Fimea: 32 haittavaikutusilmoitusta tullut Pfeizer-rokotteesta 15.1 mennessä

Mm. allergisia reaktioita, rokotusraajan särkyä, lihaskipua, suurentuneita
imusolmukkeita, nokkosrokkoa, väsymystä, voimattomuutta, päänsärkyä,
vilunväristyksiä. Fimean mukaan mitään yllättäviä haittavaikutuksia ei ole tullut.
3489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Se on vasta alkua.
Ne "yllätykset" saattaa tulla vasta kuukausiakin sen toisen piikin jälkeen. Aika sen näyttää.

Ilmoittaako Fimea tilastot joka päivä?
Ruotsissa ilmoitetaan kerran viikossa. Viime maanantaina 127 ilmoitusta ja nyt oli jo seitsemän vanhusta, jotka eivät tule toista piikkiä tarvitsemaankaan, kun ensimmäinen oli niin tehokas.
Joitakin kasvohalvauksia myös mukana, mutta nekään eivät mitään yllättäviä ole, koska sitähän oli esiintynyt jo niissäkin pienemmissä testiryhmissä.

Ehkä turhaa enää toista piikkiä antaa niillekään 13 vanhukselle, jotka jossain hoitokodissa saivat koronan kohta ensimmäisen piikin jälkeen.

Äänestä
  • Marinin ja kumppaneitten naamat taisivat venähtää jo ihan ilman rokotustakin.

    1Äänestä

  • Rokotteeseen tulee täysi teho vasta, kun tehosterokote on annettu, näin on kerrottu.

    127 on aika paljon haittavaikutusilmoituksia.
    Fimean ilmoitukset pitäisi kuulemma olla luettavissa minkälaisia oireita on tullut,
    mutta en löytänyt sellaista sivua Fimealta.

    Rokotettavat on ilmeisesti olleet terveitä ja joko terveydenhoitohenkilökuntaa
    tai iäkkäitä riskiryhmäläisiä, muita ei vielä ole rokotettu.

    Kiinnostaisi tietää tarkemmin, vaikka eipä se "luottoa" lisää.

    Äänestä

  • Fimean tieto oli Iltalehdessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fimean tieto oli Iltalehdessä.

    Ai sielläkö Fimea nykyisin tiedottelee?

    Äänestä

Muistakin rokotteista voi saada noita samoja oireita.

Äänestä
  • Helpottaako se jotenkin ?

    Äänestä

  • Sekin vielä.
    Esim. Modernan rokotteesta raportoivat jo testiryhmästä vakavanpiakin haittavaikutuksia.
    Ja miten sitten muut, joita tulee uusia ja uusia kaiken aikaa lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helpottaako se jotenkin ?

    En tiedä, kerro.

    Äänestä

Norjassa on liitetty 23 hauraan vanhuksen kuolemaa rokotukseen.
13 on tutkittu, tutkimuksen tulosta ei ole ole näkyvissä missään ainakaan vielä.

Äänestä
  • Olisi kiinnostavaa tietää tilastoja haittavaikutuksista muualtakin maailmalta, missä on jo rokotettu enemmän.
    Vaan eipä niitä taideta hevin kaikkia kertoa tai ainakaan myöntää rokotteen aiheuttamiksi.

    Ruotsissa oli rokotettu viime viikkoon mennessä jotain 80 000.
    Nythän se vauhti vähän hidastuu, kun tännekin toimitetaan ensi viikolla vain jotain 3/4 siitä määrästä, mitä oli luvattu alunperin viikoittain toimittaa.

    Äänestä

Kohta tulee uusi rokote ja uudet oireet ? Mediassa vertailtiin ihmis-koekaniiniryhmien oireita taannoin. Rokotteethan testataan ensin eläimillä,
sitten ihmisillä.

Äänestä
  • Rokotteet on testattu hiirillä.
    Kohta alkaa hillitön juustohysteria ja Valio nostaa Oltermannin kilohinnan pilviin.

    1Äänestä

Britanniassa ja Tanskassa on rokotettu enemmän, toivottavasti tietoa tulisi.
Israelista tuskin tulee, vaikka se johtaa rokotustilastoja, kohta kai kaikki yhdeksän miljoona israelilaista on rokotettu.

Äänestä
  • Aiheen sivusta, kun satuin katsomaan juuri Jerusalemin uutisia (CNN):
    Israelissa on rokotettu 1,5 miljoonaa. Yhdeksänmiljoonaisesta kansasta on koronaan menehtynyt noin 3500 henkilöä. Rajoitukset ovat tiukentuneet, koska muunnosvirusta on myös Israelissa.

    Israelissa rokotetaan 5000-7000 henkilöä päivässä.
    Jotain ei stemmaa uutisten tiedoissa. Jos olisi rokotettu 5000 päivässä,
    rokotusten olisi pitänyt alkaa 300 päivää sitten, että nyt olisi rokotettu 1,5 miljoonaa,
    mutta ehkä luku on nykyinen rokotusvauhti, ehkäalussa olisi rokotettu monikertainen määrä.

    Israelissa oli rokotukset aloitettu jo ennen kuin EU oli saanut rokotteita.

    Haittavaikutuksista ei kerrottu eikä sitä mikä on rokote.

    Mikään rokote ei ole riskitön.

    Äänestä

Yksityisyydensuoja on niin korkea,
että tietenkään ei ilmoiteta kummassa rokotusryhmässä haittavaikutuksia
on ollut enemmän, iäkkäissä vai terveemmissä työikäisissä.

Järkikin sanoo, että todennäköisesti haittoja on enemmän iäkkäillä,
mutta haluaisin itse tietää onko 50/50 vai onko iäkkäillä huomattavasti suuremmat riskit.

Äänestä

Piikittäkööt hiiriä , minulla on omat lääkkeet !

Ukkonen

1Äänestä

Mulla on tuollaisia oireita ilman rokotustakin.

Äänestä
  • Häh? Rokotusraajan särkyä ilman rokotustakin? Haamusärkyä siinä tapauksessa.

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Häh? Rokotusraajan särkyä ilman rokotustakin? Haamusärkyä siinä tapauksessa.

    On todella yleistä että rokotettuun raajaan - yleensä käsivarteen - tulee jälkeenpäin joitakin kiputuntemuksia. Ihan mistä rokotuksesta tahansa. Sitä en itse noteeraisi miksikään.

    Mutta en ole rokotusjonon alkupäässä. Ehkä tuokin asia selviää ajan kanssa.
    Mölytään sitten lisää kun on mukana kokemuksen syvä rintaääni.

    Ennusteeni: vaivaisia löytyy
    Älä Tellukka vaan ota rokotetta :D

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On todella yleistä että rokotettuun raajaan - yleensä käsivarteen - tulee jälkeenpäin joitakin kiputuntemuksia. Ihan mistä rokotuksesta tahansa. Sitä en itse noteeraisi miksikään.

    Mutta en ole rokotusjonon alkupäässä. Ehkä tuokin asia selviää ajan kanssa.
    Mölytään sitten lisää kun on mukana kokemuksen syvä rintaääni.

    Ennusteeni: vaivaisia löytyy
    Älä Tellukka vaan ota rokotetta :D

    Lue kommentti, johon vastasin ennenkuin mölyät.

    Hän (vai sinä, kun sama nimimerkki?) kirjoitti hänellä olevan sellaisia oireita ilman rokotustakin.
    Siis rokotusraajan särkyä ilman rokotustakin?

    Minun asiani, otanko rokotteen vai en. Se ei kuulu yhtään kenellekään sivulliselle.

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Lue kommentti, johon vastasin ennenkuin mölyät.

    Hän (vai sinä, kun sama nimimerkki?) kirjoitti hänellä olevan sellaisia oireita ilman rokotustakin.
    Siis rokotusraajan särkyä ilman rokotustakin?

    Minun asiani, otanko rokotteen vai en. Se ei kuulu yhtään kenellekään sivulliselle.

    Meteliä kuitenkin pidät rokotuksista ja annat ymmärtää rokotuksen ottajien olevan pöhköjä.
    Voi raajaa särkeä vaikkei mitään rokotuksia annettaisi, ei se välttämättä ole haamusärkyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meteliä kuitenkin pidät rokotuksista ja annat ymmärtää rokotuksen ottajien olevan pöhköjä.
    Voi raajaa särkeä vaikkei mitään rokotuksia annettaisi, ei se välttämättä ole haamusärkyä.

    Oikeasti kait haamusäryksi sanotaan sellaista, kun esim, raajan amputoinnin jälkeen tuntee särkyä raajassa, jota ei ole.

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Oikeasti kait haamusäryksi sanotaan sellaista, kun esim, raajan amputoinnin jälkeen tuntee särkyä raajassa, jota ei ole.

    Ihan totta ? Ei tiedettykään !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan totta ? Ei tiedettykään !

    Olipa fiksu vastaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meteliä kuitenkin pidät rokotuksista ja annat ymmärtää rokotuksen ottajien olevan pöhköjä.
    Voi raajaa särkeä vaikkei mitään rokotuksia annettaisi, ei se välttämättä ole haamusärkyä.

    Tottahan minä suvaitsevaisena annan ymmärtää jokaisen tavallaan.
    Jos nyt joku ymmärtää itsensä pöhköksi, niin en halua olla mitenkään esteenä.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Tottahan minä suvaitsevaisena annan ymmärtää jokaisen tavallaan.
    Jos nyt joku ymmärtää itsensä pöhköksi, niin en halua olla mitenkään esteenä.

    Mun mielestä pöhköjä on he jotka eivät ota koronarokotetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun mielestä pöhköjä on he jotka eivät ota koronarokotetta.

    Mielipiteitä voi olla monia ja kunnioitan mielipidettäsi.

    Omakohtaisesti en sanoisi ketään pöhköksi, ottivatpa sitten sen vapaaehtoisen rokotteen tai eivät.
    Mutta jos joku ymmärtää itse itsensä pöhköksi, niin sekin sopii minulle, annan ymmärtää.

    Äänestä

pieniä haittoja itse tautiin verrattuna.

Äänestä

Tänään ilmoitettiin 12 lisää koronaan menehtynyttä.

Äänestä

Mulla olkapäät käsiä ja ristiselkää kolottaa jo ilman piikkiä , taijan mennä saunaan lämmitteleen :D Nastrovje !

Gubbe 71

Äänestä

Ruotsissa on äskettäin rokotettuja hoivakotien asukkaita saanut
koronatartunnan. Kerrottiinkinjo viime vuoden puolella, että täysi teho tulee vasta tehosterokotuksen jälkeen ja annettiinko ymmärtää, että tauti voi kuitenkin tulla lievempänä, jos on rokotettu kerran. Toivotaan niin.

Äänestä

Mun vaimolla pimeni silmä, kun oli rokotuksesta 4 päivää. Luki lehtee ja sitten sumeni, vain toinen silmä. En tiiä johtuuko rokotuksesta. Silmä palautui jo puoleen päiviin mennessä. iltaan mennessä kaikki hyvin.

Äänestä
  • Puolisollani sumeni yht'äkkiä päässä viikon päästä rokotuksesta. Hän lepäili pitkällään
    tunnin verran, ei taju mennyt, ei antanut millään soittaa ambulanssia. Olo oli vähän outo hänellä loppupäivän.
    Pelästyin koska olen lukenut aivovaltimotukkeumista ja että oireita voi tulla vielä kuuden viikon päästä rokotuksesta. Miten mahtaa käydä tehosterokotuksen kanssa, se mietityttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mm. allergisia reaktioita, rokotusraajan särkyä, lihaskipua, suurentuneita
imusolmukkeita, nokkosrokkoa, väsymystä, voimattomuutta, päänsärkyä,
vilunväristyksiä. Fimean mukaan mitään yllättäviä haittavaikutuksia ei ole tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu