Trumpin virkasyyte vahvistettiin!

Yhdysvaltain seuraava presidentti Joe Biden otti kantaa istuvan presidentin Donald Trumpin virkasyytteeseen keskiviikkoiltana paikallista aikaa.

Edustajainhuone asetti Trumpin keskiviikkona virkasyytteeseen perusteena kiihotus kapinaan. Trumpin katsotaan yllyttäneen kansanjoukkoa, joka valtasi Yhdysvaltain kongressirakennuksen viikko sitten.

– Tämä rikollinen hyökkäys oli suunniteltu ja koordinoitu. Sen toteuttivat poliittiset radikaalit ja kotimaiset terroristit, joita kannusti tähän väkivaltaan presidentti Trump, Biden lausui.

– Se oli aseellinen kapina Amerikan Yhdysvaltoja vastaan. Syylliset tulee saattaa vastuuseen.

Biden astuu virkaansa ensi viikon keskiviikkona. Trumpin virkarikosoikeudenkäynnin on tarkoitus alkaa senaatissa sen jälkeen. Biden esitti senaatille toiveen.

– Tämä kansakunta on edelleen tappavan viruksen ja kärsivän talouden kourissa. Toivon, että senaatin johto löytää keinot hoitaa virkasyytteeseen liittyvät perustuslailliset velvollisuutensa samaan aikaan kun se työskentelee muiden kansakunnan kiireisten asioiden parissa, Biden totesi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hieno homma!

Häkkiin vaan!

Äänestä

Hyvä juttu.

Tosin vasta toinen virkasyyte Trumpille ,mutta silti USA:n ennätys!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvaltain seuraava presidentti Joe Biden otti kantaa istuvan presidentin Donald Trumpin virkasyytteeseen keskiviikkoiltana paikallista aikaa.

Edustajainhuone asetti Trumpin keskiviikkona virkasyytteeseen perusteena kiihotus kapinaan. Trumpin katsotaan yllyttäneen kansanjoukkoa, joka valtasi Yhdysvaltain kongressirakennuksen viikko sitten.

– Tämä rikollinen hyökkäys oli suunniteltu ja koordinoitu. Sen toteuttivat poliittiset radikaalit ja kotimaiset terroristit, joita kannusti tähän väkivaltaan presidentti Trump, Biden lausui.

– Se oli aseellinen kapina Amerikan Yhdysvaltoja vastaan. Syylliset tulee saattaa vastuuseen.

Biden astuu virkaansa ensi viikon keskiviikkona. Trumpin virkarikosoikeudenkäynnin on tarkoitus alkaa senaatissa sen jälkeen. Biden esitti senaatille toiveen.

– Tämä kansakunta on edelleen tappavan viruksen ja kärsivän talouden kourissa. Toivon, että senaatin johto löytää keinot hoitaa virkasyytteeseen liittyvät perustuslailliset velvollisuutensa samaan aikaan kun se työskentelee muiden kansakunnan kiireisten asioiden parissa, Biden totesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu