Vaikka kuinka yritän olla ajattelematta niin hän käy ajatuksissani useammin kuin haluaisin myöntää. Aikaa on kulunut kohta nelisen vuotta eikä olla edes tekemisissä ja silti hän valtaa ajatukseni. Kyse ei voi olla rakkaudesta, koska hän on melkein tuntematon mitä nyt muutamia sanoja vaihdettiin työn ohessa. Jotenkin rivien välistä luin ettei kyseinen nainen edes pidä minusta ja miksi pitäisikään, olen välillä aika pässi ja saatan sanoa ilkeästi tai saan sen siltä kuulostamaan vaikken sitä tarkoita. Tulen kohta hulluksi jos tämän hullummaksi voi enää tulla.
Miksi en saa häntä mielestäni?
Anonyymi
1567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Taisit sitten ihastua.
Kyllä mä myönnän ihastuneeni.
Olispa mulle. Mutta ei varmaan oo. Mietin myös sitä miestä jatkuvasti vaikka emme ole tekemisissä ja on tuntematon.
Oletteko missä nähneet?
Mutta viime kohtaamisesta ei ole 4 vuotta.
Töissä ollaan nähty.
Itsellä tulee naistenpäivästä neljä vuotta täyteen. Silloin näin hänet viimeisen kerran.
Kaikkihan me joskus olemme "pässejä " ja päästämme ilkeyksiä suusta.... Minä olen siinä mestari:( Osaan samaistua.
Työn ohessa häneen "tutustuin", ei siis tunneta . Ei tunnistettaisi varmasti vaikka kadulla törmättäisiin...
Kyllä luulen, että jotenkin tunnistaisin, ehkä. Niin minäkin tutustuin työn ohessa.
Milloin näit hänet viimeisen kerran?
👍😜🤣
Tuttua niin tuttua
Jotenkin kuulostaa tutulta. Yritän unohtaa, tai pikemminkin olen yrittänyt jo useamman kuukauden unohtaa siinä onnistumatta. Pari vuotta kesti, että mies pääsi kaivautumaan mun aikoja sitten pystytämien muurien läpi, mutta sydämeen jämähti ja kunnolla. Siitä huolimatta, että edellisen kerran nähtiin vilaukselta alkusyksystä ja paremmin vajaa vuosi sitten, en vain pysty olemaan ajattelematta häntä.
Mikäli itsellä terveys ei olisi heikentynyt keväällä, vaan olisin pystynyt jatkamaan eloani ja liikkumistani edellisten vuosien tapaan sen sijaan että jouduin pakosta jäämään kotini vangiksi, olisin varmasti näyttänyt tunteeni ja tehnyt jotain.
En halua rajoittaa toista tai olla kenellekään taakaksi tässä kunnossa mitä nyt olen, joten ehkä oli parempi että esitin neutraalia viimeiset kolme kuukautta mitä nähtiin säännölisemmin. Jaksaminen on sietämättömien kipujen takia muutenkin kortilla tällä hetkellä, syksyn pettymysten ja läheisen menettämisen vaikuttaessa taustalla, en uskalla ottaa yhteyttä sillä en enää jaksaisi hyvin todennäköisiä pakkeja kaiken muun rinnalla. Joten.....
Koitahan jaksella, ja yrittää selviytyä jotenkin. Kaipa tää olotila joskus helpottaa. 😏
Unohtui sanoa, että hän on ainoa kuka niiden muurien läpi on päässyt tän yli vuosikymmenen kestäneen yksin olon aikana.
Mulla sama juttu ja melkein ajankohtakin mut näin hänet viimeisen kerran huhtikuussa 2017. Se vetovoima mikä oli meidän välillä, se oli jotain sanoinkuvaamatonta. Muistelen lämmöllä sua vaalea unelmieni nainen.
Voe voe elämä on