Jihuu! Oli kiva tulla töistä kotiin kun oli vihdoin Viinikassakin veljekset saaneet auraus kaluston käyntiin. Eilen eivät vissiin jaksaneet vielä alottaa. Kivan korkea lumivalli vain oli jätetty minulle muistoksi käynnistä. No otan sen hyötyliikunnan kannalta. Toivottavasti ei ihan heti sada lisää sillä eihän sitä nyt voisi poikia enää heti lumi töillä rasittaa.
Aurauksesta
Anonyymi
7762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Missä kunnossapitomestari kuvauksienkera ajankulua sekin olisi
Niin isopäällikkökin pehmiää kun taito ei riitä vaikka puuheet on isoja
Monessa tiepiirissä luotetaan yläkerran ukkoon ei jakseta itse suoriutua
Saattaa voittaa vuoden luontokuva palkinnon kuvaamalla lumikokkareen.
On kyllä reippaita poikia, turha nuorien kimppuu käydä noin turhalla asialla.
Turhat moitteet pois käytännön työn tekijöistä pois parkanossa pääsee liikkuun ei niitten työsuoritusta kannatta vaikeuttaa kunnan byrokratialla eikä lunta nyt paljon ole 80 luvun alkuvuosiin nähden mutta jotku haluaa päteä
juuri niin, parhaansa tekevät kunhan ,yritetään kaikin toimia parhaamme mukaan ja turhat narinat pois