Teisti, agnostikko ja ateisti

7 jalkainen kynttilä 🤣

Väärin. Minä olen ignostikko. Sitä et maininnut.

Ignostismi (myös indifferentismi, nonkognitivismi ja apateismi sekä joidenkin mielestä besserwissermismi) on näkemys, jonka mukaan kysymys jumalan olemassaolosta on merkityksetön, koska sillä ei ole todennettavia tai testattavia seurauksia (toisin sanoen kysymys jumalan olemassaolosta on merkityksetön, koska jumalasta ei ole yksikäsitteistä määritelmää). Ignostismi vaatii jumalasta tarkan, ei-ristiriitaisen määritelmän ennen kuin sen olemassaoloa voidaan edes alkaa harkita tai siitä voidaan väitellä. Ingostismi kyseenalaistaa myös subjektiivisen kokemuksen todistuksena Jumalasta. Mutta vaikka jumalan käsite on ignostismin mukaan mieletön, ignostikko saattaa pitää ajatusta jumalasta tunneperäisesti tai esteettisesti merkityksellisenä. Sen sijaan jumala oliona on epäselvä ja epäjohdonmukainen käsite. Tätä käsitystä voidaan pitää ei-teismin, (negatiivisen) ateismin tai agnostismin muotona (joskus käytetään termiä välinpitämätön agnostismi, englanniksi apathetic agnosticism). Sanan ignostismi ig-osa tulee englannin kielen sanasta ignorance, tietämättömyys ja viittaa tietämättömyyteen siitä, mitä väitteellä jumalan olemassaolosta tarkoitetaan. Viittaus muotoutuu sanasta gnosis joka on "sydämen tietoa" tai "oivallusta" maailmankaikkeuden henkisestä luonteesta, tai Platonin mukaan "ymmärrys yhdistyneenä tietoon". Toisin sanoen, Ignostismi asettaa kyseenalaiseksi myös henkilön subjektiivisen kokemuksen todistusarvon Jumalasta ja tämän olemassaolosta. Ignostikolle sellaiset teologien käyttämät käsitteet kuin ”ensimmäinen syy”, ”kaikkivaltias” ja ”kaikkihyvä” ovat epäselviä, ristiriitaisia, kielellisesti tyhjiä tai mahdollisesti runollisia. Siksi niistä ei voi mielekkäästi sanoa, ovatko ne tosia vai eivät. Tämän vuoksi ignostikko odottaa sisäisesti ristiriidatonta jumalan määritelmää, ennen kuin esittää asiasta väitteitä puolesta tai vastaan. Yleensä ignostikoista ei pidetä koska me teemme jumaliin liittyvästä yksinkertaisesta ja selkeästi keskustelusta monimutkaisemman tai jopa liian monimutkaisen ja filosofisen.

Viimeisin jaottelu on filosofiassa käytetty tietoteoreettinen malli, jossa uskonnollista vakaumusta tarkastellaan tiedon määrällä (miten paljon on näyttöä).

Tietoteoreettinen malli on ongelmallinen, koska ihmisillä on erilainen näkemys siitä, mikä on tietoa ja mikä ei ole tietoa. Ateistit eivät pidä henkilökohtaisia kokemuksia tietona ja hylkäävät ne todisteiden/ näytön joukosta. Teistit sen sijaan perustavat suuren osan näytöstään subjektiivisiin kokemuksiin. Varmaa tietoa ei todellisuudessa ole kummallaan ääripäällä sen suhteen, onko Jumala olemassa vai ei. Molemmat uskovat ja kutsuvat tätä uskoaan tiedoksi.

Se usko on luja ja horjumaton, niin että ateistin on erittäin vaikea hylätä ateisminsa ja teistin teisminsä. Liikehdintää tapahtuu lähinnä vain agnostisten teistien ja agnostisten ateistien kohdalla suuntaan ja toiseen. Agnostikko voi pysyä agnostikkona vaikka koko ikänsä, sillä hän ei suostu pitämään totena asioita, joita ei voi tietää tai todistaa. Tämä onkin järkevin tapa suhtautua uskon asioihin, mutta teistit ja ateistit eivät sitä ehkä ymmärrä, koska tunteet ja usko ovat sokaisseet heidän mielensä.

