Trumpistit raivoavat Parlerissa!

Yhdysvalloissa yltyy kiistely siitä, mikä on sosiaalisen median yhtiöiden sekä käyttäjien vastuu sananvapauden käytössä.

Tuorein käänne on, että teknojättien hampaisiin joutuneen somepalvelu Parlerin uutisvirta on täyttynyt käyttäjien vihaisista viesteistä.

Parlerin käyttäjät uhoavat ennen kaikkea verkkokaupasta tunnettua Amazonia ja somepalvelu Twitteriä vastaan. He kehottavat muita käyttäjiä boikotoimaan niiden palveluita.

Monet Parlerin käyttäjät haluavat nyt boikotoida Amazonia ja muita teknologiayhtiöitä.
Parler on erityisesti Yhdysvaltain äärioikeiston ja Trumpin ydinkannattajien suosima somekanava, koska se ei ole kitkenyt vihapuhetta samaan tapaan kuin Twitter ja Facebook.

Parlerissa ovat toimineet aktiivisesti myös ne ääriliikkeet, jotka hyökkäsivät Yhdysvaltain kongressiin keskiviikkona.

Kun Yle tutustui palvelun uutisvirtaan sunnuntaina, Parlerin käyttäjiltä löytyi useita väkivaltaan yllyttäviä ja jopa sisällissotaa lietsovia viestejä.

Eräs nimimerkillä esiintyvä käyttäjä väläyttää mahdollisuutta iskeä Amazonin datakeskuksiin.

Parlerissa on vihjattu mahdollisuudesta iskeä Amazonin palvelinkeskusta vastaan.
Vihanpurkausten taustalla on ennen kaikkea verkkojätti Amazonin ilmoitus, että se lopettaa pilvipalvelun tarjoamisen Parlerille.
Syyksi Amazon Web Services on ilmoittanut sen, ettei Parler-somepalvelu ole pannut kuriin väkivaltaan yllyttäviä käyttäjiä. Amazonin mukaan väkivaltainen sisältö rikkoo Amazonin pilvipalvelun käyttöehtoja.

Amazonin ilmoitus tarkoittaa käytännössä sitä, että Parlerin toiminta todennäköisesti lakkaa toistaiseksi maanantaina juuri ennen klo 10 Suomen aikaa, mikä vastaa keskiyötä Yhdysvaltain länsirannikolla.

Parlerin toimitusjohtaja John Matze ilmoitti Parlerin käyttäjille varhain sunnuntaina Suomen aikaa, että Amazonin toimi on "yritys poistaa kokonaan sananvapaus internetistä".

Matzen mukaan Parler etsii korvaavaa palveluntarjoajaa, jotta somepalvelu saadaan myöhemmin takaisin pystyyn. Käyttökatko voi hänen mukaansa kestää jopa viikon.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Amerikkalaiset ovat 5-vuotiaan tasolla. Laki on aina rajoittanut sananvapautta siltä osin kuin se uhkaa valtion, yhteiskunnan, kansanryhmän tai yksilön turvallisuutta. Myös Suomessa. FBI:n mukaan Parlerissa on yllytetty aseelliseen vastarintaan ja uhattu Bidenin, Harrisin, Pencen ja Pelosin henkeä. Kyseessä on rikos. Ja jos Amazon tai Twitter ei sensuroisi keskustelua ja sulkisi näiden äärioikeistolaisten tilejä, niin ne olisivat osallisia rikokseen. Uhrit tai omaiset voivat haastaa ne oikeuteen ja USA:ssa se tarkoittaa valtavia korvauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvalloissa yltyy kiistely siitä, mikä on sosiaalisen median yhtiöiden sekä käyttäjien vastuu sananvapauden käytössä.

Tuorein käänne on, että teknojättien hampaisiin joutuneen somepalvelu Parlerin uutisvirta on täyttynyt käyttäjien vihaisista viesteistä.

Parlerin käyttäjät uhoavat ennen kaikkea verkkokaupasta tunnettua Amazonia ja somepalvelu Twitteriä vastaan. He kehottavat muita käyttäjiä boikotoimaan niiden palveluita.

Monet Parlerin käyttäjät haluavat nyt boikotoida Amazonia ja muita teknologiayhtiöitä.
Parler on erityisesti Yhdysvaltain äärioikeiston ja Trumpin ydinkannattajien suosima somekanava, koska se ei ole kitkenyt vihapuhetta samaan tapaan kuin Twitter ja Facebook.

Parlerissa ovat toimineet aktiivisesti myös ne ääriliikkeet, jotka hyökkäsivät Yhdysvaltain kongressiin keskiviikkona.

Kun Yle tutustui palvelun uutisvirtaan sunnuntaina, Parlerin käyttäjiltä löytyi useita väkivaltaan yllyttäviä ja jopa sisällissotaa lietsovia viestejä.

Eräs nimimerkillä esiintyvä käyttäjä väläyttää mahdollisuutta iskeä Amazonin datakeskuksiin.

Parlerissa on vihjattu mahdollisuudesta iskeä Amazonin palvelinkeskusta vastaan.
Vihanpurkausten taustalla on ennen kaikkea verkkojätti Amazonin ilmoitus, että se lopettaa pilvipalvelun tarjoamisen Parlerille.
Syyksi Amazon Web Services on ilmoittanut sen, ettei Parler-somepalvelu ole pannut kuriin väkivaltaan yllyttäviä käyttäjiä. Amazonin mukaan väkivaltainen sisältö rikkoo Amazonin pilvipalvelun käyttöehtoja.

Amazonin ilmoitus tarkoittaa käytännössä sitä, että Parlerin toiminta todennäköisesti lakkaa toistaiseksi maanantaina juuri ennen klo 10 Suomen aikaa, mikä vastaa keskiyötä Yhdysvaltain länsirannikolla.

Parlerin toimitusjohtaja John Matze ilmoitti Parlerin käyttäjille varhain sunnuntaina Suomen aikaa, että Amazonin toimi on "yritys poistaa kokonaan sananvapaus internetistä".

Matzen mukaan Parler etsii korvaavaa palveluntarjoajaa, jotta somepalvelu saadaan myöhemmin takaisin pystyyn. Käyttökatko voi hänen mukaansa kestää jopa viikon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu