Taksi Helsingin yrittäjät ovat renkipoikia

TH:n A-osakkeet ovat muutaman henkilön hallussa ja B-osakkeillä ei ole äänioikeutta. Käytännössä ne ovat jätepaperia. Eli taksiyrittäjät ovat käytännössä pelkkiä renkejä. Heillä ei ole mitään päätösvaltaa koko toimintaan. Säälittävää.
44172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Kaikki välityskeskuksien ajoja ajavat ovat renkejä. Osa on vain haltijana rahoitusyhtiön autossa ja leikkii yrittäjää. Oikea yrittäjä hinnoittelee itse ja päättää omista tekemisistään yksin, toisin kuin taksi-alalla olevat valeyrittäjät. Käytännössä he ovat kaikki duunareita, ilman työsopimusta.

Äänestä
  • No ei se nyt ihan noinkaan ole. Jos sulla on vaikka ketjuun kuuluva kauppa, niin keskusjohto ilmoittaa, millä hinnalla saat myydä tuotteita ulos.

    Äänestä

  • Ja tst minä olen niin hyvällä mielellä. En ihan ymmärrä miksi, mutta taksiautoilijoitten yrittäjyyden kyseenalaistaminen tuo minulle lähes orgastisen olon.
    Silloin kun en kirjoittele tänne, lueskelen protestilistaa, ja aina taksi sanan kohdatessani saan sellaisen mikro-orkasmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei se nyt ihan noinkaan ole. Jos sulla on vaikka ketjuun kuuluva kauppa, niin keskusjohto ilmoittaa, millä hinnalla saat myydä tuotteita ulos.

    Kaupoissa hinnat ovat suosituksia ja saat myydä millä hinnalla vain. Saat myös myydä muiden tuotteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupoissa hinnat ovat suosituksia ja saat myydä millä hinnalla vain. Saat myös myydä muiden tuotteita.

    Mikään noista väitteistäsi ei pidä paikkaansa esimerkiksi isojen ketjujen kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikään noista väitteistäsi ei pidä paikkaansa esimerkiksi isojen ketjujen kohdalla.

    Voit selvittyäsi kiertää vaikka eri K-kaupoissa, niin huomaat että samoissa tuotteissa on eri hinnat. Osa mainostaa yhteisesti, jolloin hinta on sovittu kauppiaiden kesken, ei Keskon toimesta. Huomaat myös, että kaikki myynnissä olevat tuotteet eivät ole Keskolta tulleita.

    Jos jaksat olla selvinpäin, niin kierrä seuraavaksi vaikka Prismat ja S-marketit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei se nyt ihan noinkaan ole. Jos sulla on vaikka ketjuun kuuluva kauppa, niin keskusjohto ilmoittaa, millä hinnalla saat myydä tuotteita ulos.

    Useat Keskon kaupat kyllä hinnoittelee hyvin pitkälle itse tuotteensa, koska ne ovat kauppiasvetoisia. Siksi niissä on usein eri hinnat kaupasta riippuen. S-ryhmä taas hinnoittelee tuotteet keskusjohtoisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tst minä olen niin hyvällä mielellä. En ihan ymmärrä miksi, mutta taksiautoilijoitten yrittäjyyden kyseenalaistaminen tuo minulle lähes orgastisen olon.
    Silloin kun en kirjoittele tänne, lueskelen protestilistaa, ja aina taksi sanan kohdatessani saan sellaisen mikro-orkasmin.

    oletko saannu yhtään oikea orkasmia.yrittäjällä miten sinä yrittäisit 2000 muun taksin rinnalla et sinä voi sooloilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Useat Keskon kaupat kyllä hinnoittelee hyvin pitkälle itse tuotteensa, koska ne ovat kauppiasvetoisia. Siksi niissä on usein eri hinnat kaupasta riippuen. S-ryhmä taas hinnoittelee tuotteet keskusjohtoisesti.

    Esittämäsi hinnoittelu olisi kilpailulain vastainen. Sen mukaan tavarantoimittaja ei saa määrätä jälleenmyyjille tai jakelijoille jälleenmyyntihintaa.
    https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110948#L2P5

    Laissa on erikseen määritelty määräävä markkina-asema päivittäistavarakaupassa seuraavasti:

    "Elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän, jonka markkinaosuus päivittäistavarakaupan vähittäismyynnissä Suomessa on vähintään 30 prosenttia, on katsottava olevan määräävässä markkina-asemassa Suomen päivittäistavarakaupan markkinoilla. Päivittäistavarakaupan markkinoihin kuuluvat sekä vähittäismarkkinat että hankintamarkkinat."

    S-ryhmä on osuuskunta, jonka jäseninä on useita osakeyhtiöitä, kuten osuuskauppoja. Sillä on määräämä markkina-asema.

    Edellisestä tulee mieleen S-ryhmän harhaanjohtava eli laiton markkinointi. Sillä ei ole, eikä voi olla, yhtään asiakasomistajaa. Osuuskunnan jäsenet eivät omista osuuskunnasta mitään, toisin kuin mainonnassa väitetään.

    Palataksemme taksiyhtiöihin ja välityspalveluyhtiöihin, niin niitä myös hallinnoivat, ainakin osittain tai alueittain, määräävässä markkina-asemassa olevat yhtiöt, joiden toiminta rikkoo em. kilpailulakia monilta osin.

    Taksilupien kiintiöistä luopuminen muutti useita vastuukysymyksiä. Kiintiöiden aikaan toiminnasta, alueista ja yhtiöiden asemasta vastasivat viranomaiset, nyt niistä vastaavat ko. yhtiöt ja kaikkia koskeva lainsäädäntö.

    Äänestä

Taksi Helsingin reppureiden ajoneuvon on oltava malliltaan kulloinkin voimassa olevien premium-määritysten mukainen eli MB E, Volvo 90-sarja, BMW 500 -sarja, Audi A6 tai muu Taksi Helsingin erikseen kirjallisesti hyväksymä ajoneuvo.

Kyydinvälitys- ja muuhun taksilaitteistoon ei saa tehdä mitään rakenteellisia tai ohjelmallisia muutoksia ja niitä on käytettävä Taksi Helsingin määrittelemällä tavalla.

Kyydinvälityslaitteisto tulee ohjelmoida tavalla, joka mahdollistaa ajovuoron aloittamisen ainoastaan Taksi Helsingin kuljettajakortilla.

Ajoneuvossa on oltava muut Taksi Helsingin kulloinkin määrittelemät tunnukset. Ajoneuvon mahdolliset lisätunnukset ja/tai mainokset tulee hyväksyttää etukäteen kirjallisesti Taksi Helsingillä.

Ajoneuvossa ei saa olla (koskien ajoneuvon sisäpuolta sekä julkisivua) muiden useammalle kuin yhdelle liikenteenharjoittajalle tilauksia ohjaavien tilausvälitysjärjestelmien tunnuksia tai niiden mainoksia.

Kuljettajan työasua koskevat määräykset Housut
Tummansiniset tai mustat pitkät suorat housut (ei farkut, verkkarit, reisitaskuhousut, jne.)
Hame
Tummansininen tai musta, suora polvipituinen hame (ei farkkuhame, jne.)
Paita
- vaaleansininen, musta tai valkoinen kauluspaita
- valkoinen, tummansininen tai musta pikeepaita.
Paidan on oltava yksivärinen. Kauluspaidan helma on pidettävä housujen sisällä. Mahdollisen solmion tai huivin on oltava ulkomuodoltaan hillitty.
Neulepusero, liivi tai slipoveri
Tummansininen tai musta. Alla on pidettävä Taksi Helsingin ohjeistuksen mukaista paitaa.
Takki
Tummansininen tai musta pusakkamallinen neule-, kangas- tai nahkatakki tai puvuntakki. Puvuntakin on oltava samanvärinen kuin housut.
Jalkineet ja sukat
Mustat kengät, ei urheilujalkineita, ei muovikenkiä jne.
Housujen kanssa on käytettävä tummia sukkia sekä hameen kanssa tummia tai ihonvärisiä sukkahousuja.
Päähine
Talviolosuhteissa ajoneuvon ulkopuolella on käytettävä tummaa pipoa tai muuta siistiä päähinettä.
Logosääntö
Näkyvillä olevaan vaatteeseen (päällimmäiseen vaatteeseen) mukaan lukien rajoittamatta takkiin, paitaan, pikeepaitaan, ja/tai päähineeseen suositellaan otettavaksi Taksi Helsingin logo. Puvuntakkia voi kuitenkin käyttää ilman Taksi Helsingin logoa. Muita logoja ei saa olla näkyvissä.

Hopi, hopi reppurit, rahaa hakemaan...

Äänestä
  • Vaikka taksiliikennetoiminta on luvanvaraista, niin sitä koskee kilpailulainsäädäntö, samoin kuin kaikkia muitakin toimialoja. Kilpailulaki (948/2011) pyrkii estämään yritysten kilpailun kannalta vahingollisen käyttäytymisen

    Toi­mi­tus- ja ja­ke­luso­pi­muk­siin liit­ty­viä kil­pai­lun­ra­joi­tuk­sia arvioidaan yhdenmukaisesti sekä kil­pai­lu­lain et­tä EU-kil­pai­lusään­tö­jen perusteella. Vakavimpia ja kiellettyjä ovat esimerkiksi seuraavat rajoitukset:

    Tavarantoimittaja vaatii jakelijoita noudattamaan sen määräämää jälleenmyyntihintaa.

    Ta­va­ran­toi­mit­ta­ja asettaa jälleenmyyjille asiakkaita tai myyntialueita koskevia rajoituksia.

    Val­tuu­te­ttujen jäl­leen­myy­jien mahdollisuutta myydä tuotteita haluamilleen loppukäyttäjille tai muille verk­koon kuu­lu­vil­le val­tuu­te­tuil­le jäl­leen­myy­jil­le rajoitetaan.

    Moni taksiyrittäjä on jälleenmyyjän asemassa myydessään ja tehdessään tilauskeskuksien palveluita. 2018 jälkeen ei ole ollut mahdollista rajoittaa taksi-alan toimintaa. Sitä aiemmin se oli lailla rajoitettua.

    Äänestä

  • Taksi Helsingin nahkatakki on kyllä upea!

    Äänestä

Myös Menevällä suoraohjauksessa olevat ovat renkipoikia.

Äänestä

meinaatko ihan oikeasti jos saat liikenneluvan että olet bisnesmies. ihan tavallinen työtekijä tässä ollaan vaikka mullakin liikennelupa yli 30vuotta. jos tällä alalla saa noin 2500e käteen ja maksaa yel maksuja 6003kk. niin älä vertaa isoomenan k kaupiaaseen. tai tammiston k kaupiaaseen. jotkut ei vaan viihdy toisen palveluksessa mutta jos luulet että liikenne luvan haltija viheltelee niin et tiedä työn tekemisestä mitään jos sinun työmääräsi on vain 160 tuntia kk ja saat 2500e kk käteen .varastossa.

Äänestä
  • Yrittäjän ei kannata maksaa itselleen palkkaa yli 8 063,57 euroa vuodessa. Kun maksaa sen alle, niin ei tarvitse maksaa yel maksuja. Ei niiden maksusta ole mitään hyötyä. Osta vaikka asunto niillä rahoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäjän ei kannata maksaa itselleen palkkaa yli 8 063,57 euroa vuodessa. Kun maksaa sen alle, niin ei tarvitse maksaa yel maksuja. Ei niiden maksusta ole mitään hyötyä. Osta vaikka asunto niillä rahoilla.

    Odotapa sitä hetkeä kun joudut eläkkeelle. Sinulla on ehkä vanha asunto, mutta ei yhtään rahaa jlla maksaa sen kulut. Onnittelut etukäteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Odotapa sitä hetkeä kun joudut eläkkeelle. Sinulla on ehkä vanha asunto, mutta ei yhtään rahaa jlla maksaa sen kulut. Onnittelut etukäteen.

