Ulkonäköpaineet alkoivat yläaste ikäisenä. Muistan kun siskoa kehuttiin kauniiksi ja pistettiin mallikouluun. Kuuntrlin sivusta kuinka isososiskoa "ylistettiin" kauniista kasvoista, pitkistä sääristä ja hoikasta olemuksesta. Minä olin taas pyöreämpi ja anoreksia alkoikin oireilemaan 12-vuotiaana,jolloin laihduon reilusti. Painoni jojoili 18 vuoden ikään saakka.
Yläaste ikäisenä sain pahan aknen joka lyhisti itsetuntoani. En enää voinut liikkua missään ilman meikkiä ja pidin itseäni sysirumana. 18 vuotiaana sain akneen lääkekuutin joka vei aknen mennssään.
Nyt olen 24 vuotias nuori nainen. Kärsin ruumiinkuva häiriöstä. On päiviä lun en voi lähteä ulos asunnosta kun olen vakuuttunut rumuudestani. Näen itseni vastenmielisen näköiseksi. Ajattelen usein miten tämän näköisen ihmisen annetaan kävellä vapaasti. Pidän kasvojani epämuodustuneina ja vartaloabi lihavana,vaikka normaalin mitoissa menen. Ennen painoin melkein 15kg vähemmän kuin nyt mutta pidin itseäni silloinkin sairaaloisen lihavana vaikka kylkiluut törrötti. Nyt vasten mielisyys kehoon on tullut vielä enemmän.
Mitä yleensäkin bdd:stä rsivä on vakuuttunut jonkun kehonosan epämuodustuneisuudesta vaikka näin ei oikeasti ole. Minulla on verisuoni silmän alla josta olen saanut päänvaivan. Vaikka tässä se tuntuu pinnalliselta mutta en saa peiliä katsoessani silmiä irti tuosta verisuonesta. Se saa näyttämään kasvoni toispuoleiselta ja rumilta. Monet eivät ole edes huomanneet sitä ennenkuin olen sanonut. Mutta olen myös joskus kuullut sitäkin kun olen meikittä on joku ihmetellyt onko minulla silmän alla mustelma.
Tarkistelen itseäni jatkuvasti peilistä. En saa mielenrauhaa peilikuvaltani. Kun menen kauppaan joko kartan systemaattisesti peilejä taikka tarkastelen jokaisesta vastaan tulevasta peilistä itseäni. Tuntuu kuin peilikuva muuttuisi aina kun katsoo toiseen peiliin. Lopulta kauppa reissu loppuu siihen kun pidän itseäni ylimaalisen hirviön näköisenä läskinä ja lähden itkusilmäkulmassa kotiin.
Onko täällä muita bdd:stä kärsiviä? Tahtoisin kuulla teidän kokemuksia. Onko jotain auttanut terapia?
Yläaste ikäisenä sain pahan aknen joka lyhisti itsetuntoani. En enää voinut liikkua missään ilman meikkiä ja pidin itseäni sysirumana. 18 vuotiaana sain akneen lääkekuutin joka vei aknen mennssään.
Nyt olen 24 vuotias nuori nainen. Kärsin ruumiinkuva häiriöstä. On päiviä lun en voi lähteä ulos asunnosta kun olen vakuuttunut rumuudestani. Näen itseni vastenmielisen näköiseksi. Ajattelen usein miten tämän näköisen ihmisen annetaan kävellä vapaasti. Pidän kasvojani epämuodustuneina ja vartaloabi lihavana,vaikka normaalin mitoissa menen. Ennen painoin melkein 15kg vähemmän kuin nyt mutta pidin itseäni silloinkin sairaaloisen lihavana vaikka kylkiluut törrötti. Nyt vasten mielisyys kehoon on tullut vielä enemmän.
Mitä yleensäkin bdd:stä rsivä on vakuuttunut jonkun kehonosan epämuodustuneisuudesta vaikka näin ei oikeasti ole. Minulla on verisuoni silmän alla josta olen saanut päänvaivan. Vaikka tässä se tuntuu pinnalliselta mutta en saa peiliä katsoessani silmiä irti tuosta verisuonesta. Se saa näyttämään kasvoni toispuoleiselta ja rumilta. Monet eivät ole edes huomanneet sitä ennenkuin olen sanonut. Mutta olen myös joskus kuullut sitäkin kun olen meikittä on joku ihmetellyt onko minulla silmän alla mustelma.
Tarkistelen itseäni jatkuvasti peilistä. En saa mielenrauhaa peilikuvaltani. Kun menen kauppaan joko kartan systemaattisesti peilejä taikka tarkastelen jokaisesta vastaan tulevasta peilistä itseäni. Tuntuu kuin peilikuva muuttuisi aina kun katsoo toiseen peiliin. Lopulta kauppa reissu loppuu siihen kun pidän itseäni ylimaalisen hirviön näköisenä läskinä ja lähden itkusilmäkulmassa kotiin.
Onko täällä muita bdd:stä kärsiviä? Tahtoisin kuulla teidän kokemuksia. Onko jotain auttanut terapia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo. Mä näen itseni aivan helvetin rumana. Hävettää kulkea ihmisten ilmoilla, kun oon tämmönen rumilus, oikea rumuuden ruumiillistuma! Kun kuljen kaupungilla, mietin vaan sitä, että muut näkee varmasti mut todella kuvottavan näköisenä ja haluavat oksentaa, kun olen niin kertakaikkiaan etova ilmestys. Näin rumat ihmiset pitäis kieltää lailla!
Peiliin kattominen on ihan kamalaa, hyi s**tana sentään. Kun katon peiliin, haukun itteni maan rakoon ja mietin miks piti syntyä näin rumaksi. Mä häpeen ja inhoan koko mun vartaloa, mut eniten ehkä mun epäsymmetrisiä silmiä. Sen takia esimerkiks mä en uskalla kattoa muita ihmisiä silmiin, koska sitten ne varmasti huomaa, että mun kasvot ei oo normaalit. Joskus kans yritän peittää mun naamaa vaikka kädellä tai puhelimella.
Anonyymi, tuttua tuo viha itseäni kohtaan. Joka päivä melkein samanlaisin ajatuksin. On niitä hyviäkin päiviä välissä, mutta turhan harvoin :(
Entiedä onko täällä ketään kiinnostunut lukemaan mutta aloitin aiheesta blogin https://www.lily.fi/blogit/totuus-peilin-takaa/
Jos ei muuta niin saa ainakin purettua tätä asiaa kirjoittamalla.