Anonyymi

      Hoivayritykset maksavat veroja Suomeen. Ne ovat monet pörssiyhtiöitä. Sotket varmaan veronkiertoajatukset sähkönsiirtoyhtiö Carunaan, joka siirtää voittoja emoyhtiöön.

      Hoivayritykset ovat asiallisia. Sitä ei voi sanoa kuntien palveluista. Siellä on virkamiesmäisyyttä ja virheitä peitellään. Kuinka paljon vanhuksia on kuollut "kunnalliskodeissa"? Tilastoja peitellään. Alihankinta ulkopuolisilta yrittäjiltä vaatii valvontaa. Se on usein heitteillä.

      Monella paikkakunnalla yksityinen hoivayritys tekee asiat tehokkaammin ja paljon halvemmalla. Sen takia valtuustot ja lautakunnat ovat siirtyneet alihankintaan. Terkkareihin pääsee, jos pääsee viikon sisällä, leikkauksiin jo yli 6 kuukauden jonot. Se on julkisen puolen todellisuus. Esimerkiksi kaihileikkaukseen pääsee yksityisellä puolella viikon päästä. Julkisen puolen mielenterveyspalveluihin pääsee, jos uhkaa itsemurhalla. Sitäkö kannatat?

      Hallituksen sotemalli ei ole ihmisiä varten. Siinä rakennetaan kallis uusi organisaatio, joka ei paranna palveluja. Se on aivan päinvastaista, mitä muissa Pohjoismaissa tehdään. Vain Kiuru ehdottaa moista koko Pohjolassa. Ei jatkoon. Ehkä neljän vuoden päästä saadaan parempi ehdotus. Harmi, että populismi kaatoi valmiin soten pari vuotta sitten tekaistuin syin. Aate ei kanna. Ihmisiä pitää hoitaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      225
      4117
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      98
      1327
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1047
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe