On jutusteltu, olemme nuorekas pariskunta 48 ja 52 ja kimppaa on pohdittu. Minulla (mies) on kokemusta ennen tätä parisuhdetta useastakin kimpasta kahden naisen kanssa ja naisen jakamisesta.
Naiseni haluaisi myös kokeilla seksiä naisen kanssa. Olisi hänen ensimmäinen kertansa. Haluja kolmen kimppaan (N N M) hänelläkin on tai pari pari kokeilu, jossa nainen mielellään bi-henkinen.
Ongelma on hänen mustasukkaisuutensa, halukas on kokeilemaan mutta epäilee itsekin, että tulisiko mitään ja/tai tulisiko jälkipuintia. Kannattaisiko unohtaa näillä lähtökohdilla koko asia? Oma näkemykseni on, että kannattaisi mutta itselläni upeita seksikokemuksia ovat olleet nuo kimpat.
Minua kiihottaisi esimerkiksi katsoa kun häntä pannaan ja kun hän katsoisi kuinka panisin lainanaista, ja hänkin sanoo ajatuksen kiihottavan mutta ei edes itse tiedä kuinka lopulta siihen suhtautuisi.
Kerran kolmen kimppa oli lähellä juurikin toteutua, tuttu nainen mukaan. Silloin hän veti jarruja, ettei voi koska olisi mustasukkainen. "Jos panet tuota... "
Ei toivoa, ei kannata? Niin veikkaan itse.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Seksuaalisesti hän on hyvin halukas ja kaikkea on tehty kyllä, nainen joka osaa nauttia ja on kiimainen sarjaorgasmien saaja. En usko, etteikö hän nauttimaan kykenisi. 😀
Mustasukkainen hän vain on.
Lisätäänpä vielä. Onko palstalla naisia jotka ovat kokeneet mustasukkaisuuden tunteita kimppakivasta ja kuinka se on mennyt se parisuhde ja tunteet...
Olen samanikäinen nainen kuin omasi. Nuorena olin erittäin mustasukkainen, mikä tietenkin kumpusi omasta epävarmuudesta. Elämä on koulinut, itsevarmuus kasvanut ja olen tehnyt ison työn itseni kanssa päästäkseni siitä eroon. Mustasukkaisuus nimittäin syö ihmisen elävältä. Ja suhteen.
Ymmärrän että himottaa, haluaisit lisää upeita kokemuksia, jakaa ne naisesi kanssa. Mutta kertomasi pohjalta luvassa voi olla rumaa jälkeä, pakko neuvoa jättämään väliin.
Enpä itse ainakaan uskaltaisi lähteä teidän kanssa leikkimään, vaikka kiimainen sarjaorgasmien saaja kuulostaakin kovin houkuttelevalta :)