    Laskutaidottomuus+on+ikävä+puute+kaikessa+muussakin+kuin+taksimatkojen+hinnoittelussa.+Karttuvan+eläkkeen+määrä+lasketaan+kaavalla:+karttumisprosentti+*+vuosiansio+/+100.+Jos+YEL-+työtulo+on+20+000,00+euroa,+eläkettä+karttuu+1,5+%:n+mukaan+300,00+euroa+vuodessa.+Jos+maksat+sitä+25+vuotta+on+kertymä+7500€.+Eli+eläke+on+625€/kk.+Sen+saadaksesi+olet+maksanut+eläkemaksuja+120+500€.Niille,+jotka+eivät+ole+koskaan+maksaneet+mitään+eläke+on+837,59+e/kk.Sinulle,+joka+maksoit+120+500+€+eläke+on+sama+kuin+heille,+jotka+eivät+maksaneet,+toisin+kuin+usein+luullaan.Takuueläkettä+pienentävät+kaikki+muut+eläkkeet.+Ne+vähennetään+takuueläkkeen+täydestä+määrästä+täysimääräisinä,+kuten+maksamasi+YEL+eläke.+Eli+eläkkeesi+on+837,59€/kk,+koska+YEL+ei+ylitä+sitä.+Jos+se+ylittää+saat+pelkän+YEL+eläkkeen.Moni+kuvittelee,+että+työeläke+lisätään+vanhuus-+tai+takuueläkkeeseen.+Ei+lisätä,+saat+aina+vain+yhden+eläkkeen.+Eli+lahjoitit+120+500€+pois.+Yhtä+hyvin+olisit+voinut+polttaa+ne+takassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäjän ei kannata maksaa itselleen palkkaa yli 8 063,57 euroa vuodessa. Kun maksaa sen alle, niin ei tarvitse maksaa yel maksuja. Ei niiden maksusta ole mitään hyötyä. Osta vaikka asunto niillä rahoilla.

    yritäjän+kannataa+maksaa+todelisen+vuosi+ansion+mukaan+yel+maksuja+eli+vuositulosta+25%+yel+maksu.+tämä+on+taivaan+tosi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laskutaidottomuus+on+ikävä+puute+kaikessa+muussakin+kuin+taksimatkojen+hinnoittelussa.+Karttuvan+eläkkeen+määrä+lasketaan+kaavalla:+karttumisprosentti+*+vuosiansio+/+100.+Jos+YEL-+työtulo+on+20+000,00+euroa,+eläkettä+karttuu+1,5+%:n+mukaan+300,00+euroa+vuodessa.+Jos+maksat+sitä+25+vuotta+on+kertymä+7500€.+Eli+eläke+on+625€/kk.+Sen+saadaksesi+olet+maksanut+eläkemaksuja+120+500€.Niille,+jotka+eivät+ole+koskaan+maksaneet+mitään+eläke+on+837,59+e/kk.Sinulle,+joka+maksoit+120+500+€+eläke+on+sama+kuin+heille,+jotka+eivät+maksaneet,+toisin+kuin+usein+luullaan.Takuueläkettä+pienentävät+kaikki+muut+eläkkeet.+Ne+vähennetään+takuueläkkeen+täydestä+määrästä+täysimääräisinä,+kuten+maksamasi+YEL+eläke.+Eli+eläkkeesi+on+837,59€/kk,+koska+YEL+ei+ylitä+sitä.+Jos+se+ylittää+saat+pelkän+YEL+eläkkeen.Moni+kuvittelee,+että+työeläke+lisätään+vanhuus-+tai+takuueläkkeeseen.+Ei+lisätä,+saat+aina+vain+yhden+eläkkeen.+Eli+lahjoitit+120+500€+pois.+Yhtä+hyvin+olisit+voinut+polttaa+ne+takassa.

    eli+sun+kaavan+mukaan+eläkeesi+on+25e+kk.mikä+on+totuus.laske+se+40vuotta.niin+se+eläke+työn+tekijällekin+muodostuu+et+kai+voi+huononmin+pärjätä+eläkekeellä+kun+40+vuotta+tehnyt+työn+tekijäsi.+keski+eläke+noin+1700e+kk+-19,5+%+vero+jonka+saat+noin+63vuotiaana+.laske+21000e+vuosi+ja+73+vuotiaana+olet+saannu+jo+eläkettä+210000e+saatikka+jos+elä+vielä+10+vuotta+lisää+83vuotiaaksi+niin+olet+-+merkinen+yhteiskunnalle+kun+olet+saannu+eläkettä+420000e+20+vuodessa+ja+laske+vaikka+600e+kk+kertaa+240kk+niin+olet+maksannu+eläkettäsi+vain+144000e+ja+sat+410000e+tollo+tösi+pöljä.+hoida+sosiaaliturvasi.

    Opettele välimerkit, aloitukseen isot kirjaimet ja kappalejako. Tuollaista paskaa ei kukaan jaksa lukea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eli+sun+kaavan+mukaan+eläkeesi+on+25e+kk.mikä+on+totuus.laske+se+40vuotta.niin+se+eläke+työn+tekijällekin+muodostuu+et+kai+voi+huononmin+pärjätä+eläkekeellä+kun+40+vuotta+tehnyt+työn+tekijäsi.+keski+eläke+noin+1700e+kk+-19,5+%+vero+jonka+saat+noin+63vuotiaana+.laske+21000e+vuosi+ja+73+vuotiaana+olet+saannu+jo+eläkettä+210000e+saatikka+jos+elä+vielä+10+vuotta+lisää+83vuotiaaksi+niin+olet+-+merkinen+yhteiskunnalle+kun+olet+saannu+eläkettä+420000e+20+vuodessa+ja+laske+vaikka+600e+kk+kertaa+240kk+niin+olet+maksannu+eläkettäsi+vain+144000e+ja+sat+410000e+tollo+tösi+pöljä.+hoida+sosiaaliturvasi.

    Jokainen+saa+takuueläkkeen,+joka+on+nyt+837€,+indeksiin+sidottu,+vaikka+ei+olisi+maksanut+koskaan+euroakaan+eläkemaksuja.+Vero+0+%.+Eli+100+000,+10+vuodessa.Saadakseen+työeläkettä+esim.+1000€/kk+sinun+täytyy+maksaa+40+vuotta+eläkemaksuja,+joista+tulee+yhteensä+192+800+euroa.+Pointti+on,+että+maksat+noin+200+000€+saadaksesi+160€+suurempaa+eläkettä.+Eli+sinun+pitää+olla+eläkkeellä+104+vuotta,+jotta+saat+omasi+takaisin.Jos+olet+laittanut+saman+rahan+säännöllisesti+vuokrakiinteistöihin,+niin+niiden+vuokratuotto+ja+arvo+olisi+nyt+noin+kaksi+miljoonaa.+Nyt+voisit+myydä+ne+tai+vain+nauttia+esim.+6%+vuokratuottoa,+joka+olisi+10+000€/kk.Eläke+on+suuri+petos.+Sen+ymmärrätte,+jos+istutte+yhdeksi+illaksi+selvittämään+asiaa.+Lisäksi+pitää+muistaa,+että+se+on+sosiaaliturva+eli+poliittinen+päätös+paljonko+maksetaan.Lisäksi+miehet+kuolevat+keskimäärin+75+vuotiaana+eli+ei+eläkevuosia+ole+montaa.+Taksikuskit+kuolevat+varmaan+viikon+päästä+eläkkeelle+päästyään.

    Äänestä

600e kk yel ja kartuma 30e vuosi maksan 7400e vuosi ja saan kartumaa vähän yli 30e vuosi.

Äänestä
  • Eli mitä yrität viestittää tällä, ainoastaan sen ettet varmasti ymmärrä asiasta juuri mitään.
    Jos nyt oikeasti maksat 600/kk niin se on varmasti keskivertoa paremmin ja voit olla
    suhteellisen tyytyväinen esim. sairastuessasi pahasti vaikka huomenna

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli mitä yrität viestittää tällä, ainoastaan sen ettet varmasti ymmärrä asiasta juuri mitään.
    Jos nyt oikeasti maksat 600/kk niin se on varmasti keskivertoa paremmin ja voit olla
    suhteellisen tyytyväinen esim. sairastuessasi pahasti vaikka huomenna

    yel+maksu+pitäs+olla+vähintään+600ekk+kun+kuljetajastasi+maksat+sen+minipalkka+300003+vuosi+ja+siit+25+%+yel.+kertuma+noin+1,5+%+vuosi+tolloniin+tekee+40e+vuosikertymä+sun+eläkeesi.jos+maksat+alle+600e+yel+kk+niin+lopeta+mielunmin.miksi+kuskilla+100%+sairasturva+ja+sulla+40+%

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli mitä yrität viestittää tällä, ainoastaan sen ettet varmasti ymmärrä asiasta juuri mitään.
    Jos nyt oikeasti maksat 600/kk niin se on varmasti keskivertoa paremmin ja voit olla
    suhteellisen tyytyväinen esim. sairastuessasi pahasti vaikka huomenna

    sen verran ymmärän että minulla oli taksi yli 30vuotta.sain liikenneluvan 1985 vuonna.

    Äänestä

Tunnen useita taksiyrittäjiä jotka käyttävät Taksi Helsingin ja Lähitaksi Oy:n tilausvälityspalveluita tarvittaessa täydentämään yritystensä ajoja silloin kuin heidän omilta asiakkailta ei ole autoille tilauksia. Hinnoittelevat itse tilaukset jotka tilataan suoraan heidän yrityksilta. Autoja joissa ei ole TH/LT välityslaitteita, ajavat myös Uberin ajoja silloin kuin ei muita ajoja ole.

Käsittääkseni on paljon yleistynyt että asiakkaat tilaavat kuljetukset suoraan yrittäjiltä. Kun TH/LT kertoo tilausten määrän laskusta, kertoo se vain heidän saamien tilausten määrän laskusta. Niistä luvuista ei voi päätellä yleistä taksien käytön määrän vähentymistä/lisääntymistä.

Kyllä alalla on ihan oikeitakin yrittäjiä jotka ymmärtävät asiakkaiden tarpeita ja saavat paljon taksia käyttävät asiakkaat tilamaan kuljetukset muualta kuin isoista, tunnetuista välitysjärjestelmistä.

Äänestä

taksiuudistus oli 1 suuri puhallus

Äänestä
  • suomen hallituksen suurin puhallus että kovanen sai myytyä pelinsä cabonlinelle katsokaa ly 2788104-7 tai 0587604-4

    Äänestä

Eiköhän asianlaita ole niin että taksiyhdistykset omistavat yhtiöt...eli yhdistykset omistavat A osakkeet joilla Yhtiötä hallitaan....B-osake joita näillä ns renkipojilla on.......on vain pääsylippu kuuntelemaan mitä A- osakkeilla päätetään

Äänestä
  • Jos näin on niin ihmetyttää miksi alunperin osakkaat ovat luopuneet päätäntävallasta. Sit on turha ihmetellä vaikka keskukset lypsäisi autoilijat tyhjäksi. Se on tiedossa että lopettava autoilija myy osakkeensa ja navettaan tulee uusi lehmä jota voi taas lypsätä. Eli keskus ei menetä mitään vaikka autoilija vaihtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos näin on niin ihmetyttää miksi alunperin osakkaat ovat luopuneet päätäntävallasta. Sit on turha ihmetellä vaikka keskukset lypsäisi autoilijat tyhjäksi. Se on tiedossa että lopettava autoilija myy osakkeensa ja navettaan tulee uusi lehmä jota voi taas lypsätä. Eli keskus ei menetä mitään vaikka autoilija vaihtuu.

    Silloin oli säännöstelyn aika ja kuntakohtaiset taksilupien enimmäismäärät. Nyt jokainen keskuksen uusi asiakas on pois vanhojen tuloista. On täysin eri asia jakaako keskus tilaukset tuhannelle vai kahdelle tuhannelle autolle. Keskuksien aika on ohi. Ne menevät kaikki nurin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos näin on niin ihmetyttää miksi alunperin osakkaat ovat luopuneet päätäntävallasta. Sit on turha ihmetellä vaikka keskukset lypsäisi autoilijat tyhjäksi. Se on tiedossa että lopettava autoilija myy osakkeensa ja navettaan tulee uusi lehmä jota voi taas lypsätä. Eli keskus ei menetä mitään vaikka autoilija vaihtuu.

    suomalaista taksimiestäon kusetettu rankasti

    Äänestä

on+työ+yra+useimilla+40vuotta+osa+mikä+parasta+niin+se+aika+kun+olit+työn+tekijä+niin+eläkekertymä+100+%+esim+20+vuotta+toisen+palvelussa+josta+eläkettä+jo+kartui+noin+800ekk+ja+toiset+20+vuotta+yrittäjänä+josta+kartuma+1000ekk+=+1800e+sun+bruttoeläke+20vuotta+x+21600e+vuosi+eläke+432000e+saat+eläkettä+kun+hoidat+itseäsi+vuodet+63v-83vuotiaaksi.+plus+1,5+%+nousu+indeksi.

Äänestä

noin+tiivistettynä+++taksiyrittäjä++joka+maksaa++medianipalkan+mukaan+++yel++maksua....joka+on+noin+++35000+++euroa+++vuodessa+++maksaa++vakutusmaksuja+++noin+++8400+eurua++++vuodessa+++++700+++eurua+++kuukaudessa+....eläkekertymä+++tuosta++on+++1,5%*35000=+525+++eurua+++vuodessa++++10++++vuodessa++yrittäjälle+kertyy+++eläkettä+5250++eurua++jaettuna++12++kuukaudella++tekee+++437,50+++kuukaudessa++eläkettä+++++10++vuoden++työstä.....että++kyllä+kivellä++saa+viettää+++aikaansa+vielä+eläkkeelläkin+...jollei++kortti+++takavarikoida

Äänestä

nii ja jollei keikka käy menee tunkiolle istuu

Äänestä

turha luula toisen töissä oleva että taksi isäntä rikastuu.jos yksikuski jo kaksaa sen 60000e vuosi sosiaalikuluineen ja saa netto palkka 28000e vuosi eli 2300e kk . ja kova vastuu päälle mistä ei makseta mitään mikä teitä kuljettajia vaivaa että haluutte oman taksin ja haluutte velkaantua 50000e että saatte ajaa pitkää päivää. jos taksimies saisi 2300ekk käteen 8 tunnin töillä niin olisin hiljaa enkä kirjoitelisi mutta se tulee jos ratas pöyrii 12 tuntia x 6 päivää viikossa 1000e saat enemän kun makasit kotona. ilman taksia ilman omaa asuntoa ilman vaimoa ilman että pitäs maksaa vuokraa ilman että et saisi myös toimeen tuloa tekemättä mitään asumistuki 800e kk ja muut tuet 800ekk ja minä taksi yrittäjä saan 700e enenmän käteen kun sinä joka ei ole päiväkään tehnyt töitä. ei muuta kun oma taksi on saatava makso mitä makso kun naapurillakin oli taksi 4vuotta.

Äänestä

pitäs haastaa berner vastuuseen ja käräjille ja kaikille 200 edustajalle 50000e korvaukset valtiolle vääristä taksin vapaasta kilpailusta. minä kilpailin jo yli 30vuotta toisten taksien kanssa pääsenkö vihreistä läpi ja kaveri jää punasiin 2 minuttia voi merkitä tässä kilpailussa 40 minutin odotusta kunsain just viimesen asikaan kentältä kun pääsin vihreistä. ja seuraava kone laskeutuu 1 tunnin päästä.ja se kaveri joka jäi punasiin valoihin odotamaan niin tolpalle ehti jo 12 taksia ennen sitä.

Äänestä
  • Sinä kilpailit samassa keskuksessa olevien samalla hinnalla ajavien kanssa. Yhteiskunnan kyydit tuli teille koska ei ollut muita vaihtoehtoja. Jos Suomessa olisi ainoastaan S-ryhmän kauppoja niin olisitko sitä mieltä, että ne kilpailee keskenään?

    Äänestä

tää oli todelista kilpailua ennen 7/2018 että sai 2300e nettokk silloin nyt netto on 550e kk.

Äänestä

kaikki tiesi että klo 23,00 kentällä asikaita mutta ei ollu 1 tunnin ja minä odotin teitä 23 tuntia vuorokaudessa. alle 10e tunti palkalla.ja berner varmaan 1 kerran oli jonossa klo 23.00 ja joutui odotamaan 25 minuttia taksia ja pani piloille koko alan.ei osannu laskea että 1 tunnin aikana tulee 4000 matkustajaa kentälle kun europasta lähtee samaaan aikkaan alku illasta. ja saapuu klo 23.00.miten 400 taksia pystyy hoitamaan 4000 hmisen kyydit heti. tollot päättäjät. niin se vain on kaikkia aloja ei pitäs vapauttaa. ja taksi ala oli semmonen.myt yhteiskunta tukemaan 20000 tuhatta autoilijaa ja kuljettajaa 2000e kk seuravat 7 vuotta laittakaa pudjettiin. tai kerta korvaus 100000e per kuski.

Äänestä

Minäkin nuorena olisin halunnut ajaa taxia mutta kun se oli niin suljettu yhteisö niin käytännössä se oli täysin mahdotonta. Se oli valtion suojeluksessa nämä ammatin harjoittajat

Äänestä

minäkin ajoin nuorena taksia mutta ei ollu keikkaa

Äänestä

monen yönä minähii olin ns yöpässi eli päivystämässä ilman keikan keikkaa....revi siittä

Äänestä

nyt jokainen saa ihan vapaasti istua torilla pässinä päivystämässä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

TH:n A-osakkeet ovat muutaman henkilön hallussa ja B-osakkeillä ei ole äänioikeutta. Käytännössä ne ovat jätepaperia. Eli taksiyrittäjät ovat käytännössä pelkkiä renkejä. Heillä ei ole mitään päätösvaltaa koko toimintaan. Säälittävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu