Kertoo uutiset. Keskustalainen pääministeri Ratas erosi KORRUPTIO epäilyjen vuoksi.
Miljoona euroa on ohjattu Kepun tuleviin vaalikamppailuihin. Varat on otettu yrityksille tarkoitetuista Koronavaroista. Myös sataman rakentamis rahoitukset liittyy asiaan.
Tällaiseksiko on mennyt Keskustalainen politiikka? Häikäilemättömästi ajetaan vain omaa etua sisäpiirien myötä. Onhan tällaista nähty pienissäkin kunnissa erillaisten sisäpiirikauppojen myötä. Palkkoja jätetty palkkaturvan maksettaviksi jne.
Äänestätkö heitä?
Minä en uskalla.
KESKUSTA PUOLUEELLA KRIISI VIROSSAKIN.
Anonyymi
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Persujen kunnallisvaalikampanja on alkanut. kaikkea vastustetaan eikä minkään puolesta olla. Oikeusvaltio on heillä kirosana.
- Anonyymi
perstrumppaajat uskottelevat kaikkea pskaa äänestäjille
- Anonyymi
Minua kepulaista alkoi jo pelottaa.
Enkö pääsekkään enää jatkoon?
Auttakaa vasemmisto leiri. Lupaan tukea jo jo joo.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä751420Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2481312Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1521096Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551078- 51785
- 65774
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62747Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39728Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44701- 30647