Syrjäytymisestä puhutaan paljon, mutta mielestäni käsite kuvaa yksilön aktiiviseksi toimijaksi, ja näin ollen kuvastaa syrjäytimisen ihmisen omaksi valinnaksi.
Pitäisikö termin olla syrjäyttäminen? Ikään kuin ihminen olisi syrjäytynyt enemmän olosuhteiden pakosta, tai siitä ettei kelpaa omana itsenään?
Pitäisikö termin olla syrjäyttäminen? Ikään kuin ihminen olisi syrjäytynyt enemmän olosuhteiden pakosta, tai siitä ettei kelpaa omana itsenään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kysymys. Oma kokemus on usein ollut se lapsuudesta lähtien että kelvatakseen on joutunut tekemään rutkasti töitä. Kun tähän väsyy tulee usein täysi romahdus. Isäni oli alkoholisti pienellä paikkakunnalla ja tämä leimasi myös meidät hänen lapsensa. Jotkut aikuiset eivät antaneet lastensa leikkiä kanssani kun en ollut tarpeeksi hyvästä perheestä. Olen usein joutunut työpaikka ja koulukiusatuksi törmännyt ihmisiin jotka ovat kohdelleet huonosti, varsinkin vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Kun olen yrittänyt hakea apua on käynyt usein niin että ihminen jonka vastaanotolla olen ollut on alkanut kertoa minulle omista asioistaan. Tuntuu että sama kuvio toistuu uudestaan ja uudestaan eri yhteyksissä. Minun on vaikea luottaa siihen että kelpaan omana itsenäni. Tällä hetkellä mietin ajatusta että mitä jos lakkaisin välittämästä koko asiasta. Mun mielestä tässä yhteiskunnassa ei nähdä kaikkia ihmisiä. Pitää osata tuoda itseään esille pärjätäkseen tai tullakseen huomatuksi. Yhteiskunta hukkaa ihmisiä koska heistä tulee jollain lailla näkymättömiä vaikka heissä olisi varmasti potentiaalia vaikka mihin.
Aivan oikein, aloittaja. Olen itsekin pohtinut tuota, ja käytänkin nykyään enemmän syrjäytetty-sanaa "syrjäytyneen" sijasta. Tähän ovat kiinnittäneet huomiota jotkut julkisessa keskustelussakin puhuneet tai kirjoittaneet, en nyt muista tarkemmin ketkä.
Toinen vastaava esimerkki, mikä minua erityisesti pännii, on käsite "kunniamurha." Aivan kuin olisi jotain kunniallista siinä kun pakkoavioliitosta kieltäytynyt tai raiskattu nainen tapetaan oman isän ja veljien toimesta. Ihme, että suomalaiset ja muut länsimaalaiset toimittajat eivät hoksaa tätä. Pitäisi puhua vain murhasta, tai ehkä pikemminkin naismurhista, koska ne ovat kyseisessä kulttuurissa nimenomaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Miksi kumarretaan muslimikulttuurin pahimmalle häpeäpilkulle antamalla heidän itsensä määritellä näkökulma vakavaan rikokseen? - Enkä tarkoita tätä rasistiseksi kommentiksi, minulla ei muuten ole mitään islamilaista kulttuuria vastaan. Ja myös meidän kulttuurissamme löytyy paljon epäkohtia, joten ei tehdä tästä muslimit vastaan muut - keskustelua.
Muita termejä joista en pidä ovat esimerkiksi "mielenterveyspotilas", tai diagnoosin mukaan nimitteleminen, esim. "skitsofreenikko". En usko, että kukaan haluaisi tulla nimetyksi näin. Mieluummin vaikka elämänongelmista kärsivä ihminen, tai psykiatristen palvelujen käyttäjä.
Kun on mielenterveyspuolen diagnoosi ja joutuu käyttämään julkisia palveluja saa somaattisiin sairauksiin huonompaa hoitoa kuin ei diagnoosin omaavat. Kaikki oireet leimataan psykosomaattisiksi tämän takia mielenterveysdiagnoosin omaavat menehtyvät useammin hoitamattomiin sairauksiin kuin muu väestö. Aika kylmäävää "sivistysvaltiossa". Tosin sivistyskin on venyvä käsite. Olen miettinyt että aika usein käy niin että työpaikkakiusaajat saavat pitää työpaikkansa mutta heidän uhrinsa uupuessaan joutuvat usein sivuun työelämästä.
Olet oikeassa.
Kaikenlainen rikollisten, vaikkakin hyvämaineisten, harjoittama ihmisten syrjäyttäminen omien rikollisten, joskin järjenvastaisten, tarkoitusperien vuoksi on karannut käsistä tässä mielisairaassa narsistien maassa.