Hei!
Tässä nyt pääni puhki miettineenä lähdin kyselemään, että onko olemassa yksityishenkilöitä lainan tarjoajina, joissa tehdään ihan asianmukaiset ja viralliset takaisinmaksusopimukset kuitenkin? Tilanne on siis se, että menneisyydessä tyhmänä ja nuorena autoin hyvin läheistä ihmistä hädässä sinisilmäisesti, jonka myötä velkaannuin. Kun kävi selväksi, että tämä ihminen ei näitä velkoja suunnitelmien mukaan tulisi takaisin maksaan, olin tietysti jokaiseen mahdolliseen paikkaan yhteyksissä, jotta asian saisi korjattua. Mikään ei valitettavasti auttanut, joten paniikissa päätin ottaa yhdistelmälainan pankilta, johon en siinä ahdingossa tutustunut sen paremmin. Nyt olen tilanteessa, missä maksan 40 000e lainaa 800e/kk, joista kulut ja korot ovat n.650e/kk. Tätä olen nyt lyhentänyt viimeiset kaksi vuotta ja todennut, että tilanne ei vain voi enään jatkua näin. Vaikka olen vakituisesti työssä käyvä ihminen ja muuten aina talouteni hoitanut moitteettomasti, ei mikään muu pankki suostu tuota määrää yksin asuvalle lainaamaan paremilla ehdoilla. Olen ollut takuusäätiöön ja velkaneuvontaan jo yhteydessä ja täältä he ovat kehoittaneet hakeutumaan ulosottoon. Ja tuo onkin seuraava vaihtoehtoni, koska tiedän ulosoton kautta selviytyväni velasta nopeammin, kuin jatkamalla tätä kyseistä toimintaa. Ja vaikka itsekin tiedän tämän olevan hyvin epätodennäköistä, että kukaan yksityinen henkilö lähtisi tuommoista summaa lainaamaan, niin päätin kuitenkin asiasta kysyä, koska mitään menetettävää tässä ei enään ole. Toivoisin asiallisia kommentteja ja vastauksia tähän. Tiedän kyllä tilanteeni ja tästä asiasta puhuminen ja kertominen onkin nöyryyttävää, niin tarvitsen puhtaasti vain apua ja neuvoja.
S-postia voi laittaa kiia.camilla90@gmail jos tiedät vaihtoehtoja tilanteesta selviämiseen. Jos olet myös kokenut jotain vastaavaa, niin saa tietysti kirjoittaa. Vertaistukikin on tervetullutta.
Lainaa yksityiseltä henkilöltä?
3
247
Vastaukset
Kaksi vaihtoehtoa:
1. Kilpailuta nykyinen yhdistelmälaina
Kannattaa vertailla näitä isoja lainoja, sillä pankkien lainoissa on myös tosi isoja eroja. Lisätietoa löytyy esimerkiksi täältä: https://nordsek.com/lainojen-yhdistamiset/lainojen-yhdistaminen/
2. Tutustu Takuusäätiön Järjestelylainaan.
Takuusäätiö tarjoaa ns. järjestelylainaa, jota tarjotaan maksuvaikeuksilla oleville henkilöille. Lue täältä lisää: https://www.takuusaatio.fi/selviydy-veloistasi/velkojen-maksukeinot/jarjestelylainat/Kaksi vaihtoehtoa:
1. Kilpailuta nykyinen yhdistelmälaina
Kannattaa vertailla näitä isoja lainoja, sillä pankkien lainoissa on myös tosi isoja eroja. Lisätietoa löytyy esimerkiksi täältä: https://nordsek.com/yhdista-lainat/lainojen-yhdistaminen/
2. Tutustu Takuusäätiön Järjestelylainaan.
Takuusäätiö tarjoaa ns. järjestelylainaa, jota tarjotaan maksuvaikeuksilla oleville henkilöille. Lue täältä lisää: https://www.takuusaatio.fi/selviydy-veloistasi/velkojen-maksukeinot/jarjestelylainat/- Anonyymi
Kuukausierän kasvatus auttaa heti. Esimerkiksi 1500€/kk erällä rahaa menee lyhennykseenkin ja korkomenot tippuvat nopeasti. Selviäisit n. 4 vuodessa. Tuo on aika iso summa kulutusluottoa. Pienelläkin korolla lainaa lyhennetään turhan kauan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597474Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421746
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671384- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707