Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) on kääntynyt luterilaisesta ortodoksiksi. Vehviläinen kertoo Facebookissa, että hänet on tiistaina liitetty ortodoksisen seurakunnan jäseneksi Pyhän Nikolaoksen kirkossa Joensuussa.
Vehviläinen kertoo päätöksen olleen monen vuoden pohdinnan tulos. Hengellinen muutos lähti liikkeelle, kun hänen miehensä kuoli yhdeksän vuott
Eduskunnan puhemies jätti evl.kirkon kun tuli uskoon
23
62
Vastaukset
- Anonyymi
No eipä se tuossa kuvien palvonnassa olevassa kirkossa, voi olla uskossa. Jos ihminen uudestisyntyy niin kuvien palvonta lakkaa. Jumalalla ei ole äitiä, ortodoksit on harhaoppi, jonka Raamattu kieltää.
- Anonyymi
Juuri sinu nlaistesi harhaoppivainoajien takia on ihmisiä surmattu maailmalla paljon.
- Anonyymi
Eivät ortodoksit kuvia palvo!
- Anonyymi
Vehviläisen miehen kuolema olikin erikoinen tapaus - KRP:n tutkinnanjohtaja, joka ampui itsensä poliisien pikkujouluissa. Olikohan todella noin?!
- Anonyymi
Oliko se muuten sama vuosi, kun teki itsemurhan ne Suomen kolme korkeinta poliisivarlvontaviranomaista - eli supon ex-päällikkö Nevala, poliisiylijohtaja Salminen ja poliisiylitarkastaja Välkki? Samassa kahakassa kuoli pari valtioneuvoston autonkuljettajaa ampumalla plus lukematon määrä muita poliiseja - mm. sellainen poliisi joka liittyi Ulvilan tapaukseen. En nyt muista miten - ai niin teki laajennetun itsemurhan - hoiti jotakin lupa-asioita ja heiltä oli otettu kasvattilapseet huostaan muistaakseeni. Olisiko ollut Porvoosta, siellä mihin ne Lahden mystiset puhelut paikantuivat ennen kuin hänet murhattiin. Se oli niin sekavaa aikaa.
Äänesän tulisi huomioida ehdokkaansa hörhöily!
Taikauskoisilla ei pitäisi olla mitään asiaa muiden edustajana, koska taikausko tunkee aina läpi ja järki jäätyy.- Anonyymi
Olen inkarnaattori mutta koen kummaa vetoa ortodoksisuuteen. Olen ehkä ollut edelliseS ssä elämässäni ortodoksiuskoinen Venäjällä.
Mieltymykset ja kaipuu tiettyihin asioihin selittyy joskus reinkarnaatiolla.- Anonyymi
Ortodoksit ovat puhdasoppisia verrattuna evl.kirkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ortodoksit ovat puhdasoppisia verrattuna evl.kirkoon.
Ja niiden uskontomenot ovat kauniita. Luterilaisten menot ovat tylsiä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja niiden uskontomenot ovat kauniita. Luterilaisten menot ovat tylsiä .
Kymmenkunta mummaa kuudenkympin ja kuoleman väliltä laulaa nuotin vierestä, pyylevä setä puhuu niitä näitä ja sitten syödään kuivia suolakeksejä pahanhajuisen viinin kanssa. Ja sitten mietitään, että miten ihmiset saisi kiinnostumaan uskonnosta. Duh?
”Vehviläinen kertoo päätöksen olleen monen vuoden pohdinnan tulos. Hengellinen muutos lähti liikkeelle, kun hänen miehensä kuoli yhdeksän vuott”
Mikäs siinä, hieno juttu.
Tykkään ja arvostan ortodoksista kirkkoa monista asioista, mutta osa sellaista, jota en koe omakseni.- Anonyymi
Ymmärrän, ortodoksithan eivät homota.
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän, ortodoksithan eivät homota.
Tuo jonkun keksimä ”homotus” on herjaava ilmaisu. Ortodoksit eivät suhtaudu jyrkän aggressiivisesti homoihin. Eivätkä etenkään keksi kaikenlaista höpöä heidän ympärilleen.
- Anonyymi
Suomessa on uskonnonvapaus ja se koskettaa jokaista suomalaista. Kaikkia uskontoja pitää kunnioittaa tasavertaisina.
- Anonyymi
Muslimit eivät taida pitää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muslimit eivät taida pitää
No, kyllä AI-holin leiriltä tuotiin juuri asiaan paneutuneita hoitamaan tuonkin asian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kyllä AI-holin leiriltä tuotiin juuri asiaan paneutuneita hoitamaan tuonkin asian.
Mitähän Sanna ajattelee homoista?
- Anonyymi
Liittyisiköhän tuo takinkääntö jotenkin kepulaiseen ketkuiluun, kuten esim. tuleviin kunnallisvaaleihin, siis taka-ajatuksena olisi mahdollisesti saada joensuulaiset äänestämää kepua sankoin joukoin?
- Anonyymi
Ei vaan uskoon tullut ihminen näkee evl.kirkon nykyisen eksytyksen.
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan uskoon tullut ihminen näkee evl.kirkon nykyisen eksytyksen.
Niin on moni toiminut 😸
- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
:D Tässä tuli viikon vitsi! Ei taida juuri hetkauttaa ketään.
Ei kyllä se paras kestovitsi edelleen olet sinä.
- Anonyymi
Mitä väliä on missä porukassa uskoo?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823283
- 922955
- 532222
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201665- 191584
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..101528Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein221428Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131361Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61348Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin351325