lakeja eikä häntä. Suomen oikeusministeri Henrikson kehottaa eduskunnassa politikkoja tekemään politiikkaa, eikä noudattamaan ministerinä ja kansanedustajana vannomiaan lakeja noudattaa perustuslakia ehdoitta. Ei ihme, että eduskunnan ja politikkojen luottamus kansan keskuudessa on täysi nolla.
Joe Biden kehoittaa viranomaisia sekä konkressin ja senaatin jäseniä noudattamaan
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Media uutisoi kansan vaarasta Suomessa hallintoa kohtaan ja vaatii voimakeinoja eliitin suojaamiseksi kansaa vastaan.
Hallitus on räikeästi suosinut eliitin edustajia kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella ja kansa alkaa olla lopen uupunut hallituksen eriarvoisuutta kasvattavaan toimintaan.
Hallinto valmistelee turvatoimia eliitin aseman ja etujen säilyttämiseksi kaikissa olosuhteissa , vaikka voimatoimin ihmisiä vastaan , kertoo viranomainen. - Anonyymi
Rinne ja Orpo huolissaan kansan tyytymättömyydestä ja vaarasta eliitin etuoikeuksien kasvun taittumisesta.
Eliitti ja media pelkää kansan raivoa Suomessa mikä on syntymässa epätoivon vuoksi .- Anonyymi
Trumpilla ja Haavistolla on yhteistä se ettei kumpikaan tajua rikkoneensa lakia ja ovat puolueensa riippakiviä.
- Anonyymi
Suomen valtaa pitävien mädännäisyyttä osoittaa varsin hyvin esimerkiksi seuraavat kaksi tapausta:
1. Oikeuskansleriksi nimitettiin tietoisesti perustuslakia rikkova henkilö. Nykyinen oikeuskansleri kirjoitti edellisen Sipilän hallituksen soteuudistus tekstin tietäen tarkkaan, että se rikkoo perustuslakia ja se on perustuslain vastainen. Palkkioksi hänet nimitettiin oikeuskansleriksi ja palkittiin jollakin korkealla kunnia mitalilla viime itsenäisyyspäivänä.
2. Oikeusministerimme kertoo ministeriaitiosta suoraan (josta plussat), että hän tekee politiikkaa. Samalla hän myönsi, että hän ei noudata vannomaansa ministerin eikä myöskään kansaedustajan valaa vaan rikkoo ne tarvittaessa poliittisin pelkästään tarkoitusperin vannotuista valoista viis. Ne eivät koske meitä vaan kansaa.
Miten tuollainen järjestelmä ja henkilöt voisivat ansaita kunnioitusta ja luottamusta. Ei mitenkään muuten kuin häipymällä taka vasemmalle - Anonyymi
Suomessa noudatetaan oikeusvaltio periaatetta tekemällä politiikkaa, lakien rikkominen on hyväksyttävää koska kaikki ihmiset tekevät virheitä. Oikeusministeri katsoi että eduskunnan säätämät lait ovat vain politiikkaa eikä niitä tarvitse noudattaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273513Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2933408TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.262230Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e352044- 1331992
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191741- 441518
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71470Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21323Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91213