Ostin itselle eilen tätä ruokaa tilaukseen kaksi säkkiä tarjouksen myötä ja yritin etsiä ihmisten kokemuksia ruuasta, mutta en löytänyt mistään. Meillä siis on 11kk ikäinen amstaffpitbull mix poika jolla on hieman herkkä maha viljojen ja soijan suhteen ainakin, näitä ei Saaga Maxissa ollut niin siksi päätin kokeilla. Monesta ruuasta on mennyt maha sekaisin tähän mennessä. Yksi hyvä ruoka nyt ollut jahti&vahti energia siitä ei ole maha mennyt sekaisin... Sitä ennen oli hauhaun eri ruokia ja primadoggia mutta ne eivät herran mahalle kelvanneet. Ollaan siis syöty 4kk iästä aikuisten ruokaa kun penturuualla kasvoi omaan mieleen liian nopsaa vauhtia ja aikuisruualla vauhti pysynyt mukavan tasaisena.
Mutta kertokaa omia kokemuksia kyseisestä ruuasta (tai sen pienemmille koirille tarkoitetusta ruuasta)!
SAAGA MAXI koiranruoka kokemuksia?
28
6442
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt kipinkapin opiskelemaan järkevistä tietolähteistä lisää ruokinnasta. Tekstisi vilisee niin hälyttäviä virheitä, ettei sinua tällaisella palstalla kyetä herättämään. Pentumuona (varsinkin isoille koirille valmistettu) on suunniteltu NIMENOMAAN tasaiseen, hyvään kasvuun, aikuisten muona ei. Se, että pentu kasvoi järjetöntä vauhtia ensimmäiset kuukaudet johtui ihan vain sen iästä, ei todellakaan ruoasta. Valoja päälle nyt.
Sekään ei ole ihme, että pennulla on pakki sekaisin, kun sillä on kertomasi mukaan ollut järkyttävä vaihtuvuus muonissa. Ruoka pitää AINA vaihtaa asteittain ja sitä syötetään vähintään ~ 3kk ennen kuin ruoansulatuskanava on siihen sopeutunut ja voit tehdä päätelmiä ruoan soveltuvuudesta. Tuollainen vaihtuvuus aiheuttaa jo yksistään koiralle kuin koiralle hirveitä vatsaoireita. Ja samaan aikaan pentuparan pitäisi kasvaa turvallisesti geenien (ei siis ruoan!) määräämään kokoon, vaikka sekaisin olevasta pakista ei ravintoaineet imeydy optimaalisesti.- Anonyymi
Meillä on aina ruuan vaihtueesa vaihdettu sitä 2viikkoa haarukalla, ettei vain menisi maha yllättäisestä ruuan vaihtamisesta sekaisin. Mutta ruokia on syötetty nuin montaa kun monesta maha ollut vesi ripulilla vaikka niitä olisi monta viikkoa tai kuukausi syötetty. Silloin on kyllä omasta mielestäni pakko vaihtaa ruoka, jos koiran maha sitä vaan yksinkertaisesti ei kestä. Ja meillä siirryttiin aikuisruokaan siksi kun pentu kasvoi luvattoman nopeasti. Eläinlääkärikin kkommentoi kahden ensimmäisen rokotuskerran välissä koiran kasvua todella hurjaksi, kysyi esim onko meidän pojassa tanskandoggia kun se olisi selittänyt näin hurjan kasvun. Ja meillä on kyllä tätä Jahti&vahti ruokaa syötetty nyt kaksi ja puoli kuukautta, mutta halusin vaihtaa parempaan. Edellisiäkin ollaan pyritty syötämään kaksi kolme kuukautta, joitain vain ei ole pystynyt syöttämään kun maha ei niitä vedä. Ja sisaruksiin ollaan verrattu kokoa ja kaikki ihan samaa kokoluokkaa vaikka meidän koiran siskoista yksi syönyt kans aikuisten ruokaa koko ikänsä ja muut penturuualla vieläkin.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

APEdelleen hoet samoja vääriä väittämiä, joten hakeudu ihan oikeasti jonnekin, jossa ruokinnasta voidaan vääntää sinulle ratakiskosta. Iso suositus katiskan faceryhmälle.
Kyllä se on nimenomaan tuollainen vaihtuvuus muonissa, joka saisi mahan sekaisin koiralta kuin koiralta. Ja koska ymmärrät itsekin, että muutkin sisarukset ovat suunnilleen samaa kokoluokkaa, niin pitäisi sinunkin tajuta, ettei aikuisten muona vaikuttanut mitenkään kasvuvauhtiin. Haittaa siitä voi kuitenkin olla, vaikket saanut siitä sitä apua mitä ajattelit jostain ihmeen aivopierusta johtuen. Pennulle syötetään pennuille suunniteltua ruokaa, tuollaiselle miksille vielä mieluusti isoille pennuille valmistettua ruokaa, jotta se kasvaa turvallisesti täyteen mittaansa. Oikeesti niitä valoja päälle nyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen hoet samoja vääriä väittämiä, joten hakeudu ihan oikeasti jonnekin, jossa ruokinnasta voidaan vääntää sinulle ratakiskosta. Iso suositus katiskan faceryhmälle.
Kyllä se on nimenomaan tuollainen vaihtuvuus muonissa, joka saisi mahan sekaisin koiralta kuin koiralta. Ja koska ymmärrät itsekin, että muutkin sisarukset ovat suunnilleen samaa kokoluokkaa, niin pitäisi sinunkin tajuta, ettei aikuisten muona vaikuttanut mitenkään kasvuvauhtiin. Haittaa siitä voi kuitenkin olla, vaikket saanut siitä sitä apua mitä ajattelit jostain ihmeen aivopierusta johtuen. Pennulle syötetään pennuille suunniteltua ruokaa, tuollaiselle miksille vielä mieluusti isoille pennuille valmistettua ruokaa, jotta se kasvaa turvallisesti täyteen mittaansa. Oikeesti niitä valoja päälle nyt.Ollaan aikuisruuan lisäksi syötetty koiralle erilaisia lihoja, raakaluita ja piimää välissä mahan tasoittamiseen. Tiedän kyllä mitä teen ja mikä sopii minun koiralleni. Tiedän ettei se vaihtelu ole hyväksi koiralle. Ruoka vaihtui meillä kolme kertaa kun koira oli pentu eli n. alle 5kk kun mikään ei sopinut. nyt sen jälkeen kuitenkin ollaan syötetty kahta eri ruokaa, joista molempia kauan. Nyt ajattelin vaihtaa lopullisesti SAAGA MAXIin ruuan koiralle, jos se vaan mitenkään kestää ruokaa. Uskon että kestää kun ruuassa ei ole vehnää, soijaa tai maissia. Ja en ymmärrä miksi jankkaat tuosta pentu ruuasta, joo sitä on yleensä hyvä syöttää pennuille, mutta meille se vain ei sopinut. Ja tästä tulee aikuisena se 30-35kg koira niin isoille koirille tarkoitettu penturuoka ei olisi tullut kysymykseenkään. Meidän koira on keskikokoinen ei iso.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan aikuisruuan lisäksi syötetty koiralle erilaisia lihoja, raakaluita ja piimää välissä mahan tasoittamiseen. Tiedän kyllä mitä teen ja mikä sopii minun koiralleni. Tiedän ettei se vaihtelu ole hyväksi koiralle. Ruoka vaihtui meillä kolme kertaa kun koira oli pentu eli n. alle 5kk kun mikään ei sopinut. nyt sen jälkeen kuitenkin ollaan syötetty kahta eri ruokaa, joista molempia kauan. Nyt ajattelin vaihtaa lopullisesti SAAGA MAXIin ruuan koiralle, jos se vaan mitenkään kestää ruokaa. Uskon että kestää kun ruuassa ei ole vehnää, soijaa tai maissia. Ja en ymmärrä miksi jankkaat tuosta pentu ruuasta, joo sitä on yleensä hyvä syöttää pennuille, mutta meille se vain ei sopinut. Ja tästä tulee aikuisena se 30-35kg koira niin isoille koirille tarkoitettu penturuoka ei olisi tullut kysymykseenkään. Meidän koira on keskikokoinen ei iso.
APJa tähän mahan herkkyyteen lisää vielä. meillä siis on ollut alusta asti herkkä maha. Herkkuja ei kestä juuri mitään. Muutamat puhtaasti kanan lihasta olevat herkut eivät suututa mahaa... Ja jos löytää esim lattialta pienen palan leipää, voi siitä tulla monen päivän ripulit.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan aikuisruuan lisäksi syötetty koiralle erilaisia lihoja, raakaluita ja piimää välissä mahan tasoittamiseen. Tiedän kyllä mitä teen ja mikä sopii minun koiralleni. Tiedän ettei se vaihtelu ole hyväksi koiralle. Ruoka vaihtui meillä kolme kertaa kun koira oli pentu eli n. alle 5kk kun mikään ei sopinut. nyt sen jälkeen kuitenkin ollaan syötetty kahta eri ruokaa, joista molempia kauan. Nyt ajattelin vaihtaa lopullisesti SAAGA MAXIin ruuan koiralle, jos se vaan mitenkään kestää ruokaa. Uskon että kestää kun ruuassa ei ole vehnää, soijaa tai maissia. Ja en ymmärrä miksi jankkaat tuosta pentu ruuasta, joo sitä on yleensä hyvä syöttää pennuille, mutta meille se vain ei sopinut. Ja tästä tulee aikuisena se 30-35kg koira niin isoille koirille tarkoitettu penturuoka ei olisi tullut kysymykseenkään. Meidän koira on keskikokoinen ei iso.
APSe, että pentu on ollut koko lyhyen elämänsä kuralla todistaa sen, ettet todellakaan tiedä mitä teet. Samasta kielii toinen toistaan hälyttävämmät ruokintavirheet, joita tekstisi vilisee. Tämä on varmasti liian hankalaa myönnettäväksi, mutta joku kaunis päivä se kannattaa tehdä.
Kaltaistasi minä-tiedän-parhaiten-vaikka-elukka-oirehtii -tyyppiä ei voi auttaa ennen kuin toteat itsekin, mikä ongelma sinulla on käsissäsi. Tee siihen asti mitä lystäät, vaikka ongelman myöntäminen ja oikeisiin neuvoihin tarttuminen olisi tuonut helpotuksen pennun vaivoihin nopeammin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, että pentu on ollut koko lyhyen elämänsä kuralla todistaa sen, ettet todellakaan tiedä mitä teet. Samasta kielii toinen toistaan hälyttävämmät ruokintavirheet, joita tekstisi vilisee. Tämä on varmasti liian hankalaa myönnettäväksi, mutta joku kaunis päivä se kannattaa tehdä.
Kaltaistasi minä-tiedän-parhaiten-vaikka-elukka-oirehtii -tyyppiä ei voi auttaa ennen kuin toteat itsekin, mikä ongelma sinulla on käsissäsi. Tee siihen asti mitä lystäät, vaikka ongelman myöntäminen ja oikeisiin neuvoihin tarttuminen olisi tuonut helpotuksen pennun vaivoihin nopeammin.En ymmärrä miksi tuomitset minut täysin, et tiedä koiran tilannetta tai minua ylipäätään. Ja koira ei ole aina maha kuralla, vaan silloin jos syö jotain mitä ei kestä. Alussa kun testailimme eri ruokia ne eivät käyneet koiralle. Sitten 5kk-9kk syötimme pennulle hauhau champion ruokaa, mutta halusin vaihtaa ruuan parempaan ja energiapitoisempaan. Nyt syöyt tätä jahti ja vahti energiaa sen jälkeen hyvillä tuloksilla, mutta tätä tosi vaikea saada täällä missä asun ja nappulassa huono koko kun koira on ahne syöjä niin nappulat menevät vähän liian nopsaa alas vaikka käyttäisi ruokalelua tai slowfeeder kuppia.
Ja suurimman osasta ajasta koiralla on maha kunnossa sen 5kk jälkeen jos ei saa MITÄÄN ylimääräsitä kuin oman ruuan ja tiettyjä herkkuja. Mutta jos sattuu saamaan suuhunsa mitään normaalista ruuastaan poikkeavaa maha on sekaisin, esim leivän palanen, juuston pala, pihalta lehti tai kissannappula.
En tiedä miksi tämä keskustelu meni tähän kun kysyin vain neuvoa SAAGA MAXI ruuasta, josta sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta... Ja olen harkinnut esim allergiatestien tekemistä, mutta odotan vuode iässä annettavaan tehosterokotteeseen asti, että saan eläinlääkärin mielipiteen asiaan mitä voisin tehdä. Olen myös suunnitellut käyväni ihan koirian ravitsemusneuvojalla. Älä tule huutelemaan muille, jos et edes aijo ottaa selvää tilanteesta ja oletat asioita, jotka eivät ole totta. Aijon kyllä käydä nuissa ryhmissä yms mitä suosittelit, mutta en usko että niistä on apua meidän tilanteeseemme.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä miksi tuomitset minut täysin, et tiedä koiran tilannetta tai minua ylipäätään. Ja koira ei ole aina maha kuralla, vaan silloin jos syö jotain mitä ei kestä. Alussa kun testailimme eri ruokia ne eivät käyneet koiralle. Sitten 5kk-9kk syötimme pennulle hauhau champion ruokaa, mutta halusin vaihtaa ruuan parempaan ja energiapitoisempaan. Nyt syöyt tätä jahti ja vahti energiaa sen jälkeen hyvillä tuloksilla, mutta tätä tosi vaikea saada täällä missä asun ja nappulassa huono koko kun koira on ahne syöjä niin nappulat menevät vähän liian nopsaa alas vaikka käyttäisi ruokalelua tai slowfeeder kuppia.
Ja suurimman osasta ajasta koiralla on maha kunnossa sen 5kk jälkeen jos ei saa MITÄÄN ylimääräsitä kuin oman ruuan ja tiettyjä herkkuja. Mutta jos sattuu saamaan suuhunsa mitään normaalista ruuastaan poikkeavaa maha on sekaisin, esim leivän palanen, juuston pala, pihalta lehti tai kissannappula.
En tiedä miksi tämä keskustelu meni tähän kun kysyin vain neuvoa SAAGA MAXI ruuasta, josta sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta... Ja olen harkinnut esim allergiatestien tekemistä, mutta odotan vuode iässä annettavaan tehosterokotteeseen asti, että saan eläinlääkärin mielipiteen asiaan mitä voisin tehdä. Olen myös suunnitellut käyväni ihan koirian ravitsemusneuvojalla. Älä tule huutelemaan muille, jos et edes aijo ottaa selvää tilanteesta ja oletat asioita, jotka eivät ole totta. Aijon kyllä käydä nuissa ryhmissä yms mitä suosittelit, mutta en usko että niistä on apua meidän tilanteeseemme.
AP"Alussa kun testailimme eri ruokia ne eivät käyneet koiralle."
Eivät varmasti kävisi yhdellekään koiralle tuolla tahdilla vaihdeltuina ilman, että ripulin hoitoon perehdytään. Tämä on nyt jo kerrottu, mutta kun ei mene perille. Tästä päästäänkin siihen, miksi esim. se katiskan faceryhmä olisi avuksi, kun täällä ei vain mene perille.
"Mutta jos sattuu saamaan suuhunsa mitään normaalista ruuastaan poikkeavaa maha on sekaisin..."
Ei varmaan kannattaisi selvittää, mikä sillä on vikana, eihän? Kannattaa ehdottomasti mieluummin kirjoitella keskustelupalstalle ja vaihdella ruokia tuon tuostakin, mistä nyt ei ainakaan ole mitään muuta kuin haittaa pentuparalle.
"En tiedä miksi tämä keskustelu meni tähän kun kysyin vain neuvoa SAAGA MAXI ruuasta, josta sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta..."
Sinä voit kysyä ihan mitä haluat, mutta ikäväksesi joudun ilmoittamaan, että MINÄ päätän mihin aikanaani kulutan. Jos ainoa mieltäsi askarruttava asia on kokemukset Saagasta, niin kysymyksesi on yhtä epärelevantti kuin se, mikä on minun kengänkoko. Joudun sen silloin ohittamaan tyystin ja keskityn mieluummin asioihin, joista sinulle olisi apua, jos viitsisit ottaa neuvosta vaarin. Jos elämäsi nyt kuitenkin on kiinni Saagasta, niin en todellakaan syöttäisi sitä suolisto-ongelmista kärsivälle pennulle. Kun suolistossa on selvästi jotain meneillään, niin esim. Royal Caninin Hypoallergenic DR 21 tai Digestive Cafe Maxi olisi hyvä lähtökohta. Tämän lisäksi tukihoitona ripulinhoitovalmistetta ja eläinlääkärireissu.
Vinkkinä kerrottakoon, että tätä miestä enempää ei kukaan tässä maassa tiedä ruokinnasta ja siihen liittyvistä ongelmista:
https://www.katiska.info/tieto/koira-tieto-ruokinta/koira-syominen-yleinen/puhelinneuvonta/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Alussa kun testailimme eri ruokia ne eivät käyneet koiralle."
Eivät varmasti kävisi yhdellekään koiralle tuolla tahdilla vaihdeltuina ilman, että ripulin hoitoon perehdytään. Tämä on nyt jo kerrottu, mutta kun ei mene perille. Tästä päästäänkin siihen, miksi esim. se katiskan faceryhmä olisi avuksi, kun täällä ei vain mene perille.
"Mutta jos sattuu saamaan suuhunsa mitään normaalista ruuastaan poikkeavaa maha on sekaisin..."
Ei varmaan kannattaisi selvittää, mikä sillä on vikana, eihän? Kannattaa ehdottomasti mieluummin kirjoitella keskustelupalstalle ja vaihdella ruokia tuon tuostakin, mistä nyt ei ainakaan ole mitään muuta kuin haittaa pentuparalle.
"En tiedä miksi tämä keskustelu meni tähän kun kysyin vain neuvoa SAAGA MAXI ruuasta, josta sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta..."
Sinä voit kysyä ihan mitä haluat, mutta ikäväksesi joudun ilmoittamaan, että MINÄ päätän mihin aikanaani kulutan. Jos ainoa mieltäsi askarruttava asia on kokemukset Saagasta, niin kysymyksesi on yhtä epärelevantti kuin se, mikä on minun kengänkoko. Joudun sen silloin ohittamaan tyystin ja keskityn mieluummin asioihin, joista sinulle olisi apua, jos viitsisit ottaa neuvosta vaarin. Jos elämäsi nyt kuitenkin on kiinni Saagasta, niin en todellakaan syöttäisi sitä suolisto-ongelmista kärsivälle pennulle. Kun suolistossa on selvästi jotain meneillään, niin esim. Royal Caninin Hypoallergenic DR 21 tai Digestive Cafe Maxi olisi hyvä lähtökohta. Tämän lisäksi tukihoitona ripulinhoitovalmistetta ja eläinlääkärireissu.
Vinkkinä kerrottakoon, että tätä miestä enempää ei kukaan tässä maassa tiedä ruokinnasta ja siihen liittyvistä ongelmista:
https://www.katiska.info/tieto/koira-tieto-ruokinta/koira-syominen-yleinen/puhelinneuvonta/Johan sanoin, että koiralle on suunnitteella allergiatestiti ja koirien ravitsemusterapia. Royal Caninia en aijo koiralleni antaa, kun sen sisällysluettolossa ei lue raaka-aineiden määrää. Meillä on myös kotona ripulia varten eri tuotteita, että se pysyy hallinnassa. Sanoin myös että kysyn eläinlääkäriltä asiasta pian kun meillä on rokotusaika tässä. Ja koiralla on vaihdettu ruokaa nyt 5kk iän jälkeen kahdesti. toinen ryoka oli käytössä 5kk-9kk kuten jo aijemmin sanoin. oli tarkoitus pitää se ruoka koiralla ainakin leikkaukseen asti. Mutta yhtäkkiä jokin muuttui ja vaikka ei saanut ruuan lisäksi päivässä mitään oli maha sekaisin. Siksi vaihdoin Jahti ja vahti ruokaan. siihen maha reagoi hyvin mutta sitten ruuan saatavuus hankaloitui, ja nappulakoko sattuu olemaan liian iso meidän koiralle. Muuten jatkaisin tällä ruualla. Mutta Saaga maxi olisi helposti saatavilla, sopivan kuuloinen ja edullinen vaihtoehto. Koiran ongelma on käsiteltävänä, mutta nyt yksinkertaisesti on vaan vaihdettava ruoka vielä kerran. Ja halusin apua ja tietoa onko tämä ruoka oikea valinta kun ehtisin vielä perua laittamani tilauksen. Kyllä sillä koiralla joku ruoka täytyy olla? Ja edelliseenkään ruokaan ei voi vaihtaa takaisin. Katson tuon laittamasi linkin kun ehdin ja kiitos neuvoista. Mutta en jaksa enää vääntää kanssasi asiasta, joka on jo hoidossa ja jolle ollaan tekemässä jotain, halusin vain apua oliko ruoka hyvä valinta vai ei.
AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan sanoin, että koiralle on suunnitteella allergiatestiti ja koirien ravitsemusterapia. Royal Caninia en aijo koiralleni antaa, kun sen sisällysluettolossa ei lue raaka-aineiden määrää. Meillä on myös kotona ripulia varten eri tuotteita, että se pysyy hallinnassa. Sanoin myös että kysyn eläinlääkäriltä asiasta pian kun meillä on rokotusaika tässä. Ja koiralla on vaihdettu ruokaa nyt 5kk iän jälkeen kahdesti. toinen ryoka oli käytössä 5kk-9kk kuten jo aijemmin sanoin. oli tarkoitus pitää se ruoka koiralla ainakin leikkaukseen asti. Mutta yhtäkkiä jokin muuttui ja vaikka ei saanut ruuan lisäksi päivässä mitään oli maha sekaisin. Siksi vaihdoin Jahti ja vahti ruokaan. siihen maha reagoi hyvin mutta sitten ruuan saatavuus hankaloitui, ja nappulakoko sattuu olemaan liian iso meidän koiralle. Muuten jatkaisin tällä ruualla. Mutta Saaga maxi olisi helposti saatavilla, sopivan kuuloinen ja edullinen vaihtoehto. Koiran ongelma on käsiteltävänä, mutta nyt yksinkertaisesti on vaan vaihdettava ruoka vielä kerran. Ja halusin apua ja tietoa onko tämä ruoka oikea valinta kun ehtisin vielä perua laittamani tilauksen. Kyllä sillä koiralla joku ruoka täytyy olla? Ja edelliseenkään ruokaan ei voi vaihtaa takaisin. Katson tuon laittamasi linkin kun ehdin ja kiitos neuvoista. Mutta en jaksa enää vääntää kanssasi asiasta, joka on jo hoidossa ja jolle ollaan tekemässä jotain, halusin vain apua oliko ruoka hyvä valinta vai ei.
APEi, asia ei ole hoidossa.
Ei, tuo Saaga ei tosiaankaan ole edes harkinnan arvoinen muona, mutta molemmat mainitsemani Royal Caninin muonat ovat. Myös muilla merkeillä on "eläinlääkärimuonia" suolisto-ongelmallisille koirille.
Laittamassani linkissä ei sinänsä ole mitään katsottavaa, mutta sieltä saat varattua puhelinajan henkilölle, jolle se ehdottomasti kannattaa varata. Sama tyyppi muuten auttaa myös siellä suosittelemassani faceryhmässä, mutta voisit hyötyä ihan 1-to-1 ohjauksesta ensihätään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan aikuisruuan lisäksi syötetty koiralle erilaisia lihoja, raakaluita ja piimää välissä mahan tasoittamiseen. Tiedän kyllä mitä teen ja mikä sopii minun koiralleni. Tiedän ettei se vaihtelu ole hyväksi koiralle. Ruoka vaihtui meillä kolme kertaa kun koira oli pentu eli n. alle 5kk kun mikään ei sopinut. nyt sen jälkeen kuitenkin ollaan syötetty kahta eri ruokaa, joista molempia kauan. Nyt ajattelin vaihtaa lopullisesti SAAGA MAXIin ruuan koiralle, jos se vaan mitenkään kestää ruokaa. Uskon että kestää kun ruuassa ei ole vehnää, soijaa tai maissia. Ja en ymmärrä miksi jankkaat tuosta pentu ruuasta, joo sitä on yleensä hyvä syöttää pennuille, mutta meille se vain ei sopinut. Ja tästä tulee aikuisena se 30-35kg koira niin isoille koirille tarkoitettu penturuoka ei olisi tullut kysymykseenkään. Meidän koira on keskikokoinen ei iso.
APTietääkseni isojen koirien ruuat on yleisesti 25kg ylöspäin. 30-35kg menee siis ihan heittämällä kategoriaan iso kun ruokia mietitään. Elä väitä vastaan kun et mistään mitään tiedä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, asia ei ole hoidossa.
Ei, tuo Saaga ei tosiaankaan ole edes harkinnan arvoinen muona, mutta molemmat mainitsemani Royal Caninin muonat ovat. Myös muilla merkeillä on "eläinlääkärimuonia" suolisto-ongelmallisille koirille.
Laittamassani linkissä ei sinänsä ole mitään katsottavaa, mutta sieltä saat varattua puhelinajan henkilölle, jolle se ehdottomasti kannattaa varata. Sama tyyppi muuten auttaa myös siellä suosittelemassani faceryhmässä, mutta voisit hyötyä ihan 1-to-1 ohjauksesta ensihätään.Royal canin on paskaa, kallista ja monelle koiralle ei sopivaa. Sisältää aineita joita koira ei edes tarvitse
- Anonyymi
Ehkä sinin kannattaa miettiä mitä täällä puhut. Meillä isoja vinttikoira jotka 50kg aikuispainoltaan sekä seefferi, molemmat kasvattajat sanoneet että jos kasvaa pentu ruuan kanssa liian nopeaan vaihtaa aikuisruokaan jott pentu kehittyy oikeaan kokoon eikä tule nivel ongelmi tai muuta vikaa liian nopeasta kasvusta
- Anonyymi
Älä intä vastaan kun sinua autetaan. Kun et itse tiedä, niin pidä pääsi kiinni kun muut yrittävät hyvää hyvyyttään auttaa.
1. Ehdottomasti vain pentunappulaa! - vaikka oletkin jo kussut omiin muroihisi tuon ikäiseksi ehtineen pennun kanssa
2. Ei tietenkään mitään herkkuja ja ruuan vaihtelua ja kokeilua miljoonaan kertaan kun on vatsavaivoja! Kun suoliston mikrobisto heittää häränpyllyä, niin ei jumankauta niitä saa rauhoittumaan nappuloiden vaihtelulla!
3. Tärkeintä ehdottomasti saada maha rauhoittumaan. Tähän tukihoito/lääkitys - kysy elliltä
4. Onko giardia testattu?
5. Onko haima-arvot tsekattu - haimatulehdus/haiman vajaatoiminta
6. Suolistotulehdus poissuljettu elllillä?
7. Loiset?- Anonyymi
1. Moni kasvattajakin käyttää iaikusen ruokaa pennulle. Mutta olen pyrkinyt lisäämällä itse asioita ruokaan saada sen hyväksi koiralle. lisät aina pysyneet samana niihin koira eri reagoi.
2. Meinaatko kouluttaa koiran vaan pyhällä hengellä jos herkkuja ei saa antaa? Meillä on muutamat tietyt herkut mitä käytetään kun ne maha kestää, uusia herkkuja testattu muutaman kerran nuorempana mutta tyydyttiin näihin muutamaan hvään luottoherkkuun. Ja edelleen. koira on nyt ollut pitkään samalla nappulalla ja aion nyt käyttää saaga maxia jos maha sen kestää. jos ei siirryn takaisin jahtiin ja vahtiin ja pysyn siinä.
3. Tätä pitää kysyä eläinlääkäriltä, asialle ei ainakaan silloin tehty mitään kun koira oli pieni.
4. Ei ole. En ole edes kuullut tämmöisestä, mutta pitää etsiä tästä tietoa.
5. Ei ole testattu.
6. Ei ole poissuljettu kun sitä ei pieneltä pennulta tutkittu.
7. Loishäädöt on hallinnassa niitä ei ole eikä tule.
Ja tuohon hyvää hyvyyttään auttamiseen, ennemmin tämä tuntuu kiusaamiselta ja asiattomalta haukkumiselta. Pyysin apua ruoka merkin kanssa, nyt minua syytetään ties mistä, täysin suoraansanoen haukkuen. En ehkä olisi niin vastahakuinen neuvoille jos ne tulisivat asiallisesti.
Tämä voi koiralla tulla myös geeneistä, sen isällä on ainakin todettu vehnäallergia ja muutenkin on herkkämahainen yksilö ilmeisesti. Yritän saada niin pian kun voin ajan koiran Ravitsemusneuvojalle, siellä kyllä on ajat aina varattuna niin voi mennä aikaa.

AP1. En ole koskaan kuullut kasvattajasta joka näin tekee - jos sinä olet niin se kertoi kaiken olennaisen "kasvattajista" joiden kanssa olet tekemisissä. Sen olen kyllä pistänyt merkille, että kasvattajissakin on niitä jotka tekevät totaalisia ruokintavirheitä - kasvattaminen kun ei tarkoita että tietäisi ensimmäistäkään asiaa ruokinnasta
2. Meinaan todellakin, että silloin kun koiralla on mahaoireita päällä niin kidasta ei mene alas mitään ylimääräistä!
3. Vaihda elliä, jollei se osannut edes tukihoitoa aloittaa maha löysällä olevalle koiralle! Voisitpa itsekin ottaa vähän asioista selvää kun näitä on käsikauppatavaranakin
4. Etpä tietenkään ole kuullut. Et ole ottanut yhtään selvää mahaongelmista, vaikka sinulla niistä kärsivä koira onkin - käsittämätöntä!
5. Lue kohta 4
6. Lue kohta 4
7. Ota nyt tuostakin selvää mitä hölötät. Onko kakasta testattu loiset?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. Moni kasvattajakin käyttää iaikusen ruokaa pennulle. Mutta olen pyrkinyt lisäämällä itse asioita ruokaan saada sen hyväksi koiralle. lisät aina pysyneet samana niihin koira eri reagoi.
2. Meinaatko kouluttaa koiran vaan pyhällä hengellä jos herkkuja ei saa antaa? Meillä on muutamat tietyt herkut mitä käytetään kun ne maha kestää, uusia herkkuja testattu muutaman kerran nuorempana mutta tyydyttiin näihin muutamaan hvään luottoherkkuun. Ja edelleen. koira on nyt ollut pitkään samalla nappulalla ja aion nyt käyttää saaga maxia jos maha sen kestää. jos ei siirryn takaisin jahtiin ja vahtiin ja pysyn siinä.
3. Tätä pitää kysyä eläinlääkäriltä, asialle ei ainakaan silloin tehty mitään kun koira oli pieni.
4. Ei ole. En ole edes kuullut tämmöisestä, mutta pitää etsiä tästä tietoa.
5. Ei ole testattu.
6. Ei ole poissuljettu kun sitä ei pieneltä pennulta tutkittu.
7. Loishäädöt on hallinnassa niitä ei ole eikä tule.
Ja tuohon hyvää hyvyyttään auttamiseen, ennemmin tämä tuntuu kiusaamiselta ja asiattomalta haukkumiselta. Pyysin apua ruoka merkin kanssa, nyt minua syytetään ties mistä, täysin suoraansanoen haukkuen. En ehkä olisi niin vastahakuinen neuvoille jos ne tulisivat asiallisesti.
Tämä voi koiralla tulla myös geeneistä, sen isällä on ainakin todettu vehnäallergia ja muutenkin on herkkämahainen yksilö ilmeisesti. Yritän saada niin pian kun voin ajan koiran Ravitsemusneuvojalle, siellä kyllä on ajat aina varattuna niin voi mennä aikaa.
APHetkinen. Ensinnäkin allerginen/muuten määrittelemättömän mahaongelmainen koira on päästetty jatkamaan sukuaan? Toisekseen sinä hankit koiran tällaisesta täydellisen epäeettisestä tehtailukombosta? Ei hyvää päivää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hetkinen. Ensinnäkin allerginen/muuten määrittelemättömän mahaongelmainen koira on päästetty jatkamaan sukuaan? Toisekseen sinä hankit koiran tällaisesta täydellisen epäeettisestä tehtailukombosta? Ei hyvää päivää.
Koiralla saattaa olla vatsa sekaisin myös liiallisesta ruokamäärästä. Bosch vehnättömät ja maissittomat ruuat voisi olla hyväksi. Lammasriisi ja ankkariisi valikoimassa. Ei ole super kallistakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koiralla saattaa olla vatsa sekaisin myös liiallisesta ruokamäärästä. Bosch vehnättömät ja maissittomat ruuat voisi olla hyväksi. Lammasriisi ja ankkariisi valikoimassa. Ei ole super kallistakaan.
Höpö höpö. Liiallinen ruokamäärä näkyisi ensisijaisesti vyötärön ympäryksessä, ei missään mahan toiminnassa. Koira- tai ylipäätään petoeläimet voivat vallan mainiosti ahmia liian isoja ruokamääriä ilman muita sivuvaikutuksia kuin korkeintaan ylipaino. Voi luoja, mitä täällä pokkana höpötellään.
Ihan jo siitä voi lähteä liikenteeseen, että ruoka-aineallergiat ovat koirilla harvinaisia. Vaikka siitä juuri tässä tapauksessa olisikin kyse, niin koiraa ei missään nimessä käytetä kasvatukseen. Paitsi että on käytetty, ja syytä siihen ei tarvitse arvailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1. En ole koskaan kuullut kasvattajasta joka näin tekee - jos sinä olet niin se kertoi kaiken olennaisen "kasvattajista" joiden kanssa olet tekemisissä. Sen olen kyllä pistänyt merkille, että kasvattajissakin on niitä jotka tekevät totaalisia ruokintavirheitä - kasvattaminen kun ei tarkoita että tietäisi ensimmäistäkään asiaa ruokinnasta
2. Meinaan todellakin, että silloin kun koiralla on mahaoireita päällä niin kidasta ei mene alas mitään ylimääräistä!
3. Vaihda elliä, jollei se osannut edes tukihoitoa aloittaa maha löysällä olevalle koiralle! Voisitpa itsekin ottaa vähän asioista selvää kun näitä on käsikauppatavaranakin
4. Etpä tietenkään ole kuullut. Et ole ottanut yhtään selvää mahaongelmista, vaikka sinulla niistä kärsivä koira onkin - käsittämätöntä!
5. Lue kohta 4
6. Lue kohta 4
7. Ota nyt tuostakin selvää mitä hölötät. Onko kakasta testattu loiset??Tää on nyt vähän vanhaan juttuun, mutta omalle koiralle kans kasvattaja suositteli tietyn ajan jälkeen aikuisten ruokaa. Alkuun oli niitä jotain penturuokia.
Kasvattajan ohjeiden avulla koirani kasvoi terveeksi ja vahvaksi, lonkat ja polvet meni 1luokkaan vai oliko se A jompi kumpi, Aivot ja maha toimi myös. Koirani olis siis kooltaan oman rotunsa kokoinen ja sopusuhtainen.
Yhden ruokailutavan tai ruuan vannottu kehuminen(ja muiden ruokien hyllyttäminen) ei välttämättä muita auta. Koirat, kuten ihmiset, ovat yksilöitä.
Saagasta itsekkin olisin halunnut tietää(minkä vuoksi aloin ketjua lukemaan).
Sanominen että Saaga merkkinä olisi ehdoton ei kaipaisi perusteluja. Pelkkä ei, ei oikein riitä sanomaan, miksi mielipide oli nimen omaan ei tälle ruualle.
Meillä useamman kuukauden ollut Saagaa ja vatsa toiminut paremmin kuin edellisellä ruualla.
' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on nyt vähän vanhaan juttuun, mutta omalle koiralle kans kasvattaja suositteli tietyn ajan jälkeen aikuisten ruokaa. Alkuun oli niitä jotain penturuokia.
Kasvattajan ohjeiden avulla koirani kasvoi terveeksi ja vahvaksi, lonkat ja polvet meni 1luokkaan vai oliko se A jompi kumpi, Aivot ja maha toimi myös. Koirani olis siis kooltaan oman rotunsa kokoinen ja sopusuhtainen.
Yhden ruokailutavan tai ruuan vannottu kehuminen(ja muiden ruokien hyllyttäminen) ei välttämättä muita auta. Koirat, kuten ihmiset, ovat yksilöitä.
Saagasta itsekkin olisin halunnut tietää(minkä vuoksi aloin ketjua lukemaan).
Sanominen että Saaga merkkinä olisi ehdoton ei kaipaisi perusteluja. Pelkkä ei, ei oikein riitä sanomaan, miksi mielipide oli nimen omaan ei tälle ruualle.
Meillä useamman kuukauden ollut Saagaa ja vatsa toiminut paremmin kuin edellisellä ruualla.
'Kasvattajat ovat yksityishenkilöitä, jotka tietävät ruokinnasta tasan sen verran kuin ovat siitä viitsineet opiskella, aivan kuten muutkin tavan talliaiset. Ei se "kasvattaja" tittelinä merkkaa juuri mitään, ja siksi hymyilyttää aina kuunnella näitä selityksiä siitä, miten kasvattaja näin neuvoi tekemään, kun neuvo on ollut huono.
Aikuisen mittoihin kasvaneelle pennulle voi vaihtaa aikuisten muonan, jos niin tahtoo. Mikään pakko ei kuitenkaan ole tehdä sitä ollenkaan. Kehittyville pennuille sitä ei tehdä koskaan, ainakaan jos kuivamuona on ainoa kuppiin menevä, ja aikuisillekin voi ja jopa kannattaa syöttää pentumuonaa. Etenkin juuri silloin, kun kuivamuona on ainoana ruokana. Oikeasti ruokintaan perehtyneistä lähteistä löytää lähes päivittäin neuvoja siitä, miten pentumuonaa voi syöttää vaikka koko koiran elämän ajan, mutta aikuisten muonaa ei kasvuvaiheessa oleville syötetä koskaan, jollei siihen ole tarkoitus lisätä muutakin. Esim. katiskan Facebook-sivuilla tähän taatusti pätevään neuvoon törmää koko ajan, ja jos kasvattaja neuvoo syöttämään vielä kasvavalle pennulle aikuisten muonaa, niin se neuvo joutaa samantien toisesta korvasta ulos. Se, miten pennut kasvavat, on yksilöllistä, joten tähänkään ei sitten päde mikään "tietty aika".
Pentumuona ja aikuisten energiaruoka ovat lähes aina jokaisella valmistajalla yksi ja sama asia, vaikka säkin kylkeen on eri nimi painettu. Näissä on aikuisillekin koirille tarpeeksi mm. rasvaa ja proteiineja, mutta sinkkiä ja D-vitamiinia saattaa joutua hieman lisäämään. Näistä kun on opiskellut tarpeeksi, niin alkaa huomaamaan miten pelkästään kuivamuonaa (etenkin laihaa sellaista) syöneillä koirilla on puutostiloja, vaikka omistajat kehuvat omiaan kilpaa kun eivät osaa katsoa sinne minne pitää.
- Anonyymi
Mistä ja milloin sinä olet hakenut apua vai onko tämä ensimmäinen kerta kun yrität jotain apua saada? Siis vaikka tälläkin kertaa avunpyyntösi liittyi tuon ruoan soveltuvuuteen, niin onneksi muut ymmärsivät tämän olevan paljon isompi juttu.
Kuten kerrottua, nappuloita ei vaihdeta tuohon tahtiin. Niin ei vain tehdä. Ikinä. Valmiiksi kettuuntunut suolisto kettuuntuu entistä enemmän ja hupsista kun onkin kätevästi suolisto kroonisesti ongelmissa.
Tuon kokoiselle pennulle ihan oikeasti syötetään isoille koirille suunniteltuja pentunappuloita, ei aikuisten mitä milloinkin käsiin sattuu nappuloita. Kasvuaika on erittäin tärkeää ravitsemuksen kannalta, ja mitä isompi koira, sitä tarkempaa se on. Sinunkin koira on hyvin, hyvin raskasrakenteinen säkäkorkeuteensa nähden, joten ei todellakaan ole samantekevää, millä ja miten sen pitkät luut ja nivelet kasvavat täyteen kokoonsa. Tämä nyt on tietty myöhäistä tuossa iässä, mutta tiedätpä jatkossa.
Eläinlääkärille mennään ihan eläinsuojelulainkin mukaan silloin, kun tarvitsee. Nyt tarvitsee. Jos koiralla on vaikka giardia tai muu sairaus, niin käynee sinunkin järkeen, että sillä voi olla peruuttamattomia seurauksia hoitamattomana?
Kun epäilet itse, että kyse voisi olla ruoka-aineallergioista (harvoin kyllä on), niin minkä järjen mukaan kokeilet vain sokkona milloin mitäkin nappulaa? Voi hyvänen aika sentään! - Anonyymi
Täällä taas joku "näsäviisas" kirjoittelee ja vain hänen mielipiteensä pitää paikkansa.
Mulla on lauma koiria ja oon vaihtanut ne joka kerta uudelle ruualle kerta heitolla. Kerran yritin vääntää pientä sekoitussuhdetta pikkuhiljaa ja sitä löysää paskaa kesti sitten useampia päiviä. Kerrasta kun vaihtaa se on Max pari päivää kun vähän löysä ja se siitä. Näin on tehty aikuisilla ja pennuilla.
Ja aiheeseen, Saaga on hyvä perusruoka. Meillä ei siinä riittänyt "volyymi". Joten lihaa kylkeen sai heittää. Ulosteet oli kiinteitä ja 2x päivä. Ruoka maistui hyvin, mutta meillä uppoo aina kaikki muutenkin.
Ja ihan kauhuksi kirjoitan tälle toiselle anolle vielä, meillä kasvoi ihan normaali koira lapsi aikuisten muonalla. (Lihaa lisänä) Koiralla vielä aikuisena A/A lonkat, kyynäret 0/0 ja polvet 0/0. Hyvin voi.- Anonyymi
Asiaa!
- Anonyymi
Meidän suomenlapinkoira 3v on syönyt Saaga-ruokaa nyt varmaan vuoden. Nappulat näyttää hyvin maistuvan, ei ole ollut ongelmia niiden kanssa. Tykkään että ovat kiinteitä, eivätkä murustu. Ostetaan jatkossakin kun hiilijalanjälkikin on ainakin mainoksen mukaan pienempi. Ainoa huono puoli, että kaikista kaupoista ei saa tätä ruokaa isoissa pusseissa, joten ostamisen kanssa joutuu säätämään ja suunnittelemaan.
- Anonyymi
Hyvä tulla kattoo mieltä tääl ollaan saaga ruuasta 🤣🤣
- Anonyymi
Kiinnitin huomiota tuolla ylempänä kommentoituun yliruokintaan. Kyllä, yliruokinta aiheuttaa ripulia. Ap oletti, ettei yliruokintaa ole ollut, koska koira ei ole lihonut, no ei totta kai ole lihonut kun koko ajan ollut ripulilla. Ruoka ei ehdi sulaa koska etenee liian nopeasti suoliston läpi, siksi ripuloi. Luut aiheuttavat myös ripulin.
Kannattaisi kyllä uskoa kokeneisiin pentukoiran ruokinnassa. Kennelliiton pentuopas myös ihan hyvä aapinen, joka kannattaa lukea. - Anonyymi
Meillä ollu saksanpaimenkoiralla herkkä maja ja saagan maxi ollu todella hyvä. Ei ole maha sekasin ja ei ulosta läheskään niin usein kuin primadog nappulaa tai jahti&vahtia syödessä.
Turkki kiiltää ja koiran paino on pysynyt kohdallaan vaikka on leikattu narttu kyseessä.
Myös anturoiden kunto talvella ollut parempi eikä tule rohtumaa tassuihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788