Hallitukselle risuja.

Tietoa Sitrasta.

Koronapandemia on paljastanut, että päättäjien reagointikykyä, lainvalmistelun laatua ja eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä tulisi parantaa vastaamaan tulevien kriisien haasteisiin.

Suomalainen päätöksenteko- ja hallintojärjestelmä on toiminut koronakriisissä melko hyvin.

Suomella oli suunnitelmia pandemian varalta, mutta kriisiin herättiin viiveellä. Osapuolten välillä vallitsi myös epäluottamusta.

Suomi oli eurooppalaisittain sikäli eturivissä, että useissa EU-maissa ei varsinaisia virallisia varautumissuunnitelmia edes ollut. Suomenkin toimia leimasi silti improvisointi.

----------

Hallitusta puolustaneet tahot ovat toistuvasti väittäneet hallituksen toimineen erinomaisesti ja on kiistetty kaikki kritiikki hitaudesta ja muista esiintuoduista hallituksen virheistä. Sitran raportti on kylmä suihku puolustelijoiden niskaan.

Emme unohda sitäkään, kuinka Marin valehteli, että valmiudet, suunnitelmat ja lait oli kunnossa, vaikka kaikki oli keskeneräistä. Oliko tämä Marinilta populistinen hätävalhe, joka johtui peloista, että oma, sekä hallituksen ja koko vihervasemmiston uskottavuus oli vaarassa? Tähän päälle tunaroinnit epidemitarvikehankinnoissa, pieleenmenneet kaupustelut amatöörien kanssa, joilla on talousrikostaustaa, tunarointien selittely mm. "tietokatkoksilla" jne. Unohtamatta sitä, että kansalle ja terveydenhoidolle kuuluvia meriittejä taudin hitaasta leviämisestä ja alhaisista kuolemantapausten määrästä on väitetty hallituksen meriiteiksi.

Suomen kansalle ja terveydenhuollolle nöyrimmät kiitokset järkevästä suhtautumisesta vakavaan tautiin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onneksi eivät sentään Ruotsia seuranneet tällä kertaa , laumaimmuniteetti 🤣
Me tavoittelemme Mustan surman laumaimmuniteettia 🤣🤣🤣

Äänestä

Hallituksen kehuminen nyt on pelkkää huutelua. Onhan se harmi että kansan äänestys johti tällaisen hallituksen syntymiseen. Mut ainakin on nähty pääministerin pärstä melkeen jokaisessa aviisissa lähes joka päivä ynnä perusteettomat ylistykset päälle.

Äänestä
  • Mikäs vika pääministerin pärstässä on? Ennemmin häntä katsoo Suomea edustamassa kuin jotakin nieleskelevää keskitysleirinvartijaa. Marin on näyttänyt kykynsä ja osaa johtaa. Onhan se tietysti ymmärrettävää, että sellainen saattaa olla hiukan liikaa konservatiivisille sovinistipersuille, kun "akka johtaa talossa".

    Äänestä

  • Kansan äänestys vai kansanäänestys?
    Eduskuntavaalit ei ole kansanäänestys.

    Persujen mielestä kansalaiset on äänestäneet väärin! No miksikökän? Siksi varmasti kun persuille ei avautunut hallitustaivalta. Ja pääministeripuolue on SDP, jota myös media on riepotellut suutuspäissään. Kokoomus kannatus on vain vajonnut.

    Mitä tulee tuohon Sitran ts. Suomen itsenäisyyden rahaston tutkimukseen, niin sinne johtajaksi änkesi kokoomuslainen Jyrki Katainen, joka toki julkaisee tällaisen, vähemmän luettavan tutkimuksen, auttaakseen kokoomusta kunnallisvaaleissa.

    Jyrki Katainen muistetaan myös tutkimuksen teettämisellä Himasella, jolle syytettiin veronmaksajien rahaa vajaa miljoona euroa.

    Tämä hallitus on hoitanut koronapandemiaa hyvin, ongelma meillä on aluehallintaviraston ja kuntien vastuun toteuttaminen eli heidän omien vastuualueen hoitaminen on ontunut.

    Milloinkaan koko itsenäisyytemme historian aikana ei hallitusta ole maalitettu kuin nyt ja koronapandemian ollessa tässä mukana. Olisiko jokin muu kokoonpano hoitanut sen paremmin, epäilenpä vaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tietoa Sitrasta.

Koronapandemia on paljastanut, että päättäjien reagointikykyä, lainvalmistelun laatua ja eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä tulisi parantaa vastaamaan tulevien kriisien haasteisiin.

Suomalainen päätöksenteko- ja hallintojärjestelmä on toiminut koronakriisissä melko hyvin.

Suomella oli suunnitelmia pandemian varalta, mutta kriisiin herättiin viiveellä. Osapuolten välillä vallitsi myös epäluottamusta.

Suomi oli eurooppalaisittain sikäli eturivissä, että useissa EU-maissa ei varsinaisia virallisia varautumissuunnitelmia edes ollut. Suomenkin toimia leimasi silti improvisointi.

----------

Hallitusta puolustaneet tahot ovat toistuvasti väittäneet hallituksen toimineen erinomaisesti ja on kiistetty kaikki kritiikki hitaudesta ja muista esiintuoduista hallituksen virheistä. Sitran raportti on kylmä suihku puolustelijoiden niskaan.

Emme unohda sitäkään, kuinka Marin valehteli, että valmiudet, suunnitelmat ja lait oli kunnossa, vaikka kaikki oli keskeneräistä. Oliko tämä Marinilta populistinen hätävalhe, joka johtui peloista, että oma, sekä hallituksen ja koko vihervasemmiston uskottavuus oli vaarassa? Tähän päälle tunaroinnit epidemitarvikehankinnoissa, pieleenmenneet kaupustelut amatöörien kanssa, joilla on talousrikostaustaa, tunarointien selittely mm. "tietokatkoksilla" jne. Unohtamatta sitä, että kansalle ja terveydenhoidolle kuuluvia meriittejä taudin hitaasta leviämisestä ja alhaisista kuolemantapausten määrästä on väitetty hallituksen meriiteiksi.

Suomen kansalle ja terveydenhuollolle nöyrimmät kiitokset järkevästä suhtautumisesta vakavaan tautiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu