Selvisi oikeudenkäynnistä: syytetty saa unohdella

Syytetty saa näköjään olla muistamatta asioita ja vähätellä tapahtumia. Ilmeisesti huumeidenkäyttö vienyt muistin jo nuorena. Ihan turhaa koko homma...
5168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsekriminointisuoja on oikeusfilosofien kehittämä ihmiskunnan suurin virhe.

Maailmassa on totuus, jos asioita ei käsitellä totuuden mukaan, ei voi olla oikeuttakaan.

Esimerkiksi, on asia josta on kaksi subjektiivista kuvausta, joista toinen on totta ja toinen epätotta.
Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää kumpi kuvauksista vastaa todellisuutta.
Siksi itsekriminointisuoja estää asioiden totuuden selvittämisen ja oikeuden toteutumisen.

Oikeus ei voi perustua kuin totuuteen ja siksi itsekriminointisuoja on oikeuden vastaista.

Itsekriminointisuoja oikeuden perustana ei voi perustua kuin siihen, että yhteiskuntajärjestykset perustuvat perustavanlaatuiseen rikolliseen järjestykseen ja sen tarkoitus on suojella rikollista yhteiskuntajärjestystä.

Äänestä

Sinulle tulee varmaan isona yllätyksenä, että syytetty saa vaikka valehdella silmät ja suut täyteen.

Äänestä

Ihan tavallisessa liikenneonnettomuustapauksessa oli niin outoa selitystä, että tuntuu kuin olisi ollut piilokamerassa. Minusta toisaalta ihan sama, mitä rangaistusta tai paljousalennusta se saa, kunhan tiedot ja tapauksen kulku edes olisivat oikein.

Äänestä

Jotkut (persut) sanovat että näin nämä asiat koetaan vaikka ne eivät olisikaan totta, siksi totuus ei ole aina niin yksiselitteinen kun kuvitellaan. Ja kyllä syytetty voi unohtaa ja valehdellakin ilman seurauksia.

Äänestä
  • Punikki veti persut esiin asiaan mitenkään kuulumattomana. Taitaa Ylen viimeinen gallup, missä persut ovat ykkösenä ottaa päähän raskaasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Syytetty saa näköjään olla muistamatta asioita ja vähätellä tapahtumia. Ilmeisesti huumeidenkäyttö vienyt muistin jo nuorena. Ihan turhaa koko homma...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu