Vapaan kielivalinnan kannattajat vapiskoot! Pakkoruotsia ei saa kritisoida, vaikka perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia.
Rangaistavaksi tulisivat nykyistä laajemmin terroristiseen toimintaan osallistuminen ja julkinen kehottaminen terrorismirikoksiin.
RKP:n oikeusministeri Henrikssonin terrorismilaki tulossa eduskuntaan pian
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus on kuulemma kiristämässä terrorismilainsäädäntöä muiden Pohjoismaiden sääntelyä vastaavaksi.
Ruotsinsuomalaisilta koululaisilta on kielletty suomen puhuminen jopa välitunneilla.
Ruotsissa koululaisten vanhemmat kypsyivät syrjintään niin, että valittivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen keväällä 2020.
Ruotsin valtiolla on omat terrorismilait puolellaan?- Anonyymi
Minkä RKP saavutti poliittisilla lehmänkaupoilla vuonna 1968, sitä ei saa kritisoida?
Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia eikä pakkosuomea.
Ahvenanmaa poisti pakkosuomen ja sääti englannin pakolliseksi. Pakkosuomi kuulemma söi nuorten kielitaidon.
Kummastakaan ei palstan ruotsitrollien mukaan saa kirjoittaa.
Terroristijärjestöön kuuluminen on onneksi myös tulevaisuudessa sallittua, ei siis vaikutusta RKP:n toimintaan 😂
- Anonyymi
Juu!
RKP:n rasistisen oppi-isän Freudenthalin suosittama separatismi ja aktiivinen vastarinta on aivan eri asia.
RKP on jakanut Freudenthalin kunnioittamisen muistoksi 46 kpl Freudenthal-mitaleja vuodesta 1937 alkaen, viimeksi 2007. Se on niin suuri kunnianosoitus, että mitaleja ei heru joka vuosi.
- Anonyymi
Trumpin mielenterveyttä ja mielentilaa epäillään.
Meillä tuollaiset Maija Henrikinpojat voivat sotkea ministeriössä ihmisten asioita vapaasti.- Anonyymi
SDP halusi epätoivoisesti hallitukseen. Oppositiokausi 2015-2019 koettiin nöyryyttäväksi.
Enemmistöhallitus olisi kyllä syntynyt ilman RKP:tä, mutta Rinne kuuluu Pohjanmaan kierroksillaan luvanneen RKP:lle hallituspaikan, jos Rinteestä tulee pääministeri.
0,2 %:n vaalivoitto wappusatasella.... - Anonyymi
Ruotsinkielisten etuoikeudet eivät ole yleisesti tiedossa.
- Anonyymi
Oikea äidinkieli oikeuttaa pahantekoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea äidinkieli oikeuttaa pahantekoon?
Oikealla äidinkielellä 50 % ikäluokasta saa korkeakoulupaikan mm. alempien pisterajojen kiintiöillä.
Väärällä äidinkielellä korkeakoulupaikka heltiää 33 %:lle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikealla äidinkielellä 50 % ikäluokasta saa korkeakoulupaikan mm. alempien pisterajojen kiintiöillä.
Väärällä äidinkielellä korkeakoulupaikka heltiää 33 %:lle.RKP:llä on myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoministerin salkku.
Ylioppilas Thomas Blomqvistilla on ollut aikaa korjata asia yli puolitoista vuotta.
Pakkoruotsiministerit lakkauttivat Suomalaisuuden Liiton valtionavun yli vuosi sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RKP:llä on myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoministerin salkku.
Ylioppilas Thomas Blomqvistilla on ollut aikaa korjata asia yli puolitoista vuotta.
Pakkoruotsiministerit lakkauttivat Suomalaisuuden Liiton valtionavun yli vuosi sitten.RKP:n Henriksonni vannoi lehtihaastattelussa, että ruotsinkielisten määrällä ei ole mitään vaikutusta kaksikielisyyteen.
Tosin edes perustuslaki ei mainitse kaksikielisyyttä, vaan kaksi eri kansalliskieltä.
Perustuslaki luetaan niin kuin se on kirjoitettu eikä RKP:n silmälasien kautta.
Perustuslain vääristely on monen mielestä terrorismia.
- Anonyymi
Mitä eikö ruotsitalipaaneja saisi enään terrorisoida !! mihin tämä maa on menossa ?
- Anonyymi
Perustuslaki luetaan niin kuin se on kirjoitettu, mitään lisäämättä tai vähentämättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuslaki luetaan niin kuin se on kirjoitettu, mitään lisäämättä tai vähentämättä.
Pakkoruotsittajien vaikea myöntää.
- Anonyymi
Nimeääkö RKP:n Henriksonnin uusi terrorismilaki totuudet terrorismiksi?
- Anonyymi
Palstan pakkoruotsittajien väitteet lienevät siinä suhteessa ennuste?
Vaikuttaa siltä, että myös Henriksonni tai hyvin lähipiiriläinen kirjoittaa täällä silloin tällöin ruotsiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstan pakkoruotsittajien väitteet lienevät siinä suhteessa ennuste?
Vaikuttaa siltä, että myös Henriksonni tai hyvin lähipiiriläinen kirjoittaa täällä silloin tällöin ruotsiksi.Pakkoruotsiministerit lakkauttivat ensi töikseen Suomalaisuuden Liitolta valtion avun.
Vuonna 1906 perustettu Suomalaisuuden Liitto kannattaa vapaata kielivalintaa ja on esittänyt myös perusteltua kritiikkiä pakkoruotsin poistamiseksi.
Onhan se niiiiii-in epäisänmaallista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakkoruotsiministerit lakkauttivat ensi töikseen Suomalaisuuden Liitolta valtion avun.
Vuonna 1906 perustettu Suomalaisuuden Liitto kannattaa vapaata kielivalintaa ja on esittänyt myös perusteltua kritiikkiä pakkoruotsin poistamiseksi.
Onhan se niiiiii-in epäisänmaallista!Miten julkirasistisen puolueen puheenjohtaja voi toimia EU-Suomen oikeusministerinä ja varapuheenjohtaja tasa-arvoministerinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten julkirasistisen puolueen puheenjohtaja voi toimia EU-Suomen oikeusministerinä ja varapuheenjohtaja tasa-arvoministerinä?
Suomineito Liisa Ihmemaassa?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672493Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242147Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972107Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92052MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141885Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5871846Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071843Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S181660Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433