Aina kun nämä viisi naisministeriä marssivat jonossa kameroiden eteen, niin mielen valtaa syvä huoli ja epätoivo suomen tulevaisuudesta. Näillä ei ole minkäänlaista suunnitelmaa suomen taloudellisen tilan pitkäjänteisestä hoitamisesta. Asiat pyörittävät näitä ministereitä, eikä ministerit asioita. Osa on lausunnoillaan paljastanut olevansa suorastaan tyhmiä, eivät edes tiedä mitä omaan hallinnonalaan ja tehtäviin kuuluu.
Sen verran pitäisi olla älliä, että kun homma ei suju,niin osata erota itse.
Sitten on vielä suoranainen rikollinen Haavisto, joka upottaa vihreät, mutta hyvä niin.
Hallituksen äly hukassa
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Rokotteet tulevat Suomeen myöhässä. Demarit vatuloi tilaukset. Ja Kiuru vastustaa periaatteesta.
Hätätilahallitus olisi pitänyt perustaa syksyllä ja koronatoimia johtamaan Nyrkki , jota presidentti Niinistö esitti, mutta myyjätyttönen torpedoi.
Nyt ei riitä Marinin liirumlaarumit, eikä toivotaan-toivotaan kommentit. Nykyisen hallituksen tyttösten ammattitaito ei vaan riitä.- Anonyymi
Hätätilahallitukset ja oppositiopuolueiden "hätänyrkit" ovat perustuslain vastaisia, kun Suomessa on kansanedustavaalissa demokraattisesti valitti viiden puolueen enemmistöhallitus.
Hallitusvastuussa ovat SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.
Edellä mainitut puolueet sopivat hallitusohjelmasta demokraattisesti käydyn vaalin jälkeen.
Oppositioon jääneet puolueet eivät voi perustaa hätätilahallituksiaan tai "nyrkkejään" esim. korona-pandemiaan vedoten. Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, sairaanhoitopiirien asiantuntijat, yliopistojen tutkijat jne., joita pandemian hoidossa tulee kuulla.
Asiantuntijoita, todennäköisesti olisi kuultu myös opposition "koronanyrkissä", sillä erotuksella että ehkä enemmänkin niitä TALOUDEN ASIANTUNTIJOITA
TERVEYSTURVALLISUUS-ASIANTU TIJOIDEN sijaan. Ehkä Suomen korona-tilastot olisivat nyt Ruotsin luokkaa, ellei Marinin viiden puolueen hallitus olisi tehnyt oikeita johtopäätöksiä ja toiminut kuten pitää: terveys ensin.
- Anonyymi
Lintilä jakaa ilmaista rahaa , Kaikkonen kerosiiniä turhaan polttaa.
60 miljardia menee julkisen sektorin palkanmaksuun ja summa kasvaa.
Verovaroilla elävät merimiehet eivät tyydy muita pienempiin palkankorotuksiin ja siksi Harakka lupasi lisää rahaa merimiehille verovaroista.
Kyllä naiset ovat hyviä , eivät tuhlaa rahaa kuten miehet. - Anonyymi
Kuin seuraa johtajaa leikki. Kuin sellainenkin leikki että fakta muuttuu aina kun sellaisen kertoo toiselle ihmiselle korvaan kuiskaamalla.
- Anonyymi
Eihän tollaisella hallituksella tee yhtään mitää, joutaa lopettaa palkanmaksu kokonaan, kun vain valiittavat ja peloittelevat kansalaisia, eivätkä tee tosiaan mitään järkeviä asioita kansalaisten ja Suomen hyväksi.
Vahinkoa vain aiheuttavat todella paljon. Rahatkin jakoivat ulkomaille ja ulkomaalaisten sukulaisille maahamuuttajien kautta.
Omaa etuansa vain ajavat ja kulttuurineuvotensa, kuten monikulttuuri Veijo Baltzar.- Anonyymi
Pitäisi sitten vaihtaa äänestäjät, kun äänestivät kansanedustaja vaalissa nykyisen enemmistöhallituksen?
Pitäisikö kansanedustaja ehdokkaiksi hyväksyä ainoastaan Homma forumin esittämät ehdokkaa? Tulisiko ehdokkaiden olla maahanmuuttovastaisia? Vaalikonekyselutkin olisi helppo toteuttaa: oletko maahanmuuttovadtainen vai et - rasti ruutuun. Olisiko se demokratiaa ja loppuisiko demokratian vastainen räksytys?
- Anonyymi
Voi jumalauta mitä tuubaa taas kirjoitatte omien asenteinne perusteella. Mitä itse tekisitte toisin ja miten? Tajuatteko ollenkaan, miten eduskunta, valiokunnat, hallitus ja oppositio toimivat?
Teistä itsestänne ei ole muuta kuin valittaa joka ikisestä asiasta, ihan vain sen takia, koska mielestänne on väärät puolueet ja vieläpä väärää sukupuolta olevat ihmiset hallituksessa.
Teidän suurvisiirin johdossa olisimme todella syvällä suossa ja kuolleita olisi vähintään kymmenkertainen määrä. Ette muuten itse taida valtion taloudesta tietää tuon taivaallista. Ainakin kirjoituksenne perusteella näin voisi olettaa. Sitähän ei voi samana päivänä edes verrata yksityisen kotitalouden talouteen.
Miksi se ei mene kaalliinne? Miksi edelleen puhutte kassatytöstä ja vieläpä halventavaan sävyyn? Kaikilla ei ole rikkaita vanhempia, jolloin Sanna joutui tekemään töitä hallintotieteiden opiskelun ohella. Jussi olkoot siis tästä eteenpäin tarjoilijapoika. Eikä tuo kielten tutkimus muutenkaan anna hääppöisiä eväitä politiikkaan.- Anonyymi
Nuo Kiurun tiedotustilaisuudet ovat yhtä kaaosta. Nainen hädin tuskin osaa lukea paperista. Kiurulle esitettyihin kysymyksiin ei saada vastauksia ja niitä muut joutuvat selittelemään jälkeenpäin. Ne ovat sekavia.
Onko ministerin pesti Kiurulle ylivoimaisen vaikea. Hänen tulisi kertoa se ääneen ja erota vapaaehtoisesti.
Kiuru on vuoden ajan sekoillut ja hänen uskottavuutensa on mennyt.
Sopiva sijoituspaikka Kiurulle olisi jokin selkeä työtehtävä Afrikassa Urpilaisen työparina. Siellä riittää kuokittavaa ja siellä voi vastustaa reilusti kaikkea mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo Kiurun tiedotustilaisuudet ovat yhtä kaaosta. Nainen hädin tuskin osaa lukea paperista. Kiurulle esitettyihin kysymyksiin ei saada vastauksia ja niitä muut joutuvat selittelemään jälkeenpäin. Ne ovat sekavia.
Onko ministerin pesti Kiurulle ylivoimaisen vaikea. Hänen tulisi kertoa se ääneen ja erota vapaaehtoisesti.
Kiuru on vuoden ajan sekoillut ja hänen uskottavuutensa on mennyt.
Sopiva sijoituspaikka Kiurulle olisi jokin selkeä työtehtävä Afrikassa Urpilaisen työparina. Siellä riittää kuokittavaa ja siellä voi vastustaa reilusti kaikkea mahdollista.Onko hallitus tehnyt päätöksiä, millä kurjistetaan työläisten sekä työntekijöiden elämää? Ei ole, päinvastoin on purettu porvarihallituksen kurjistamisjäädytyksiä, talkoilua ja jäädytyksiä. Sekö on huonosti tehty?
Voithan halutessasi talkoilla vapaaehtoisesti ja heittää osan tulostasi vaikka tuulen vietäväksi.
- Anonyymi
Nämä viisi ministeriä, kun tosiaan esiintyy, valtaa syvä sydäntä särkevä huoli ja epätoivo omasta ja muden suomalaisten ja koko Suomen tulevaisuudesta. todellakin jolle ei voi mitään, eikä ole tarkoituskaan tehdä mitään.
Eivät osaa, eivätkä pystykään tekemään mitään, noin tyhmää ja kykenemätöntä hallitusta jotkut vielä kehuvatkin......eikö Teitä yhtään hävetä?- Anonyymi
Eikö sinua hävetä haukkua hallitusta aiheettomasti? Ihan vain, koska mielestäsi on "väärät" ihmiset hallituksessa.
- Anonyymi
Ei saa mitään aikaiseksi. Jauhaa tyhjää jonkun coronan kanssa ja rahaa palaa pakolaisten persiää kymmeniä miljardeja vuodessa, luulisi Ohisaloa hävettävän, mutta, kun tosiaan ei sitten yhtään todellakin, käy kuin takiainen sika limppuun.
- Anonyymi
Kait niihin pakolaisiin menee rahaa, kun PS ennen hajoamistaan kerkesi matuttaa lähes 40 000 ihmistä. Määräsivät vieläpä armeijan pojat kantamaan laukkuja rajalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kait niihin pakolaisiin menee rahaa, kun PS ennen hajoamistaan kerkesi matuttaa lähes 40 000 ihmistä. Määräsivät vieläpä armeijan pojat kantamaan laukkuja rajalle.
Tää on hauskaa, ihan kuin heimolaiselta autoa ostaessa, sie tiedät valehtelevas, ja tiedät myös että mie tiedän siun valehtelevan.
Silti yrität.
:D
- Anonyymi
Niillä on se sopeutumiseläkekin sen takia jotta oppivat elämään normaalisti yhteiskunnassa, koska muuten ovat sopeutumiskelvottomia demokratiaan.
- Anonyymi
Tuo sopeutumiseläke on kyllä hauska, oikeastaan naurettava. Onneksi se on nykyisin määräaikainen, eikä enään loppuelämäksi.
- Anonyymi
Huvittavaakin on seurata alkujuuria hallituksen kritisoinnissa; naisviha näyttää olevan tässäkin ketjussa päällimmäisenä, sitten tulee kokoomuksen katkeruus oppositioon jäämisestä ja merkittävänä syynä ison rahan ahneus.
Tietämättömyys hallituksen toiminnasta ja demokratian pelisäännöistä on myös nähtävissä katkerissa vuodatuksissa.
Kukahan meistä hoitaisi paremmin tämänkin koronatilanteen kuin siitä vastuussa olevat ministerit? - Anonyymi
Suomi on rokotuksissa EU:n häntäpäässä, mutta eihän turhat lisäkuolemat haittaa hallitusta joten ihmishengillä leikkiminen kuuluu oikeusvaltioperiaatteeseen.
Nykyhallistuksen kannattajat unohtavat että myös Sipilän hallitus perustui demokratiaan, miksi kritisoitte silloin ja jatkatte vieläkin? - Anonyymi
Kun nyt miettii se hän Kulmuni tais ollakkin viisain koko porukasta !! Josko lempattiin sen takia ?? Mariiniilla pienemmät , kateus, hän yksi ministeri sai o lapsen ,,, Mariinini tuntuis olevan ,,,plää ,,,plö ,..,, ja plää toivotaan ens viikolla ,,, olen toivotaan ,,, ehkä josja kun ebola ei iske Suomeen !!
- Anonyymi
Hallituksen linja on suomen etua ei saa ajaa, näinhän sanoi Eurooppa ministeri Tytti, hän Sannan kanssa järjesti velkarahalla ison tukipaketin eu-maille ja Suomi maksaa, sama typpyräinen on kovasti vaatinut lisää matuja suomeen ym
SDP ja Vihreät hallitus lopettaa eläkeputken ja tuo maahan syyrista isis terroristeja, HALOO!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110974
- 525240
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452453- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131721Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421574Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301251Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351186Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892