Tietoteoreettisessa mallissa voi olla jopa kahdeksan kategoriaa, mutta seitsenportainen on parempi: skeptikkoa on turha ottaa mukaan omaksi ryhmäkseen ateistien joukossa. Mallit, joissa on kolme, viisi tai seitsemän kategoriaa, sijoittavat ääripäiden keskelle puolueettoman ryhmän: agnostikot. He ovat puolueettomia sen vuoksi, että he eivät ota kantaa sen suhteen, onko Jumala olemassa vai ei. He eivät tiedä oikeaa vastausta ja kieltäytyvät uskomasta kumpaakaan näkemystä. He sijoittuvat uskon suhteen kahden ääripään väliin tai oikeammin ulkopuolelle, niin että eivät usko ”mitään”.

Uskonnollinen vakaumus voidaan jakaa kolmeen ryhmään uskon perusteella: uskoo teismiin, ei usko mitään, uskoo ateismiin. Usko teismiin tarkoittaa teististen perustelujen totena pitämistä. Usko ateismiin tarkoittaa ateististen perustelujen totena pitämistä. Mitä lujempi usko on, sitä vahvemmin perusteluihin uskotaan ja sitä röyhkeämmin jatketaan myös niiden argumenttien esittämistä uskon puolesta, jotka on jo osoitettu virhellisiksi tai puutteellisiksi. Viha eriuskoisia kohtaan saa uskovan teistin tai ateistin valehtelemaan ja vääristelemään asioita uskonsa puolesta.

Ihmisen uskonnollista vakaumusta on syytä tutkia uskon näkökohdasta käsin. Tietoteoreettinen malli hajoaa käsiin sen vuoksi, että edes tiedon määritelmästä ja todisteiksi kelpaavien havaintojen kriteereistä ei olla yhtä mieltä teoreettikkojen ja tutkijoiden joukossa. Uskon suhteen voidaan kuitenkin olla varmoja. Ihmiset voidaan jakaa uskon perusteella kolmeen ryhmään. Uskova teisti, agnostikko ja uskova ateisti. Ne, jotka eivät ota kantaa, eivät ole uskovia. Teistit ja ateistit ovat uskovia.

Ateistit vihastuvat ja jopa raivostuvat, kun heitä sanotaan ”uskoviksi”. He ovat kuitenkin uskovia, koska he eivät tiedä onko Jumala olemassa vai ei. He luulevat tietävänsä, mutta eivät todellisuudessa tiedä: he uskovat. He sanovat uskoaan tiedoksi. He eivät voi todistaa omaa uskoaan sen paremmin todellisuutta kuvaavaksi kuin deistit omaansa. Kumpienkin tieto on subjektiivista tulkintaa näytöstä, joka koostuu luonnosta ja maailmasta tehdyistä havainnoista: niiden tulkinnasta.

Teistit ja ateistit ovat puolueellisia, koska he suhtautuvat syvän tunteellisesti ja fanaattisella kiihkolla omaan uskoonsa. He eivät pidä siitä, että heidän vakaumustaan loukataan, tai että se asetetaan kritiikin kohteeksi. He torjuvat kaikki asialliset perustelut vakaumustaan vastaan ja elävät denialismissa. Arkielämän todellisuus ei heitä kiinnosta: he tahtovat elää oman uskonsa satumaailmassa, jossa kaikki heidän uskoaan tukeva on totta ja muu on tarua. Uskovaiset eivät ole yhtä objektiivisia kuin agnostikot.

Puolueellisuus näkyy siten, että tulkitaan kaikki oman uskon tueksi eikä hyväksytä käytännössä mitään perusteluja ja näyttöä omaa uskoa vastaan. Ateisteilla tämä on mennyt niin pitkälle, että he ovat valmiit hylkäämään ateisminsa, jos löytävät edes yhden todisteen Jumalan olemassaolon puolesta. Tätä he eivät voi tietenkään havaita, koska he eivät hyväksy mitään näyttöä, joka ei ole kiistaton ja kaikkien ihmisten objektiivisesti havaittavissa. Sellainenkin näyttö on itse asiassa mahdollista kyseenalaistaa ja hylätä se pätevänä todisteena, jos ei ole valmis mitään hyväksymään.

Jos tällaista näyttöä olisi, niin Jumalaan ei tarvitsisi uskoa: hänen tiedettäisiin olevan olemassa ja silloin epäily kävisi tarpeettomaksi. Kaikki olisivat silloin teistejä, elleivät sitten jatkaisi denialismissa elämistä ja sanoisi selvää todistetta harhaksi tai valheeksi (petos tms. luonnollinen selitys). Ateisti ei siis suostu uskomaan Jumalaan missään tapauksessa. Hän ei pidä mahdollisena Jumalan olemista tiedon aukoissa. Hän vaatii tiedon aukot täytettäviksi tiedolla, joten uskolla niitä ei saa täyttää. Hän on silti valmis täyttämään kaikki tiedon aukot materialistisilla arvauksilla ja uskomuksilla, mikä osoittaa hänen olevan puolueellinen.

teistia on siis lähes mahdotonta saada uskomaan. Ateisti ei pidä uskoa Jumalaan lainkaan järkevänä. Hän ei suostu ikinä uskomaan Jumalaan, mutta voi tunnustaa hänet todelliseksi, jos saa hänestä edes yhden objektiivisen todisteen (mielellään tieteellisen) ja selvää näyttöä, niin että epäilylle hänen olemassaolostaan ei jää sijaa. Tällöin kaikki vahva näyttö Jumalan olemassaoloa vastaan menettää merkityksensä ja ”korttitalo luhistuu”. Bluffi paljastuu ja iso käsi kerää potista kaikki pelimerkit. Ateisti jää puille paljaille. Näin siis siinä tapauksessa, että Jumala sattuisikin olemaan todellinen sen sijaan, että on fiktiota: mielikuvituksen tuotetta.

Ateisti on pannut kaikki pelimerkkinsä yhden käden varaan. Samaa voidaan sanoa teisteistä. Jos he löytävät todisteita Jumalan olemassaoloa vastaan, putoavat he pilvilinnoistaan alas maan päälle ja tunnustavat arkielämän todellisuuden. Jumala asui, puhui ja vaikutti vain heidän omassa päässään – ei muualla. Tämä tervehtyminen harhoista voi johtaa hyvään lopputulokseen ja se on puolueeton agnostismi. Jos joku on ollut valehtelija teistinä, niin hän on sitä uskon hylkäämisen jälkeen myös ateistina. Rehellinen ihminen päätyy todisteiden puuttuessa agnostikoksi; epärehellinen vaihtaa ääripäästä toiseen. Epäilevät teistit ja epäilevät ateistit voivat muuttaa mieltään monta kertaa elämänsä aikana, mutta he ovatkin rehellisempiä kuin ääripään uskovat.

Positiivinen ateisti vääristelee asioita, tulkitsee kaiken virheellisesti, johtaa harhaan ja valehtelee. Hän käyttää sosiaalista mediaa, keskustelupalstoja ja mediaa mielen hallintaan. Ihmisten mielipiteisiin voidaan vaikuttaa valhemedian avulla. Ateistit ovat tässä mestareita. He ovat saaneet jo nyt yleisen mielipiteen kääntymään kristinuskoa vastaan, mutta samalla suosivat muita uskontoja teeskennellen suvaitsevaisia. He käyttävät muita uskontoja kristinuskon vallan murentamiseksi. Kun kristinusko on menettänyt valta-aseman, niin kaikki uskonnot on sen jälkeen helppo hävittää yksi kerrallaan. Antiteistit ovat voittaneet sodan ja teistit kärsineet tappion.

Teisti - punapaitainen - ateisti

Ei tunnu järkevältä. Tuossa on otettu ateisti - teisti -akseli ja lisätty siihen keskelle yksi paitoihin liittyvä arvo. Ihan niin kuin sinä, haluat lisätä yhden tietoteorian kategorian jumaluskoa käsittelevän akselin keskelle.

Ateistit eivät hyväksy jakoa kolmeen, viiteen tai seitsemään kateogriaan. He tahtovat jakaa ihmiset kahteen kategoriaan: teistit ja ateistit. He eivät ymmärrä sitä, miksi agnostikot eivät voi vastata niin yksinkertaiseen kysymykseen kuin ”Uskotko Jumalaan?” Tässä ateistit kuitenkin erehtyvät. Agnostikko voi vastata pää pystyssä ja kieli poskessa: ”Minä en usko Jumalaan.” Agnostikon ei tarvitse nimittäin valehdella ja koska hän ei usko Jumalaan, niin hän tietenkin vastaa tavalla, joka tekee hänestä ateistin ateistien itsensäkin mielestä, vaikka heti perään nämä samat ateistit kieltävät sen, että agnostikko olisi ”tosi ateisti”. Eihän sellainen voi olla tosi ateisti, joka pitää Jumalan olemassaolon ja luomisen mahdollisena! 😉 Ei tietenkään…

Ovelampi ateisti ei kysy sitä, uskooko ihminen Jumalaan vai ei. Hän kysyy ”onko Jumala olemassa?” ja vaatii siihen yksinkertaista vastausta: ”Kyllä” tai ”Ei”. Ateisti ei hyväksy vastaukseksi ”En tiedä”, koska niin vastaava ei valitse itselleen puolta ja kieltäytyy asettumasta toista puoluetta vastaan. Ateisti haukkuu agnostikkoa tyhmäksi ja painostaa ottamaan kantaa Jumalan olemassaoloa vastaan: että tämä ei hyväksyisi yhtään järkevää perustelua edes Jumalan olemassaolon mahdollisuuden puolesta.

Ateistille ei siis riitä se, että joku ei usko Jumalaan: hän vaatii muilta Jumalan olemassaolon pitämistä mahdottomana. Mikään muu ei kelpaa. Mikään muu vakaumus ei riitä. Ateisti on täysin suvaitsematon eri tavalla uskovia kohtaan. Hän käy kaikkien niiden kimppuun, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Agnostikot eivät säästy ateistin vihalta, koska ovat ”hihhuleita” tai vähintäänkin ”uskovaisia”, jos hyväksyvät edes yhden perustelun Jumalan olemassaolon puolesta.

Ateisti on siis puolueellinen ja sotii jatkuvasti uskovia sekä agnostikkoja vastaan saadakseen hävitettyä uskonnot maailmasta ja ensin omasta maastaan. Hänelle ei kelpaa agnostikon vilpitön, puolueeton ja rauhaa rakentava vastaus: ”En tiedä.” Se on meistä humaaneista ateisteista tosi hyvä vastaus kysymykseen, johon vastaaja ei tiedä vastausta. Teisti ja ateisti puolestaan valehtelevat, kun sanovat tietävänsä vastauksen.

Usko johtaa aina valehtelemiseen. Usko on epärehellisen ihmisen tapa suhtautua asioihin, joita ei tiedetä ja voida todistaa. Usko korvaa tiedon. Mitä varmempi uskova on siitä, että hän on oikeassa, niin sitä vaarallisempi hän on muille ihmisille ja sitä pahempi hän on ihmisenä. Epärehellisyydellä ei tunnu olevaan mitään rajoja, kun uskovista puhutaan. Tämä koskee teistejä ja ateisteja: heitä molempia. Mitä lujempi usko on, sitä syvemmällä denialismissa uskova elää ja sitä enemmän hän valehtelee.

Fanaattiset uskovaiset ovat patologisia valehtelijoita ja narsisteja olivatpa sitten teistejä tai ateisteja. Vain agnostikot ovat rehellisiä ja puolueettomia. Heillä ei ole mitään tarvetta vääristellä asioita, tulkita virheellisesti, johtaa harhaan ja valehdella. He voivat pitää hyvinä tai huonoina perusteluja riippumatta siitä, ovatko ne puolesta vai vastaan. Mitään ei tarvitse hylätä ennakkoasenteen vuoksi. Agnostikolla ei ole mitään menetettävää tai voitettavaa, koska hän ei usko. Hän ei ole sanonut olevansa varma: menettämisen pelko on vain niillä, jotka omistavat jotakin – uskon. Se, joka ei usko, ei voi menettää mitään.

Teistien ja ateistien mustavalkoinen ajattelu on vaarallista ja lietsoo riitoja eri tavalla uskovien välille. Tietoa ei pitäisi koskaan korvata uskolla. Usko on turhaa, typerää ja tarpeetonta. Se johtaa vihaan, ihmisten eriarvoiseen kohteluun, syrjintään, halveksuntaan, sortoon, väkivaltaan ja tappamiseen. Ateistit ja monet teistit eivät kunnioita sanan- ja uskonnonvapautta. Ateistit tahtovat rajoittaa uskovien kristittyjen mielipiteen ilmaisua sanomalla näitä mielipiteitä vihapuheeksi ja kiihotukseksi kansanryhmää kohtaan. Muslimit pitävät kaikkia vääräuskoisia ja ateisteja vihollisinaan: tavoitteena on maailman alistaminen islamin valtaan.

Ateistien päämääränä on maailma, josta kaikki uskonnot ovat hävinneet. Jäljelle jäävät vain ateistit. Tätä päämäärää ei saavuteta yhdessä hetkessä. Se vaatii pitkää sotaa uskontoja vastaan ja voittoja taisteluissa. Muutos kohti ateistista yhteiskuntaa, valtiota ja maailmaa on vaiheittainen. Ensin rajoitetaan kristittyjen sanan- ja uskonnonvapautta, missä on jo onnistuttu: uskontoa ei saa enää vapaasti opettaa ja harjoittaa kouluissa. Jatkossa kielletään se mediassa ja julkisuudessa. Kirkko mukautuu ja myöntyy, sillä se edustaa käytännössä tämän maailman arvoja ja mielipidettä. Näemme tämän kirkon maallistumisena ja valtaväestön tahtoon alistumisena.

Seuraavaksi siirrytään rajoituksista totaalisiin kieltoihin. Kristittyjä kielletään harjoittamasta uskoaan. Raamatun ja uskonnollisten tekstien tuottaminen, jakelu ja omistaminen säädetään rangaistavaksi teoksi. Mitään kristinuskoon liittyvää ei saa harjoittaa: ei rukoilla Jumalaa, ei todistaa tai edes puhua Jeesuksesta, ei vedota Raamatun käskyihin ja ohjeisiin; mielipidettään ei saa ilmaista ilman rangaistusta, jos se on vastoin yleisesti hyväksyttyä ja laillista ateistista mielipidettä, jne. Kristityt asetetaan eri asemaan muun väestön kanssa. Ateistit ovat hierarkian korkeimmalla tasolla, sitten tulevat buddhalaiset, hindut ja idän uskontojen kannattajat, pakanauskontojen kannattajat, ja kaikki ei-aabrahamilaiset uskonnot.

Muslimeja siedetään niin kauan kuin heitä on syytä pelätä: islam on voimakas maailmanvalta. Juutalaisia ja kristittyjä ei suvaita lainkaan. Heistä pyritään eroon kaikin mahdollisin keinoin eikä tappaminenkaan ole silloin pois suljettu, kun tarpeeksi pitkälle on edistytty. Ateistit paljastavat todellisen luontonsa, jonka ovat evoluutiossa perimänä saaneet. ”Ihminen on syntynyt tappamaan” ja se kaikki paha, mitä positiiviset ateistit sanovat kirjauskontojen syyksi (Raamattu), asuukin heissä itsessään isän perintönä. Kun se paha saa ilman rajoituksia tehdä pahaa, niin silloin eriuskoiset ja poikkeavat ihmiset kärsivät, sillä viha kohdistuu vähemmistöön tai heikompia kohtaan väkivaltana, terrorina ja murhina.

Voi sitä aikaa, kun ateistit ovat maailman valtiaita! Jos kehitys kulkee heidän toivomaansa suuntaan, niin uskovat tulevat kokemaan senkaltaista vainoa, joka saa katolisen kirkon inkvisition ja noitien polttamisen tuntumaan lievältä rangaistukselta eriuskoisia ja harhaoppisia vastaan. Tätä kaikkea pahaa uskonnollinen usko teettää, joten agnostismi on ainoa rauhaan, rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen pyrkivä ”vakaumuksen puute” vakaumuksellisten uskontojen ja ateismin joukossa. Tämä näkyy siinä, että valtaosa agnostikoista ei ole kiinnostunut sen koommin ateismista kuin uskonnoistakaan. Heidän puolestaan jokainen saa uskoa niin kuin tahtoo, kunhan ei vahingoita muita ihmisiä tai itseään. Se ei sovi uskoville ateisteille ja teisteille, sillä he tahtovat käännyttää tai alistaa ja lopulta tuhota eriuskoiset ihmiset.

Parempi jako olisi: Spesifinen teisti - epäspesifinen teisti - agnostinen teisti - ignostikko - ateisti.

Spesifinen teisti uskoo tiettyyn jumalaan. Kristinukon, islamin, zarahustralaisuuden tai muun uskonnon määrittelemään jumalaan tai jumaliin.

Epäspesifinen teisti uskoo "johonkin korkeampaan voimaan", mutta ei halua / osaa sitä määritellä eikä usko minkään uskonnon kuvaan kokonaisuudessaan.

Agnostinen teisti pitää mahdollisena, että "jokin korkeampi voima" on olemassa, mutta ei ole siitä varma.

Ignostikko = EVVK.

Ateisti ei näe mitään syytä uskoa jumalien olemassaoloon.

Teististä, agnostikosta ja ateistista voidaan tehdä monia stereotypioita, mutta teemme sellaisen vain agnostikoista, jotka rakastavat totuutta ja ovat rauhallisia. He eivät tahdo pahaa kenellekään ja tahtovat vain elää rauhassa omien rakkaidensa ja läheistensä seurassa. He kantavat vastuunsa yhteiskunnassa ja suorittavat velvollisuutensa. He eivät ole yleensä äänekkäimpinä vaatimassa itselleen oikeuksia. Eniten äänessä ovat seksuaalivähemmistöt ja heitä kannattavat ateistit poliittisesta suuntauksesta riippumatta. Sukupuolineutraali henkilötunnus otetaan käyttöön sen takia, että muutama ihminen sataatuhatta kohti ei tiedä omaa sukupuoltaan. Mitä järkeä siinä on? Agnostikot sanoutuvat pääsääntöisesti irti tällaisesta, sillä tuo kaikki on ”uskovien hommia”.

Agnostikot ovat suvaitsevaisia, empatiaan kykeneviä, lempeitä, rauhallisia, laupiaita, armahtavaisia, anteeksiantavia; he eivät janoa kostoa, ovat vihaan kykenemättömiä, väkivallattomia, rakastavia, hyviä, iloisia, huumorintajuisia, leppeitä, rehellisiä, vilpittömiä, pahaa karttavia, suorapuheisia, teeskentelemöttömiä, avoimia, luotettavia, uskollisia, hyvätapaisia, kilttejä, hiljaisia, sävyisiä ja kaikessa totta puhuvia tai siihen pyrkiviä. Ja näiden ylistyssanojen jälkeen voinetkin arvata, että minä olen agnostikko. Minä en usko Jumalaan, jumaliin tai luomiseen, mutta pidän mahdollisena korkeamman voiman, jonka kautta maailma on tullut olemiseensa ja muuttunut sellaiseksi kuin se nyt on. Tätä mahdollisuutta ei ole järkevää kieltää ja sen kieltävä ihminen on uskova ateisti pahimmasta päästä. Miten hänet voidaan tunnistaa?

Uskova ateisti on helppo tunnistaa. Hän ei ole valmis sovittamaan luojaa tai luojia yhteenkään tiedon aukkoon. Hän ei pidä järkevänä luojan sijoittamista tiedon aukkoihin. Hän sijoittaa niihin tiedon aukkoihin mitä ihmeellisempiä tiedemiesten arvauksia, mielipiteitä ja uskomuksia asioista, joista ei ole tietoa ja joita kukaan ei voi todistaa. Osa jopa uskoo niihin arvauksiin, mikä tekee heistä tähtitarujen ja evoluutiosatujen uskovia hölmöjä. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö nykyään elävät lajit olisi voineet kehittyä yhdestä alkusolusta miljardien vuosien aikana pienten vähän kerrassan tapahtuvien muutosten kautta. Se ei tarkoita sitä, että mikään science fictioniin verrattava tiedemiesten arvaus ei voisi osua oikeaan. Näitä asioita ei ole vain voitu osoittaa todeksi, joten ne ovat sen vuoksi verrattavat fiktioon.

Tasapuolisuuden nimissä luoja tai luojat tulisi sijoittaa samoihin aukkoihin järkevänä vaihtoehtona, mihin nyt sijoitetaan vain tiedemiesten materialistisia arvauksia, naturalistien positivistisia mielipiteitä ja ateistien uskomuksia. Ne ovat syntyneet ihmisen mielikuvituksesta samoin kuin jumaltarut, joissa Jumala ja jumalat seikkailevat: onpa joku niistä jopa maailman luonut. Miksi vain ateistinen usko hyväksytään, mutta ei teististä? Miksi teististä uskoa ei suvaita, mutta ateistista uskoa ylistetään ja pidetään sitä älykkäiden ihmisten ominaisuutena?

Miksi vain ateistinen usko olisi järkevää, mutta ei teistinen, kun se kohdistuu korkeampaan voimaan, joka ei ole yhdenkään tunnetun uskonnon Jumala tai jumalat? Jumaltarut on osoitettu epätosiksi, mutta tuntematonta luojaa tai luojia ja luomista ei. Luomisen ja sen takana olevan korkeamman voiman mahdottomana pitäminen on vailla hyviä perusteluja olevaa lujaa uskoa, joka on kaikilla niillä ateisteilla, jotka eivät epäile uskoaan. He ovat omasta mielestään varmasti oikeassa eikä erehtymisen mahdollisuutta ole olemassa. Tällainen ajattelutapa on ahdasta ja jyrkästi rajoittunutta.

Me pidämme tieteellisen materialismin, naturalismin ja positivismin rinnalla yhtä järkevänä filosofiaa, metafysiikkaa ja uskoa mahdolliseen aineettomaan tietoisuuteen, jota kutsutaan yleisesti hengeksi. Henkiä voi olla monia, mutta koska me emme tiedä niistä mitään objektiiviseksi todisteeksi kelpaavaa, niin me emme usko niihin. Niitä voi silti olla olemassa tai vain yksi sellainen, eikä tämä ole järjetön ajatus, koska se tuntematon korkeampi voima voi olla maailman ja elämän luoja. Koska me emme tiedä, niin me emme usko: pidämme mahdollisena ja erotumme sen vuoksi niistä ateisteista, jotka eivät pidä mahdollisena. Onkin syytä uskonnollista vakaumusta selvitettäessä kysyä:

”Pidätkö mahdollisena?” (luomisen, korkeamman voiman olemassaolon, luojan, luojat, hengen, henget, Jumalan, jumalat, yliluonnollisen, jne.)

Jos et pidä mahdollisena, niin olet ateisti. Jos pidät mahdollisena, mutta et usko, niin olet agnostikko. Jos uskot, niin olet teisti. Näin ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Parempi on silti jako viiteen ryhmään, koska käytännössä monet ihmiset eivät ole varmoja tai vahvoja uskossaan: he epäilevät. Näin ollen paras tapa jakaa ihmiset uskonnollisen vakaumuksen puolesta kategorioihin on viiden kategorian malli, joka perustuu uskon määrän sen sijaan, että perustuisi tietoon ja sen määrään. Uskoteoreettinen malli jakaa ihmiset viiteen ryhmään:

Teisti, epäilevä teisti, ei ota kantaa, epäilevä ateisti ja ateisti.

Jos käytämme sanaa ”agnostikko”, niin silloin nämä ryhmät ovat:

Teisti, agnostinen teisti, agnostikko, agnostinen ateisti ja ateisti.

Kun käytämme tätä jaottelua, niin puhumme asioista samalla tavalla kuin kansa ja ymmärrämme toinen toisiamme. Vain tämä jako tuo selvyyden siihen, mihin Suomi ja maailma uskoo. Kaikki kyselyt ja mielipidemittaukset tulisi tehdä siten, että tämä jako kolmeen tai viiteen ryhmään tulee selvästi ilmi. Kaikki muu kysely ja tutkimus on joutavaa amatöörimäistä puuhastelua, jonka tulokset ovat aina tulkinnalliset ja epäselvät.

Uskoteoreettisessa mallissa ihmiset jaetaan ryhmiin uskon perusteella, ei tiedon perusteella. Niin myös kansa tekee: miksi emme myös me?

Ei teistinkään vakaumus perustu muuhun kuin siihen että pitääkö hän toisen teistin subjektiivia uskomuksia luotettavana tietona. Sillä ei ole mitään tekemistä yhdenkään jumaluuden kanssa.

Tietoteoreettisessa mallissa on virhe, kun määritellään sitä, millainen ihminen on teistin ja ateistin väliin sijoittuva agnostikko. Sanotaan, että agnostikon mielestä Jumalan olemassaolon puolesta ja sitä vastaan on näyttöä yhtä paljon: todennäköisyys on 50 %. Agnostikon ei tarvitse ottaa mitään kantaa Jumalan olemassaolon todennäköisyyteen. Hän voi olla sitä mieltä, että objektiivista näyttöä ei ole sen puolesta tai sitä vastaan lainkaan. Tai sitten sitä on, mutta todennäköisyyttä ei voida laskea.

Vaikka maailmassa ei ole mitään muuta kuin näyttöä, niin se voidaan tulkita miten tahansa oman uskon ja maailmankuvan tueksi. Niin teistit ja ateistit myös tekevät. Agnostikko on puolueeton, jos sanoo: mikään ei todista luomisesta eikä mikään todista sitä vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, että agnostikko kieltäisi kaiken näytön tai kaikki perustelut tarpeettomina ja turhina. Päinvastoin. Hyvät argumentit puolesta ja vastaan pitävät keskustelua yllä, mutta huonot tukahduttavat sen alkuunsa ja tekevät siitä turhan. Mitä järkeä sellaisten ihmisten on keskustella toistensa kanssa, jotka ovat lyöneet lukkoon oman näkemyksensä ja pitävät erehtymistä mahdottomana?

Vaikka osa perusteluista on hyviä ja osa huonoja, niin on turha lähteä spekuloimaan todennäköisyydellä asiasta, jossa todennäköisyyttä ei voida laskea: tuntemattomia tekijöitä on liian paljon ja johtopäätökset perustuvat tutkijan tai tarkastelijan tulkintaan. Huonosti koulutettu ja vähän opetusta saanut agnostikko on sellainen, jolla ei ole paljon tietoa näytöstä, havainnoista ja tehdyistä tulkinnoista: filosofisista tai tieteellisistä perusteluista. Toki hänellä on oma mielipiteensä aivan niin kuin tutkijoillakin, mutta järkevintä on tunnustaa, että ei tiedä, kun ei kerran tiedä.

Onko sinulla uskoa johonkin Jumalaan tai Jumaliin?

Kyllä vai ei?

Tätä ei voi päättää, kovin yksinkertaista. Oletko teisti vai ateisti.

-Tämän jälkeen voidaan miettiä minkälainen teisti tai ateisti olet.