omaan mahdottomuuteensa. Persuilu on joutunut nojautumaan salaliittoteorioiden puolelle, kun looginen päättely on kääntynyt Persuja itseään vastaan. Tästä ei Suomen kansa pidä. Saa ilmiö USA:ssa johti Trumpin tappioon.
Loppuuko persuilu
40
117
Vastaukset
- Anonyymi
Tyypillinen persujen kehittämä salaliittoteoria on esimerkiksi väite, että kouluissa opetettaisiin persuvastaisuutta.
- Anonyymi
Sehän pitäisi ottaa pakolliseksi aineeksi jo heti esikoulusta alkaen.
- Anonyymi
Ihmekös kylähullujen maineessa kulkevat. Eivät vaan näytä tajuavan, kuinka tuolaisilla salaliittohorinoilla saattavat itsensä vain naurunalaisiksi.
- Anonyymi
Kaikki antipersut ovat kommunisteja. Tämäkin kuuluu Persujen salaliittoteorioihin.
- Anonyymi
Vain Perussuomalaiset ajavat suomalaisten asiaa. Huima salaliitto.
- Anonyymi
Täysin naurettava ja absurdi väite. Olen syntyperäinen suomalainen ettekä te ainakaan minun asiaani ole vielä tähän päivään mennessä ajaneet. Pikemminkin kusseet päälle.
Todellisempi väite on, että "vain Perussuomalaiset ajavat perussuomalaisten asioita". Fasistinen väite, että te olisitte Suomen kansa.
- Anonyymi
Yleensähän persut saavat sen yhden kauden. Persu Trump hävisi oikein kunnolla ja koko rep. puolue on tuhoutumassa.
- Anonyymi
Vain Persut ovat isänmaallisia!
- Anonyymi
Vain persut ajavat viisumivapautta neuvostolaisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain persut ajavat viisumivapautta neuvostolaisille.
viherhipit ja demaroit laskee tänne porukka ilman papereita, venäläisillä sentään on jonkunlaista dokumentti esittää.
- Anonyymi
Taas yksi täysin tyhjänpäällä seisova väite.
- Anonyymi
Loppuu, mutta ei vielä pitkään aikaan. Persut tulevat voittamaan seuraavat kunta- ja eduskuntavaalit. Usein vastuu kasvattaa, mutta ei aina. Uskon, että persut eivät pysty valtaan päästyään muuhun kuin kallonmittauksiin ja strumpin peesailuun. Tästä seuraa kymmenen vuoden sisään se, että persujen terävin aines (noin puolet) hoksii, että tulinpahan tässäkin asiassa kusetetuksi ja palaa takaisin kepulaisten ja vasemmiston hoteisiin.
- Anonyymi
Tai sitten persuilu jalostuu vieläkin ehommaksi ja kansan hyväksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten persuilu jalostuu vieläkin ehommaksi ja kansan hyväksi
Aika tyhmä pitää olla jos kusetetuksi tultuaan ei opi siltikään mitään.
- Anonyymi
Persujen salaliittoteorian kuuluu, että muut ovat aina väärässä.
- Anonyymi
Ei me persuilua lopeteta. On ihan superia uskoa erilaisiin salaliittoteorioihin. Ja mikä muu puolue hyväksyisi helmoihinsa meitä entisiä ja nykyisiä kirkonryöstäjiä, käsilaukkuvarkaita, saunassa asujia, plagioijia, lasten pahoinpitelijöitä, douppaajia jne.
Eli persulaisuus ei todellakaan ole häviämässä mihinkään!- Anonyymi
Ei häviä.
Taitaa hiukka sapettaa?
:D
- Anonyymi
Sitten vaan kaikki julkiseksi niin loppuu salaliitto höpinät 1e =2e .
- Anonyymi
Kyllä se Putin yrittää sillä SDP ja Vihreät saa tukirahoja suoraan Gremlistä.Marinkin on itse ilmoittanut jotta edustaa vasenta laitaa omassa puolueessaan. Suomen Vasemmisto ei taida saada penniäkään enään ja nythän oli uusi puolue tulossa suomen kommunistinen puolue joka aloittaa äänten keräämisen kesällä. Kaikki nämä on Putinin järjestämia asioita saadakseen sekaannusta ennen hyökjkäystä tänne.Pietarin trollitehtaan henkilöt koko ajan iskee persuja ja kokoomusta vastaan ja kumma kun ei ole suomi24 huomannut tätä jotta ip osoitteen on aina venäjällä???????????
- Anonyymi
Korona on persujen mielestä salaliitto persuja vastaan.
- Anonyymi
'' Korona on persujen mielestä salaliitto persuja vastaan.''
Totta noin persut ihan oikeasti luulevat. Itse olen ihan vaan työläismies.
Kaiken lisäksi työskentelen rakennuksilla. Siellä niitä persuja valitetavasti pesii. Eräällä työmaalla eräs persu,(Näin oletan puheiden perusteella) totesi minulle ettei korona oikeasti ole niin vaarallinen kuin puhutaan. Se on vallassa olioiden keino pysyä valassa.Kyseinen mies ei ollut todellakaan mikään pikkupoika vaan reilusti yli 50v. mies,kuten itsekkin olen. En tosin viitsinyt alkaa persua sivistämään,sillä olisi tuskin ensinnäkään uskonut ja toisekseen olisi varmaankin alkanut paasaamaan että ''taidat olla joku vehreiden kannattaja'' tai jotain muuta vastaavaa.Sanna Mariinin,THL:n,Maria Ohisalon keksintöä että korona on vaarallinen..
t: mies54-tre
ps. Persujen on turha kommentoida en keskustele persuttajien kanssa lainkaan,inhoni heitä kohtaan on aitoa ja syvää!- Anonyymi
Minä uskallan kommentoida, koska olen vielä ihan terve ihminen.
Omalla kohdalla on ollut vaikeuksia, kun joudun viemään paljon paketteja Matkahuoltoon. Mainittu laitos sattuu olemaan pienen kunnan huoltoaseman yhteydessä. Paikka aukaisee ovensa klo. 6 ja sinne työntyy se kaikkein tarpeettomin joutoaines mitä maa päällään kantaa. Trumpistit, namu-ukot, huruilijat, salaliittoilijat, känniset, susisössääjät ja yleensäkin kaikki persulaariin kuuluvat. Ei ne päälle tule, mutta kun työnantaja ei ole suostunut maksamaan likaisentyön lisää kun minä joudun menemään sinne paikkaan työaikana. Se tässä mättää, kun joutuu katsomaan ja ennenmuuta kuulemaan niitä idiootteja ainakin tunnin päivässä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä uskallan kommentoida, koska olen vielä ihan terve ihminen.
Omalla kohdalla on ollut vaikeuksia, kun joudun viemään paljon paketteja Matkahuoltoon. Mainittu laitos sattuu olemaan pienen kunnan huoltoaseman yhteydessä. Paikka aukaisee ovensa klo. 6 ja sinne työntyy se kaikkein tarpeettomin joutoaines mitä maa päällään kantaa. Trumpistit, namu-ukot, huruilijat, salaliittoilijat, känniset, susisössääjät ja yleensäkin kaikki persulaariin kuuluvat. Ei ne päälle tule, mutta kun työnantaja ei ole suostunut maksamaan likaisentyön lisää kun minä joudun menemään sinne paikkaan työaikana. Se tässä mättää, kun joutuu katsomaan ja ennenmuuta kuulemaan niitä idiootteja ainakin tunnin päivässä!Oletko tarkistanut heidän jokaisen puoluekantansa erikseen?
- Anonyymi
Miksi sulla on peukalo keskellä kämmentä , siellä Tammelantorin vieressä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko tarkistanut heidän jokaisen puoluekantansa erikseen?
Salaliittoteoria sanoo, että Persun sivistäminen on täysin mahdotonta. Tuo on ainakin paikkansa pitävä salaliittoteoria. Mutta ainakin persuvaimo toimii hyvin. Samaa valitusta aamusta iltaan mutta se ei haittaa, kun sen tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaliittoteoria sanoo, että Persun sivistäminen on täysin mahdotonta. Tuo on ainakin paikkansa pitävä salaliittoteoria. Mutta ainakin persuvaimo toimii hyvin. Samaa valitusta aamusta iltaan mutta se ei haittaa, kun sen tietää.
Jotenkin kyllä arvasin että se kuuluisa käsite "persuämmä" liittyy tähänkin keissiin jollakiin tavalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin kyllä arvasin että se kuuluisa käsite "persuämmä" liittyy tähänkin keissiin jollakiin tavalla
Salaliittoteorian mukaan Persut eivät osallistu Marinin hallituksen ottaman lainarahan takaisinmaksuun. Hurskastelua, eihän Persut muutenkaan maksa mitään. He vain kuittaavat tukirahoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaliittoteorian mukaan Persut eivät osallistu Marinin hallituksen ottaman lainarahan takaisinmaksuun. Hurskastelua, eihän Persut muutenkaan maksa mitään. He vain kuittaavat tukirahoja.
Salaliittoteorian mukaan seuraavan hallituksen pääministeri on Jussi Halla-aho.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaliittoteorian mukaan Persut eivät osallistu Marinin hallituksen ottaman lainarahan takaisinmaksuun. Hurskastelua, eihän Persut muutenkaan maksa mitään. He vain kuittaavat tukirahoja.
Kansanedustajan palkoilla kuittaavat tukirahoja?
Ettet nyt ihan pikkaisen valehtelisi... - Anonyymi
Salaliittoteorian mukaan Persut joutuvat hoitamaan kaikki valtion velat.
- Anonyymi
Ja yleensä jo suun aukaistuaan persu paljastaa itsensä jo ensimmäisessä lauseessaan.
- Anonyymi
Päähänpinttymän valtaamat ihmiset eivät toivu. Ne tuntevat saaneensa suuren kutsumuksen.
- Anonyymi
Salaliittoteorian mukaan Halla-ahon väitöskirja sisältää kirkkoslaavin hyödyntämisen kansan manipuloinnissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaliittoteorian mukaan Halla-ahon väitöskirja sisältää kirkkoslaavin hyödyntämisen kansan manipuloinnissa.
Meinaat että kirkkoslaavista löytyy salaisia Da Vinci -koodeja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaliittoteorian mukaan Halla-ahon väitöskirja sisältää kirkkoslaavin hyödyntämisen kansan manipuloinnissa.
Salaliittoteorian mukaan Halla-aho on käytännöllisen näyttämötieteen tohtori. Hän pystyy esittämään mitä tahansa huuhaata uskottavasti.
- Anonyymi
Hallah-ahon kryptisessä slaavilaisessa väitöskirjassa on viittauksia antikristukseen. Onko ne lainattu Lauran moneen kertaan kopioidusta lopputyöstä? Minä otan ja soitan huomenna peruskonttorille ja kysyn. Rehellinen pittää olla. Ei saa olla rötöksiä jos ollaan rötösherrajahissa.
- Anonyymi
Persutko rötösherrajahdissa. Pukkiko kaalimaan vartijana. Milloin Persu olis viimeksi puhunut totta. Eivät ole Persut ministerin valaa vannoneet.
- Anonyymi
Persujen opetuksillinen vaatimus maapallon pyöreyden kiistämiseksi ja evoluutioteorian kumoamiseksi siltä osin mitä se liittyy kädellisten kehityshistoriaan on vailla vertaa. Suomi on ainoa sodanjälkeinen Pohjoismaa, jossa poliittinen puolue vaatii moisten asioiden tarkastelua!
- Anonyymi
Salaliittoteorian mukaisesti yhteinen EU lainanotto tarkoittaa Persujen nujertamista velkavankeuteen. Tuossa on on paljon totta. Ovatpahan sitten Persut hiljaisia nöyriä poikia kun maksavat takaisin yliylevää elämistään.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501