Ajotaito

Oli juuri kolmosen uutisissa, että Helsingissä on ylivoimaisesti korkein hylkäysprosentti inssiajossa muuhun maahan verrattuna. 27% Sielläkään se ajo ei tapahdu ruuhka-aikaan, eikä aivan keskustassa.

Muualla hylkäysprosentti on vähän yli 10%.

Syynä voi olla, että maaseudulla pojat ajavat kaikenlaisia koneita ym. jo pienestä pitäen. Sen takia keskittyminen kohdistuu paremmin liikenteeseen, kun ei tarvitse jännittää, että sammuuko auto valoihin ja muutenkinn se ajaminen tulee jo "selkärangasta"
171036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

voishan joku väittää että ne on tiukempia siellä..
Tosi kuitenkin on että maalla voi ajella pikkupojatkin vapaammin kun kaupungissa.
Meiän isä ei antanu mulle pienenä autoo, joskus vaan vähän sai pihassa siirrellä. Kyllä harmitti ku parilla luokkakaverila oli oma peltoauto!

Sitten kun täytin 17 en ajanut julkisilla teillä vuoteen, (paitsi autokoulussa). Ois kai kortin saanti siirtyny vuodella jos ois jääny kiinni. Sen verran oli kuitenki varovainen.

Haaveena oli päästä rallikuskiksi. Luin eräästä kirjasta, että Kankkunen oli 8vuotiaana opetellu ajamaan autolla. Muistan, sillon ajattelin, että "en oo ku vuojen jälessä.."

Äänestä
  • Uutisissa mainittiin myös, että inssiajo on vaikeudeltaan hyvin samantasoinen koko maassa. Olivat tarkkailleet 70 paikkaa viime vuonna. Tutkivat mistä erot johtuvat.

    Kokkolassa oli pienin hylkäysprosentti.

    Äänestä

Ilmankos landella jengi ei sitten osaakaan ajaa kun kaikenlaiset lantahatut pääsevät heittämällä inssistä lävitse. Tosin eipä niillä ajotaidoilla mitään siellä tyhjillä kantateillä körötellessä teekään.

Äänestä
  • Olisikohan sillä mitä merkitystä, kun mun serkut ajeli omilla autoilla 10-vuotiaina pitkin peltoteitä ja mä sain kokeilla faijan autoa jotai 17 vuotiaana.

    Ajoneuvohallintokeskuksen tarkkailijat olivat tutkineet 70 paikkaa viime vuonna ja tulivat siihen tulokseen, että inssiajo on aivan yhtä vaativa koko suomessa.

    Niin, siellä landellakin inssiajo ajetaan lähimmän kaupungin keskustassa.

    Äänestä

  • Stadilainen kirjoitti:

    Olisikohan sillä mitä merkitystä, kun mun serkut ajeli omilla autoilla 10-vuotiaina pitkin peltoteitä ja mä sain kokeilla faijan autoa jotai 17 vuotiaana.

    Ajoneuvohallintokeskuksen tarkkailijat olivat tutkineet 70 paikkaa viime vuonna ja tulivat siihen tulokseen, että inssiajo on aivan yhtä vaativa koko suomessa.

    Niin, siellä landellakin inssiajo ajetaan lähimmän kaupungin keskustassa.

    Pellolta ne inssiajon taidot ammennetaan!

    Ja navetan takana ne parhaat tarinat keksitään... ;)

    Äänestä

  • Peltor kirjoitti:

    Pellolta ne inssiajon taidot ammennetaan!

    Ja navetan takana ne parhaat tarinat keksitään... ;)

    Se vaan on totta, että inssiajo sujuu helpommin, kun osaa ajaa autoa hyvin. Voi keskittyä paremmin seuraamaan liikennettä. Eikö näin ole?

    Äänestä

  • onkos se semmonen iso tie, joka meiänki kylän ohi mennee?
    Kyllä täälä ne on ihan teitä vaan..

    No, onko kantatie se joka on asvaltoitu?

    sillähän se helppo on pysyä, seku on niin suora ja leveä, eikä oo ees kiviä joka rullaa rattaiden alla.

    Äänestä

ihan noin mennyt.

Helsingissä hylkäysprosentti oli maan suurimpia, ei suurin. Käsittääkseni ruuhka-aikoja ei mitenkään poissuljettu uutisissa. Pohjanmaalla oli jossakin pieni hylkäysprosentti, samoin kuin Kanta-Hämeessä.
Mutta kyllä niitä korkeita prosentteja oli muuallakin.

Tunnustan, nyt heitän ihan mutu-tuntumalla. Uskon, että inssi on vaikeampi läpäistä isossa kaupungissa kuin pienessä. Kyllä siellä kuitenkin tapahtuu koko ajan paljon enemmän kuin "yhdenkadun" kaupungeissa.
Enkä puhu omaan pussiin, sillä olen itse ajanut kortin Lahdessa. Ja ajoin ruokatuntiruuhkassa, jos nyt sitä voi ruuhkaksi sanoa, no jonossa ainakin.

Uutisissa mainittiin myös, että pohjalaisessa autokoulussa panostetaan jännityksen poistoon ennen ajokoetta. Se varmaan onkin hyvä asia. Itse muistan, että etenkin alkuvaiheessa koetta olin hirveän jännittynyt. Voisi olla ehkä hyvä vaikkapa saada ajaa ennen koetta hieman.

Äänestä
  • No ei todellakaan täällä ajeta inssiä ruuhkassa. Voisi muuten venyä hieman pitkäksi.

    Mä ajoin autokoulun autolla viimeisen ajotunnin juuri ennen inssiajoa. Se päättyi n. 15 min. ennen inssiä katsastuskonttorin pihalle.

    Oli todellakin korkeita muuallakin, mutta täällä korkein. Sillä on aivan varmasti suuri merkitys, kun maaseudun nuoret osaavat ajaa paremmin autolla ennen ajokortti-ikää kuin suuremmissa kaupungeissa. Täällä pitkänsillan rannassa on kato hieman vaikea lähtee ajeleen autol ilman korttia.

    Äänestä

  • Stadilainen kirjoitti:

    No ei todellakaan täällä ajeta inssiä ruuhkassa. Voisi muuten venyä hieman pitkäksi.

    Mä ajoin autokoulun autolla viimeisen ajotunnin juuri ennen inssiajoa. Se päättyi n. 15 min. ennen inssiä katsastuskonttorin pihalle.

    Oli todellakin korkeita muuallakin, mutta täällä korkein. Sillä on aivan varmasti suuri merkitys, kun maaseudun nuoret osaavat ajaa paremmin autolla ennen ajokortti-ikää kuin suuremmissa kaupungeissa. Täällä pitkänsillan rannassa on kato hieman vaikea lähtee ajeleen autol ilman korttia.

    jos ajatellaan pieniä kaupunkeja ja niiden liepeillä taajamia, ei sielläkään voi kortitta ajella. Niitä varsinaisia "landelaisia", joilla on mahdollisuus ajaa pellolla, on kuitenkin aika pieni prosentti. Se ei voi olla koko syy. Puolustan edelleen helsinkiläisiä nuoria, onhan siellä väkisin paljon enemmän huomioitavaa kuin pienemmissä kaupungeissa. Eihän siitä mihinkään pääse.

    Kun nyt ajattelee joitain: Heinola, Hämeenlinna, Riihimäki, Hyvinkää....satavarmasti näissä paikoissa esim. on helpompaa. Kaupungithan ovat niin pieniä, että tulee "tahkottua" ajotuntien aikana varmasti joka risteys moneen kertaan.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Täällä autokoulun opettajat ajattavat samoja reittejä kuin inssiajo. Autokoulun opettaja sanoi etukäteen missä ajetaan inssiajossa, joten ei ollut mitään vaikeuksia muistaa risteyksiä ja muita "pahoja" paikkoja etukäteen.

    Äänestä

Epäilisin lisäksi, että Helsingissä vaatimustaso on kuitenkin korkeampi. Ei tule heti mieleen paikkoja missä olisi esim useampikaistainen liikennevalo-ohjattu liikenneympyrä. Ja esim kaistanvaihdot useampikaistaisilla väylillä ja linja-autokaistat luovat omat vaatimuksensa. Mutta ilmeisesti näistä lisävaatimuksista huolimatta useimmat haluavat inssiajooon minimitunneilla (opettajan "luvalla"), joka kostautuu helpommin hylkäyksenä.

Ja ilmeisesti Helsingissä on myös enemmän ulkomaalaisia ajokokeissa. Ja siten erilaisesta ajokulttuurista tulleet voivat olla ihan pihalla suomalaisessa liikenteessä.

Äänestä
  • Kyllä varmasti on merkitystä ajotaidolla. Yleensä maaseudun nuoret osaavat ajaa autoa paremmin kuin kaupunkilaiset nuoret ennen ajokortti-ikää. Se vaikuttaa varmasti inssiajossa. Erot tasoittuvat aikaa myöten. Kuitenkin autokoulun minimiajotuntimäärä on niin pieni ja jos ei ole ajanut autoa ennen autokoulua, niin varmasti jännittää inssissä.

    Äänestä

Juu ei ajeta keskustassa eikä ruuhka-aikaan ei. Keskusta nyt ei kaiketi niin vaikeata stadilaiselle olisikaan. Ainakin tässä takavuosina ajattivat paljon tuolla Vallilan ja Kallion seuduilla josta löytyy kyllä tarpeeksi haastetta vaikka olisi ajanut minkälaisia koneita pienenä. No, tosin kyllä ne autokoulutkin paikat tietävät. Tosin Stadia nyt ei kokonaisuudessaan pysty ajotuntien puitteissa käymään läpi. Pikkukaupunkien pahimmat paikat on kyllä paikallisen autokoulun toimesta niin tarkkaan harjoiteltu että ihmehän se olisikin jos siellä jonkin virheen onnistuisi tekemään.

Äänestä
  • Samoin myös autokoulun ajotunnit. Sinä vaan unohdat paikallistuntemuksen. Kyllä täällä stadissa on aika helppo ajaa inssi jos on aiemminkin asunut täällä. On nuo paikat jo sen verran tuttuja. Varmaankin viestin aloittaja tarkoitti, että jos on perus ajotaito hallussa, niin ei jännitä inssiäkään niin paljoa ---> tulee vähemmän virheitä. Monet mun aikana jännittivät ettei vaan auto sammu valoihin.

    Äänestä

Helsingissä on toimiva joukkoliikenne ja kaikki eivät ole viettäneet lapsuuttaan karvalakkitojotan takapenkillä. Se perspektiivi auton sisältä puuttuu. Toki myös liikenne on vilkkaampaa ja Helsingin kadut ahtaita.

Äänestä

todellakaan. Olisin luullut tuota hylkäysprosenttia suuremmaksikin, sen verran avutonta porukkaa stadissa on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äksälviis kirjoitti:

Oli juuri kolmosen uutisissa, että Helsingissä on ylivoimaisesti korkein hylkäysprosentti inssiajossa muuhun maahan verrattuna. 27% Sielläkään se ajo ei tapahdu ruuhka-aikaan, eikä aivan keskustassa.

Muualla hylkäysprosentti on vähän yli 10%.

Syynä voi olla, että maaseudulla pojat ajavat kaikenlaisia koneita ym. jo pienestä pitäen. Sen takia keskittyminen kohdistuu paremmin liikenteeseen, kun ei tarvitse jännittää, että sammuuko auto valoihin ja muutenkinn se ajaminen tulee jo "selkärangasta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu