Olisiko leppoisamman aika?

Anonyymi

Tuntuu, että koko maailmassa on käynnissä eri puolueisiin jakaantuminen ja riitely. Valtion johtajatkin hakevat omaa etua eikä yhteistyöllä eteenpäinmeno ole tärkeää.
Maailmaa riivaa leviävä paha sairaus.

Olisiko täällä meidän ikäisten syytä pitää jokin riidaton keskusteluryhmä? Eri mieltä toki voi olla, mutta riitelemättä ja aiheet ovat vapaita.

Myönnän etten käy päivittäin täällä. Kumppani seuraa netin käyttöäni ja se vähän nolottaa vaikka ei pitäisi.

50

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kk.

    • Ei se näytä täällä onnistuvan, tuo riidaton ketju.
      Vaikka ketju olisi aloitettu aidanseipäistä, niin ei pitkää tovia kulu, kun jo ensimmäinen riidankylväjä on paikalla.
      Usein vielä asian vierestä.
      Näyttää siltä, että ketjut, jossain jotain henkilöä tai ryhmää parjataan vetävät parhaiten.
      Sitä taustaa vasten, että ollaan jo ikäihmisiä, joilla jo elämänkokemusta on kertynyt, se vaikuttaa kummalliselta.
      Miksi elämän viimeiset vuodet halutaan käyttää hölmöön jankuttavaan riidankylvämiseen.

    • Onneksi täältä löytää muutaman leppoisamman aloituksen,
      joita voi hetken viivähtää ja muutaman rivin raapustaa.

      Riidelköön rauhassa, ken riidellä haluaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvä aloitus ja maissiin kommentti.

        Yritän itse olla myönteinen ja olla tukena muille.
        Joskus teen aloituksen, ei ole ollut paljonkaan riitaa siellä.

        Mitäpä sitä turhaa rähjäämään.

        Jos jollakin palstalla rähistään, niin enpä poikkea sinne.

        Kiva olla eläkeläinen.

      • Anonyymi

        Pilapiirtäjä Kari oivalsi hyvin piirroksissaan, kuten tuossa Lautturi, silloin oltiin Moskovan suuntaan mielin kielin.
        Karin ura Hesarissa loppui 90-alussa, kun somaleita alkoi virrata Moskovan junilla Suomeen.
        Hän julkaisi ainakin pari kuvaa "tervetuloa Hölmölään", joista uusi hesarin päätoimittaja Janne Virkkunen sai hepulin, syyttäen rasismista lopputilin.
        Oikeassa Kari oli kaikissa noissa kuvissa.
        Paljon on sekalaista matua tullut , jos jonninlaisella verukkeella, ja Hölmölässä kumarrellaan edelleen, kuten Karin viimeisessä kuvassa poliisit linkkuveitsi-kumarassa toivottivat somaleita tervetulleeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän on ihan leppoisa palsta!
        Huolestuin kyllä pikkuisen kun kerroit että kumppanisi seuraa netin käyttöä. Miksikähän?
        Ei kai vain mustasukkaisuutta ole?
        Eihän tällä palstalla ole muuta kuin meidän 70 plussalaisten jutustelua eri aiheista. Pitäähän meidän kaikkien saada jutella keskenämme. Kun ei voida paljon ulos mennä koronan takia. Hulluiksihan me kaikki tulisimme jos emme voisi vaihtaa ajatuksia keskenämme. Mitään tulenpalavan arkaa ei ole. Ei suinkaan ole nolostuttavaa sinulle.
        Hyvä kun otit asian esille.

        Ulkomaalaisella tulee aika pitkäksi.

    • Anonyymi

      Kukaan ei vahdi tekemisiäni tai tekemättä jättämisiä ...no ...on siinä hyvät ja huonot puolet siinäkin asiassa ...jos yksin oot ...
      Luin tuosta yläpuolelta kun Martina Aitolehti sanoi että ....ihanaa kun ei tarvitse riidellä .. niin se on .. olisi aivan kamalaa alkaa suhde sellaisen äkäpussin kanssa ...
      mimmimum-..mi

    • Anonyymi

      Jossain laulussa sanotaan:
      "Elämä on ihanaa jos sen oikein oivaltaa..."

      Ehkä leppoisuuden kanssa on vähän sama, siinä tarvitaan oma oivallus.
      Leppoisuus ei ole kiinni mielipiteistä vaan elämänasenteesta.
      Leppoisuus ja myönteinen suhde ympäristöön kuuluuvat yhteen,
      jatkuva tukkanuottasilla olo rasittaa niin mielen kuin kehonkin terveyttä.

      Leppoisan ihmisen ei tarvitse olla aina oikeassa eikä sanoa joka iseen erimielisyyteen sitä viimeistä sanaa.
      Hän osaa käyttää huumoria, osaa nauraa ainakin itselleen.

    • Anonyymi

      Tätä nykyistä elämänmenoa varmaan ihmetellään parin vuosikymmenen päästä kuten nyt 70-luvun Neuvostoliiton palvontaa.
      Sukupuolia ei saisi olla, kaikki pitäisi päästää rajan yli elätettäväksi jotka haluavat tulla ym........

      • Niin tai sitten ne naureskelee miten päivänselviä perusasioita kuten oikeus turvapaikkaan, ei-binäärinen sukupuoli-identiteetti jne keskusteltiin palstoilla....

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Niin tai sitten ne naureskelee miten päivänselviä perusasioita kuten oikeus turvapaikkaan, ei-binäärinen sukupuoli-identiteetti jne keskusteltiin palstoilla....

        Olet noine juttuines ku pahanilmanlintu.
        Mitä binääriä ne sun lapsenlapset ovat?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet noine juttuines ku pahanilmanlintu.
        Mitä binääriä ne sun lapsenlapset ovat?

        Ei niistä oikein saa selvää vielä....molemmilla on tyttöystävät ainakin nyt. Minä toivoisin vielä saavani nähdä lapselapsenlapsen. Mutta kuinka tahansa, molemmat ovat aina yhtä rakkaita sekä vanhemmilleen että isoäidilleen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet noine juttuines ku pahanilmanlintu.
        Mitä binääriä ne sun lapsenlapset ovat?

        "Anonyymi"

        Tieto-kone-maailmassa Binääreillä on merkitys.
        Aika vahva merkitys.
        Siinä binääri on Nolla ja Ykkönen.
        0 - 1
        Eli siis soikea reikä ja suora tappi.
        -
        Minäkin olen puhtaasti Hetero.
        Kuten Paloma, uskoakseni.
        Tappini ei koskaan ole ollut kakkanen.
        Akkanen se kyllä on usein ollut.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Huruksi, etkö ole vieraillut b-rapussa?

    • Vaikka noita sukupuolia enemmänkin ilmaantuisi, ei ne entiset nainen- ja miessukupuolet mihinkään katoa.
      Tuo turvapaikkaoikeushan on päivänselvä, nykyisten kansainvälisten sopimusten mukaan, muttei se sitä tarkoita, että kuka vaan saa vapaasti maahan tulla ja olla.
      Se kun on turvapaikkaa tarvitseville tarkoitettu.

      • Anonyymi

        Mutta kun se on osoittautunut enimmiltään väärinkäytösten kohteeksi, koko turvapaikka-ajatus. Suomalaiset useat johtavat politikot itsekin myönsivät näin käyneen sen 2015 ryntäyksen jälkeen. Jos noista olisi edes 10-15 % oikeasti ollut suojelun tarpeessa.

        Kyllähän se tuoltakin näyttää käytännössä.
        Nämä lait on laadittu siihen maailman aikaan, kun ei kukaan osannut kuvitellaan sellaista, mitä 2015 tapahtui.
        Yhtäkkistä kaaosta ei voi hetkessä hallita kukaan. Siinä rytäkässä varmaan tuli kaikennäköistä väkeä.
        Uskoisin, että nyt ne taas toimivat paremmin (lait), kun tulijoita ei ole enää niin paljon vuosittain. Paremmin pystytään seulomaan oikeat tarvitsevat. Ei se vissiin kovin helppoa työtä ole.

    • Anonyymi

      Niin, Suomi on oikeasti kahtiajakautunut. Toinen puoli on hyysääjiä, suvakkeja jotka tahtovat maamme täyttää ulkomaalaisperäisillä vähä-älyisillä mustilla.

      Toinen puoli ei noita halua. Riittäisi kun pidettäisiin omistamme huoli.

    • Anonyymi

      Kun ei sitä aloitusta aidanseipäästä ole ilmaantunut, niin kysynpä tässä.
      Saako kaislaa kerätä vapaasti merenrannoilta?

      kaislatar

      • Anonyymi

        Voithan varmuuden vuoksi soittaa kuntaan ja kysyä.

        Voi olla että ovat vain iloisia, kun joku kerää.
        Soittamalla asia selviää.

        Olen kuullut kyllä että etsästä ei saa kerätä oksia ja ei myöskään esim kuusenkerkkiä.
        Kysy samalla.

      • Anonyymi

        Ajattelitko tehdä kesäksi kaislahameen?

        Kiitos vinkistä. Otan asiakseni heti maanantaina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajattelitko tehdä kesäksi kaislahameen?

        En sentään. Kahisevat liikaa :)

        kaislatar

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En sentään. Kahisevat liikaa :)

        kaislatar

        Eikös kaislamattoja tai kaislakoreja?

        Olisi kivaa näperreltävää iltapuhtein.
        Samalla kun katsoo televiisiota voi punoa. Sitten ilahduttaa tuttuja tai naapureita niillä koreilla.
        Miksei ruveta myymään netillä? On paljon vähentyneet työt, tässä oiva uusi tilaisuus.

        Itelläni on tapana aina nettifilmejä tai teeveetä katsellessa näpertää jotain.

        Syksykesällä poimin oman maan yrtit ja ruccolan ym siemenet.
        Sitten niitä kuivatuista näprään oksat pois. Tai parsin sukkia (miksi ei voisi, ei oo pakko heittää yhden pikkureiän takia) tai leikkelen lehdistä tärkeitä juttuja, tai teen jotain muuta esim silitän.

        Ennen tein aina käsitöitä telkkua katsellessa.
        Vieläkin toisinaan nykyäänkin. Mainoskatkoilla ja kotimaisia katsellessa saatan tehdä ristikoita.
        Nyt olen tuon pellavaliinan hapsuja selvittänyt, mennyt pesuissa niin klimppiin. Hidasta hommaa, mutta sopii TV:n ääreen.
        Itsekin korjailen vaatteita ja parsin pikkureiätkin sukista.
        Kysien leikkaus ja jalkahoitokin sujuu hyvin telkkarin ääressä ollessa. Mitä nyt milloinkin mieleen tulee.
        Taidan olla minäkin jonkinsortin näpertäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös kaislamattoja tai kaislakoreja?

        Olisi kivaa näperreltävää iltapuhtein.
        Samalla kun katsoo televiisiota voi punoa. Sitten ilahduttaa tuttuja tai naapureita niillä koreilla.
        Miksei ruveta myymään netillä? On paljon vähentyneet työt, tässä oiva uusi tilaisuus.

        Itelläni on tapana aina nettifilmejä tai teeveetä katsellessa näpertää jotain.

        Syksykesällä poimin oman maan yrtit ja ruccolan ym siemenet.
        Sitten niitä kuivatuista näprään oksat pois. Tai parsin sukkia (miksi ei voisi, ei oo pakko heittää yhden pikkureiän takia) tai leikkelen lehdistä tärkeitä juttuja, tai teen jotain muuta esim silitän.

        Ei minunkaan kädet osaa sylissä jouten olla. Kyllä parsin sukat ja muidenkin vaatteiden pienet reiät. Jos ei paikkaamista tai korjaamista ole, niin kutimet on kädessä. Telkkaria katsoessa saa yllättävän paljon aikaan.
        Muistin, että joskus kauan sitten teimme koulussa käsityötunneilla niinistä pohjat kangaskengille. Liotettu niini letitettiin ja sitten pyöritettiin ja ommeltiin muotoonsa. Jostain kanvaasikankaasta päälliset. Kesäkengät.
        Tuota kaislaa ajattelin samantyyppisenä materiaalina kuin niini. Näperrellä voisi vaikka mitä ja olisi kotimaista "hukkamateriaalia".
        Netistä löysin tiedon, että jokamiehen oikeudella voi pienen määrän kerätä. Aion kuitenkin kunnalla tarkistaa.

        kaislatar

    • Anonyymi

      Kansan valtaahan se monipuolue järjestelmä on, olkaamme siis kiitollisia.
      Pirre

    • Anonyymi

      Jos ääripopulistit eivät saastuttaisi valheillaan ja rasismillaan maailmaa,
      maailma olisi vähän rauhallisempi paikka.

      Suunta on parempaan päin, kun "maailman hallitseva sekopää"
      Trump, joutuu pois vallasta.

      Suomen Pikku Trump Donald Haho sakkeineen jatkaa
      sekasorron lietsomista.

      Kuinka kauan yhteiskunta sietää PS-puolueen valhepropagandaa ja rasismia ?

    • Anonyymi

      Kansakunnat saa pitää omat uskontonsa loppuun saakka. Että se sellainen parhaus erottuu niistäkin.

    • Anonyymi

      No voi, kyllähän täällä voi elellä ihan leppoisasti. Heräsimme tänäkin aamuna kymmenen maissa, siinä kahvikupposteltiin ja päivän lehti ym: t luin padiltä. Ulkona upea aurikopäivä- havaitsin, mutta hiukan kirpakka ,kun käytiin lenkillä.

      Semmosta lekottelua elämä on. Ikävillä kaiken maailman uutisilla en päätäni vaivaa. Kartalla vaikka olen, niin aktiivisesti ne olen opetellut unohtamaan.
      Tällä iällä ei päätänsä pidä enää vaivata vierailla ikävillä asioilla joille ei pini ihminen mitään voi Sit miettii, kun kohdalle kolahtaa.
      Inttämään en suostu kenenkään kanssa. Keran sanon mielipiteeni ja se on siinä. Tyyliin- sinun ja minun mielipiteet on yhtä arvokkaita.
      Näin se leppoisuus ja hyvä mieli säilyy.

      • Anonyymi

        Pilvilinnoissa elävillä totuudenkieltäjillä on tietysti eri todellisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilvilinnoissa elävillä totuudenkieltäjillä on tietysti eri todellisuus.

        Päivä meni lopultakin iltaan, ja painunkin tästä pehkuihin.

        Noin kun osaiskin elää, että ei turhia maailman hömpötyksiä seurais.
        Vähän oon kyllä jo oppinut.
        Tietokonetta en aukaise kuin vasta iltapäivällä.
        Oikeastaan turhaa sekin. Mitäpä meikkä mahtaa millekään.

        Älytöntä, että koko ajan seurataan ja raportoidaan mitä jenkeissä!
        Enemmän sais olla mukavia ja hyödyllisiä juttuja ihan tavallisista tyytyväisistä ihmisistä.

        Minkä takia koko ajan julkkiksia, ja heidän elämisiään?
        Mitä se meille kuuluu?

        Erikoisesti yks naispuolinen nuori nainen ihmetyttää, joka on joka ainoassa lehdessä.
        En oo saanut selvää, että mitä oikeestaan tekee työkseen ja mitä erikoista hänessä on.

        Hyvä että on talvi ja lunta, ilma kirkastuu pakkasella.
        Olen ottanut tavaksi kävellä 15 minuuttia juna-asemalle ja sitten takaisin metsän kautta.

        Nyt toivottelen kaikille öitä!

        Heräsin tänä aamuna puoli kuusi.
        Ajattelin että ihan liian aikaista nousta ylös. Nukuin sitten seitsemään, sitten kahdeksaan, ja lopulta vartin yli yhdeksään. Kaipa oli väsy. Sitten nousin ylös. Paremmalla tuulella olen ollut koko päivän.

    • Anonyymi

      Kun Sipilää mukiloitiin ja kun poliisi käytti väkivaltaa elokapinaa vastaan.

      Sinä Suomessa tapahtuneet väkivallan teot ministeri Ohisalon mukaan.
      Muut nuorison tekemät ovat "oireilua" josta voi olla tietenkin eri mieltä.

      Tappaja on tappaja eikä mikään oireilija. Toivottavasti noista Suomeen kalliilla noudetuista nuorista muslimi-miehistä ei tule tuollaisia perinteidensä jatkajia.

      • Anonyymi

        Oikeassa on aloittaja!

        Hyvä olisi jos on leppoisa palsta, minne ei koko ajan työnnetä kaikenmaailman tappeluja ja arvosteluja.

        Yli 70 vuotiailla pitäisi olla jo elämän viisautta ja arvokkuutta.

        Jo pitäisi tässä iässä olla rauha ja tyyni mieli, eikä kärkkäästi enää hoilotella.
        Vietänkin itse tässä rauhallisen päivän.
        Omaan tahtiin siivoilen, että on mukava olla viikonloppuna.
        Lettuja paistelen ja keitän mustikkasoppaa.

        Nami, nami lettuja ja mustikkasoppaa.

        Mustikkasoppaa on tullut parina päivänä syötyä luomukaurapuuron kanssa.
        Vielä on pullollinen mehua ja muutama rasia pakkasessa.
        Oli hyvä marjavuosi, edellisenä vuonna en saanut mustikoita ollenkaan.
        Siivoilla pruukaan aina vähin erin, mutta imuroinnin olen tottunut tekemään lauantaisin, ei sille mitään erityistä syytä ole.
        Kissa ei siitä touhusta tykkää, vaan majoittuu sängyn alle.
        Hämärältä näyttää ulkona, pitänee pieni lenkki mennä tekemään.
        Tänne ei paljon lunta tullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeassa on aloittaja!

        Hyvä olisi jos on leppoisa palsta, minne ei koko ajan työnnetä kaikenmaailman tappeluja ja arvosteluja.

        Yli 70 vuotiailla pitäisi olla jo elämän viisautta ja arvokkuutta.

        Jo pitäisi tässä iässä olla rauha ja tyyni mieli, eikä kärkkäästi enää hoilotella.
        Vietänkin itse tässä rauhallisen päivän.
        Omaan tahtiin siivoilen, että on mukava olla viikonloppuna.
        Lettuja paistelen ja keitän mustikkasoppaa.

        Minun edesmenneellä koiralla oli jälkiviisautta ! :D

        Per-kel

    • Anonyymi

      Hyviä päiviä lleppoisat palstalaiset,

      taitavat olla tosin aika vähissä nuo leppoist täältä,
      kun koneen aukaisi niin heti oikein pöllähti riitaa ja toraa ja besservissereitä riittää. Eipä huolta, ei viitsi päätään vaivata tätä kommenttia enemmän...

      Tämä aamu alkoi oikein leppoisasti, aamupalan jälkeen reipas lumijumppa lumisella "jumppamatolla", kolaa käytin vastustajana.
      Pari tuntia aina menee aikaa, jos pihaan on pyry 10 senttiä pyrryttänyt, niin kuin nyt oli tehnyt.

      Taas ollaan viikonlopussa, nyt on Salpausselän hiihtoviikonloppu, viime vuonna olin paikan päällä, mutta nyt ei passaa mennä, viime vuonna oli upeat aurinkoiiset päivät sinä viikonloppuna, oli iso nautinto istua katsomossa, nyt täytyy vain istua omassa korona katsomossa ja kutoa .
      Äiti Teresan mallilla kudon langanlopuista peittoa, kymmenen lappua vielä puuttuu. Vieläköhän niitä Äititeresa-peittoja keräillään tai lähetellään Intiaan, tämä tulee ihan omaan käyttöön tai sitten lahjon sillä tuttujani.

      Perjantai -leppoisuus jatkuu kunhan ensin juon kunnon kahvit saaristolaisleivän kanssa.
      Vieläköhän ihmiset pitää perjantaita siivouspäivänä, itselleni on jostain sellainen käytäntö jäänyt päälle, että ainaki pikkaisen pitää siivon perään katsoa ja ainakin kukat kastella kerran viikossa.

      Leppoisaa päivän jatkoa kaikille leppoisille !

    • Anonyymi

      Nyt on mukava olo kun aamupäivän puuhasin varhaisesta asti. Iltapäivän voi katsoa telkkaria, nettiä tai mitä hyvänsä. Kirjahyllyn vanhat kirjat voi lukea uudelleen, jo unohdetut siis. Ostan usein kirjan itselle kun voi lukea omaan tahtiin, kirjastokin on kaukana.

    • Anonyymi

      Palasin taas. Monella sivustolla mainostetaan Monokulaaria. Onko teillä kenelläkään kokemusta siitä onko hyvä? Olisi kiikaria kevyempi kai, mutta näkeekö yhdellä silmällä? Ehkä ikkunasta lintuja tarkkailisi ainakin.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti on keskustelun kannalta parempi kertoa, että Niinistö oli vähällä tuottaa pettymyksen. Arvostan häntä, mutta on oltava yhteistyökykyä pääministerin ja hallituksen suuntaan.

      • Anonyymi

        Ehkä kuitenkin on parempi kertoa kuinka Marin tuotti pettymyksen taas törttöillessään.
        Luulisi, että Marinilla olisi sen verran yhteistyökykyä, että hoitaisi ulkopolitiikkaa yhdessä presidentin kanssa, eikä sooloilisi kuten niin monesti aikaisemminkin.

    • Anonyymi

      Tämän illan leppoisuuden voi voinut hoitaa soittamalla vanhoille kaverille,
      silloin saa nauraa monille vuosia sitten sattuneille kömmähdyksille ja hassutteluille.
      Muistelu on joskus hauskaa, varsinkin kun niitä yhteisiä muistoja on voinut kerrata jo kymmeniä kertoja ja aina niistä ja niiden jakamisessa tulee hyvälle tuulelle.

      On ollut kurjaa näin korona-aikana kun ei ole voinut osallistua minkäänlaisille retkille tai tapahtumiin, niillä olisi voinut luoda uusia yhteisiä muistoja.

      Oletko vanhainkodissa sitten aikoinaan mielummin se, joka kertoo juttuja vai se joka kuuntelee (Hotakaista lainatakseni)
      Nyt on korkea aika kerätä yhteisiä muistoja ja niitä kertyy kun yhdessä jotain tehdään ja hommaillaan.
      Nyt koronassa vain neljässä seinässä hiippaillaan.

      • Anonyymi

        Oma seura, paras seura!

        Ihan mukava päivä oli taas.

    • Anonyymi

      On leppoisaakotisohvalta katsella urheilua,
      urheilufriikeille on leppoisa päivä, on hiihtoa ja ampumahiihtoa ja rallia,
      täytyy olla sohvaurheiljankin hyvässä kunnossa, että jaksaa

      Tietysti välillä täytyy tankata, kantaa herkut kammariin ja voi nauttia
      ateriansa täällä "luonnonhelmassa" ikiomalla urheiluareenalla.

      Voitot suomalaisille ovat kyllä tänäänkin ison pinnistyksen takana,
      täytyy oma suosikki valita muista kuin suomalaisista.
      Onhan siellä sentään Rovanperä Junioriota saa kirittää.

      • Anonyymi

        Niin ja tietty Iivo Niskanen, ykkösenä vaihtoon ja lähti kakkosena,
        nyt vain peukut pystyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja tietty Iivo Niskanen, ykkösenä vaihtoon ja lähti kakkosena,
        nyt vain peukut pystyyn.

        En oo sitten tippaakaan kiinnostunut mistään kisoista ja urheilusta.
        En ikinä katso telkkarista ja en lue urheilu-uutisia.

        On niin paljon jännempää oikeaa elämää.

        Olen tänään kävellyt ulkona ja miettinyt omiani.

        Tulin siihen tulokseen, että parhaani oon yrittänyt aina. Oli liikaa vain joskus ja en jaksanut kaikkea. Se silloinen kotikasvatus oli sellaista mitä oli. Parastaan vanhempanikin yrittivät, vaikka ei aina mennyt nappiin.
        Sitä oikeastaan rupeaa ymmärtämään paremmin vanhempiaan myöhemmällä iällä.
        Vanhemmat ja sisarukset ovat kuolleet. Ikävä on usein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      3200
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      13
      2833
    3. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      16
      2495
    4. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1633
    5. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      385
      1330
    6. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1262
    7. IS Viikonloppu 5.-6.10.2024

      Luin Sanarisin foorumia. Tuli esille, että huomenna on Skytän ja Kärkkäisen kolmoskovis. Odotan virheetöntä ristikkoa ja
      Sanaristikot
      74
      1193
    8. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      57
      1112
    9. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      33
      1064
    10. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      22
      1049
    Aihe