Baptistit uskonnonvapauden puolesta

Anonyymi

Baptisteja on vainottu siitä lähtien, kun heidän määränsä ja yhteiskunnallinen vaikutuksensa lisääntyi 1500-luvun uskonpuhdistuksen aikana. Heitä vangittiin, kidutettiin, omaisuus ryöstettiin, karkotettiin maasta ja jopa tapettiin. Murhaajina olivat katoliset, luterilaiset, reformoidut ja kalvinistiset nimeltään kristityt ihmiset.

Monet baptistit lähtivät maanpakoon. Heitä siirtyi Venäjälle, Alankomaihin ja Britanniaan, myöhemmin suurin joukoin Pohjois-Amerikkaan. Englannissa Anglikaaninen kirkko vangitutti monia baptisteja. Kirjan "Kristityn vaellus" kirjoittaja John Bunyan on ehkä kuuluisin heistä. Se kirja kertoo siitä, millainen on hyvä ja Jumalalle uskollinen kristitty.

Baptistit ovat olleet suvaitsevaisia jo uskonpuhdistuksesta alkaen, toisin kuin kansankirkkojen edustajat ja valtaa pitävät ruhtinaat. "Baptistit puhuivat kaikkia katsomuksia, myös juutalaisia, muslimeja ja ateisteja, koskevan uskonnonvapauden puolesta ja kannattivat kirkon erottamista valtiosta." (Monien uskontojen ja katsomusten Suomi, Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 48, 2017.)

https://evl.fi/documents/1327140/45386794/Ktk - Monien uskontojen ja katsomusten Suomi/c8c8d8be-e49b-5998-3539-6b2a29a4903d

Vapaiden suuntien seurakunnat ovat kastekäytäntönsä puolesta enimmäkseen baptistisia. He kastavat vain henkilökohtaisessa uskossa olevia ihmisiä, jotka tunnustavat omalla suullaan Jeesuksen herrakseen ja pitävät totena evankeliumin sanoman. Vauvat eivät tähän pysty ja sen vuoksi vauvoja ei kasteta: heiltä puuttuu henkilökohtainen usko, sillä se edellyttäisi kielellistä osaamista.

Vaikka vapaiden suuntien kristityt Suomessa ovat pääsääntöisesti olleet aina sanan- ja uskonnonvapauden puolesta, niin nykyajan ateistit pitävät heitä katolisiin ja vauvoja kastaviin protestantteihin tai äärioikeistolaisiin militantteihin verrattavina yhteiskunnalle vahingollisina ryhminä. He ovat luetut "pahantekijöiden joukkoon" ateistien mielipiteissä, vaikka todellisuudessa he ovat lainkuuliaisia ihmisiä ja lisäävät koko yhteisön onnellisuutta ja hyvinvointia.

Miksi vapaiden suuntien kristittyjä kohdellaan niin kaltoin tällaisilla foorumeilla ja arkielämässä ikään kuin he tekisivät jotakin todella pahaa? Kuka pelkää helvetillä uhkailua, jos ei usko Jumalaan tai helvettiin? Oikeuttaako mielikuvituskidutuksella uhkaaminen kohtelemaan huonosti kokonaista kansanryhmää: jopa vihaamaan kaikkia vapaiden suuntien kristittyjä?

P.S. Vapaiden suuntien kristittyjä ja 1500-luvun ababaptisteja ei pidä sotkea Münsterin kapinallisiin (2/1534-6/5035), joita oli suhteellisen vähän verrattuna rauhallisiin baptisteihin eri puolilla Eurooppaa. Nämä rauhalliset kastajat tuomitsivat väkivaltaisuuden ja kieltäytyivät palvelemasta "kuningasta" (keisaria) oikeuslaitoksessa, pyövelinä tai asevoimissa. He olivat pasifisteja. Heitä ei pidä sekoittaa myöskään talonpoikaiskapinallisiin, jotka nousivat esivaltaa vastaan saadakseen itselleen paremmat olot (kuka ateisteista pitää hyvänä sen ajan talonpoikien olosuhteet riistävässä yhteiskunnassa?).

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitävätkö baptistit yleensä, tai kirjoittaja erityisesti, muita kristittyjä, esim. katolilaisia, kristittyinä?

      • Anonyymi

        Riippuu siitä, mitä sanalla "kristitty" tarkoitetaan. Uudestisyntyneitä Jumalan lapsia voi olla missä tahansa kirkkokunnassa tai suuntauksessa yleisen baptistisen linjan mukaan, mutta minkään yhteisön kaikki jäsenet eivät oletusarvoisesti uudestisyntyneitä kristittyjä ole. Nimeltä kristittyjä kylläkin, mutta sehän on eri asia kuin "olla uskossa Jeesukseen" ja "Kristuksen oma".

        Kirjoittaja eli avaaja ei ole baptisti, kristitty eikä teisti - ei edes kreationisti.

        Olen ateisti ja ylpeä siitä, että puhun totta - toisin kuin useimmat veljeni tällaisilla palstoilla. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Riippuu siitä, mitä sanalla "kristitty" tarkoitetaan."

        Niinpä. Ainahan voi vakiintuneille termeille keksiä uusia ikiomia merkityksiä ja sitten inttää siltä pohjalta, joka on tietenkin täysin olematon pohja.

        Mutta mutta, kun sanalla "kristitty" ihmiset tarkoittavat eri asioita vielä nykyään eikä sille tarvitse "minun" keksiä mitään uusia merkityksiä, kun muut ovat ne jo keksineet.

        Jep, kristitty voi olla

        - kristillisen yhteisön jäsen
        - kastettu kristillisen yhteisön jäsen (kasteen tavan mukaan voidaan vielä rajoittaa jäseniä)
        - henkilö, joka on uskossa Jeesukseen (ei tarvitse olla kastettu)

        Valitsepa tuosta sitten itsellesi sopiva... Heh !

    • Anonyymi

      Eli kristityt ovat vainonneet toisia, "väärin uskovia" kristittyjä.
      Oikeastiko luulet että kukaan ei tiennyt tuota aikaisemmin.

      • Anonyymi

        Avaaja tietää monen tietäneen "tuon" aikaisemmin. :)

    • Anonyymi

      Minua ei kiinnosta onko muslimi sunni vaiko siia, vaikka muslimeja itseään se kiinnostaa niin paljon että ovat tappaneet toisiaan vääräuskoisina.

      Minua ei kiinnosta onko kristitty katolilainen, ortodoksi, babtisti tai luterilainen, vaikka kristittyjä itseään se kiinnostaa niin paljon että ovat tappaneet toisiaan vääräuskoisina.

      • Anonyymi

        Rauhaisat vapaan kristillisyyden edustajat (baptistit, helluntailaiset, vapaakirkkolaiset, adventistit, Jehovan todistajat, unitaarit, jne.) eivät ole koskaan ketään oikeudettomasti tappaneet, koska ovat usein katsomukseltaan pasifisteja ja vaikka eivät olisi, niin noudattavat silti uuden liiton kirjoitusten ohjeita Jumalan seurakunnalle. Ne kieltävät yksiselitteisesti oikeudettoman tappamisen ja väkivallan käytön. Voiman käyttö asevoimissa, poliisivoimissa ja itsepuolustuksessa tai muiden ihmisen suojelutoimissa on sitten asia erikseen, jossa mielipiteet jakautuvat (vartijat, vahtimestarit, rauhanturvaajat, rajamiehet, jne.).

        Oliko tarkoituksesi yleistää väärin, niin että uskoville kristityille on mielestäsi tyypillistä toisten oikeudeton tappaminen? :)

        Jos on, niin miksi eivät tapa toisiaan laajamittaisesti nykyään? :)

        Täyttä hevonkukkua. Minä olen kasvanut hellareiden joukossa ja tiedän erittäin hyvin, etteivät ole moraaliltaan yhtään sen kummoisempia kuin ketkään muutkaan ihmiset. Ulospäin kyllä aina näyttelivät täysiä pyhimyksiä, vaikka kotioloissa hakattiin vaimo ja lapset sinisiksi, jos nämä olivat taas tehneet jotain kuvitteelista syntiä. Tiedän myös useita hellareita jotka ovat istuneet vankiloissa erilaisista rötöksistä.

        Raamatussakin todetaan että kaikki ovat syntiä tehneet eikä kukaan ole synnitön. Mitään täysin virheettömiä pyhimyksiä ei ole olemassakaan, vaikka sinä kuinka yrittäisit sellaista inttää.

        Jep, onko kiva tehdä yleistyksiä muutaman harvan poikkeuksen kautta ja antaa siten väärä kuva siitä, millaisia helluntailaiset keskimäärin ovat?

        Jep jep, heh !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, onko kiva tehdä yleistyksiä muutaman harvan poikkeuksen kautta ja antaa siten väärä kuva siitä, millaisia helluntailaiset keskimäärin ovat?

        Jep jep, heh !

        Eipä sinulla, yleistyksien maailmanmestarilla, ole mitään kanttia puhua muille yleistyksistä. Kaikki väitteesi ja törkeät valheesi ateisteista sinä olet aina yleistänyt koskemaan kaikkia ateisteja.

        Sitä paitsi Raamatussa todellakin todetaan, että kaikki ovat syntiä tehneet eikä kukaan ole synnitön. Mitään täysin virheettömiä pyhimyksiä ei ole olemassakaan, vaikka sinä kuinka yrittäisit sellaista inttää.

    • Hyvä kirjoitus.

      Baptismi syntyi Sveitsissä vuonna 1525. Baptistit vastustivat katolista kirkkoa ja sen aneoppia muiden protestanttien tavoin. Protestantit halusivat kuitenkin luoda kirkon, joka korvaisi katolisen kirkon valtion ainoana kirkkona. Protestanttien mielestä kansalaisten piti kuulua samaan kirkkoon.

      Baptistien mielestä Ulrich Zwingli ei ollut uskollinen Raamatulle säilyttäessään opeissaan lapsikasteen ja asepalveluksen. Tämä sai valtaapitävät vangitsemaan ja murhaamaan baptisteja. Vuonna 1529 baptistien kuolemantuomio astui valtakunnanlaiksi. Näin sekä katoliset että evankeliset osavaltiot saivat oikeudekseen tappaa baptisteja.

      Konfirmaatio oli luterilaisten myönnytys vangituille baptisteille. Vuonna 1538 Hessenin maakreivi Filip järjesti keskustelun luterilaisten ja vangittujen baptistien välille. Sovittiin, että baptistit palaavat kirkkoon, mikäli nuorisolle opetetaan evankeliumia. Näin syntyi konfirmaatio.

      Baptistit pitävät Raamattua erehtymättömänä auktoriteettina nojautuessaan Jeesuksen opetuksiin. Raamatun mukaan Jeesus sanoi älkää tehkö pahalle vastarintaa, mistä juontuu baptistien aseettomuus. Uskoontulleiden upotuskaste tulee Raamatun Johannes Kastajalta.

      Baptistiseurakunnat ovat vähän järjestäytyneitä, koska edes alkukristillisenä aikana ei ollut järjestäytynyttä kirkkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      295
      46160
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      55
      11569
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      276
      11204
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      58
      9966
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      95
      8759
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      311
      6867
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      20
      3921
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3616
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3540
    10. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      4
      3529
    Aihe