Onko täällä ketään kilppariongelmaisia(vajaatoiminta), koetteko te, että paino on tullut sitä kautta vai muuten.
Kilpparivaivaiset
huomio!
111044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mulle ainakin tuli kilpirauhasvaivat vasta sitten, kun aloin laihduttamaan. Olin saanut reilut kymmenen kiloa pois ja jäljellä olisi enää ollut kolme kiloa. Sitten sairastuin.
Kysyessäni lääkäriltä syytä moiseen hän vastasi: jokainen voi saada kilpirauhassairauden, Se ei katso ikää, sukupuolta tai ihmisen kokoa. Hänen mukaansa jopa vastasyntyneellä vauvalla voi olla se. Siksi vauvatkin tutkitaan heti tarkkaan jo laitoksella. se on hormoneihin liittyvä sairaus.
Lisäksi lääkäri kertoi, että hönen vastaanotollaan pari päivää ennen oli ollut noin 70v mies, jolla sama vaiva kuin mulla, 30v naisella.
Eli terveiset myös Juusto Kuulle. Älä viitsi olla äänessä asioista, joista et tiedä.
Mä oon kyllä hoidossa ja syön thyroksiinia, mutta kun se annostus ei oo vielä kohdillaan. Mua raivostuttaa oma saamattomuuteni, mutta aamulla kun herää niin tuntuu, että oo ihan väsynyt jo valmiiksi. Elän kuin sumussa, jossa asiat menee ohitse ilman, että jaksan tai kykenen puuttumaan mihinkään. Haluaisin vain nukkua.
Uskon, että paino väsyttää ja kilpparivaivat myös. Tää on kuin karmea noidankehä josta ei pääse eroon. Miten te voitatte väsymyksen.
Luulen, ettei sitä väsymystä voi voittaa muuten kuin koittamalla saada lääkityksen kohdilleen. Itsellä lääkitys oli ok noin 2 viikkoa aloittamisesta, jonka jälkeen tunsin ihan fyysisesti, miten kaikki oireet palautui! Ei siis muuta kuin yrittämään uutta aikaa ja reseptiä. Eihän sitä mun lääkäri ottanut tosissaan. Nyt varasin ajan endokrinologille, jonka pitäisi oikeasti tietää asiasta vähän enemmän.
Ihme kun pystyin ajan varaamaan! Menee meinaan munkin päivät ihan ohi sumussa.
Mutta lihavuusaiheeseen palatakseni, on mulla edelleen niitä kiloja liikaa noin 15. Siitäkin huolimatta, että tällä palstalla jotkut neropatit on väittäneet, että "vajikseenkin on lääkitys ja suit sait asia kunnossa". Ihan kuin se paino alkaisi laskea ensimmäisen pillerin napsaisusta. Hah hah, luulen että lähempänä on vuoden lääkkeiden syönti ennen kuin kannattaa tuloksia odotella.
Mutta tsemppiä sinulle, kyllä tämä hoidettavissa on. Kärsivällisyyttä vain vaatii.
Moi,
mää olen 27 vuotias nainen pk-seudulta. Kilpirauhasen vajaatoiminta todetiin viime joulukuussa, eli noin neljä kuukautta sitten. Painoa oli edeltävän kahden vuoden aikana tullut noin 20 lisää/ liikaa.
Tämä on kyllä äärimmäisen turhauttava sairaus, kärsivällisyyttä koitellaan niin, että bälillä tekis mieli hypätä sillalta...ei vaan, tämä ei ollu ihan totta.
Mutta tosiaan, mullakaan ei arvot ja lääkitykset ole läheskään kohdillaan ja saan tapella lääkärin kanssa. Tai siis en viitsi enää. Olen tammikuusta asti puhunut miten oireet ei ole hävinneet ja olo on kamala, mutta lääkärin mielestä ne arvot on "kuitenkin niin paljon paremmat, että katsotaan nyt vielä..." ja "on nämä kyllä hyvät nämä sun arvot". Arvaahan sen, ettei sitä JAKSA aina varata uutta lääkäriaikaa kuunnellakseen samaa uudelleen ja uudelleen. Eikä mulla ole varaa mennä yksityiselle. Toisaalta ei ole mitään jaksamista varata sitä aikaakaan.
Tämä on siis ihan kamalaa!
Ja vielä kamalampaa on kuunnella tollasten juusto kuiden älytöntä p...puhetta, kun ei tajua asiasta yhtään mitään.
Mitä oireita on vajaatoiminnassa (muuta kuin painonnousu)?
Seuraavia ainakin esiintyy: alhainen ruumiinlämpö, väsymys, masennus, haluttomuus, silmien kutina, epäsäännölliset kuukautiset, palantunne kurkussa, muistikatkokset, kuulonalenema, kuiva iho ja ilman syytä tapahtuva itkeskely. Kaikkia ei esiinny kaikilla, mutta yllättävän moneen pikkukremppaan tulee yhtäkkiä vastaus, kun ja jos vajaatoiminta diagnosoidaan. Omalla kohdallani oli vuosia tuntunut elämä menevän ohi, enkä jaksanut aina valittaa kaikista vaivoista joita tuntui olevan. Paino nousi kahden vuoden aikana melkein 20 kiloa.
Kun lukee millaisia oireita kuuluu asiaan, niin näin jälki käteen ajateltuna oon ollut tyhmä. Oon varmaan kärsinyt tästä jo vuosia (vaikka oonkin vasta reilu parikymppinen), mutta en oo osannut hakea apua ja nimetä kaikkia oireita. Mä sain diagnoosin niin, että sairastuin akuutinpaan ja vaarallisempaan tautiin. Siinä sivussa tehtiin verikokeita ja yhtäkkiä lääkäri vaan pamauttaa, että joo-o sulla taitaa olla vajaatoimintaa, että aloitetaanpas lääkitys heti.
Mä oon vasta alkutaipaleella paranemisessa, mutta mua harmittaa ihan vietävästi kuinka monta vuotta oon tuhlannut. Eikä kukaan muukaan oo tajunnut mitään. Oireita on ollut, mutta yksinään ne on ollut niin pieniä, että ei sellaisista kukaan lähde lääkäriin valittamaan.
Mulla on paino noussut rajusti. Oon ollut hiukan pullukka aina, mutta nyt oon aivan liian ylipainoinen (nopea lasku 35 kiloa pois niin oisin ihanne ylärajalla painossa) ja noi kilot tuli jokusen vuoden aikana. Nyt ainoa lohdutus on, että painon nousu on loppunut ja taitaa jopa olla menossa hieman alaspäinkin ilman mitään ihmeempää tekemättä. Eli kai se lääkitys on auttanut. Onneksi oon menossa yliopistolliseen sairaalaan pian taas kontrolliin, niin ehkä sitä lääkitystä mulla nostetaan.
Elämästä ei kyllä tällä lääkitys tasolla tule yhtään mitään vieläkään. Vai mitä voi sanoa jos joka aamu herää haukotellen.
Kuulostaa hyvin tutulle. Luulen, että kaikki (tai ainakin suurin osa) vajiksista kärsii sairaudesta useita vuosia, ennen kuin tulee mieleenkään että kyseessä voisi olla sairaus... Eikä se ole mikään ihan easy juttu; männä vuosina ihmisiä joutui jopa sairaseläkkeelle työkyvyttömyyden vuoksi - kysessä niinkin "helppohoitoinen" sairaus kuin vajaatoiminta.
Oikeastaan kaikki sairauden oireet on ohitettavissa sillä, että on laiska ja tyhmä ja syöppö! Ja niinhän sitä tehdäänkin! Vajikset itse, ympäristö ja jopa lääkärit.
Laiskaksi mä oon viimeiset 10 vuotta itseäni haukkunut juuri siitä syystä, että tuntui, että en saa mitään aikaiseksi. Tottakai kun kaverit jaksoi vaikka mitä ja itse halusi vaan olla ja nukkua.
Jotenkin helpotti saada diagnoosi, mikä selitti asiaa. Mutta tosiasia on, että ei se lääkitys oo mulle aiheuttanut mitään ihme paranemista. Vaikka kun lukee kilppari palstaa ja tätä, ihmiset tuntuu kuvittelevän, että kaikki muuttuu kuin taikaiskusta hyväksi samantien.
Mullakin taisi olla sama haave, näin itseni jo sellaisena ylisuorittajan jollainen nykyään pitäisi olla(?) pärjätäkseen maailmalla.
Ensin tekee mieli kysyä, milloin olet saanut diagnoosin? Milloin lääkitys on aloitettu? Onko sitä korjattu/ tarkistettu missä vaiheessa? Milloin olet käynyt kontrolleissa? Oletko asiakkaana terveyskeskuslääkärille, vai asiaan perehtyneelle endokrinologille?
Kannattaa ottaa nämä asiat huomioon. Voi edelleen olla, että lääkitys ei ole kunnossa, jos oireet ei ole poistuneet mihinkään! Sen kai silti tiedätkin, jos ja kun olet ottanut selvää sairaudesta :) Mutta tosiaan, jos tempperamentti on hidas ja tuumaileva - ei se lääkkeillä saa miksikään muuttuakaan. Tai jos oikeasti syö liikaa, niin ei lääkkeet yksin painoa korjaa. Itselläni on ollut suuria vaikeuksia hyväksyä tämä painon nousu. Aiemmin (ennen kun tiesin sairaudesta) syytin itseäni kaikesta mahdollisesta. Inhosin ruumistani, joka ei tuntunut tottelevan minua ollenkaan. Kun sain lääkityksen luulin, että simsalabim 15 liikakiloa katoaa muutamassa kuukaudessa. Oli katkera paikka ymmärtää, että muutama vuosi on lähempänä totuutta.
Olen ehkä vieläkin aika arka ja loukkaantuvainen lihavuutta, seksikkyyttä ja itsetuntoa koskettelevissa jutuissa. En ole se ihminen, joka muista olleeni ja joka haluan olla :/
Mä oon syönyt thyroksiinia reilun vuoden verran (vai onkohan siitä jo 1,5 vuotta, tuntuu että muistikin on pettämässä), sitä annosta on ajettu mulla ylös hitaasti. Oon saanut sellaisia epämiellyttäviä sydämen pomppailuja aina kun annostusta on nostettu. Mä oon yliopistollisen sairaalan reuma/sisätautilääkärin hoidossa. Käyn kontrolleissa noin 4-5 kertaa vuodessa.
Mielenkiintoinen tauti siinä koko kilpparivaiva, että väsyttää ihan pirusti koko ajan, mutta sitten kun jaksaa lähteä vaikka kävelylle, tuntuu kuinka olo piristyy. Eli pitäisi saada itsestä irti jotain, niin olokin paranee muutenkin sitten hiukan. Pahinta on jos jää kotiin olla möllöttämään.