Saksa suunnittelee uuden vankilamuodon toteuttamista, jossa lusisivat paitsi Lusiferit, niin varsinkin pandemian wuhan virus infektion heitä, jotka rikkovat suojautumisen sääntöjä. Amen
Ria Novosti kirjoittaa, jos tiedät mitä tarkoitan
Saksassa tarkoitus järjestää karanteenin rikkojien vankila
Anonyymi
1
58
Vastaukset
- Anonyymi
Sellainen tarvitaan Suomeenkin. Meillä on aivan liikaa ns. vailla kasvatusta olevia nuoria aikuisia, joille tuleekin näyttää, ettei itsekkyys kannata. Merkintä myös henkilötietoihin, jotta potentiaaliset työnantajatkin saavat tiedon uppiniskuroinnista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1913155
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.662882- 2032260
- 741906
- 1021803
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91741- 1081595
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2191186- 811140
- 951099