Onko Peltokangas oikeasti kansankiihoittajafasisti?

Peltokangas vaatii, että Suojeluskunnat pitäisi sallia uudestaan, koska Suomeen on perustettu uusi kommunistinen puolue? Mitä tuon kuulapään päässä oikein liikkuu? Suojeluskunnathan ei ensinnäkään ollut mikään puolue ja se lakkautettiin Liittoutuneden valvontakomission toimesta fasistisena liikkeenä. Minnekäs se fasismi olisi kadonnut 75 vuoden aikana?. Uuden puolueenhan saa perustaa tai vanhalle hakea puoluestatusta, jos löytyy se 5000 kannattajakorttia.

Varsin persumaisin ottein ukko vaahtoaa siitä, kuinka kommunistit (oikeasti diktaattori Stalin) ovat tappaneet 100 miljoonaa ihmistä, mutta natsien kohdalla alkoikin sitten heidän tekostensa vähättely. Syystä että? Peltokangaskin liikkuu teemoissaan aivan samoilla linjoilla, kuin NSDAP-puolue Saksassa tällä vuosituhannella.

https://www.youtube.com/watch?v=nhcu2bXdp00

Tuollaisella paatoksellisuudella saa takuulla kaikki johdateltavimmat puhuttua ympäri. Odottaisi vain, että koska Peltokangas on kansanedustaja, niin ettei tuollaiseen touhuun sortuisi. Ukolla on käytöstavat jostakin keskiajalta.
4461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Persut voivat perustaa taas jonkun pellekerhon. Soldiers of odin II.

Äänestä
  • Parempi on itseasiassa toimia löyhästi järjestäytyneenä kansanliikkeenä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi on itseasiassa toimia löyhästi järjestäytyneenä kansanliikkeenä.

    Supo on tunnistanut vaaralliset tahot

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suojelupoliisi-havahtui-suomen-aarioikeistosta-vainamoinen/bc5e7551-9955-3a93-967c-d69a522b9eef

    Suomessa elää hengellinen ja aatteellinen valmius väkivaltaiseen islamia vastustavaan terrorismiin. Aatteen kannattajat jakavat ideologian, puheenparren ja halun toimia yhdessä Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin kanssa.

    Paaso puolestaan listaa vastajihad-ideologiaa tukevia suomalaisia toimijoita tutkimuksessaan. Listalle pääsevät kaksi nimeltä mainittua henkilöä: kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) ja turkulainen poliitikko Olavi Mäenpää.

    Tutkimuksessa vastajihadin edustajiksi mainitaan myös järjestöjä tai ryhmittymiä kuten Suomen Sisu – joka on Paason mukaan painattanut Väinämöistä tukevia tarroja – Suomalaisuuden liitto ja Mäenpään Suomen kansan sinivalkoiset. Lisäksi viitataan nimeltä mainitsematta Hommaforumin keskustelijoihin ja ”osaan perussuomalaisten aktiiveista”.

    Äänestä

Tuollaisiahan nuo vähillä älynlahjoilla varustetut rasistipellet ovat. Unohtavat itsekin olevansa alunperin mamu-sukua.

Äänestä
  • Se on sosialisti kuten marinikin 🤣

    Äänestä

  • Me ollaan eri heimoa. Kyllä juurettomuus tekee ihmisestä vaarallisen häirikön

    Äänestä

Onnhän kuitenkin fanaattisesti sanomansa takana. Ulkomuotonsakin on muuttanut sen näköiseksi, että olisi vakuuttava äärioikeistolainen.

Äänestä
  • Sillä oli parta ajamatta ja silmälasit 🤣

    Äänestä

  • Suojeluskunta on Peltokankaalle Lapuan liikkeen peitenimi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suojeluskunta on Peltokankaalle Lapuan liikkeen peitenimi.

    Ne on itseasiassa kaksi eri järjestöä. Vasemmistopopulistihan ei ymmärrä niiden eroa edes Natsismiin. Sivistymättömälle moukalle kaikki oikeistolaisuus on vaan Natsismia. Kukaan ei ota tuollaista ääliötä tosissaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne on itseasiassa kaksi eri järjestöä. Vasemmistopopulistihan ei ymmärrä niiden eroa edes Natsismiin. Sivistymättömälle moukalle kaikki oikeistolaisuus on vaan Natsismia. Kukaan ei ota tuollaista ääliötä tosissaan

    Sekä+Lapuan+liikkeen+ideologinen+perillinen+IKL+että+Suojeluskunnat+molemmat+lakkautettiin+fasistisina+liikkeinä+Liittoutuneiden+valvontakomission+toimesta+vuonna+1945.+Miksi+näille+pitäisi+palauttaa+toimintaoikeus?+Te+pölhöpopulistit+kiellätte+olevanne+fasisteja,+mutta+vaaditte+fasististen+liikkeiden+palauttamista.+Ei+mitään+järkeä.+Vai+oletteko+niin+vainoharhaisia+tuon+kommunismin+pelkonne+suhteen,+että+kuvittelette+sen+hyökkäävän+kimppuunne?+Miten+0,1+%-yksikön+kannatusta+nauttivia+kommunisteja+tarvitsisi+ylipäätään+pelätä,+koska+eihän+tuollaisella+kannattajakunnalla+voi+muodostua+mitään+yhteiskunnallista+uhkaa,+toisin+kuin+äärioikeistolaisten+liikkeiden+kohdilla.

    Äänestä

Kaveri ei ymmärrä evoluutiota.

Äänestä

Lapuan liike, se oli Maalaisliiton ikioma terroristijärjestö ja sen aloittamaa terrorismi järkytti koko maata. Maalaisliittolainen presidentti Lauri Kristian Relander "sympatiseerasi", kuten kepulaisessa historian kirjoituksessa häveliäästi kerrotaan, tätä terrorijärjestöä, joka syyllistyi yksityisen ja yhteisen omaisuuden tuhoamiseen, sulkemiseen, hävittämiseen, sotkemiseen, murhapolttoihin, vapauden riistoihin, muilutuksiin, jopa Suomen ensimmäisen presidentin kyyditykseen itärajalle, ja kuolemaan johtaneisiin pahoinpitelyihin ja tietysti murhiin.
Perussuomalaiset ovat puolueena ja yksittäisinä persuina valmiit perustamaan tällaisen sisäiseen terroriin luottavan ja sillä yllä pidettävän "oikeusvaltion".
Vasarat paukkuvat kuten pärekattotalkoissa ja "huonosti suomen puhuvat " entiset ja nykyiset persut tulevat tekemään persumaisia rakkauden tekoja entisille ja nykyisille puoluetovereille erilaisilla aseilla, nyt vain vasaralla ja terästangoilla. Mitä seuraavaksi?.

Äänestä
  • Kirjoitat täyttä asiaa, näin se nyt vaan on.

    Äänestä

  • IKL meni kyllä Kokoomukseen.

    Äänestä

  • Kyllä. Sunkin kannattaa vilkuilla taakses kun kuljet tässä valkoisessa suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Sunkin kannattaa vilkuilla taakses kun kuljet tässä valkoisessa suomessa.

    Hiippalakkikuntaanko kuulut, megalomaanikko (Ku Klux Klan)?

    Äänestä

Persujen kiinnostus väkivaltaa ja aseita kohtaan on todella urpoa. Odottavat vain sitä hetkeä, kun elossa ei ole ainuttakaan veteraania muistuttamassa sodista ja Suomen puolustamisesta.

Äänestä
  • Sua vaan harmittaa kun tiedät että sulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Olet heikompi sekä älyllisesti että aseellisesti. Häviät joka lajissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sua vaan harmittaa kun tiedät että sulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Olet heikompi sekä älyllisesti että aseellisesti. Häviät joka lajissa

    Todistat juuri lausumallasi, että sinä korvaat omaa älyn puutettasi asellisella uhkaamisella. Pidätkö sinä itseäsi nietzscheläisenä yli-ihmisenä? Oletko muka ns. parempaa rotua? Sairasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sua vaan harmittaa kun tiedät että sulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Olet heikompi sekä älyllisesti että aseellisesti. Häviät joka lajissa

    Sinut laulaa suohon kuka tahansa, kansallislaji runobattle kalevalaisella runomitalla.

    Äänestä

Siellä jo kommentoidaan Peltokankaan videota tyyliin: ”Ehdotan kansannousua jotta päästään eroon tästä kommari fasisti hallituksesta.”

Ja peukutuksia tulee ropisemalla.

Eli nyt kannattaa eduskuntatalon turvatoimia vahvistaa. Persujen pohjasakka on alkanut liikehtiä.

Äänestä

Suojeluskunnat voitaisiin perustaa uudestaan maakuntajoukkojen kehittämiseksi. Mutta sitä en ymmärrä, mitä tekemistä korpraali silmälasinkantotelineellä tai kellään muullakaan persuilla on vapaaehtoisen maanpuolustuksen kanssa. Nehän on sivareita ja sotamiehiä.

Äänestä
  • Kyllä. Suojeluskunnat eivät ole edes laittomia. Perussuomalaiset voisivat ihan hyvin vaatia Suojeluskuntien kiinteistöjen palauttamista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Suojeluskunnat eivät ole edes laittomia. Perussuomalaiset voisivat ihan hyvin vaatia Suojeluskuntien kiinteistöjen palauttamista

    Persuilleko ne pitäisi palauttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilleko ne pitäisi palauttaa?

    Kyllä. Perussuomalaiset ovat Suojeluskuntien perilliset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuilleko ne pitäisi palauttaa?

    Kelles muulle? Kaikki muuthan häpeää ja halveksuu tuotakin aatetta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Perussuomalaiset ovat Suojeluskuntien perilliset.

    Persut Suojeluskuntien perillisiä, johan vitsin murjaisit. Jos ihan totta puhutaan, niin persujen esi-isät on pääosin punakaartilaisia. Ei missään tapauksessa Suojeluskuntien arvokasta perintöä korpraaleille ja sivareille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Suojeluskunnat eivät ole edes laittomia. Perussuomalaiset voisivat ihan hyvin vaatia Suojeluskuntien kiinteistöjen palauttamista

    Mitä suojeluskuntaa reservin sivari Halla-Aho johtaisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä suojeluskuntaa reservin sivari Halla-Aho johtaisi?

    Tarjoilijasuojeluskuntaa

    Äänestä

Peltokangas on Suomen Sisun (SS) Keski-Pohjanmaan piiripäälikkö ja apumiehenään Vähäkainu.
Lehtijuttujen perusteella SS ei estä uusnatsien osallistumista SS:n tilaisuuksiin.
Se ketä sinne SS:n tilausuuksiin osallistuu ja mitä he touhuavat muualla on jo uhan toinen juttu, mutta yhteyksiä muihin äärijärjestöihin on.
Google haku Peltokangas suomen sisu antaa mielenkiintoista luettavaa.

Äänestä
  • Peltokangas antaa höyrypäissään itsestään kasvot poliittiselle natsismille.

    Äänestä

Suojeluskunnat olivat kansalliskaarti.

Äänestä
  • Ketä suojeluskunnat suojelivat, siis muita kuin itseään? Ja keneltä he suojelivat itseään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä suojeluskunnat suojelivat, siis muita kuin itseään? Ja keneltä he suojelivat itseään?

    Suojeluskunnat+suojelivat+Suomea+demokratialta.1930-luvun+vaaleissa+vasemmisto+sai+35-40%+äänistä.+Tuo+osa+kansasta+oli+tarkoitus+hiljentää.+Siihen+olisi+tarvittu+demokratian+poistamista.

    Eli äijäkaarti tahtoi poistaa naisten äänioikeuden ja tasa-arvon. #munakapina
    Eli Peltokankaan ja kumppaneiden poikakerhot ivat samalla epödemokratiivisella ja epätasa-arvoisella reunapolulla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä suojeluskunnat suojelivat, siis muita kuin itseään? Ja keneltä he suojelivat itseään?

    Suojeluskuntien antama koulutus ja valmius maanpuolustukseen oli korvaamaton apu mm. Talvisodassa kun puninkien ystävä Stalin lähetti armeijansa lopettamaan Suomen valtion ja kansan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suojeluskunnat+suojelivat+Suomea+demokratialta.1930-luvun+vaaleissa+vasemmisto+sai+35-40%+äänistä.+Tuo+osa+kansasta+oli+tarkoitus+hiljentää.+Siihen+olisi+tarvittu+demokratian+poistamista.

    Vasemmistoon lukeutui myös SDP joka oli ennen sotia isänmaallinen puolue, eikä Kremlin juoksupoika kuten kommarit olivat.
    Monet demarit kuuluivat suojeluskuntaan jonka vahvuus oli 100 000 miestä 1930- luvun lopulla. Aika paljon 3,7 miljoonan ihmisen kansalta.
    Onko Väinö Tanner tuttu? Oli hyvä ja Suomen asiaa ajava demari ja ministeri.
    Tästä syystä kommunistit vihasivat häntä kuin ruttoa.

    Vaikka demarit sosialisteja ovatkin, niin täytyy heidän kunniakseen sanoa, että olivat hyvin kommunismin vastaisia ja länsimielisiä Sorsan aikaan asti 60-luvun loppupuolelle asti. Leskinen teki takinkäännön.

    Äänestä

Olisihan se ylväs näky kun perussuomalaisten suojeluskuntaosasto etenisi hanhenmarssia puoluejohtajansa perässä pitkin raitteja, kaikilla Walther PPK :t ampumavalmiudessa.

Äänestä
  • Voi sitä rautasaappaiden räimettä....

    Äänestä

Keskeinen toiminta Suomen Sisussa leimaa Peltokangasta. Sisun sivuilla ihaillaan avoimesti mm. Schaumannin tekemää poliittista murhaa monessa eri jutussa: "Voisimmeko oppia jotain Schaumanilta? No, Schauman sovitti oman tekonsa antamalla henkensä, ja kuten Ibsen on lausunut: ”Vaikka antaisit kaiken, mutta et elämääsi, et ole antanut mitään”. Hän kuoli tietämättä edes, oliko hän onnistunut siinä mitä vakaasti aikoi. Mutta tämä ei ole nyt pääpointti, eikä tässä muutenkaan kenenkään kannata hirteen mennä.

Haluankin tarkastella sitä, mitä Schauman teki ennen sitä, kun hän tällä päivämäärällä vuonna 1904 ampui Bobrikovin.

Schauman käytti runsaasti aikaa Bobrikovin murhan suunnitteluun. Lisäksi hän kirjoitti etukäteen useita – hänen kuolemansa jälkeen avattavaksi tarkoitettuja – kirjeitä, joissa hän perusteli tekoaan ja ennen kaikkea vakuutti toimineensa yksin. Oman perheensä ja lähipiirinsä hän piti visusti erossa kaikesta tästä. Hän erosi myös kaikista yhdistyksistä joihin kuului, jottei myöskään niitä tulisi turhaan vedetyksi mukaan jälkiselvittelyihin.

Lisäksi Schauman oli keskustellut suunnitelmastaan muiden aktivistien kanssa, joilla myös oli aikomuksena surmata Bobrikov, jolloin nämä olivat jo etukäteen tietoisia siitä, mitä tuleman piti.

Toki Schaumanin teko vaikutti silti useiden ihmisten elämään. Eräänlainen ääriesimerkki lienee se, kun murhan jälkeisissä kotietsinnöissä Schaumanin kotoa löydettiin luentopapereita, joista hän oli alleviivannut erään professorin lauseita. Seurauksena kyseinen professori karkotettiin viideksi vuodeksi maasta."

Äänestä
  • Supo kertoi juuri seuraavansa useita äärioikeistolaisia yksinäisiä susia, järjestöistä riippumattomia "sissejä". Tätä vasten Suomen Sisun tekstit ja ajatukset ovat äärettömän huolestuttavia. Miksi minkään järjestön pitäisi ihanoida tai opetella poliitikon murhaamista?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Peltokangas vaatii, että Suojeluskunnat pitäisi sallia uudestaan, koska Suomeen on perustettu uusi kommunistinen puolue? Mitä tuon kuulapään päässä oikein liikkuu? Suojeluskunnathan ei ensinnäkään ollut mikään puolue ja se lakkautettiin Liittoutuneden valvontakomission toimesta fasistisena liikkeenä. Minnekäs se fasismi olisi kadonnut 75 vuoden aikana?. Uuden puolueenhan saa perustaa tai vanhalle hakea puoluestatusta, jos löytyy se 5000 kannattajakorttia.

Varsin persumaisin ottein ukko vaahtoaa siitä, kuinka kommunistit (oikeasti diktaattori Stalin) ovat tappaneet 100 miljoonaa ihmistä, mutta natsien kohdalla alkoikin sitten heidän tekostensa vähättely. Syystä että? Peltokangaskin liikkuu teemoissaan aivan samoilla linjoilla, kuin NSDAP-puolue Saksassa tällä vuosituhannella.

https://www.youtube.com/watch?v=nhcu2bXdp00

Tuollaisella paatoksellisuudella saa takuulla kaikki johdateltavimmat puhuttua ympäri. Odottaisi vain, että koska Peltokangas on kansanedustaja, niin ettei tuollaiseen touhuun sortuisi. Ukolla on käytöstavat jostakin keskiajalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu