Tanskan pääministeri tiukkana:

Ei yhtään turvapaikan hakijaa maahan.
Toiveen esittäjänä pääministeri Mette Fredriksen, perustelee turvapaikanhakijoiden estävän maan koheesiota. Ei edes avioliitto saisi olla peruste maahantuloon.
Juutit näyttävät mallia pohjoisille kollegoille.
3266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tanskalaiset haluavat pitää kansansa yhteisöllisenä, aika selvä asia. Ja ovat jo poistaneet
aikalailla tuota lorvija porukkaa maastansa.
Tämä Tanskan PM on muuten demari,,siellä on toisenlaiset "demarit" kuin meillä Suomessa.

1Äänestä

Tanska on pitänyt äärimmäisen tiukkaa maahanmuuttolinjaa jo pitkään ja hyvä niin. Toivoisi suomalaisilta poliitikoilta vastaavaa. Valitettavasti on vain yhksi puolue jossa on tarpeeksi "munaa" moiseen.

1Äänestä
  • " Valitettavasti on vain yhksi puolue jossa on tarpeeksi "munaa" moiseen."

    Mikähän se sellainen puolue on Suomessa ?
    Ei taida olla ainuttakaan kansanedustajaa vielä Suomen eduskunnassa tuolla puolueella?

    Kaikki muuthan on jo näyttäneet omat vahvuudet tuon asian suhteen viimeisen viiden vuoden aikana !

    Äänestä

Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut vuosi vuodelta korona viimeiden niitti, kiintiöpakolaisia ottaa muutkin maat. Vihreät määrää maahanmuutosta.

Äänestä
  • Kiintiöpakolaisten määrästä määrää viisipuoluetta, myös kaikista muistakin jutuista.
    Kannattaa puhua maassa olevien kohtalosta kun tulijoita on vain mitä sovitaan.

    Äänestä

  • Sisäministeriö vastaa maahanmuutosta.

    Äänestä

Ei Uudemaanlääninkokoiseen viisimiljoonaiseen maahan paljon mahdu muutenkaan ihmisiä lisää.

Äänestä
  • Maailmassa on kokonaisuudessaan liikaa porukkaa. Taudit ovat luonnon keino pyrkiä vähentämään ihmispopulaatiota.

    Äänestä

Joku haukkuu kohta Tanskan sosiaalidemokraatteja persuiksi.

1Äänestä
  • Heheh,,ihme tosiaan ettei vielä kukaan ole ehtinyt haukkumaan tanskalaisia "persuiksi"
    Siis koko maata...

    No, tanskalaiset tahtovat "puhaltaa yhteen hiileen" voidaan sanoa. Ja rauhoittaa yhteiskunnalliset erimielisyydet, väkivaltaisuudet ja myös rikollisuuden joita väistämättä seuraa kun muslimeja länsimaiseen yhteiskuntaan päästetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heheh,,ihme tosiaan ettei vielä kukaan ole ehtinyt haukkumaan tanskalaisia "persuiksi"
    Siis koko maata...

    No, tanskalaiset tahtovat "puhaltaa yhteen hiileen" voidaan sanoa. Ja rauhoittaa yhteiskunnalliset erimielisyydet, väkivaltaisuudet ja myös rikollisuuden joita väistämättä seuraa kun muslimeja länsimaiseen yhteiskuntaan päästetään.

    Suomen kannattaa ottaa oppia Tanskanmaalta, joka on vierestä voinut seurata Malmön menoa, millaisia seuraamuksia rönsyilevästä maahanmuutosta seuraa.

    Äänestä

Tanskanmaassa on jotain mätää.

Äänestä
  • Tanska on järjen tiellä. Hyvä Tanska.

    Äänestä

Rasisti on sitte taas kopioinut aloituksensa monelle palstalle.
Rasisti häärää ympäri vuorokauden rasististen kirjoituksiensa parissa,
vaikka siitä ei ole mitään hyötyä.

Kyllä ne pakolaiset tulee sitten meille Venäjän kautta, jos ei Tanskan läpi pääse.

Tanska on Uudenmaanlääninkokoinen viisimiljoonaisen asukkaan pläntti,
ei sinne mahdu paljon ihmisiä muutenkaan.

Äänestä
  • Ajatustapa kai tuokin. Eihän tuossa minkäänlaista rasismia edes esiinny kun totta puhutaan.
    Ei mielestäni kenenkään niin "korrekti" tarvitse olla ettei voisi asioista puhua niiden omilla nimillä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatustapa kai tuokin. Eihän tuossa minkäänlaista rasismia edes esiinny kun totta puhutaan.
    Ei mielestäni kenenkään niin "korrekti" tarvitse olla ettei voisi asioista puhua niiden omilla nimillä.

    Ei saa olla kuin yksi mielipide, totuudesta viis. Muuten on rasisti.

    2Äänestä

  • Lainataan: "No, tanskalaiset tahtovat "puhaltaa yhteen hiileen" voidaan sanoa. Ja rauhoittaa yhteiskunnalliset erimielisyydet, väkivaltaisuudet ja myös rikollisuuden joita väistämättä seuraa kun muslimeja länsimaiseen yhteiskuntaan päästetään."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lainataan: "No, tanskalaiset tahtovat "puhaltaa yhteen hiileen" voidaan sanoa. Ja rauhoittaa yhteiskunnalliset erimielisyydet, väkivaltaisuudet ja myös rikollisuuden joita väistämättä seuraa kun muslimeja länsimaiseen yhteiskuntaan päästetään."

    Tuota samaa täytyy toivoa myös meille ohjenuoraksi valtiollisiin päätöksiin.

    Äänestä

  • Ei tule yhtään jos Tanskan malli omaksutaan. Se on tässä se ydinasia. Tanska ei pelkää muun maailman paheksuntaa, vaan tekee niin kuin on hyväksi oman maan ja kansan kannalta.

    Äänestä

  • Eikös Uudenmaan aluella ole jo pari miljoonaa asukasta, ja laittomat lisäksi niin, kyllähän sinne helposti viisi miljoonaa sopii ei ku kerros luukkuja lisää niin siinä se on.

    Se Uudenmaan alueehan voisi sitten irroitaa muusta Suomesta, ja tullirajat sinne kuten oli jo kevät koronapelissä.

    Äänestä

  • Mitä uutisessa on rasistista? Ei mikään.

    Äänestä

Tanska aikoo siis rikkoa lakeja. Turvapaikkaan on annettava mahdollisuus,
jos pakolaisstatuksen täyttää.

Mikään maa ei voi kieltäytyä, jos pakolainen rajalle tulee sitä pyytämään.

Ko. Henkilö Tanskassa on myöhään herännyt. Jo viisi vuotta sitten tutkittiin asia,
jonka hän nyt nostaa esiin.
Hän ehdottaa pakolaiskeskuksen perustamista EU:n ulkopuolelle,
josta vauraat EU-valtiot "saavat valita".

Mikään maa ei halua sellaista keskusta alueelleen.

Tehköön Tanska mitä tekee. Omapahan on asiansa.
En ole pakolaisvastainen enkä rasisti.

Minulla on muutama ulkomaalaistaustainen ystävä, kaveri ja tuttu,
sivistyneesti käyttäytyviä, avarakatseisia, erittäin avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä.

Yksikään heistä ei ole pahansuopa ihmisvihaaja, vaikka joitakin heistä on jopa syljetty päin naamaa Suomessa.

Äänestä
  • Jos todetaan asian olevan hyvä oman maan kannalta, niin kenties kannattaa rikkoa lakeja. Irtautuihan Trump ilmastosopimkuksesta koska se oli hyväksi USA:lle. Ei piitannut ilmastosta, vaan ajatteli maansa taloutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos todetaan asian olevan hyvä oman maan kannalta, niin kenties kannattaa rikkoa lakeja. Irtautuihan Trump ilmastosopimkuksesta koska se oli hyväksi USA:lle. Ei piitannut ilmastosta, vaan ajatteli maansa taloutta.

    Irtautumalla ilmastosopimuksesta on vaarallista politiikkaa pitemmälle päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Irtautumalla ilmastosopimuksesta on vaarallista politiikkaa pitemmälle päälle.

    höpön höpö

    käytä järkeä jos sinulla semmonen on

    ilmasto muuttuu ihan omia aikojaan teki ihminen MITÄ IKINÄ estääkseen ilmastonmuutoksen,
    ilmasto ON muuttunu miljoonia-vuosia ja muuttuu edelleen ihmisen touhuista huolimatta,
    ON TÖRKEYDEN huippu vaikeuttaa politiikalla kansojen taloudellista asemaan,
    tietenki teknologiaa voi kehittää ilman että VOUHOTETAAN ilmastonmuutosta joka välissä,
    sillä kun ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta todellisuudessa luonnonvoimien myllätessä maailman kaikeudessa,

    Ihmisten touhu kiihdyttää muuttumista. Tutkittu juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    höpön höpö

    käytä järkeä jos sinulla semmonen on

    ilmasto muuttuu ihan omia aikojaan teki ihminen MITÄ IKINÄ estääkseen ilmastonmuutoksen,
    ilmasto ON muuttunu miljoonia-vuosia ja muuttuu edelleen ihmisen touhuista huolimatta,
    ON TÖRKEYDEN huippu vaikeuttaa politiikalla kansojen taloudellista asemaan,
    tietenki teknologiaa voi kehittää ilman että VOUHOTETAAN ilmastonmuutosta joka välissä,
    sillä kun ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta todellisuudessa luonnonvoimien myllätessä maailman kaikeudessa,

    Luonnonvoimat ja sää on eri asia kuin ilmastonmuutos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos todetaan asian olevan hyvä oman maan kannalta, niin kenties kannattaa rikkoa lakeja. Irtautuihan Trump ilmastosopimkuksesta koska se oli hyväksi USA:lle. Ei piitannut ilmastosta, vaan ajatteli maansa taloutta.

    Sullahan ajatus kulkee kuin Trumpilla. Yhtä simppelisti.

    1Äänestä

  • Turvapaikanhakijan status on YK-sopimus. Jos Tanska ei sitä ole ottanut lainsäädäntöönsä, niin se on sitten siinä.
    Jos on ottanut lainsäädäntöönsä, niin niitä voi Tanskakin aina muuttaa.
    Jos EU ottaa tästä nokkiinsa, niin brexit vaan laajenee.

    Mikään ei ole kiveen piirrettyä. Neuvostoliittokin lopetettiin ilman sotaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos todetaan asian olevan hyvä oman maan kannalta, niin kenties kannattaa rikkoa lakeja. Irtautuihan Trump ilmastosopimkuksesta koska se oli hyväksi USA:lle. Ei piitannut ilmastosta, vaan ajatteli maansa taloutta.

    Mikä se sellainen sopimus on, joka antaa tasavertaiselle kilpailijalle kaikkea hyvää ja toiselle pelkkää rasitusta? Sellaisen sopimuksen tekeminen lähentelee idiotismia.

    Äänestä

  • Suosittele heille lämpimästi kotimaahansa palaamista: Siellä ei varmaankaan syljetä naamalle.

    Äänestä

Turussa 2011 puhuneen Kanadalainen imigraatiotutkija Howard Duncanin mukaan Ruotsi on malliesimerkki epäonnistuneen politiikan maasta. Siellä maahanmuuttoasioita ohjaa moraalinen auttamisenhalu, joka johtaa helposti ongelmiin. Humanitaaristen arvojen sijaan pitäisi painottaa maan taloudellista hyötyä. Tanska on oikeilla jäljillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ei yhtään turvapaikan hakijaa maahan.
Toiveen esittäjänä pääministeri Mette Fredriksen, perustelee turvapaikanhakijoiden estävän maan koheesiota. Ei edes avioliitto saisi olla peruste maahantuloon.
Juutit näyttävät mallia pohjoisille kollegoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu