Tänään päävalhemediamme julkaisi jutun, jossa otsikon mukaan kerrotaan Trumpin kauden PARHAISTA ja pahimmista asioista!?
Siis ihan Trumpin viimeisenä virkapäivänä YLE intoutui tekemään edes puoliksi myönteisen jutun Trumpista? Koko Trumpin kauden ja jopa sitä ennen YLE ei muuta tehnytkään kuin päivittäin haukkui häntä ja usein mitä alhaisimmin ja valheellisesti. Kuten muukin valtamediamme.
Eli nyt jo alkoi valtamedia itsensä valkopesun? Myöntäen siis järkyttävän puolueellisuutensa Trump- uutisoinnissaan. Pitääkö valtamediamme suomalaisia NIIN hölmöinä ja huonomuistisina, että tuollainen valkopesu menisi läpi!?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niinpä.
Tänään olemme myös saaneet lukea parikin ihku- ihanaa juttua Bidenista, Toisessa ihasteltiin söpöä hauvakuvaa hänen kodistaan. Ja toisessa muutamat suomalaiset kertovat Bidenin kauniista hymystä?
Verratkaapa Trump- uutisointiin....😉
Nykymedian seuraaminen kiinnostaa ainoastaan siksi, että mitä puutaheinää sieltä tulee. Järkyttävää on se, että suurin osa kansasta uskoo täysin kaiken.
Kenestä tehdään sylkykuppi 21.1.2021 lähtien?
Putin, no ei ketään kiinnosta.
Bolsonaro?