Voi voi kävikö Ressukka-Sipilällä piti?

Suomen kaikkien aikojen huonoin pääministeri Ressukka-Sipilä on tänään itkenyt julkisuudessa. Oli kuulemma joku vähän töninyt poikaa.

Juha Sipilä tuli pääministerinä tunnetuksi siitä, että hän ajoi vain omaa ja lähipiirinsä etua. Verorahoja syydettiin Sipilän omiin ja hänen lähipiirinsä yhtiöihin.
1060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Töniminen ei varmaan niinkään, mutta joku on mennyt sanomaan siihen päälle suorat sanat, siintä tuo Kempeleen lestalahkolainen todennäköisesti mielensä niin pahoitti, että piti alkaa taas kerran valehtelemaan.

Ylen kanssahan kävi aivan samalla tavalla, Kempelleen hurjahan oikein pillastui kun Ylessä vähän kerrottiin totuuksia vatuloinneistaan.

Äänestä

Sipilä oli koittanu varastaa sen lompakkoa.

Äänestä

Neloselta tuleetänään näköjään klo 21 homotikan mruha. Karitikka oli etevä veroasiamies ja melkeindemari ts inhosi keskustamaa laisliittojuntteja ehkä sek suaalisuutensa takia ja venälöisvirolaisetmatut vetivät aktissapullolla päähän. Tappiot satojamiljoonia Suomelle. Teki erinomaisen avoirfiscalin verotuksessa, jonka EU pakotti poistamasn

Äänestä

Saituri Sipilä vaatii miljoonakorvaukset.

Äänestä

Alkaa olemaan kepuleilla jo epätoivoista, kun pitää ääniä kalastella näin härskillä tavalla. Häpeä Sipilä.

Äänestä

Moukka navetan takaa huutelee?

Äänestä

Katotaan ken sieltä vaitonaisuuven takaa paljastuu oliskos näitä.

Aivan oikein, vallan himo on näillä nimenomaan tavoiteina
Troijan ratsu on näillä jokapaikas käytös, niinkuin vaatien menevät kelaan vaatimuksineen

Äänestä

Halla-ahon "uusi normaali" on taas nähnyt päivänvalon.

Äänestä

Miksei kun veti näitä suomi täyteen ulkoa.

Tutkijat: Yhdysvaltain tapahtumat voivat toistua myös Suomessa: ”Poliittista väkivaltaa mahdollistavia tekijöitä on aiempaa enemmän”

Äänestä

Vihapuheiden kriminalisointia ajavat haluavat ko.lakiin maninnan minkä puolueen kannattajien vihapuheet on sallittava ja minkä tuomittava.
Oiekusvaltioperiaate ei toteudu milläänilveelleä jos kaikki olisivat yhdenvertaisia lain edessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen kaikkien aikojen huonoin pääministeri Ressukka-Sipilä on tänään itkenyt julkisuudessa. Oli kuulemma joku vähän töninyt poikaa.

Juha Sipilä tuli pääministerinä tunnetuksi siitä, että hän ajoi vain omaa ja lähipiirinsä etua. Verorahoja syydettiin Sipilän omiin ja hänen lähipiirinsä yhtiöihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu