Korkeasti kunnioitettu presidentti Urho Kaleva Kekkonen sanoi aikoinaan

-että jos maassa pitää olla jomman kumman rempallaan, sisä- tai ulkopolitiikan, niin olkoon sisäpolitiikka. Pienellä maalla ei ole varaa tunaroida ulkopolitiikassa, voisi Kekkosen viestin tiivistää.
Kekkosella pyörisivät silmät päässä nykymenoa seuratessa. Toki Kekkonen hoiti aikoinaan itse suvereenisti sekä sisä- että ulkopolitiikkaa, mutta sen verran kaukokatsantoa lainsäätäjällä on ollut, että se jätti ulkopolitiikan uudessakin perustuslaissa presidentin käsiin. Perustuslakiin kirjattiin lause, että ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.


Sanna Marinin Navalnyi-twiitti räjähti omille silmille – hoidetaanko Suomen ulko­politiikkaa huuto­äänestyksellä?
Pääministeri Sanna Marinin (sd) twiitti Aleksei Navalnyin vapauttamisesta aiheutti perustuslakihässäkän, kun presidentti Sauli Niinistö kyseenalaisti pääministerin toiminnan. Varsinainen kysymys kuuluukin, hoidetaanko Suomen ulkopolitiikkaa valtiojohdon huutoäänestyksellä tyyliin ”kuka ehtii ensin”

Nykyisen mielikuvamaailman minä ekana! -julkisuudessa politiikan pop-kulttuuri houkuttelee sosiaalisen median näytöslavalle milloin ketäkin, mutta tällä viikolla Härmän nopein päätti olla pääministeri Sanna Marin.

Jo viime keväänä Niinistön ehdotukset koronanyrkistä torjuttiin tyyliin, ettei tartte tulla neuvomaan. Jos tauti laajenee ulkopolitiikassa minä ekana -linjan mukaiseksi, voi tulla isompiakin vahinkoja. Nykyhallitukselle Niinistö tuntuu olevan vähän kuin Vladimir Putin Navalnyille: se muuan ”ukko” siellä bunkkerissaan.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007757364.html

22

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kekkonen sanoi myös "Poskelle, tulta..."

      Vanha lahtari se oli ja sittemmin kepuryssä.

      • Anonyymi

        Maamme alkoi kukoistamaan kekkosen kaudella, loi pohjan nykyiselle maailman kärki elintasolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maamme alkoi kukoistamaan kekkosen kaudella, loi pohjan nykyiselle maailman kärki elintasolle.

        ... mutta sinä se et oppinut "kekkoslaisessa" Peruskoulussa EDES kirjoittamaan yhdyssanoja oikein!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... mutta sinä se et oppinut "kekkoslaisessa" Peruskoulussa EDES kirjoittamaan yhdyssanoja oikein!

        Timo oppi paljon Kekkoselta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... mutta sinä se et oppinut "kekkoslaisessa" Peruskoulussa EDES kirjoittamaan yhdyssanoja oikein!

        Yhdyssanoille viis !
        Pääasia että yhteiskunta toimii ja on kaikessa mukana. Kekkonen loi pohjan hyvinvoinnillemme.
        Yksinkertaiset vain ei sitä edes vieläkään ole tajunneet, jeille vain tavuviivat tärkeimpiä.


      • Anonyymi

        Kekkonen taas esillä. Liekö uusi kirja taas ilmestynyt?

        Vai onko tämä normaalia Pyhän isän kaipausta vaalituhoon syöksyvässä kepussa?


        Hirvijahtiin ilman patruunoita

        Toisin kuin kalastaminen, ei metsästäminen herraseurueissa ollut Kekkoselle intohimo. Hän tunnusti jopa pelkäävänsä ampumista ja olevansa myös huono ampuja.

        Metsästäminen oli Kekkoselle ennen kaikkea ajan viettämistä rennosti kaveriporukassa. Lisäksi hänestä tuli metsästäjä vasta aikamiehenä, kun taas intohimo kalastukseen syttyi jopa pienenä poikana.

        – Metsästämisessä hänelle ei ollut tärkeää olla seurueen paras, Seppänen sanoo.

        Kekkosen kerrotaan jopa vihanneen eläinten ampumista.

        – En muista, että hän olisi noin suoraan asiaa koskaan sanonut. Olen kuitenkin omin silmin nähnyt, kuinka Kekkonen on jättänyt ampumatta muutaman kymmenen metrin päässä kulkeneen hirven ja antanut sen sukeltaa lepikkoon, Seppänen kertoo.

        Vastenmielisyys ampumista kohtaan oli osittain perua sisällissodan 1918 kokemuksista.

        Silloin nuorena poikasena hän oli kiivas lahtari ja ampui ihmisiä.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d8164263-804c-448d-bb12-be4930cfcd11


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdyssanoille viis !
        Pääasia että yhteiskunta toimii ja on kaikessa mukana. Kekkonen loi pohjan hyvinvoinnillemme.
        Yksinkertaiset vain ei sitä edes vieläkään ole tajunneet, jeille vain tavuviivat tärkeimpiä.

        Ei suinkaan. Elinkeinorakenteemme on banaanitasavallan tasolla ja huoltovarmuutemme venäläisen energian varassa. Sinunlainen idiootti ylpeilee moisella tilanteella.


    • Anonyymi

      Kaikenmaailman satusetä arkkaadiat ihmettelevät Marinin Navalnyi tviittiä:
      Presidentti Niinistö paljasti harkitusti kiukkunsa politiikan toimittajien nettitilaisuudessa. Marin ei ollut informoinut asiasta presidenttiä, kuten kuuluisi. Satusetä taas ei ollut ”tällä kartalla” kun ei ollut vaivautunut ottamaan selvää miten kaikki tapahtui. Presidentinkansliasta vahvistetaan, että se osallistui sunnuntaina Suomen kannan muodostukseen Navalnyi-asiassa normaalin käytännön mukaisesti. Ilmeisesti setä kertoi taas omia satujaan.

    • Anonyymi

      Ja sama idiootti tunaroi Suomen riippuvaiseksi venäläisestä energiasta.

      • Anonyymi

        Suomen kannalta Venäjän energia on lähellä ja riittävästi, turha hakea kauempaa, on edullista.

        Vviherpiiperot luulee ettei kylmäSuomi tarvitse energiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kannalta Venäjän energia on lähellä ja riittävästi, turha hakea kauempaa, on edullista.

        Vviherpiiperot luulee ettei kylmäSuomi tarvitse energiaa.

        Lykkäät paskaa ääliö. Jos Koivisto jotakin hyvää teki idiootti Kekkosen jälkeen, niin suhteiden pitäminen Iraniin oli loistava veto. Saddamin hyökkäys Iraniin oli heidän sionisteja ja koko maailmaa vastaan käymä talvisotansa, vaikka suurlähettiläs Brotherus yrittikin häpäistä tätä sankaruutta. Toivottavasti Bidenin ja tämän seuraajien aikana päästään tilanteeseen jossa saadaan öljyt ja kaasut seuraavat 150 vuotta köyhästä Iranista. Katsotaanpa mitä sekopää Venäjä keksii Bidenin päästettyä kaverimme Iranin öljyn ja kaasun maailmanmarkkinoille. Venäläistä öljyä on kallista jalostaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lykkäät paskaa ääliö. Jos Koivisto jotakin hyvää teki idiootti Kekkosen jälkeen, niin suhteiden pitäminen Iraniin oli loistava veto. Saddamin hyökkäys Iraniin oli heidän sionisteja ja koko maailmaa vastaan käymä talvisotansa, vaikka suurlähettiläs Brotherus yrittikin häpäistä tätä sankaruutta. Toivottavasti Bidenin ja tämän seuraajien aikana päästään tilanteeseen jossa saadaan öljyt ja kaasut seuraavat 150 vuotta köyhästä Iranista. Katsotaanpa mitä sekopää Venäjä keksii Bidenin päästettyä kaverimme Iranin öljyn ja kaasun maailmanmarkkinoille. Venäläistä öljyä on kallista jalostaa.

        TAPI-kaasuputki lopettaa toki tuon. Turkmenistanin päästyä Intian markkinoille ei ole enää järkeä antaa kepun rakkaiden Kremlissä varastaa 'halpaa kaasua' vientiin. Biden iskee Putinilta hampaat kurkkuun.


    • Anonyymi

      Taas kepuli isänmaan etuilijana?

      https://www.suomenmaa.fi/uutiset/tytti-yli-viikari-valtiontalouden-tarkastusviraston-johtoon/



      Valtiontalouden tarkastusvirasto maksoi yli kaksi vuotta palkkaa, jotta virkamies ei tekisi mitään

      23.1.2021 klo 12:26

      Eduskunnan oikeusasiamies antoi pääjohtaja Tytti Yli-Viikarille huomautuksen lainvastaisesta menettelystä. Virkamies sai kaksi vuotta palkkaa sillä ehdolla, että ei tehnyt mitään.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1fde13de-b1ac-4bd7-b362-6fe5f69d6f30?fbclid=IwAR2LDwKWU7j5MVY7u5EJ1pQ-Uzlk25fOtGSV32DIkyhZVUM0RMonoFYc9oM

      • Anonyymi

        Tuo on demari, eihän nyt muuten noin olisi tehnyt.


    • Anonyymi

      Nuori nainen ei alistu sillä hänellä jos kellä on ainainen puheoikeus . Olethan huomannut sen jo parisuhteessasi . He eivät aina ymmärrä .

    • Anonyymi

      Sanna Marinilla ei koskaan asiaa Venäjälle, ei ulkoministeri Haavistollakaan.
      Mitä me sellaisilla ministereillä tehdään.

      • Anonyymi

        Kumpaa tarkoitat Sannaa vai Pekkaa ?


      • Anonyymi

        Mustasilmä Sannako ?


      • Anonyymi

        Ei kannata unohtaa - näin vaalien alla - että SDP suosii rakenteellista korruptiota.

        Marin astui presidentin vastuualueelle ja Kiuru astui soteministeri Pekosen vastuualueelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata unohtaa - näin vaalien alla - että SDP suosii rakenteellista korruptiota.

        Marin astui presidentin vastuualueelle ja Kiuru astui soteministeri Pekosen vastuualueelle.

        Oma alue jää hoitamatta, viher aidan takana helpompaa.


    • Anonyymi

      Rauha Kekkosen mullille ja ikuiset hyvästi Kekkosen diktatuurille.

      • Anonyymi

        Olisit varmaan mieluummiin ollut Neuvostoliittolainen.
        Kun Suomalaisuus ei kelpaa-.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3998
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3357
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2668
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      249
      2199
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      97
      1981
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1893
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1829
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1673
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1331
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1255
    Aihe