Nähtävyydet Juuassa

Anonyymi

Tähän voisi listata erilaisia juukalaisia nähtävyyksiä ja ajanviettotapoja sekä muita viihdemuotoja esimerkiksi Juuassa vierailevia turisteja varten. Erilaisia palveluita voisi myös listata tähän. Suurin osa Juuan palveluista löytyy 6 tien varresta, mikä onkin ulkopaikkakuntalaisten kannalta hyvä koska kirkkosillan yli sisämaahan meno ei välttämättä ole turvallista. Lupaa sisämaahan menemiseen voi anoa abcllä päivystäviltä munamartoilta.
Talvisin Juuassa tehdään perinteisesti jääkirkkoja vedestä ja sahanpurusta vaihtelevalla menestyksellä.

91

3071

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko keskusta alueella laavua jossa voi paistaa makkaraa?

    • Anonyymi

      Miks sä keskustaan makkaraa meet paistaa. Mee mieluummin laivarantaan tai Paalasmaalle.
      Saat paremman rauhan syödäkin ne ellet bisnesmielessä kysellyt.

      • Anonyymi

        En jaksaisi kävellä niin kauas


      • Anonyymi

        Juuassa on myös Kepu, joka on vaarallinen turisteille ja vainajille tai ns ahne suvulle.


    • Anonyymi

      Olet ilmeisen oikeassa, että sisämaahan menemiseen sisältyy riskejä ja viisumin saantia ei ehkä puolleta "munamarttojen toimesta". Kyseiset martat tietävät, että jos eksyt Kaavin kautta nilsiään niin matkatavara vakuutuksesi ei ole enää voimassa. Siellähän oli ennen niinpaljon hevosvarkaita, että kahdenviikon kuluttua saivat omansa aina takaisin. Ohikulkumatkalla olevat lentojätkätkin vaihtavat selkäreppunsa etupuolelle, ettei kukaan pääse huomaamatta varastamaan Juuasta ostamiasi eväitäsi. Jos kuitenkin päätät mennä kirkkosillan yli niin voit jättää arvoesineesi munamarttojen hoteisiin josta ne löydät ja saat paluumatkallasi koskemattomana takaisin. Hyvää ja kokemusrikasta tutustumismatkaa vanhaan juukaan ja elä eksy, mutta kerro matkaelämyksesi tässä ketjussa. Jos olet yöpymispaikkaa vailla niin kyllä martat opastaa ja tarvittaessa heittävät sinut naapuri kuntaan, jos pyydät nätisti.

      • Anonyymi

        Kirkkosillan alla väijyy usein ne hevosrosvot. Vievät hevosesi jo ennen kuin näet Juukaa. Mitä arvo esineisiin tulee niin munamartat ovat pelanneet ne eteen päin hävittyään räsypokassa. Kannattaa kakka hätä säästää kirkkosillan yli koska nälkiintyneet pulit syövät puolukat paskastasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkkosillan alla väijyy usein ne hevosrosvot. Vievät hevosesi jo ennen kuin näet Juukaa. Mitä arvo esineisiin tulee niin munamartat ovat pelanneet ne eteen päin hävittyään räsypokassa. Kannattaa kakka hätä säästää kirkkosillan yli koska nälkiintyneet pulit syövät puolukat paskastasi.

        Vastakkaisessa suunnassa laivarannassa vaanii taas merirosvot joten olet joka tapauksessa liemessä.


    • Anonyymi

      Onko totta että on poistuttava Juuan ydinkeskustasta paistaakseen makkaraa? Tuntuu työläältä hakea viisumia ja poistumislupaa kunnanjohtajalta sen takia.

      • Anonyymi

        Viisumi tai nuotion käyttölupa täytyy hakea jos meinaa Juuassa paistaa makkaraa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisumi tai nuotion käyttölupa täytyy hakea jos meinaa Juuassa paistaa makkaraa.

        Kumpi tulee edullisemmaksi? Budjetti alkaa jo ylittyä kun menin ostamaan Abc:ltä ylihinnoiteltua makkaraa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi tulee edullisemmaksi? Budjetti alkaa jo ylittyä kun menin ostamaan Abc:ltä ylihinnoiteltua makkaraa.

        Kannattaa kerätä itsesi ja rohkaista mielesi ja loikata kirkosillan kautta Juukaan. Siellä ennen vanhaan sai erittäin huokeaan hintaan sitä paikallista veden ja kusen kielelle tuovaa paikallista paska makkaraa. Kysele saako nykyään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi tulee edullisemmaksi? Budjetti alkaa jo ylittyä kun menin ostamaan Abc:ltä ylihinnoiteltua makkaraa.

        Makkara tulee edullisemmaksi ja Juuan ulkopuolella saat nauttia kyrsääsi ilmaisilla makkaranpaisto paikoilla.


    • Anonyymi

      Päätin rohkaista itseni ja ylittää kirkkosillan. Saman tien tuli turpaan ja nyrkki persieen ja maallinen mammona katosi saman tien. Myöhemmin heräsin alasti perse kipeänä abcn takaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

      • Anonyymi

        Juuan abc vaikuttaa kunnon villin lännen saluunalta


      • Anonyymi

        Oliko oma vai jonkun muun nyrkki? Ihan kaverin puolesta kyselen.


      • Anonyymi

        Siinä on oltu niinsanotusti kyynärpäitä myöten paskassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko oma vai jonkun muun nyrkki? Ihan kaverin puolesta kyselen.

        Kuulemma kyseessä oli toisen nyrkki ja nimenomaan perseessä oli vaan pelkkä nyrkki. Nyrkkiä ei kukaan ollu takaisin kyselemässä.


    • Anonyymi

      Nähtävyytänä kyseistä nyrkki toimintaa näkee Juuan abc:lta. Toiminta on rantautunut Juuan abc:lle muinaisesta Lieksasta.

    • Anonyymi

      Jos Juuan abc:n munamartan näkee nyrkkiperseessä. Vastuu tästä näystä jää katsojalle.

    • Anonyymi

      Ihan vinkkinä että kannattaa laittaa anustappi reikään tulpaksi ennen kuin ylittää maagisen kirkkosillan.

    • Anonyymi

      Onko tämä S-ryhmän mainonta tapa?

    • Anonyymi

      Paljonko maatilat maksavat Juuassa?.

      • Anonyymi

        Kuinka liittyy aiheeseen? Varmaan riippuu maatilasta ja mitä aiot alkaa kasvattaa siellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka liittyy aiheeseen? Varmaan riippuu maatilasta ja mitä aiot alkaa kasvattaa siellä.

        Onko kukkien kasvattaminen mitenkä tuottoisaa?.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kukkien kasvattaminen mitenkä tuottoisaa?.

        Mitä kukkia?. Auringonkukkaa, pellavaa, rypsiä?.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kukkia?. Auringonkukkaa, pellavaa, rypsiä?.

        Kannabista?


    • Anonyymi

      Eikö pienen talon ja navetan saa jopa alle 10 000€?.

    • Anonyymi

      Eräät "ammattilaiskuskit" käy kusella postilaatikoiden vieressä vaikka on pysäkkejä ilman postilaatikoitakin. Nähty on...

      • Anonyymi

        Oman kuvansa ne piirtävät varmaan lumeen seisokilla. Näköisiä ovat.


      • Anonyymi

        Itse pyrin aina kusemaan postilaatikkoon nii ei mene hanki likaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse pyrin aina kusemaan postilaatikkoon nii ei mene hanki likaiseksi.

        Hehe, hyvä että teet tarpees omaasi postilaatikkoon. Jotkut kun ei sitä ole älynneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehe, hyvä että teet tarpees omaasi postilaatikkoon. Jotkut kun ei sitä ole älynneet.

        "Itse pyrin aina kusemaan postilaatikkoon nii ei mene hanki likaiseksi."

        Kalikka kalahti ja koira älähti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse pyrin aina kusemaan postilaatikkoon nii ei mene hanki likaiseksi.

        Kusin postilaattoon ja heti jälkikäteen muistin että pitäishän se postikin ottaa. Olihan se vaarojensanomat aika kusisessa kunnossa.


    • Anonyymi

      Mene sesonki aikaan Juukaan ja laita seisokin yhteydessä nyrkkisi mielellään omaan hanuriin ja kokeile virtsata sitten omalle kantapäille.

    • Anonyymi

      Mistä saa Juuan parasta kahvia?

      • Anonyymi

        Kusin Juuan parhaassa cafee baarissa kahvi mukiin ja sain viikon porttikiellon.


    • Anonyymi

      En ole vielä löytänyt juuasta niin hyvää kahvilaa ettei heti alkaisi kusettaa. Viime kerrallakin kusin kahvilan pöydän alle.

    • Anonyymi

      Onko Juuassa yleisesti hyväksyttyä ulostaa ja virtsata mihin tahansa? Juttujen perusteella siltä vähän vaikuttaa.

      • Anonyymi

        Kyllä Juuassa ulostaminen ja virtsaaminen on sallittu minne tahansa. Erikoisimpia ulostamis paikkoja on kaverin tasku ja mielenkiintoisia virtsaamin paikkoja kaverin kortonki.

        Juuassa voi paskantaa hyvällä omalla tunnolla housuun ilman että sitä kummastellaan.


    • Anonyymi

      Juuassa saa kaikenlaista. Minä sain aikoinaan yhdellä reissulla piparia, turpaan ja porttikiellon Petraan!

    • Anonyymi

      Nykyään paikallinen kapakka ei kehtaa jakaa porttikieltoja ainakaan paikallisille kanta-asiakkaille. Menis kapakka konkurssiin jos tärkeimmät kassa virran tuottajat olisi poissa silloin kun viina hanat aukiaa.

    • Anonyymi

      Kusin hedwigin helmessä pöydän ja pitsisen pöytäliinan väliin. Tarjosivat toska kakkua siitä hyvästä.

    • Anonyymi

      Vierailin viime syksynä Juuassa. Torkahdin katuvalon alle kun väsytti. Kun heräsin niin huppuni oli täynnä ihmis paskaa.

    • Anonyymi

      Onko Juuassa keskustan lähellä mansikka tarhoja tai muuta marjan poiminta palveluita?

      On terapeuttista kun pääsee oikein luonnon helmaan ulkoilemaan ja poimimaan luonnon antimia.

    • Anonyymi

      Jätevedenpuhdistamolla voit poimia paskan seasta puolukoita. Puolukkasaalis punnitaan lähtiessä ja se maksaa 1,50€/kg.

      • Anonyymi

        Veden puhdistamolle puolukka seulontaan järjestetään ensikesästä lähtien kuulemma tutustumis reissuja.

        Paikallinen puolukka kondiittorio myy herkullisia jätöspuolukka aiheisia leivoksia ja kertoi Juuan puolukka historiasta.


    • Anonyymi

      Kannattaa ottaa siivilä mukaan ettei tarvii maksaa kusesta. Puolukat voi siivota paskan sisältä sit kotona. Sisältyykö paska siihen kilohintaan vai saadaanko paskan paino huomioitua pois.

    • Anonyymi

      Puujuuan Sibelius pillugallery vastaan ottaa ylikypsät puolukat ja laittaa niitä pilluihin mielellään

    • Anonyymi

      Puujuuassa on Fazerin hävytön suklaakyrpä tehdas. Tehtaan myymälästä saa ostettua suklaakyrpiä.

    • Anonyymi

      Kysyntää olisi turkismuokkaamolla, saisi pyssyttömätkin muokata edes Venäläistä turkista. Turkikset kun juoksevat pitkin peräkyliä niin lingottomille ei jää passipaikkoja.

    • Anonyymi

      Turkismuokkaamo on toisinsanoen makuuhuone.

    • Anonyymi

      Miksi se on Juuassa? Miksei Juukassa?

      • Anonyymi

        Mietippä sitä pahvi!


    • Anonyymi

      Kahvilassa näkee kuinka paikalliset tuijottaa sua.

    • Anonyymi

      Mitä, onko jostakin tullut paikallinen nähtävyys? Vai onko ABC paikka, jossa voi bongata nähtävyyksiä? Eli ajoneuvo parkkiin ja kolmen tunnin vuoroissa silmät puukonpäätä pitkällä mullottamaan?

      • Anonyymi

        Mee vaan paikalliseen kahvilaan ja saat itseäsi kohtaan
        suuntautuvia merkillisiä, hämmästyneitä, säikähtäineitä Juukalaisia ihmis katseita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mee vaan paikalliseen kahvilaan ja saat itseäsi kohtaan
        suuntautuvia merkillisiä, hämmästyneitä, säikähtäineitä Juukalaisia ihmis katseita.

        Sit jos erehdyt liian pitkään viettämään aikaa paikallisessa kahvilassa niin ne merkilliset, hämmästyneet ja säikähtäneet Juukalais katseet tulee sinun luo ja jatkavat tuijottamaista.

        Jos kyseiset tuijottajat sattuvat olemaan sosiaalisia Juukalaisia niin saat nämä Juukalaiset katseet istumaan samaan pöytään ja tuijotus jatkuu.


    • Anonyymi

      Sekä juukalainen että venäläinen kirjoitetaan pienellä.

    • Anonyymi

      Juuassa löytyy nähtävyyksiä jos sinne uskaltaa mennä ja löytää ne nähtävyydet.

    • Anonyymi

      Kirjoittele sinä vaan keskenäs pienellä, mutta minulla on varaa kirjoitella isollakin,
      vai oletko vieläkin preppaamassa oppikouluun, niuho!!

    • Anonyymi

      -Ja kun tarinat on loppu puhutaan vain kirjoitusvirheistä, tuttu juttu, heittäydytään kielipoliisiksi, -eeehehehehehehehe!

      • Anonyymi

        Kieppi on Juuan monitoimi nähtävyys. Panadoolit edullisia kiepissä muuten.


    • Anonyymi

      Kiepin sivutoiminnassa oleva Juuan kansallinen spermapankki on vaikeuksissa. Talletukset suoritetaan Kiepin eteisessä. Otto automaatti sijaitsee työväentalolla joka Juuan kansallisen spermapankin pääkonttori.

    • Anonyymi

      Juuan spermapankkiin on iskeny inflaatio.

      • Anonyymi

        Viedäänkö juukalaisten siemeniä aivan ulkomaita myöten?.


    • Anonyymi

      Eipä Juuassa mitään nähtävää ja tehtävää oo!

    • Anonyymi

      Traktorien kokoontumis ajot Juuan abcilla.

    • Anonyymi

      "Juuka havittelee uutta kansallispuistoa Pohjois-Karjalaan – paikka vain 40 kilometrin päässä Kolin kansallismaisemasta" Tänään Ylen nettisivuilla

      Onnistuisikohan rengasreitti, jossa turistit kävisivät Kolilla, Juukaan perustettavassa kansallispuistossa ja Juuassa myös sijaitsevassa Paalasmaan saaristossa? Majoituspalvelut Puu Juuassa saisivat myös yöpyjiä.

    • Anonyymi

      Viimeisin hitti on kunnantalon seinivierten aukaisu. Jäikö muinoin eristeet ja vesiputket pois suunnitelmasta? Nauraahan tuolle naurismaan aidatkin!!!

    • Anonyymi

      Onko tämä retuniemen pudotuspaikka nähtävyys.? Voiko sinne varata esimerkiksi viikon loman majoituksineen.?

      • Anonyymi

        Siellä voi Juukalainen toteuttaa omaa kesäloma unelmaa. Voi pudottaa ruskean poijun pakaravälistä.

        Ulkopuoliset voi hakea viisumia ja pakollinen liite viisumi hakemukseen on video klippi, jossa anot sekä nuolet Juuan kunnan johtajan saappaiden kärkiä, jotta pääsisit retuniemen pudotuspaikalle.


    • Anonyymi

      Kunnantalon avajaiset ilotuksineen vetävät miljoonayleisön! Talo jo itsenään on kuin kaksivaiheinen kantoraketti, joka jäi suutariksi. Kuka tarkasti rakennussuunnitelmat?

    • Anonyymi

      Juuan uusin nähtävyys on mellu-puistoon kaivettu satama-allas, joka vuorataan rötöksillä.

    • Anonyymi

      Olen jo harjoitellut veistelemällä kalapuukolla juustoharkosta hauenpäitä. Milloinhan Juuka-jyystön aihe julkaistaan?

    • Anonyymi

      Onko se pudotuspaikan vastapäätä olevalla luodolla/saarella oleva mökin tapainen koppero hotelli.? Ja mistä sen voi varata.?

    • Anonyymi

      Se on kalamiesten bordelli. Ei voi varata.

      • Anonyymi

        Kiepistä voi tiedustella kalamies bordellin peruutus paikkoja.


    • Anonyymi

      Ellinpäivillä valitaan juuan ensimmäinen perinnemestari. Onko se kunnantalon rakennusvalvoja, perinne-elokuvan tekijä, vai puu-juukaan sijoittaja?

    • Anonyymi

      Ellinpäivillä Elli mittailee kikkeleiden koot ja suurin sekä pienin palkitaan kiepin lahjakortilla.

      • Anonyymi

        Levossa vai action valmeudessa olevasta kikusta?


    • Anonyymi

      Mammuttikivestä järkätään Jormanveistokisat elokuussa.

      • Anonyymi

        Älä ihmeessä tule Juukaan. Vain paikallisille!


    • Anonyymi

      Onko tässä pudotuspaikan luodolla olevassa "kalamiesten bordellissa" minkälainen tarjonta.? Paljon maksaa ja missä valuutassa.?

      • Anonyymi

        Et taida edes olla kalamies kun et tiedä?


    • Anonyymi

      Se on vain paikallisille ja valuutta säilyy Juukalaisten salaisuutena!

    • Anonyymi

      Eräs juuan kiehtovimmista nähtävyyksistä on kiepin käärmenäyttely. Se järjestetään pride tapahtuman yhteydessä.

      • Anonyymi

        Onko mukana myös analconda?


    • Anonyymi

      Siellä myös valitaan mr.riippupalli ja juuan pisin häpykarva palkitaan erityismaininnalla

    • Anonyymi

      Viime kesänä menin sinne 5v lapsen kanssa katsomaan käärmeitä ja ei ollut kyllä oikein lapselle sopivaa katsottavaa.

    • Anonyymi

      Alkutalvesta kilpaillaan kuka veistää lumesta isoimman kyrvän. Voittajan kyrvällä tuetaan tulevan talven lumirakennelmaa.

    • Anonyymi

      Eläinpuisto aptekin nurkalla, lehmät lampaat karhut jne

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      94
      3231
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      303
      1806
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      407
      1471
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      414
      1366
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1290
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      346
      972
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      275
      955
    Aihe