Muutama este matkalla kohti perussuomalaisten hallitustaivalta

Jussin johtamien perussuomalaisten hallitukseen pääsyn edessä on muutamia esteitä.

Tässä niistä jokunen, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä ja varmastikin monta oleellista kohtaa jää puuttumaan.

Yksi niistä on persujen äänekkäimmät edustajat, jotka tuntuu kilpailevan keskenään siitä, kun laukaisee näyttävimmän lööpin eli tekee suurimman provokaation. Synty riita tai vähintäänkin epämiellyttävä väittely muiden puolueiden kanssa ja samalla lööpin tehnyt saa omat kannattajansa tyytyväisiksi.

Toinen on persujen poliittisten siltojen poltto joka suuntaan. Joka on osittain seuraus persujen politiikan kahtiajakautuneesta me vastaan te-ajattelusta.

Kolmas on persujen johdon puute. Jussilla on lupa kehua omia, mutta ei juurikaan kritisoida. Kun johto puuttuu, ei ole johdettaviakaan. On vain hajanainen lauma, jolla ei ole suuntaa eikä ohjelmaa.

Neljäs on muiden puolueiden totaalinen haluttomuus ottaa se riski, että hallitusyhteistyö persujen kanssa menisi ns. vituralleen ja jokaisen hallituspuolueen poliitikon oma poliittinen urakin olisi helposti katkolla. (kuten trumpistit USA:ssa)

Viides on persujen politiikka. EU; euro ja myös työperäisen maahanmuuton sitkeä vastustaminen (vaikka muuta väittävätkin) tekee yhteistyön mahdottomaksi kaikkien muiden paitsi kd:n kanssa.

Kuudes on persujen kannattajakunnassa olevat fundamentalistit ja muut uskontoa politiikkaan tuovat fundamentalistit.

Seitsemäs on persujen jatkuva flirttailu erilaisten äärioikeistolaisten ja rasististen ryhmien kanssa.

Kahdeksas on persujen pyrkimys monokulttuuriseen yhteiskuntaan. Joka tarkoittaisi melkoisen kansanosan siirtoa "alempaan kastiin" Ei saa kannatusta muilta kuin osalta persuja.

Yhdeksäs on persujen halu kaataa nykyinen demokraattinen yhteiskuntamalli.

Kymmenes kohta on se, ettei persuilla ole asettaa riittävän kyvykkäitä henkilöitä ministerin tehtäviin.
4777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Oikeastan tuo kaikki kiteytyy yhteen sanaan: populismi.

Äänestä
  • Halla-aho ei myöskään koskaan ota vastuuta omistakaan sanomisista tai tekemisistä. Tällainen henkilö ei voi toimia Suomessa pääministerinä.

    2Äänestä

  • Totta. Ja populismi tarvitsee sisältöä, totta tai keksittyä, se elää siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho ei myöskään koskaan ota vastuuta omistakaan sanomisista tai tekemisistä. Tällainen henkilö ei voi toimia Suomessa pääministerinä.

    Jussi ei osannut (tai halunnut) sanoa edes sitä, että ottaako hän rokotteen vai eikö ota.
    Ei ihan pääministeriainesta ;-)
    (lievää sarkasmia)

    Äänestä

  • Koita kestää, valkotakkiset on jo tulossa hakemaan sinua, pannaan pillit pois päältä autosta, valkotakkiset on kohta ovella hakemassa sinua, oota rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho ei myöskään koskaan ota vastuuta omistakaan sanomisista tai tekemisistä. Tällainen henkilö ei voi toimia Suomessa pääministerinä.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007724541.html

    Tällainenko olisi persujen pääministeriehdokas...karmeaa. Suomessa on myös äärikäyttäytyviä ihmisiä, joita persut toiminnallaan agitoi ihan itse. missään muussa puolueessa ei vastusteta kaikkea mahdollista, mitä kulloisetkin hallitukset tekee. Persuille ei kelpaa mikään, mitä he eivät ole itse kehittäneet tai saaneet aikaiseksi ja kun eivät ole kehittäneet mitään, pitää kaikkea vastustaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussi ei osannut (tai halunnut) sanoa edes sitä, että ottaako hän rokotteen vai eikö ota.
    Ei ihan pääministeriainesta ;-)
    (lievää sarkasmia)

    Mistä tiedät, että ei olisi jo ottanut rokotetta?

    Äänestä

  • Lenin oli populismi. Vihervasuri ei edes tajua itse olevansa populist

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho ei myöskään koskaan ota vastuuta omistakaan sanomisista tai tekemisistä. Tällainen henkilö ei voi toimia Suomessa pääministerinä.

    Niin mieti. Mitä jos hän on oikeassa? Miksi oikeassa olemisesta pitäis ottaa vastuuta? Ootko sä täysikänen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedät, että ei olisi jo ottanut rokotetta?

    Kyse+ei+ole+siitä+ottaako,+ottiko+vai+eikö,+vaan+siitä,+ettei+Jussi+voi+kertoa+kantaansa+kun+40%+kannattajistaan+vastustaa+rokotetta,+kuka+minkäkin+vuoksi.+Osa+taas+kannattaa,+joten+Jussi+ei+voi+oikein+vastustaakaan.+Vastaus+rokotuksen+ottamiseen+meni+tämän+vuoksi+Jussilla+diipadaapaksi.+Kuten+meni+Capitolinkin+kanssa.

    Niin, sua harmittaa suunnattomasti että hän on diplomaattinen tuo asian tuhteen kun se sataa siten isosti Persujen laariin. Hallituspuolueet näyttäytyvät sen rinnalla himorokottajilta ja se ei voi olla hyväksi kannatukselle

    Äänestä

  • Maailmalla populismi on kriisissä. Suomi tulee tässäkin jälkijunassa. Persujen lento loppuu seuraavissa eduskuntavaaleissa viimeistään
    Miksi äänestää puoluetta monipuoluedemokratiassa, jolla ei ole mahdollisuuksia päästä hallitusvastuuseen?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mieti. Mitä jos hän on oikeassa? Miksi oikeassa olemisesta pitäis ottaa vastuuta? Ootko sä täysikänen?

    🤔" miksi oikeassa olemisesta pitäis ottaa vastuuta?"🤔😵🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, sua harmittaa suunnattomasti että hän on diplomaattinen tuo asian tuhteen kun se sataa siten isosti Persujen laariin. Hallituspuolueet näyttäytyvät sen rinnalla himorokottajilta ja se ei voi olla hyväksi kannatukselle

    Itse asiassa minä on Erittäin tyytyväinen aina kun persut ottaa pesäeroa muihin tai muut ottaa persuihin.

    On aivan sama miten se tapahtuu.
    Pilkkaapa persut hallituksen ministereitä, THL:n päättäjiä, jotain poliisia tai ketä tahansa, niin se kelpaa. Koska se aina vain lisää sitä varmuutta, ettei kukaan ala persujen kanssa hallitukseen. Eli pitäkää nykyinen linjanne ja jos mahdollista, tehkää se vielä villimmin.

    Minulle on likimain sama ketkä on hallituksessa, kunhan siellä on joku tolkun puolue mukana ja siellä Ei ole perussuomalaisia.

    1Äänestä

Vain yksi este joka on hallitustaipaleen välissä. Vaalit.

1Äänestä
  • Väitteesi on epäjohdonmukainen. Etkö tiedä että Perussuomalaiset kannatuskyselyssä suomen suuri puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitteesi on epäjohdonmukainen. Etkö tiedä että Perussuomalaiset kannatuskyselyssä suomen suuri puolue.

    Ensimmäistä kertaa saattaa käydä niin, ettei suurimman puolueen puheenjohtaja saa aikaiseksi hallituspohjaa eikä - ohjelmaa. Vuoro siirtyy silloin toiseksi suurimmalle puolueelle. Tällöin PS:n kansanedustajat (tai ainakin osa) saavat aikaan sellaisen some-raivon, että eduskuntatalo ja Mantyniemi täytyy suojata vahvasti. Jussi tulee sanomaan Ylellä, ettenhän minä voi ihmisiä ohjailla. Mitkään selitykset parlamentaarisesta järjestyksestä ei PS-kannattajiin pure, vaan porukka tuntee olevansa syvästi petetty, eikä siinä järkisyyt paina.

    Eikö sitä ole aika turha spekuloida tässä vaiheessa? Kolme vuotta ennen vaaleja? Sinäkin ennätät aikuistua siihen mennessä

    No sitten spekuloida, suljetaan suomi24 ja muutkin some-kanavat. Tämä on tätä perussuomalaista mielipiteen vapautta: vapaus koskee vain perussuomalaisia mielipiteitä, ja muut mielipiteet ovat vain spekulointia ja siksi kiellettävä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäistä kertaa saattaa käydä niin, ettei suurimman puolueen puheenjohtaja saa aikaiseksi hallituspohjaa eikä - ohjelmaa. Vuoro siirtyy silloin toiseksi suurimmalle puolueelle. Tällöin PS:n kansanedustajat (tai ainakin osa) saavat aikaan sellaisen some-raivon, että eduskuntatalo ja Mantyniemi täytyy suojata vahvasti. Jussi tulee sanomaan Ylellä, ettenhän minä voi ihmisiä ohjailla. Mitkään selitykset parlamentaarisesta järjestyksestä ei PS-kannattajiin pure, vaan porukka tuntee olevansa syvästi petetty, eikä siinä järkisyyt paina.

    Persut pohjimmiltaan tykkää tulla sarjapetetyksi. Siksi he ovat siihen laumaan liittyneet. Onpahan jokin mikä yhdistää ja antaa elämälle merkityksen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäistä kertaa saattaa käydä niin, ettei suurimman puolueen puheenjohtaja saa aikaiseksi hallituspohjaa eikä - ohjelmaa. Vuoro siirtyy silloin toiseksi suurimmalle puolueelle. Tällöin PS:n kansanedustajat (tai ainakin osa) saavat aikaan sellaisen some-raivon, että eduskuntatalo ja Mantyniemi täytyy suojata vahvasti. Jussi tulee sanomaan Ylellä, ettenhän minä voi ihmisiä ohjailla. Mitkään selitykset parlamentaarisesta järjestyksestä ei PS-kannattajiin pure, vaan porukka tuntee olevansa syvästi petetty, eikä siinä järkisyyt paina.

    >> Ensimmäistä kertaa saattaa käydä niin, ettei suurimman puolueen puheenjohtaja saa aikaiseksi hallituspohjaa eikä - ohjelmaa.

    Näin on ja pidän tuota erittäin todennäköisenä. Jonkinlainen hallituksenmuodostamisteatteriesitys varmaankin nähtäisiin ja lopuksi Jussi sanoisi, että kyllä me olisimme alkaneet, mutta kun ei nuo muut ala.

    Arvatenkin kokoomus yrittäisi esittää, että yhteistyöhaluja persujen kanssa olisi (vaikka tosiasiallisesti ei ole). Syystä että ilman persukorttia kokoomus on seuraavienkin vaalien jälkeen heikoilla, (jollei puolueiden keskinäisissä kannatuslukemissa tapahdu todella merkittäviä muutoksia).

    >> Tällöin PS:n kansanedustajat (tai ainakin osa) saavat aikaan sellaisen some-raivon, että eduskuntatalo ja Mäntyniemi täytyy suojata vahvasti.

    Someraivosta on piiitkä matka eduskuntatalolle. Jokunen päihtynyt sarvi- ja pulipää eduskuntatalon edessä hoitunee yhdellä Maijalla. Pelkkä puhekin riittänee.

    >> Jussi tulee sanomaan Ylellä, ettenhän minä voi ihmisiä ohjailla.

    Joka on osin totta. Jussilla kun ei ole otetta omaan porukkaan. Yllyttämään Jussi kykenee, mutta ei hillitsemään saati kieltämään.

    Seurasin Huhtasaaren kommenttiketjua Trumpin Twitter-tilin sulkemisesta, ja esimerkiksi Huhtasaaren seuraajat ovat niin fanaattisenoloisia ja johtajaansa seuraavia, etten yhtään ihmettelisi, jos heitä nähtäisiin kymmenittäin hävityn hallituksen muodostamisen jälkeen yrittämässä sisään eduskuntataloon. Pitäisikö lakeja muuttaa siten, että ko. porukka voitaisiin varmuuden vuoksi koota etukäteen Helsingistä pois yhteen paikkaan esim. Lappiin samaan tapaan kuin juopot kerättiin Etyk-kokouksen alla pois Helsingin katuja kaunistamasta.

    Varmaan tiedusteluviranomaiset seuraa persuja melko tarkkaan, ettei mitään rähinöintiä tule. Veikkaan, että some-alustoilla käy melkoinen kuhina esimerkiksi Huhtasaaren ympärillä. Toiveita kovemmista otteista on herännyt ja kansainvälinen organisaatio pistää painetta Suomen osastolleen.

    1Äänestä

Perussuomalaisia ja heidän äänestäjiä ei kiinnosta sinun näkemyksesi. He eivät pidä kaltaisiasi ihmisiä millään tavalla pätevinä arvioimaan mitään tällaisia asioita. Te ette vaan tajua kuinka taidokkaasi Persut pelaavat ja käyttävät mediaa hyödyksi.

Äänestä
  • No se nähtiin usassa mihin populistin me vastaan he
    valhekiihotus johtaa. Kyllä persuissakin on jo niin kiihkeitä että voivat tehdä hirveitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No se nähtiin usassa mihin populistin me vastaan he
    valhekiihotus johtaa. Kyllä persuissakin on jo niin kiihkeitä että voivat tehdä hirveitä.

    Sehän nähtiin myös Neuvostoliitossa. Lenin lietsoi rupusakin vallankumoukseen populistisilla olkiukoilla

    Äänestä

  • Ei tarvitse kiinnostaa.
    Persujen pelistä sen verran, että se mikä tuo persuille usein kannatusta, lähes aina vie heitä yhä kauemmaksi hallituspaikasta.

    Koska se kannatus kerätään usein nälvimällä ja nimittelemällä muiden puolueiden poliitikkoja tai viranomaisia ja mollaamalla vähemmistöjä.

    Osa kannattajista taputtaa, Jussi vaikenee tai korkeintaan seli-selittelee ja muut puolueet ajattelee, että pitäkää persut tunkkinne.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän nähtiin myös Neuvostoliitossa. Lenin lietsoi rupusakin vallankumoukseen populistisilla olkiukoilla

    No se on sama asia. Kommarit ja populistit tekee kaiken samoin.

    Äänestä

tiijäppä tuota

jos mun työpaikalla hoitajia on n. 30 niin moni äänestää PS jo pelkästään al holin takia ja Sipilä muistetaan yhä lomaraharosvona

ihan omaan politiikkaan kaatuvat puolueet

Äänestä
  • Al holin takia?

    Tarkoitit kai alkoholin takia? (Perussuomalaisten ainoa saavutus Sipilän hallituksessa oli nelosoluen tuominen supermarkettiin.)

    Ei kai kukaan voi olla niin sekaisin, että valitsee puolueen parin isis-ämmän provosoiman vihan perusteella?

    Äänestä

  • Perussuomalaisillä on vakiintunut kannattajakunta. Kannatus ei heittele päivittäin yksittäisten tapahtumien takia kuten nämä Vihervaseurit edelleen epätoivoisesti kuvittelevat kun yrittäessää kääntää jokaisen asian Perussuomalaisia vastaan

    Äänestä

  • Missä se tuollainen pöpilä on jossa monet hoitajatkin ovat hoidon tarpeessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaisillä on vakiintunut kannattajakunta. Kannatus ei heittele päivittäin yksittäisten tapahtumien takia kuten nämä Vihervaseurit edelleen epätoivoisesti kuvittelevat kun yrittäessää kääntää jokaisen asian Perussuomalaisia vastaan

    Kaikki vihervasemmiston populismihan johtaa perussuomalaisten kannatuksen nousuun. Jotta tattista vaan.

    Äänestä

  • Persuillahan ei tosiaan ollutkaan mitään tekemistä kikyn kanssa. Ei kun mites se menikään? Voisko olla niin, että ne sun työkaverisi eivät ole kovinkaan hyvin perillä politiikasta ja ovat ns. helppoja nakkeja yksinkertaistetuille totuuksille kuten persut yleensä ovat?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä se tuollainen pöpilä on jossa monet hoitajatkin ovat hoidon tarpeessa?

    Se on Demarien puoluetoimisto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Al holin takia?

    Tarkoitit kai alkoholin takia? (Perussuomalaisten ainoa saavutus Sipilän hallituksessa oli nelosoluen tuominen supermarkettiin.)

    Ei kai kukaan voi olla niin sekaisin, että valitsee puolueen parin isis-ämmän provosoiman vihan perusteella?

    Punavihreitten ainoa saavutus on ollut paskantaa julkisessa kulkuneuvossa housuunsa.

    Äänestä

  • Persujen hallitukseen menon esteenä ei ole kannatuksen määrä vaan itse puolueen toimintastrategia.

    Ei esim. salonkikelpoisista salonkikelpoisin kokoomus halua todellakaan joutua Viron tapaiseen tilanteeseen, jossa Viron pääministeri ja presidentti joutuivat pyytämään julkisesti anteeksi oman populistisen sisäministerinsä typerää lohkaisua naapurimaan (Suomen) pääministeristä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaisillä on vakiintunut kannattajakunta. Kannatus ei heittele päivittäin yksittäisten tapahtumien takia kuten nämä Vihervaseurit edelleen epätoivoisesti kuvittelevat kun yrittäessää kääntää jokaisen asian Perussuomalaisia vastaan

    Kannattajkunta on vakiintunut, mutta mitä te sillä kannatuksella teette, kun kukaan ei halua edes yrittää hallitusyhteistyötä Jussin remusakin kanssa.

    Soinilla oli juttu vielä jotenkin hanskassa, tai olla likimain yksin vallassa, mutta Jussilla on homma levällään, ihan totaalisesti.
    Joka viikko tai päivä joku piiripäällikkö keksii jonkun hyvän idean ja pistää sen someen. ja Jussi on posket häpeästä punaisena yrittää selitellä, että eihän tämä nyt mitään erikoisempaa ollut.

    Voihan sitä vaikka paljasta persettä näyttää ministereille ja osassa persujen kannattajista se kirvoittaisi arvatenkin raikuvat aplodit, mutta kun muiden mielestä se on moukkamaista typeryyttä.

    Pitäisi osata käyttäytyä.

    On eri asia jos on tukka hajallaan kuin Boriksella, mutta jatkuva alatyylin viljely ei käy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punavihreitten ainoa saavutus on ollut paskantaa julkisessa kulkuneuvossa housuunsa.

    Niinkui tynkkynen teki?

    Äänestä

  • Ei juma..ta, et ole tosissasi. Pari huntuakkaa saa porukan aivan sekaisin, vaikka työpaikallakin olisi taisteltavaa. Onko ne ottaneet jotain stydimpää vai mikä on laittanut pään noin sekaisin? Oikeestiko meidän hoito on tollasten suhteellisuuden tajunsa kadottaneiden ja helposti agitoitavien vastuulla? Pelottavaa, mikähän niiden pään seuraavaksi sekoittaa.

    Äänestä

Persut on vain lauma äärioikeistolaisia, väkivaltaisia hölmöjä. Ei mitään osaamista missään. Halpahintaista haukkumista ja nimittelyä, ihan Halla-ahosta lähtien.
Halla-ahon ns. poliittinen osaaminen on pelkästään pilkkaaminen ja nimittely.
Muuta ei osaa. Se tuntuu joillekin riittävän. Samoin kuin aikanaan Soinin sutkautukset. Niitä hölmöt ihaili. Hekottelivat kuin vähäjärkiset, kyllä se hyvin sanoi.

Äänestä
  • Perussuomalaiset on Suomen SUURIN PUOLUE. Sekö harmittaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaiset on Suomen SUURIN PUOLUE. Sekö harmittaa ?

    Ei harmita, mutta harmittaako sua, kun sillä kannatuksella ei koskaan pääse hallitukseen ja päättämään asioista?

    Äänestä

Huolensa kullakin. Samat asiat ja ongelmat vaivaavat nykyhallitustakin. Täysin kyvytön ratkomaan tämänhetkisiä vaikeita ongelmia.

Äänestä
  • Sanoo persu joka on kyvytön käyttämään vähäistä järkeään.
    Mutulla mennään.

    Äänestä

  • Suomen talous on hoidettu parhaiten koko Euroopassa ja koronatilanne on maailman parhaita.

    Mitä vielä haluat?

    Äänestä

Demareilla ja muilla on riveissään poliiseita rosvoihin ja murhamiehiin.
Totta persut eivät voi kerätä maailman syöpää riveihinsä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jussin johtamien perussuomalaisten hallitukseen pääsyn edessä on muutamia esteitä.

Tässä niistä jokunen, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä ja varmastikin monta oleellista kohtaa jää puuttumaan.

Yksi niistä on persujen äänekkäimmät edustajat, jotka tuntuu kilpailevan keskenään siitä, kun laukaisee näyttävimmän lööpin eli tekee suurimman provokaation. Synty riita tai vähintäänkin epämiellyttävä väittely muiden puolueiden kanssa ja samalla lööpin tehnyt saa omat kannattajansa tyytyväisiksi.

Toinen on persujen poliittisten siltojen poltto joka suuntaan. Joka on osittain seuraus persujen politiikan kahtiajakautuneesta me vastaan te-ajattelusta.

Kolmas on persujen johdon puute. Jussilla on lupa kehua omia, mutta ei juurikaan kritisoida. Kun johto puuttuu, ei ole johdettaviakaan. On vain hajanainen lauma, jolla ei ole suuntaa eikä ohjelmaa.

Neljäs on muiden puolueiden totaalinen haluttomuus ottaa se riski, että hallitusyhteistyö persujen kanssa menisi ns. vituralleen ja jokaisen hallituspuolueen poliitikon oma poliittinen urakin olisi helposti katkolla. (kuten trumpistit USA:ssa)

Viides on persujen politiikka. EU; euro ja myös työperäisen maahanmuuton sitkeä vastustaminen (vaikka muuta väittävätkin) tekee yhteistyön mahdottomaksi kaikkien muiden paitsi kd:n kanssa.

Kuudes on persujen kannattajakunnassa olevat fundamentalistit ja muut uskontoa politiikkaan tuovat fundamentalistit.

Seitsemäs on persujen jatkuva flirttailu erilaisten äärioikeistolaisten ja rasististen ryhmien kanssa.

Kahdeksas on persujen pyrkimys monokulttuuriseen yhteiskuntaan. Joka tarkoittaisi melkoisen kansanosan siirtoa "alempaan kastiin" Ei saa kannatusta muilta kuin osalta persuja.

Yhdeksäs on persujen halu kaataa nykyinen demokraattinen yhteiskuntamalli.

Kymmenes kohta on se, ettei persuilla ole asettaa riittävän kyvykkäitä henkilöitä ministerin tehtäviin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu