Mannaa Jumalan lapsille

Tammikuun 23. päivä

Ps. 130:5. Minä odotan Herraa, sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.

Psalminlaulaja on kuvannut pelkoa, vanhan ihmisemme ristiä ja miten sitä on kannettava ja kärsittävä. Nyt hän kuvaa toivoa, uuden ihmisen elämää ja millaista sen tulisi olla. Näitä molempiahan opetetaan psalmeissa, vieläpä koko Raamatussa. Sillä Jumala on lapsiaan kohtaan niin ihmeellinen, että hän tekee heidät autuaiksi viemällä heidät luonteeltaan vastakkaisiin ja vastakohtaisiin tiloihin. Ovathan toivo ja toivottomuus toistensa vastakohtia. Siitä huolimatta Jumalan lasten on toivottava toivottomuudessaan. Pelkohan ei ole mitään muuta kuin epätoivon alku ja toivo on pelastuksen alku.
Näiden vastakohtaisuuksien on oltava meissä siksi, että meissä on kaksi luonnoltaan vastakkaista ihmistä, vanha ja uusi. Vanhan täytyy pelätä, joutua epätoivoon ja hukkua. Uuden täytyy toivoa hellittämättä ja tulla korotetuksi. Nämä molemmat ovat samassa ihmisessä, vieläpä samassa Jumalan teossa.
Kuvanveistäjäkin kehittää kuvan muotoa, kun poistaa ja hakkaa puusta irti sen osan, joka ei sovellu kuvaan. Samoin uutta ihmistä muodostava toivo kasvaa siitä pelosta, joka leikkaa pois vanhan Aatamin.

10

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo on vissiin Luterusta?

      Täyttä asiaa, vanha aadami ei pisteitä pelastuksesta saa. Sitä nuijitaan hengiltä koko elämän ajan, jos ollaan Jeesuksen seuraajia.

    • Anonyymi

      Jos kuitenkin sisimmässään ajattelee, että joku -laisuus, olkoon luterilaisuus , helluntailaisuus tai vaikka jopa lestadiolaisuus on tärkeää, siis että VAIN usko niihin -laisuuksiin pelastaa, on aivan varmasti harhassa. Lestadiolaisuuden useissa ryhmissä kuitenkin niin uskotaan.

      Esimerkiksi esikoislestadiolaiset opetataan saarnapuheissa uskomaan niin. Oletteko koskaan ajatelleet syytä siihen?

      • Anonyymi

        No kerro!

      • Anonyymi

        Vaikka kuinka monta kertaa 65 vuoden aikana.

        Liike seisoo tai kaatuu sen varassa, että "olemme ainut joukko joilla on asuvainen Pyhä Henki."

        Lestadiolaisuuden hajaannus 1800/1900 lukujen taitteessa, ja sitä edeltäneet valtataistelut, sekä muiden ryhmien tuomitseminen kadotukseen, on tämän "vain me pelastumme" synnin taustalla.

    • Anonyymi

      Pinttynyt itsekäs ryhmäitsekkyys ja omiin peristeisiin hirttaytyminen on hyvin monien kristinuskoa tunnustavien ryhmien tauti. Ei vain lestadiolaisten.

      • Pitää paikkansa tämä itsekeskeisyys. Me kaikki olemme edelleen syntiturmeluksen alaisia, vaikka olemmekin siitä lunastetut ja saaneet Pyhän Hengen lahjan eli uuden syntymisen lahjan.
        Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa, että 'uusi ihminen ei ole syntynyt verestä, eikä ruumiin halusta, eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta´, ja jatkaa myöhemmin, että ´mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä´.
        Uusi ihminen asuu lihallisessa ruumiissamme. Siksi olemme aina erilaisten syntien piiritettävinä. Siksi tarvitsemme anteeksiantamusta itseämme ja toisiamme kohtaan. Jumalan puolelta anteeksiantamus Jeesuksen Kristuksen kautta on jatkuvaa - se ei riipu miltä meistä milloinkin tuntuu.
        Meidän olisi hyvä muistaa, että myöskin hän, jota ehkä vihaamme ja halveksimme on myös Jumalan anteeksiantamuksen piirissä, koska Jeesus Kristus on Raamatun mukaan kuollut kaikkien puolesta ja sovittanut kaikkien synnit. Voisimmeko rukoilla myös sitä, että mielenmuutoksen tuulet puhaltaisivat meidän kaikkien sydämiin - minun ja sinun.

      • Anonyymi
        ToivottomuudestaToivoon kirjoitti:

        Pitää paikkansa tämä itsekeskeisyys. Me kaikki olemme edelleen syntiturmeluksen alaisia, vaikka olemmekin siitä lunastetut ja saaneet Pyhän Hengen lahjan eli uuden syntymisen lahjan.
        Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa, että 'uusi ihminen ei ole syntynyt verestä, eikä ruumiin halusta, eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta´, ja jatkaa myöhemmin, että ´mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä´.
        Uusi ihminen asuu lihallisessa ruumiissamme. Siksi olemme aina erilaisten syntien piiritettävinä. Siksi tarvitsemme anteeksiantamusta itseämme ja toisiamme kohtaan. Jumalan puolelta anteeksiantamus Jeesuksen Kristuksen kautta on jatkuvaa - se ei riipu miltä meistä milloinkin tuntuu.
        Meidän olisi hyvä muistaa, että myöskin hän, jota ehkä vihaamme ja halveksimme on myös Jumalan anteeksiantamuksen piirissä, koska Jeesus Kristus on Raamatun mukaan kuollut kaikkien puolesta ja sovittanut kaikkien synnit. Voisimmeko rukoilla myös sitä, että mielenmuutoksen tuulet puhaltaisivat meidän kaikkien sydämiin - minun ja sinun.

        Näin on Jumalan puolelta, kaikki on valmiiksi tehty ja lahjana tarjotaan Kristus vanhurskaudeksi jokaiselle joka USKOO, ilman ehtoja.

        Tämä on asia, joka ei useimmille käy. Ihmiset ja ihmisryhmät asettavat pelastukselle kasapäin omia ehtojaan. Tämä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ryhmiin kuuluu erilaisia ihmisiä, massoittain ei ketaan pelasteta, eikä kadoteta, Jeesuksen kutsu on henkilökohtainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jotkut eivät tuota henkilökohtaista kutsua sitten saa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jotkut eivät tuota henkilökohtaista kutsua sitten saa?

        Etkö ole saanut tuota kutsua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole saanut tuota kutsua?

        Jaa sitä, että tule seuroihin rukoushuoneelle?
        Ajatteleeko joku esikoislestadiolainen ehkä , että tuollainen konkreettinen kutsu........ olisi se kutsu tullut joskus jokaiselle ihmiselle. Ja niitä on tosiaan vain muutama harva, jotka ovat tuon kutsun saaneet kymenien tuhansien ihmisten kaupungeissakin Suomessa.
        Suunnilleen lähes kukaan ei ole käytännössä edes kuullut, että tuo esikoislestadiolaisuus on edes olemassa. Voitko veli tai sisar uskoa, että asia on juuri noin?

        Ei lähes kukaan tiedä esikoislestadiolaisuuden olemassaoloa. Helluntailaisuus ja Jehovan Todistajat tunnetaan paremmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      130
      2495
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      100
      2075
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      36
      1699
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      38
      1560
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      52
      1393
    6. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      58
      1090
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      25
      1081
    8. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      9
      1036
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      62
      1010
    10. Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?

      Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup
      Ähtäri
      30
      716
    Aihe