Virossa on vallassa koalitio, johon kuuluvat: voittanut Keskuspuolue, Konservatiivipuolue (EKRE) ja Isänmaan puolue. Sosiaalidemokraatit ja reformistit ovat oppositiossa.
Viron vihreillä ei lainkaan kansanedustajia. Vuoden 2011 parlamenttivaaleissa puolue jäi äänikynnyksen alle menettäen paikkansa ja putosi näin riigikogusta, joka yhä jatkuu.
Hyvä tietää vähän Vironkin hallituksesta yms.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riigikogun_vaalit_2019
Viron reformipuolue (vir. Eesti Reformierakond) on virolainen markkinaliberaali keskustaoikeistolainen puolue. Reformipuolue oli mukana Viron hallituksissa yhtäjaksoisesti vuosina 1999–2016 ja puolueen vaikutus maan talouteen on ollut suuri muun muassa vähäiseen sääntelyyn perustuvaa yritys- ja talouspolitiikkaa ja veropolitiikkaa luotaessa.
Keskustapuolueen virallinen aatesuunta on keskustalaisuus. Kuitenkin perinteisesti sosiaaliliberalismilla on ollut vankka asema puolueessa.
Vihreät on vihreään liikkeeseen perustuva puolue, jolle perhearvot ja luonto ovat tärkeitä. Sen kannattajat ovat olleet etupäässä akateemisesti koulutettuja ja kulttuurityöntekijöitä.
Viron konservatiivinen kansanpuolue (vir. Eesti Konservatiivne Rahvaerakond, lyh. EKRE) on virolainen kansalliskonservatiivinen oikeistopuolue, joka perustettiin 24. maaliskuuta 2012 vanhan agraaripuolue Kansanliiton pohjalle.
Isänmaa (vir. Isamaa, vuosina 2006–2018 Isänmaan ja Res Publican liitto, vir. Isamaa ja Res Publica Liit, lyh. IRL) on virolainen keskusta-oikeistolainen puolue,joka perustettiin 4. kesäkuuta 2006, kun konservatiivipuolueet Isänmaaliitto ja Res Publica yhdistyivät. Puolue edustaa Viron konservatiivista oikeistoa ja lukeutuu maan neljän suurimman puolueen joukkoon.
Sosiaalidemokraattinen puolue (vir. Sotsiaaldemokraatlik Erakond, arkikielessä sotsid, lyh. SDE) on virolainen sosiaalidemokraattinen puolue.
Viron yhdistynyt vasemmistopuolue (vir. Eestimaa Ühendatud Vasakpartei) on virolainen vasemmistopuolue, joka muodostettiin vuonna 2008, kun Viron vasemmistopuolue ja Perustuslakipuolue yhdistyivät. Puolueen kannatus on ollut marginaalista. Vasemmistopuolue on Euroopan vasemmistopuolueen jäsen.
Ei paikkoja Riigikogun
SUOMESSAKIN TAVOITE JOSSA KESKUSTA SUURIN
2
89
Vastaukset 2
- Anonyymi
Vihreät ja vasurit pois meiltäkin hallituksesta ja muutenkaan eivät ole eteenpäin näkeviä kaiken vastustajat.
- Anonyymi
Jos autossa on mies ja nainen, mies ajaa - 3 syytä selittävät ilmiön.
Nelikymppisenä eronneena naisena hän meni uudestaan autokouluun ja alkoi puhua autoilusta tuttujen naisten kanssa.
Silloin valkeni, ettei moni nainen juuri ajanut autoa. Parisuhteeseen oli kyllä lähdetty modernin tasa-arvoisesti, mutta ajan kuluessa ratin takana alkoi istua heteropariskuntien keskuudessa huomattavasti useammin mies.
”Yllätyn, miten moni kaltaiseni aikuinen, pätevä nainen, reipas julkifeministi ja moderni maailman muuttaja paljastaa melkein kuiskaten, että »on mullakin kortti, mutta en oo ajanut 20 vuoteen»
Nii..hallitukseen, osaamattomana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371433- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69906- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi230648- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7521
