Elokapina ja muut äärivasmmiston toiminta on oikein?

Siis onko Ohisalo todella sitä mieltä että, esim. tämä Elokapina ja muut äärivasemmistolaiset saa tehdä mitä lystää rikkoa lakeja aiheittaa häiriötä tavalla tai toisella sekö on sitten suotavaa Ohisalo? Kun et tuohon kerran voinut vastata.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meidän vihreät aatteet ovat juuri noita kadulla istumisia , lentokoneissa riehumista ja tietenkin voimakasta huumeiden käyttöä. Näillä aseilla saamme juuri oikeaa poukkaa puolueesemme.

Äänestä

Vihreän Sharialain mukaan niin saa toimia.

Äänestä

Vihervasen Sharialaki antaa vasemmistolle oikeuden laittomiin lakkoihin. Silloin tulkitaan pykälää, jonka mukaan tarkoitus pyhittää keinot.

Äänestä

Suomi on koronarokotuksissa EU:n häntäpäässä, turhiakuolemia ei haluta estää vaikka kovasti toivottuja rokotteita on saatavilla. Ihmisiä priorisoisaan kovalla kädellä vaikka kaikilla on oikeus elämään. Hallituksen tavoitteena on ainoastaan ihmishenkien palastaminen al Holista.huolimatta ettei ko.leiriä uhkaa mikään ulkopuolinen taho.
Suomessa koronakuolemia on moninkertainen määrä verrattuna al Holin suomalaisten lukumäärään, islam ja jihadistien tukeminen ratkaisee.

Äänestä

kysy vaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siis onko Ohisalo todella sitä mieltä että, esim. tämä Elokapina ja muut äärivasemmistolaiset saa tehdä mitä lystää rikkoa lakeja aiheittaa häiriötä tavalla tai toisella sekö on sitten suotavaa Ohisalo? Kun et tuohon kerran voinut vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu