Näinhän tunnetusti on Halla-aho kirjoittanut. Mitens kuitenkin kun Jussi on aseistakieltäytyjä? Miten persut tämän ristiriidan selittävät?
Väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.
Anonyymi
76361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Ei persuilla ole tapana antaa suoraa vastausta mihinkään asiaan.Joten persujen sanomisia joutuu kukin tulkitsemaan itse.
Minä näen asian siten että Halla Jussi ulkoistaa väkivallan käytön muille.
Hän ei itse moiseen osallistu kuin sanallisesti.Siviilipalvelus mies Jussi H.
suoritti aseettoman palveluksensa ilmeiseti sen vuoksi ettei tarvitse kärvistellä pakkasessa jossakin metsikössä vaan saa olla siistissä sisähomassa velvollisuutaan suoritamassa.Kurjaahan se on olla märissä vaateissa jossakin pusikossa kyykimässä huutelemsaa rynäkkökivääri kädessä sarjaaa..sarjaa..
Tämä varmaan on lähimpänä totuutta. Siksi Jussi mieluummin maalittaa ihmisen seuraajilleen kuin itse tekee mitään likaista.
Väkivalta on oikea ja paras keino selvittää asioita ja tulee laissa hyväksyä. Jotkut ovatkin jo arvioineet Sipilän tapausta, kun sai nyrkistä selkäänsä, että Sanna Marinilla olisi tullut hätä jo pyytää siksi Sipilältä anteeksi huutelimisiaan oppositiossa ollessaan, "Sipilä ajaa vain hallituksessa omia ja sukulaistensa etuja pääministerinä". Mikä nyt ei tietenkään pitänyt alkuunkaan paikkaansa. Marin keksi valehdella ja Marinilta helpponakki käyttää lyömäaseena. Eihän kaikkia asioida voida tietenkään selvittää muuten, kuin "korpilaissa".
Marinille kasaantuu kieltämättä kaikenlaisista virheistää paineita.
Virheitä, kun ei saa tehdä. Ne ovat kiellettyjä ja on turha pyydellä- ja käyttää lyömäaseena vielä jälkeenkin päin pyytelemällä anteeksi, mikä häpeä.
Niistä joutuu vastuuseen ennemmin tai myöhemmin, sattuu vaan olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, kuten Sipilällekin kävi, todella vakava asia tuntuukin olevan, en tiedä sitten, kun sanotaan, että hipaisusta ei vielä oteta mitään.
Yleinen tapahan Suomessa on selvitellä asioita tappelemalla lisääntyvässä määrin, sillä kyseessähän on luonnollisin ja ikivanha käytäntö.
Ameriikassa taasen Nanzy Pelosi kostaa Trumpille edustajainhuoneenpuhemiehenä ja kannattajat lyövät vastaan voimalla. Voimakeinojahan poliisikin ja armeija käyttävät.
On ihan makukysymys mitä keinoja käytetään, kunhan vain oikeus on toteutunut.
Olet juuri niitä TULKAAJIA jotka vääristää yön päiväksi, miksi et tulkkaa terroristien tuojia ja niiden vastuuta niista kansalle, rikoksen tekijöille tuomiota, kuljettajille/määrääjille.
Tuosta syystä yksinkertaiset kutsuvatkin Jussia messiaaksi. Puheesta ei saa selvää mutta kansaa se
kyllä kiihottaaa.
Kun lukee sen tarinan, josta tuon jo sinulle hokemaksi muodostuneen lauseen olet "irroittanut". Siinä selviää, mitä se tarkoittaa. Siis asiayhteydessään, sen merkitys selviää, tietysti se on sinulle vaikeaa ymmärtää. Kymmeniä kertoja se on sinulle selitetty.
Eli mikä on tämä asiayhteys ja miten tämä siis pitäisi ymmärtää ?
Tarina meni näin....
”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”
Onko siis persuista taas vain vitsivitsi ?
No miten antipersu haluaisi sitten nauraa???
vappusatanen???
''vappusatanen???''
Vitsi jonka kehitti iltapäivälehdet, kukaan ei sitä luvannut. Persujen ikisuosikki:)))
Onko jussi ollut Tehtaanpuistossa jonkun homppelin kanssa? Mitähän ne mahtoi siellä puuhata? Onko jussukka bi? Aika erikoisia fantasioita, ensin homostelee ja sitten haluaa ampua homokaverinsa. Mistä saadaan jussille hoitoa?
Tuohan on vasta osa sitä tarinaa . . . . asiayhteys tarinassa, silloin alkaa antipersullakin valkenemaan. No ei sentään, se olisi liikaa vaadittu antipersulta. Kyllä hän tulee tuota lausetta lainailemaan, ja äimistelemään sitä.
Asiallinen kirjoitus Jussilta.
Trump on parasta mitä Amerikassa on tapahtunut pitkään aikaan!
Näin totesi taannoin Jussi Halla-aho. Onkohan Suomessa yhtään muuta näin järjettömiä kirjoittelevia poliitikkoja edes olemassa?
Halla-aho ei edes uskaltanut mennä armeijaan ettei vaan joutuisi vahingossakaan puolustamaan maataan.
Jussi puolustaa vain itseään.
"Minä ainakaan en mene väliin, jos näen jossakin pahoinpitelyn tai raiskauksen. Poliisille toki soitan, mutta on aivan varmaa, etten ryhdy omatoimisesti tapahtumiin puuttumaan. Yksi syy on se, että raiskaajat ja pahoinpitelijät, jotka yleisillä paikoilla suoritettavissa akteissa pääsääntöisesti ovat kolmannen maailman tulokkaita, ovat yleensä aseistettuja ja erittäin halukkaita vahingoittamaan ja tappamaan. En halua kuolla.''
Miinanpolkijoitakin tarvitaan;)
Ei nykyään kannatakaan mennä väliin, sehän on nähty. Jos menet puolustamaan jotakuta toimit todennäköisesti niin, että yrität tehdä hyökkääjästä toimintakyvyttömän. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että suurelle todennäköisyydellä olet itse syytettynä ja kiitokseksi avusta joudut maksamaan hyökkääjälle korvauksia.
Tuo mitä Jussi sanoo on muutenkin niin totta. Moni vain katsoo sivussa, väistää tai jopa kuvaa, kun jotain ikävää tapahtuu. Sekin on totta, että jos et itse ole aseistettu et puukosta tai veitsestä halua saada, tekee nimittäin jopa pahempaa jälkeä kuin ase.
On. Teuvo Hakkarainen: "Suomi oliziv<p<mpi oz hhiili xik di oksz zsiftä mitä on ilmassa, Onko sitä ?" Ote perussuomalaisten mepin puheesta EU:n parlamentissa.
Suomen Kuvalehden haastattelussa Teuvo terävä Hakkarainen sanoi näin: "Suomi olisi vapaampi osana Venäjää kuin EU:n jäsenenä."
Juu näinhän se on väkivalta on hyväksyttävä laissa keinona oikaista vääryydet ja rikokset sovittaa. Se on parasta oikeudenkäyntiä ja silloin oikeusu toteutuu.
Rikokset loppuvat lähes kokonaan.
Juu, maissa joissa on kuolemantuomio käytössä ei ole rikollisuutta nimeksikään.
Esim. USA, vankilat ovat lähes tyhjinä.
Koen väkivallaksi jo pelkästään sen, kun perussuomalaiset manipuloivat kirjoituksia oistattamalla tärkeimmät epäkohdat joita esiin tuodaan.
Hallaaho ja trumppi ovat molemmat rintamakarkureita. Kyllänhävettäisi fanittaa suurisuisia raukkoja.
Eihän Jussi ole suurisuinen, ennemminkin sellainen suppusuinen söpertelijä.
Jussi on kuin Trump. Puhuu vaan ei tee. Trump ensin yllytti kannattajansa kapinaan ja kun meni pieleen niin teki väistöliikkeen ja tuomitsi tekijät puheessaan! Raukkamaisuus huipussaan. Jussi tekee samaa, yllyttää ja kun yllytyshullu jää kiinni, niin väistää.
Vrt.mm. Katajan murhayritys.
Persu pitää Halla-ahoa sankarina kun se melkein ampui homon! Voiko typerämpää olla!
Ja kun Halla-aho on istunut 12 vuotta tuppisuuna, ei yhtään aloitetta, Helsingin valtuustossa. Se on ilmeisesti persuissa meriitti! Heh, heh.
Vasemmistolaisethan ovat väkivallan asiantuntijoita!
Yli 100 miljoonaa uhria kyllä kertoo totuuden.
Kyllä mäkin olen avaajan kanssa samaa mieltä että persujen paremmuus ja ylivoima kiukuttaa.
Pakko se on täällä jollain tavoin purkaa pahaa mieltä!!!
Stalinhan tapatti 20 miljoonaa omaa kansalaistaan kun nämä eivät nauraneet kommunismin ongelmille samalla tavalla.
Hyvin vasemmisto tämän perinteen osaa Suomessakin.
Montako miljoonaa Suomen vasemmisto on tapattanut?
Persujen henkinen isä Aatu tapatti samat 20 miljoonaa. Eikä edes kysynyt mielipidettä...
PeruSuomalaisten virallinen kanta, holokausti on mielikuvitusta, Hollywoodin tuotos.
No kerrohan vasuri kun te sen sisällissodankin aloititte.
Aatu 6 miljoonaa, Stalin 20 miljoonaa.
Eli kumpi aate pahempi?
Suuri Mestarikin on möläytellyt holokaustista...
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikahyvrinen1/jussi-halla-aho-ja-holo-holina/
PS inhoaa tiedettä sekä faktoja.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006368202.html
Kyseessä ovat perusteellisesti eri asiat.
Sosialismi ja kommunismi ovat talousaatteita, jotka eivät itsessään sisällä mitään kuvailtua seikkaa. Pidät varmaan autolla ajamisesta, jonka aikaansaamiseen on vaadittu "sosialistista" koulutusta.
Fasismi on ... mielisairaus.
Kuka Tehtaanpuiston homo... mahtaakohan olla fiktiivinen hahmo, josta kirjoittaa. Jos joku kirjailija kirjoittaa samaan tyyliin se on hienoa taidetta, mutta sama ei olekaan sallittua sitten muille. Mitä sillä on väliä onko armeijan käynyt vai ei. Moni kirjoittaa sellaisista asioista elämän eri osa-alueilla, joita eivät itse ole kokeneet, eivät toteuttaneet eivätkä aio edes toteuttaa tai kokea. Jos ette kykene yhtään oman kuplanne ulkopuolelle venyttämään ajatuksia niin sitten voitte märehtiä kuplassanne kehityskelvotonta ajatusmössöä. Kannattaisi kuitenkin tuulettaa siellä kuplan sisällä ettei ilma pilaannu tai muutu liian happamaksi.
''Kuka Tehtaanpuiston homo... mahtaakohan olla fiktiivinen...''
Halla-aho asuu vastapäätä Venäjän lähetystöä. Tunnettin aikaisemmin nimellä Neuvostoliitto.
Vasemmistolaisethan ovat väkivallan asiantuntijoita!
Yli 100 miljoonaa uhria kyllä kertoo totuuden...
Kyllä väkivaltaa voi riittävästi käyttää kaduilla, toreilla, netissä ja hallintoelimissä. Ei sen tarvitse olla harkittua ja hallittua.
Vasemmistolaisethan ovat väkivallan asiantuntijoita!
Yli 100 miljoonaa uhria kyllä kertoo totuuden. . ..
Kyllä vasemmistolaisuus on ihanaa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Stalinin_vainot
Suomen vasemmisto sai oppinsa 102 vuotta sitten. Sen jälkeen ovat olleet yhteiskuntaa rakentava voima. Persut ovat siis kehityksestä aika paljon niitäkin jäljessä.
Halla-Aho kirjoitti tuon hyvin nuorena, vain 32-vuotiaana.
Siinä iässä jutut ovat usein hyvin levottomia. Nuori ihminen haparoi kohti aikuisuutta. Ylilyöntejä sattuu.
Mitä siitäkin tulisi, jos ihminen vedettäisiin täyteen vastuuseen kaikesta, mitä on tullut sanottua 3-vuotiaana tai 32-vuotiaana?
Joidenkin "ajatusleikit" ovat vain pään sisällä, jotkut tykkäävät kirjoittaa niitä, jotkut huudella ympäristöön ja jotkut toteuttaa. Samaa voisi sanoa vaikka pätevän esimerkiksi seksiin. Kukin voi sitten miettiä mikä on paha asia ja mikä ei.
Ovatko rikoskirjoja kirjoittavat jotenkin väkivaltaan taipuvia, koska niistä kirjoittavat, eivät omasta mielestäni.
Kyllä 32v on aikuinen ja vastuussa sanomisistaan ja tekemisistään.
''Ovatko rikoskirjoja kirjoittavat jotenkin väkivaltaan taipuvia, koska niistä kirjoittavat...''
Voi hellanlettas sentään:)))
ano 12:14 32 vuotias nuori? Sehä on melkein suomalaisen miehen keski-ikää.
Tuollaiset höpinät päähän ampumisesta ja aseenlatailuvideoiden jakelu nettiin eivät anna kovin hyvää kuvaa kyseisestä henkilöstä. Vielä jos pitää tussarin lataamista terapeuttisena juttuna.
Hellanlettas vain lutupussukalle itselleen.. hurjaa pöyristyä jo pelkällä ajatustasolla.
Ironian ymmärtäminen on jotenkin unohdettu laji...
Kylläpä sitä ollaan neitinä taas ja herkkähipiäisenä. Tyypillistä vasemmiston kiekumista. Sitä se soijapoikailu teettää.
Kylläpäs vasemmistolla on taas rasistiset kirjoitukset.
Ei tämä ole ristiriidassa. Ei Halla-aho mennyt siviilipalvelunseen siksi että olisi 'rauhanmies' eli pasifisti, vaan siksi ettei tykännyt olla käskettävänä (varsin ymmärrettävää). Aseista hän kyllä on kiinnostunut ja niitä omistaa sekä harrastaa ammuntaa.
Ahneus on eräs väkivallan ilmiönä jo yleisesti hyväksytty toiminnan muoto.
Nyt persut ovat aloittaneet suuren vainon opettajia kohtaan! Kannattaa opettajien olla varovaisia, ettei tule vasarasta. Persut luulevat, että opettajat puhuvat persuista pahaa kouluissa. Paino sanalla luulevat! Persujen mielestä se ranskalaisten tekemä dokumentti Ku Klux Klanista oli tehty persuja vastaan! Kuka vielä kehtaa sanoa kannattavansa persuja!
Omien vasarointi sairaalakuntoon. Onko se äärioikeistolaisen aatteen mukaista?
Kysyn vaan.
Suomen hyökkäysministerinä toimi neljä vuotta IKL-fasistista nyt kirjan kirjoittanut henkilö.
Onko Suomi ihan terve maa?
Väkivallan huomiointi on ainakin ihan fiksua sehän on joiden itänaapurivaltioiden tapa hoitaa asioita
Ja kun puhutaan suomettuneisuuden ajoista niin täytyy muistaa että Neuvostoliitto oli silmittömän väkivaltainen valtio
Niin, sehän se oikeuttaa haittaisänmaallisten väkivallan nyt ja tulevaisuudessa. Haloo ....
Lapuan liikkeen fanitus osoittaa persujen kiimaisen suhteen väkivaltaan.
Keskustan rehtori kansanedustaja sanoo että ;" lasten ja nuorten maailmassa yritetään kyllä kaikin voimin puuttua epäasialliseen käytökseen. Tehtävä on kuitenkin mahdoton, koska aikuisten käytös lietsoo kiusaamista, alistamista ja nöyryyttämistä," hän sanoo.
–Nyt on laadittu uusia toimenpideohjelmia lasten käytökselle vaikka toimenpiteet pitäis kohdistaa aikuisten käytökseen. "Ei voi olla niin, että samalla kun aikuiset kiusaavat toisiaan, vaaditaan että kiusaamista ei saa esiintyä lasten maailmassa." Kivisaari toteaa.
Se on totta niin kauan kun aikuisten annetaan toisiaan pilkata,ivata, alaspainaa jne on lastenkin mailmassa sama meno.
Poliittiset asiatkin pitää ratkoa toisiaan kunnioittaen. Ilman vihaa!
Halla-aho ihannoi diktatuureja, siitä moinen lausunto.
Diktatuurit ei aliarvioi väkivaltaa vaan katsovat väkivallan ja sillä uhkaamisen olevan paras keino nujertaa opposition toiminta diktatuurin alaisessa maassa.
Vapaan lehdistön tukahduttaminen ja vapaan oikeuslaitoksen tuhoaminen ovat muut diktataattorisen valtion valtakeinoja
Eli ei hyvältä näytä hallapersuilu, jos suomalaiset valitsisivat pietarin trollien tuella persut samallaiseen valta-asemaan kuin persujen Unkarin veljespuolue on päässyt maassaan, olisimme pulassa.
Vetoomus persuille. Heittäkää se Halla-aho syrjään puoluejohdosta ennen kuin se on myöhäistä.
Todella erinomaisen totta tuo kirjoitus!!!
Himoitseekohan hallaaho tynkkysen tappamisesta?
Siinä kun mamun hyysäri ja homotus on samassa persoonassa.
Suurin osa persuista haaveilee osallistumisesta joukkomurhaan jossakin hiekkakuopalla.
Väkivaltaa ihannoiva Jussi aatteineen ja seuraajineen on vaarallinen koko kansalle!
Täysin samaa mieltä!
Nykyinen valehteluun perustuva halla-persuus on aate, jolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Halla-persuus on Trumpin tekemien suurien
virheiden toistamista.
Eipä ole tältä pohjalta ihme, että Halla-aho pitää väkivaltaa hyvänä
ratkaisukeinona.
Eihän halla-persuuden aatetta voisikaan vapaaehtoisesti kukaan
rehellinen suomalainen ottaa omakseen. Siksi
Halla-aho näkee aatteensa ainoaksi mahdolliseksi
levityskeinoksi väkivallan.
Hallaaho tarkoitta väkivallalla katolta ampumista tai selän takaa puukotusta.
Ei sivari muuten uskalla.
Persut, etsikää mies puolueen johtoon! Tuollaista salamurhaajan tyylistä sivarinilkkiä ei kehtaa enää muutkaan katsoa!
Äärioikeistolainen Trumpismi on jo todistettu pelkäksi kansaa jakavaksi ja yhteiskuntarauhaa rikkovaksi aatteeksi.
Samaa asiaa Suomessa ajaa Halla-aho rasistisine persuineen.
Eli ymmärtäkää ajoissa irrottautua haittaisänmaallisuudesta!
Ehkäpä Jussille tekisi hyvää saada kokea ihan itse, miltä se oikein tuntuu ....
Väkivallan ihannointi johtaa aina väkivaltaan! Myös Jussin tapauksessa.