ASP kikkailu

Olen säästänyt noin 3 vuoden sisään asp-tilille 12 000 euro. En ole hirveästi aikaisemmin miettynyt asiaa, joten säästämiseni on ollut vaihtelevaa tulojen puitteissa. Nyt kuitenkin vasta tajusin, että lisäkorko maksetaan vain aloitusvuodelta ja 5 seuraavalta vuodelta. Oletteko kikkailleet niin, että olette lopettaneet tilin ja avanneet sen heti uudestaan? Nykyisillä tuloillani pystyisin säästämään tuon maksimin 3 000 euroa/neljännes ja ajattelin laittaa osan tuosta 12k eurosta hajautettuna sijoituksiin. Tämähän kai on ihan laillista, mutta pankki ei varmaan tykkää eli voi olla myös pankin vaihto edessä? Asunnon hankkiminen ei ole vielä ajankohtaista ainakaan 3 vuoteen.
3249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lisänä tähän vielä, että jouduin käyttämään hätävarakassani onnettomuuteen, eli tuo 12k menisi hätävarakassan uudelleen rakentamiseen. Kaikki mitä siitä jää yli menisi sijoituksiin. Sitten tosiaan vain aloittaisin asp:n puhtaalta pöydältä uudestaan. T: aloittaja

Äänestä
  • ASP:n voi myös säästää täyteen ja jättää odottamaan asunnonostoa. Näin teen itse. Säästän ASP:tä isolla osuudella ja sijoituksiin joka kk pienemmällä osuudella. Kun ASP on pulkassa, rupean panostamaan sijoituksiin enemmän. ASP saa jäädä sitten odottelemaan asunnon hankintaa, mutta ei tarvitse enää miettiä että saako sen rahan kasaan ja saako sen kasaan ajoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ASP:n voi myös säästää täyteen ja jättää odottamaan asunnonostoa. Näin teen itse. Säästän ASP:tä isolla osuudella ja sijoituksiin joka kk pienemmällä osuudella. Kun ASP on pulkassa, rupean panostamaan sijoituksiin enemmän. ASP saa jäädä sitten odottelemaan asunnon hankintaa, mutta ei tarvitse enää miettiä että saako sen rahan kasaan ja saako sen kasaan ajoissa.

    Kiitos+kommentista.+Päädyin+itse+samantyyppisen+ratkaisuun.+Tänä+vuonna+laitan+50%+säästöistä+varakassaan+ja+50%+ASP:iin.+Jos+jotain+jää+vielä+yli+tuosta+budjetoidusta+1000+eurosta,+niin+sijoitan+ne+muualle.+Sen+jälkeen+on+vielä+2+vuotta+aikaa+kerätä+ASP:ia+100%+osuudella.+3+vuoden+päästä+pitäisi+siis+olla++40k+euroa+ASP:ssa.+Tämän+jälkeen+voi+keskittyä+sijoittamiseen+paremmin.+Jonkun+mielestä+tuo+ASP+on+huono+tuoton+osalta+verrattuna+vaikka+pörssiin,+mutta+itselleni+se+on+enemmän+psykologinen+kannuste+tietää,+että+rahat+saa+sieltä+hyvin+nopeasti+ulos+talon+ostoon+ilman+seuraamuksia+esim.+verotuksen+osalta.+Ei+muuta+kuin+varallisuutta+kasvattamaan.+T:+aloittaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen säästänyt noin 3 vuoden sisään asp-tilille 12 000 euro. En ole hirveästi aikaisemmin miettynyt asiaa, joten säästämiseni on ollut vaihtelevaa tulojen puitteissa. Nyt kuitenkin vasta tajusin, että lisäkorko maksetaan vain aloitusvuodelta ja 5 seuraavalta vuodelta. Oletteko kikkailleet niin, että olette lopettaneet tilin ja avanneet sen heti uudestaan? Nykyisillä tuloillani pystyisin säästämään tuon maksimin 3 000 euroa/neljännes ja ajattelin laittaa osan tuosta 12k eurosta hajautettuna sijoituksiin. Tämähän kai on ihan laillista, mutta pankki ei varmaan tykkää eli voi olla myös pankin vaihto edessä? Asunnon hankkiminen ei ole vielä ajankohtaista ainakaan 3 vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu