Minua ja perhettäni on ahdistanut jo pitemmän aikaa olla osana vanhoillislestadiolaista herätysliikettä. Tarkoitan kylläkin perheelläni lähinnä itseäni ja vaimoani. Perheeseen kuuluu kyllä muutama lapsikin, ovat vain niin kovin nuoria vielä.
Kaikki nämä tavalliset asia; televisio, ehkäisy, naisen asema jne. painavat mieltämme. Olemme kyllä kuulleet seuroissa monet kerrat, että ne ovat sielunvihollisen antamia murheita, mutta se ei paljoa lohduta. Toisille neuvot ja säännöt ovat helpotus, toisille kauhistus.
Uskon kieltäminen teoilla olisi helppoa, kantaisi vain television olohuoneen nurkkaan ja pyytäisi jonkun tuttavaperheen kylään. se ei ole ongelma. ongelma on siinä, että mitä sen tuttavaperheen tilalle?
Tämä on ainakin meidän kohdallamme ollut paitsi usko, myös elämäntapa koko elämämme ajan. olemme molemmat lapsuuden uskossa. Tuttavapiirimme ja sosiaalinen elämämme pyörii lähes yksinomaan muiden uskovaisten parissa, työelämää lukuunottamatta. Uskon, että osa tuttavista ja ystävistä kyllä säilyisi, mutta ystävyyssuhteet kyllä väkisinkin muuttuisivat "pinnallisemmiksi". Epäuskoiset kun eivät nauti niin suurta luottamusta kuin uskovaiset.
Teille, jotka kritisoitte uskoamme, haluaisin sanoa, että eroaminen ei ole helppoa. myöskään koko liikkeen virallisen kannan muuttaminen jonkin asian kohdalla ei ole helppoa, se on mahdotonta. Ihmettelen tätä valtavaa syytösten määrää, vaikkakin niistä iso osa on ihan oikeutettuja. eikö teidän tulisi olla tukena ja apuna meille eksytetyille? eivät kaikki ole niin putkisilmiä, kuin liikkeemme virallinen kanta antaa ymmärtää, suun aukaiseminen vain on mahdotonta.
auttakaa minua ja perhettäni. mitä me voisimme tehdä? asiallisia neuvoja kiitos.
Kaikki nämä tavalliset asia; televisio, ehkäisy, naisen asema jne. painavat mieltämme. Olemme kyllä kuulleet seuroissa monet kerrat, että ne ovat sielunvihollisen antamia murheita, mutta se ei paljoa lohduta. Toisille neuvot ja säännöt ovat helpotus, toisille kauhistus.
Uskon kieltäminen teoilla olisi helppoa, kantaisi vain television olohuoneen nurkkaan ja pyytäisi jonkun tuttavaperheen kylään. se ei ole ongelma. ongelma on siinä, että mitä sen tuttavaperheen tilalle?
Tämä on ainakin meidän kohdallamme ollut paitsi usko, myös elämäntapa koko elämämme ajan. olemme molemmat lapsuuden uskossa. Tuttavapiirimme ja sosiaalinen elämämme pyörii lähes yksinomaan muiden uskovaisten parissa, työelämää lukuunottamatta. Uskon, että osa tuttavista ja ystävistä kyllä säilyisi, mutta ystävyyssuhteet kyllä väkisinkin muuttuisivat "pinnallisemmiksi". Epäuskoiset kun eivät nauti niin suurta luottamusta kuin uskovaiset.
Teille, jotka kritisoitte uskoamme, haluaisin sanoa, että eroaminen ei ole helppoa. myöskään koko liikkeen virallisen kannan muuttaminen jonkin asian kohdalla ei ole helppoa, se on mahdotonta. Ihmettelen tätä valtavaa syytösten määrää, vaikkakin niistä iso osa on ihan oikeutettuja. eikö teidän tulisi olla tukena ja apuna meille eksytetyille? eivät kaikki ole niin putkisilmiä, kuin liikkeemme virallinen kanta antaa ymmärtää, suun aukaiseminen vain on mahdotonta.
auttakaa minua ja perhettäni. mitä me voisimme tehdä? asiallisia neuvoja kiitos.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kuten itsekin totesit, on tilanne sikäli vaikea kun koko muukin elämänne on sidoksissa vl-liikkeeseen, eikä sen "ulkopuolista" elämää/menoja juurikaan ole. Toisaalta varmasti on totta, että on turhaa odottaa koko liikkeen äkkiavartumista/vanhojen uskomusten muuttamista sallivampaan suuntaan. Ehkä se on asia joka voi realistisesti tapahtua n. 10;n sukupolven aikana... -en tiedä?
Taitaa kolkko totuus olla siten, että teidän on valittava joko jäädä liikkeeseen ja unohtaa tähänastiset ajatuksenne ja sopeutua, ettei tule seuraamuksia tai elämä muutoin muodostu liian vaikeaksi ja monimutkaiseksi, tai sitten edessä on julkinen "uskon kieltäminen teoilla" (?) ja vl-ystävien harveneminen tai lopullinen katoaminen.
Jos tahdotte kuulla mielipidettäni, minun mielstäni olisi paras vaihtoehto että menisitte esim. Rauhan Sanaan joka vastaa "lapsuudenuskoanne" muuten täysin opillisestikin vaan ainoa ero on että sieltä puuttuvat nuo kielteisiksi kokemanne asiat säännöt/kiellot joita ette tahtoisi noudattaa. Sieltä saatte uusia ystäviä entisten tilalle, ja uskoa ei tarvitse jättää vaikka se tuleekin vapaammaksi ja saatte ruveta toimimaan enemmän oman omantuntonne mukaisesti.
Jos teilläpäin ei ole Rauhan Sanaa, on esikoisuuskin varteenotettava vaihtoehto, mikäli haluatte pysyä lestadiolaisina. Esikoisten suhteen pitää vaan olla myös varovainen koska heissäkin on paljon jotka ovat keksineet kaikenlaisia sääntöjä, jotkut jopa vl:kin enemmän mutta kyllä esikoisia löytyy avariakin ja siellä on enemmän tilaa nykyään olla eri mieltä kuin vl:ssä.
Koska koko elämänpiirinne on kiinni uskontoon liittyvissä menoissa, ei ole viisasta ainakaan heti aluksi irrottautua niin ettei ole minkäänlaista seurakuntaa, luulen, ettei teillä ole siihen ehkä vielä voimakaan? Eikä se muutenkaan ole hyvä aihtoehto uskovaiselle!
Rauhan Sanasta tiedän sen verran että siellä ei tarvitse sitoutua minkään parannuksenteko-rituaalin tms. kautta liikkeeseen ei julkisesti eikä myöskään´yksityisesti vaan voitte käydä vaikka vaan seuroissa ja kuulostella miltä tuntuu! Jos tuntuu pahalta niin sen voi lopettaa, eikä siitä tule "helvetintuomioita" eikä muitakaan tuomioita. ;-)
Itse en siis ole Rauhan Sanalainen, enkä pidä yleensäkään lestadiolaisuutta parhaana vaihtoehtona jos ajatellaan Raamatun mukaisuutta, mutta teidän kannalta ajatellen se voisi silti olla paras vaihtoehto jos se teille on mahdollista. Tiedän että monia entisiä vl:iä on mennyt RS:n.
Lopuksi vielä sanon, etten tahdo olla nyt houkuttelemassa teitä lähtemään pois omasta seurakunnastanne, vaan koska kysyit neuvoa, vastasin siihen parhaan ymmärrykseni mukaan. Toivottavasti en loukannut mitenkään?
Olen myös sitä mieltä, että jos ette kertakaikkiaan pysty pysymään uskossa Vapahtajaan ilman vl:n kuulumista, niin silloin teidän on parasta pysyä siellä ja jättää nuo ajatukset! Uskossa pysyminen on toki kaikkein tärkeintä!
Eli suomeksi: Jos teillä ei ole voimaa erottaa uskoa Vapahtajaan vl-liikkeeseen kuulumisesta, on parempi kuulua siihen kuin jättää usko.
Kuitenkin on Raamatussa sanottu:
"Usko herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut! Niin myös sinun perhekuntasi!"
vl-liikkeestä tai muistakaan liikkeistä ei mainita ehtona missään!
Jaksamisia teille ja Jumala johdattakoon vaikeata tietänne!
aloittajalle, olipa hän tosissaan tai ei.
"seurakunnan" ja "jumalanvaltakunnan" käsitteiden ero tulee selville, ja arvojärjestys myös kun kirjoitat:
"Olen myös sitä mieltä, että jos ette kertakaikkiaan pysty pysymään uskossa Vapahtajaan ilman vl:n kuulumista, niin silloin teidän on parasta pysyä siellä ja jättää nuo ajatukset! Uskossa pysyminen on toki kaikkein tärkeintä!"
aitoa lähimmäisyyttä edustaa kirjoituksesi, vaikken halua tässä ottaa kantaa oletuksiisi opillisita yhtäläisyyksistä rs liikkeen kanssa
”Kaikki nämä tavalliset asiat; televisio, ehkäisy, naisen asema jne. painavat mieltämme. Olemme kyllä kuulleet seuroissa monet kerrat, että ne ovat sielunvihollisen antamia murheita, mutta se ei paljoa lohduta. Toisille neuvot ja säännöt ovat helpotus, toisille kauhistus.”
Oletteko löytäneet liikkeen sisällä samoin tavoin ajattelevia, vai oletteko kyseenalaistaneet ja keskustelleet asioista vain kahden kesken. Kannustaisin aukaisemaan rohkeammin suutanne. Puhukaa siitä mihin oikeasti uskotte, älkää siitä mitä kuivittelette muiden teiltä odottavan ja uskovan. Saatatte löytää kaltaisianne omasta joukosta. En tarkoita tällä sitä että teidän pitäisi muiden kautta kenties pyörtää tuntemuksianne ja epäilyksiänne, vaan voisitte ehkä jakaa rehellisesti ajatuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät kulttuuritaustaanne ja osaavat kunnioittaa sitä. Ehkä ahdistaisi vähemmän. Voisitte avoimemmin ehkä myös pohtia, onko lestadiolainen liike teidän paikkanne? Mikä teitä pitää siellä, mikä ajaa pois tai pistää poislähtemistä ajattelemaan. Niitä kysymyksiä voi pohdiskella sopivassa seurassa uskovaistenkin kanssa. On monia lestadiolaisia, jotka eivät noita ajatuksia torju, pelkää tai kaunistele. Elämä on sellaista miten se koetaan.
Olen saanut itse tukea lestadiolaista sekä liikkeessä olleessani, sieltä lähtiessä että lähtemisen jälkeen. Keskustelen edelleen uskonasioista lestadiolaisten kanssa. Minua ei ole jätetty, enkä koe olevani mitenkään ystävien hylkäämä. Emme varo mitään keskustelunaiheita, niin kuin emme varoneet silloinkaan kun olin liikkeen sisällä. Tunnemme toisemme pitkältä aikaa ja välitämme toisistamme aidosti. Uskovaiset ystävät tietävät pohdiskeluni pitkältä aikaa. He tietävät mikä minua on liikkeessä hiertänyt, eivätkä he ratkaisuani ihmettele.
Itselleni ratkaisu tuli ajankohtaiseksi, kun mietin lestadiolaisen kulttuurin siirtämistä omalle jälkikasvulleni. En kyennyt siihen. En pystynyt ajattelemaan varsinkaan tyttärien kasvattamista liikkeeseen, johon itse olin lapsuudesta asti kuulunut. Keskeinen asia oli etten pystynyt välittämään käsitystä ehkäisemättömyyden tärkeydestä. Tuntuu edelleen aika absurdilta, että se opetus oli liikkeessä niinkin keskeistä. En ollut koskaan itse uskonut síihen, enkä halunnut kasvattaa lapsianikaan lestadiolaisuudessa opetettuihin näkemyksiin. Mietin ristiriitoja, jonka kohteeksi lapseni olisivat epäilemättä joutuneet kodin ja ry:n antaman erilaisen opetuksen välillä ja päädyin selkeämpään ratkaisuun.
”Uskon kieltäminen teoilla olisi helppoa, kantaisi vain television olohuoneen nurkkaan ja pyytäisi jonkun tuttavaperheen kylään. se ei ole ongelma. ongelma on siinä, että mitä sen tuttavaperheen tilalle? ”
Tuo konsti ei olisi toiminut lestadiolaisten ystävieni kanssa, koska he eivät pitäneet television omistamista minään syntinä. Kotiväki olisi kauhistellut.;) Kerroin vain sanallisesti että nyt loppuu tämä vuosikymmeniä kestänyt sopeutumisyritykseni.
Rohkeutta rehelliseen ajatteluun ja ajatusten ilmentämiseen. Ratkaisunne voi olla kumpi tahansa siis jääminen tai lähteminen. Itse joudutte punnitsemaan kumpi ratkaisu teille sopii paremmin.
Mitä jos aloittelette ystäväpiirin laajentamisella? Rohkeasti vain kyläilemään ei-lestadiolaisten luona. Voitte löytää samankaltaisia sieltäkin. Jos teillä on aitoja ystävyyssuhteita lestadiolaisuudessa, ei teitä ratkaisunne vuoksi jätetä. Se on yleensä aika turha pelko. Omat vanhemmat ovat yleensä toivottovimmat, koska vanhemmuuden tunteet sotkevat suhtautumista.
Voitte pakata kimpsunne ja kampsunne, ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Työn ja harrastusten kautta varmaan rupeaa tulemaan uusia tuttavia.
Tai sitten voitte hankkia muita vapaa-ajanharrasteita, jossa on muitakin ihmisiä kuin vl-ihmisiä. Pistäkää laptset vaikka partioon tai pelaamaan jalkapalloa, niin sieltä tulee muita ystäviä.
Itse menkää mukaan johonkin muuhun harrastustoimintaa, mistä vähitellen saatte ehkä myös muita ystäviä.
Älä ihmeessä. Olen kokeillut korvata uskonystävät noilla urheiluseuratutuilla ja jumppakerhoilla. Kovin on köykäisiä juttuja elämänturvaksi. Kunhan rohkenisin palata....
// Itselleni ratkaisu tuli ajankohtaiseksi, kun mietin lestadiolaisen kulttuurin siirtämistä omalle jälkikasvulleni. En kyennyt siihen. //
On sanottu: Arvokkainta mitä vanhemmat voivat tehdä on olla siirtämättä omia taakkojaan seuraavalle polvelle.
Se saattaa olla myös vaikeinta, sillä kaikista ei vain ole pohjimmiltaan pelkoon perustuvan hengellisen väkivaltaisuuden, teeskentelyn ja ihmisen arvostelukyvyn kieltämisen kierteen katkaisijoiksi.
Sinussa oli siihen voimaa. On hienoa että sait siihen myös ympäristöstä tukea.
Kirjoituksesi tuo ajatus oli yksi aivan keskeisimpiä ihmisen vastuuseen kuuluvia asioita.
Kenelle olemme rehellisiä jos emme ole rehellisiä omille lapsillemme?
Paula E.
Kuule Pate, kaikella ystävyydellä.
Kokemuksesi ovat olleet varmasti hyvin rankkoja, mutta peräänantamaton temperamenttisi ja omat tekemäsi ratkaisut ovat olleet varmasti vaikuttamassa tapahtumien kulkuun.
En tiedä huomaatko itse, mutta syvä anteeksiantamaton katkeruutesi on hyvin silmiinpistävää ja sitä se on vaikka et haluaisi tunnustaa.
Luulen että uskot itsekin ettei asiat ole ihan aina niin mustavalkoisia kuten niistä halutaan kertoa.
Vai onko niin että olet päässyt näkemään enemmän ja ns. kulissien taakse, joten asioista on jotakin salaista tietoa ja varmuutta.
Oletko ajatellut, että vaikka rehabilitaatio kohdallesi tapahtuisikin, niin itse olet muuttunut niin paljon, ettei sinusta olisi kuitenkaan paluumuuttajaksi. Sama pätee moniin muihinkin haikailijoihin. Paljon pitäisi porttia nikkaroida vuoksenne.
Myös oma poliittinen valinta tehtiin jo kauan sitten.
Jos henkilökohtainen usko johonkin on mennyt tai muuttunut, niin onko väkisten vietävä totuus muiltakin vakavilta vaeltajilta, siihen monien tekstit hyvin usein ja suruttomasti kannustavat. Totta kait kirjoittaa ja arvostella saa mutta sanoisin enemmän harkitusti.
Voin väittää ettei vl. herätysliikkeen uskovaisuus ole, sitä tarvitsevalle, hengelliseen väkivaltaan, pelkoon ja teeskentelyyn perustuvaa, kuten monissa muissa ryhmissä näin voi ollakin.
Ja onhan meillä lakisääteinen uskonnon harjoittamisen vapaus.
Totuudenetsijän tärkeimpiä sääntöjä on "älä tuhoa vaan rakenna", ja jos viet toiselta jotakin niin anna kaksin verroin parempaa tilalle.
vihamielinen kirjoitus.
"Se saattaa olla myös vaikeinta, sillä kaikista ei vain ole pohjimmiltaan pelkoon perustuvan hengellisen väkivaltaisuuden, teeskentelyn ja ihmisen arvostelukyvyn kieltämisen kierteen katkaisijoiksi."
Tämä on ehkä ollut kokemuksesi, mutta ei minun. En lähtenyt lesadiolaisesta liikkeestä valheen, pelon tai teeskentelyn vuoksi. En vain halunnut toteuttaa seksuaalisuuttani ilman ehkäisyä enkä juurruttaa lapsianikaan sellaiseen opetukseen.
Minulla on liikkeessä edelleen paljon ystäviä, enkä voisi mitenkään pitkällisen tuntemisen ja lukuisten keskustelujen ja yhteisten hetkien perusteella väittää, että ystäväni ovat liikeessä peloteltuina ja/tai arvostelukyvyttömyyttään. He valitsevat toisin kuin minä ja sinä, mutta syyt voivat olla toiset kuin sinulla ja minulla.
Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu jo lain mukaan ilmaisun vapaus. Parhaita foorumeita tämän vapauden käyttämiseen on nettipalsta. Jos jonkun totuus viedään täällä väkisin, asianomainen voi syyttää siitä vain itseään. On parasta pysyä erossa avoimesta keskustelusta, jos erilaisia näkemyksiä on vaikea kestää.
Väärin.
Vihamielisyydestä ei taatusti ole kyse, kaukana siitä, joten lue väittämät ajatusten kanssa ja mieti tarkemmin.
Kohtuuttomaan hyökkäykseen vastataan yleeensä potut pottuina periaatteella.
kuitenkin Jeesukseen Kristukseen ja hänen armoonsa? Vai oletko vain alkanut epäillä vanhoillislestadiolaisten tapaa uskoa? Voin kertoa, että mainitsemiesi asioiden toteuttaminen, ei ole uskon kieltämistä Jumalan edessä. Ne ovat kulttuurisia seikkoja, joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä sen kanssa oletko uskossa vai et. Jos niiden perusteella jaotellaan hyvät uskovaiset ja eksytetyt, niin voin sanoa, että olet pahasti lakiuskonnollisuuden pauloissa. Ei sääntöjen noudattamisesta mitään haittaa kuitenkaan ole! MUTTA jos itse koet ne epäoleellisiksi, etkä halua niitä noudattaa, niin se ei tee sinusta ei-uskovaa! Kai ymmärrät tämän? Jeesuksen armo pelastaa ei se, miten hyvin noudatat ihmisten luomia sääntöjä.
saada turvautua yksin Häneen. Usko on henkilökohtainen ratkaisu, ei kukaan pelastu toisen uskolla. Ei taivaaseen mennä jonkun firman käyntikorttia vilauttamalla. Vain henkilökohtainen uskonsuhde Jeesukseen ja Hänen sovitustyön varaan toivon laskeminen meidät pelastaa, ei toiset ihmiset, kuppikunnat eikä tavat tai säännöt.
Kyllä meidän viimeistään viimeisellä veräjällä täytyy omana itsenämme seistä ja oma elämämme Jumalan eteen viedä. Ei siellä voida uskon perustaa laskea vl:n saarnamiesten varaan.
Niinpä tämä teidän ahdistuksenne voi kääntyä iankaikkiseksi parhaaksi kun rohkenette itse ottaa hengellisestä elämästänne vastuun. Voin vain kuvitella teidän ahdistuksenne ja haluaisin rohkaista juurtumaan henkilökohtaisesti Jumalan Sanaan ja antaa Sanan itse puhua Pyhän Hengen kautta teidän sydämillenne vapaasti ilman minkään laista astian makua ja perinnäissääntöjä.
En ole vl:n piirissä kasvanut, mutta en sitä TV:tä kyllä kovin hyvänä pidä niiden ala-arvoisten ohjelmien vuoksi. Jotain ajankohtaista siellä joskus voi katsomisen arvoista olla, mutta kokonaisuutena paljolta olette piirissänne säästyneet ilman tolloa töllöä.
Ja siirry vaikka herännäisyyden piiriin. Siellä on kyse armosta eikä mistään helvetin tulesta. Huomaat kuinka paljon enemmän se antaa kuin ahdasmielisyys. Ystvätkin ovat todellisia eivätkä hylkää hädän hetkellä.
Ei siirtyminen ole helppoa. Kun on oppinut kuulemaan täsmällisiä totuuksia ja veitsenteräviä saarnoja niin sen jälkeen ympäripyöreät ponnettomat poskenkulutukset ei tunnu miltään, ei ainakaan ruokkivalta. Ihmiselle saattaa tulla nälkä.
Niin, mikä tahansa muukin höpötys voi muuttua veitsenteräväksi totuudeksi.
Jos joku syntinen kaipaa jotakin muuta ruuakseen kun armoa ja syntien anteeksiantamusta, niin se on merkki omassa vanhurskudessa elämisestä.
Etsikää oma totuutenne, se miten itse suhtaudutte sääntöihin ja kieltoihin. Vaikka ette saisi tukea omalle näkemyksellenne edes toisiltanne, oman totuuden tietäminen on tärkeää.
Kun tämä sisäinen puoli eli oma totuutenne on teille selvillä, päättäkää ulkoisesta. Eli miten elätte. Älkää ottako riskejä, joihin ette ole valmiita. Jos ette kestä ympäristön suhtautumista, pitäkää totuutenne omana tietonanne. Myöhemmin voi tulla aika, jolloin voitte paljastaa siitä jotakin muillekin.
Minusta tällaisissa tilanteissa yksi suurimmista ongelmista on se, että meillä saattaa olla oletuksena, että velvollisuutemme on kertoa muille, mitä ajattelemme. Se ei ole totta. Sairastumme, jos noudatamme tuollaista periaatetta. Velvollisuutemme on päinvastoin suojata itseämme paljastamalla itsestämme vain sen verran kuin on turvallista.
Onnea sinulle ja vaimollesi. Kyllä te selviätte. Ette ole yksin.
Olen seurannut läheltä uskosta luopuneen vl-miehen elämää hänen nykyisenä avopuolisonaan. Vanhat ystävyyssuhteet muuttuivat pinnallisiksi, kuten itsekin arvelit viestissäsi. Tämä tarkoittaa, että kukaan ei enää kysele miten voit tai mitä kuuluu. Sitä kukaan ei uskalla tehdä, jos vaikka meneekin hyvin kaikesta huolimatta. Sukulaiset vierailevat vain velvollisuudesta ja suhde lapsiin on muuttunut, koska tapaamisia on vaikea järjestää. Joten olemme solmineet uusia tuttavuuksia aivan eri piireistä. Nautimme yhdessä niistä asioista, jotka aiemmin olivat kiellettyjä eli teatterista, konserteista, viinistä, elokuvista. Emmekä totisesti kittaa viiniä pullotolkulla, emmekä ole menossa kohti turmellusta. Alkoholin suhteen olen kokenut, että täyskieltäytyminen vääristää vl:läisten suhtautumista alkoholiin. Käymme sukuloimassa hyvin harvoin eli kun kutsutaan. Vierailut ovat minulle yhtä tuskaa, sillä koskaan en ole kokenut olevani enempää ilmaa kuin silloin. Tässä kohdin uskon kuitenkin, että sukuja ja ystäviä löytyy joka lähtöön.
Olen kuullut vl:läisiltä myös toisenlaisia suhtautumisia esim oman lapsen uskosta luopumiseen, siis positiivisessa mielessä. Vanhemmat osaavat suhtautua kaikkiin aikuisiin lapsiinsa tasavertaisesti.
Asetelmana se, että te molemmat aikuiset perheessä koette samalla tavalla, on teille voimavara, jolla jaksatte tehdä päätöksenne. Vahvaa henkistä kanttia uskosta luopuminen vaatii, eikä kannata turhaan elätellä toiveita liian positiivisesta suhtautumisesta. Asiasta on varmaa helpointa puhua ei-vl:n kanssa, jolloin saa itseään mietityttäviin asioihin erilaisen näkökulman.
Tämä voi olla naivia, mutta kyllä minäkin uskon Jumalaan ja uskon pääseväni taivaaseen kuolemani jälkeen. Kaikkea hyvää teille !
On väärin puhua uskosta luopumisesta tai uskon kieltämisestä, jos ihminen alkaa kyseenalaistaa sitä, mitä hänelle on opetettu. Juuri opetusten kyseenalaistamisen kautta on mahdollista löytää se paljonpuhuttu omakohtainen ja elävä usko. Tätä vain eivät voi aavistaa ne, jotka pitävät kynsin hampain kiinni tutusta ja turvallisesta.
Useimmille "vapaaehtoinen" jättäytyminen on juuri luopumista ja kieltämistä, jäljelle jää vain fatalistinen tyhjiö (Erotetuilla on ilmeisesti aivan toisenlaatuinen täyttämistapa).
Uusien viiteryhmien löytäminen on vain tarrautumista valmiisiin ja vieraisiinkin rakenteisiin, useimmiten hiertävään itsepetokseen.
En usko että yksikään vl. kasvatti on löytänyt aavistamattoman varman ja syvän elämän- ja rauhanlähteen.
Jos on, niin paljon on kaunisteltu.
Luopumista ja kieltämistä kyllä, mutta vain ulkoa opituista "totuuksista". Ne, jotka eivät koskaan kyseenalaista mitään eivätkä etsi mitään, luopuvat ja kieltävät todellisuuden.
Tyhjiö etsijälle voi jäädä jäljelle, kuten sanot. Niin on tarkoituskin. Kun valitulla tiellä jatkaa eteenpäin, luottaen toisiin ihmisiin ja johonkin itseään suurempaan, tyhjiö täyttyy.
Sinäkin voit löytää mainitsemasi lähteen.
joten eipä tässä muuta....
Itselläni on kyllä tyhjiö vielä täyttymättä, ja sanoisin onneksi. Imua ja vetoa totuuden perään on, ja jonkin tason etsintä on ns. päällä.
Kertoisitko tarkentaja omasta kokemuksestasi ja polustasi, miten olet päässyt eteenpäin kuvaamastasi penseydestä.
Kysymykseni on aivan rehti ja vilpitön, joten voisimme vaihtaa tässä muutamia ajatuksia omien aikataulujemme mukaisesti.
Aihe ja palsta on jo unohdettu.
Ei kai haittaa, että vastaan viipeellä.
En voi kertoa, miten olen päässyt eteenpäin penseydestä, koska en ole koskaan ollut penseä. Puhuessani tyhjiöstä en tarkoittanut penseyttä. Tässä tauon aikana olen miettinyt tätä tyhjiö-asiaa, lukenut viisaita kirjoja ja ymmärtänyt, ettei tyhjiö koskaan täyty kokonaan. Yhdessä kirjassa sanottiin, että ihminen ei ole muuta kuin huuto Jumalan puoleen. Elämä on luonteeltaan sellaista, että välillä olo on täyteläinen ja välillä tyhjä. Oma oloni on juuri nyt täyteläinen, ja kiitän siitä.
Kiitos huomautuksestasi, ja viipyminen ei haittaa ollenkaan.
Niin, itseäni monenlaisia asioita harrastavaa ja työssä käyvää keski-ikäistä perheellistä miestä, kiinnostaa omalla tavallaan vertaisihmiset ja kohtalot, eli mitä on tapahtunut ns. irtautumisen jälkeen henkisellä alueella.
Niin, ymmärrän että syntymä on kohtalo ja tavallaan oma elämän viestittämä velvoite ja tehtäväkin.
Koen että vl. uskovaisuudessa oli kyse tinkimättömästä todesta, varmuudesta ja mystisestäkin oikeassa olemisesta, jonka sisäinen henki todeksi todentaa ”aidolle” uskovalle.
Itselleni, ikuiselle ”epäonnistujalle” ja epäilijällekin ei ole kirkastunut, että onko aitous todella tällaista, vai onko se pelkkää hentoista fraasia. Siksi luulen että juuri tämä kokemus tai kokemattomuus on uskovaisuudessa sen jonkinmoinen tiehaara, sen voima ja heikkouskin.
Kuitenkin tinkimätön aito totuudenkaipuu on tosi hieno eväs ja perintö joka on käteeni jäänyt.
Tunnen mm. useita aikuisia, ja juuri sellaisia tyhjiöihmisiä joita ikuisuusasiat eivät juuri kiinnosta. Yksi, sanoisin, mm. paikkaa olemustaan aineellisella hyvällä ja näyttävyydellä.
Heillä jokaisella on avoimet kohtalonasiat nostettu toistaiseksi taustalle ja telakalle, tai ainakin heidän henkisiä asioitaan verhoaa tavanomainen ”saa nähdä” välinpitämättömyys.
Itseäni kirkkoon kuuluvaa tavallaan syvästikin rassaa nämä totuusasiat.
Joululaulut kuuntelen, mutta siihen saarnat tahtovatkin jäädä. Mitä joskus suviseurasaarnoja on kesälukemisena mielenkiinnollakin tullut levailtua.
Mitkään ns. uudet uskonryhmät eivät ole kutsuvasti kiinnostaneet itseäni, jotkut jopa päinvastoin.
Täytyy myöntää että muutamat filosofiat antavat moniakin mielekkäitä vastausmalleja.
Kuten sanoinkin niin lähtöpisteeni on jäänyt jotenkin mystisen mielenkiintoiseksi mutta ”vieraaksi harhaksi”, on kuitenkin asioita ja mieluisia kokemuksia, joita arvostan ja joista olen edelleen kiinnostunut.
Vahva kiinnostuksen kohteeni on tietysti nämä henkiset asiat mitä vakavimmassa merkityksessä esitettynä. Luokittelisinkin itseni juuri tuolta risteyksestä kauan sitten pölyiseen maastoon tupsahtaneeksi yksinäiseksi retkeilijäksi, totuudenetsijäksi.
Se mikä on varmaa, niin on epävarmuus, sillä monet varhaiset ja myöhäisemmätkin vähäiset, mutta merkittävät kokemukset ovat tuottaneet kysymyksiä joihin pelkkä uskovaisuus ei anna selitystä.
Siksi on pakko ymmärtää että elämä on jotain suurempaa, jotakin paljon armahtavampaa ja tärkeämpää kuin vain pelkkää pakkopullaa ja pahaa kedarinlaaksoa.
Jos maltat niin viskaa tähän alle omaa filosofiaasi rohkeasti ja reilusti.
Sama vapaus koskee muitakin jotka haluavat ottaa vielä osaa tänne takasivulle, vaikka tämä ei aivan suoranaisesti ole vastausta alkuperäiseen kysymykseen, tai on se sitäkin.
Kiitos.
Puhut minun makuuni liian positiivisesti tai neutraalisti vanhoillislestadiolaisuudesta. Minusta vanhoillislestadiolaisuuden totuus on enimmäkseen puhdasta valhetta. Vanhoillislestadiolaisuuden ominaispiirteenä on, että mustaa väitetään valkoiseksi ja päinvastoin. Tuon mitä sanot tiehaarasta, ymmärrän niin, että osa vl-uskovaisista uskoo opetetun totuuden aitouteen ja osa epäilee. Kuten tämän ketjun aloittaja sanoi vl-säännöistä, osalle ne ovat kauhistus ja toisille helpotus. Minustakin asia on juuri näin. Osa porukasta tarvitsee juuri tällaista uskontoa, ja ne joiden arvot ovat toisenlaiset, saavat kärsiä. Huomaan suuttuvani, kun kirjoitan tästä. Se kun on niin väärin.
Minä en nykyään kuuntele seurapuheita. Pistävät niin vihaksi. Myöskään uudet uskonryhmät eivät kiinnosta, minuakaan. Käyn luterilaisen kirkon tilaisuuksissa, kun kerran jäsen olen. Julistus ei puhuttele, mutta yhteys ihmisiin kyllä. Sen vuoksi käyn. Jumalanpalvelukseen kuuluva lyhyt saarna ei myöskään ylitä sietokykyäni. Sitä paitsi ne saarnat ovat useinkin ihan viisaita, toisin kuin ry:llä.
Kirjoista olen lukenut, että elämästä nauttiminen on tärkeämpää kuin sen ymmärtäminen. Yritän noudattaa tätä.
On ihan kiva että rehti mielipiteesi ei myötäile omaani, mutta en kyllä täysin ymmärrä, ainakaan tällä tekstimäärällä, asennoitumisesi perusteita. Näkemyksesi on ihmeellisen kielteinen syntymäpiiriäsi kohtaan, ilmeisesti syy on läheisissä kokemuksissa, henkilösuhteissa tai rikkoutuneessa henkilökemiassa, vai oletko kohtalollesi katkera.
Itselläni on vain sattumalta ollut onni säilyttää suhteeni uskovaisiin läheisiini erinomaisessa ja korrektissa tasossa, ehkä reilun fyysisen etäisyydenkin vuoksi, mutta vain lähisukulaisiini. Luonnollisesti normaalia henkistä välimatkaa on, mutta sukulaisuus on sakeampaa ja vanhemmuus vanhemmuutta, ja koen ne elämäni tärkeinä faktoina, jotka ovat itseisarvoja.
Ei minua häiritse ollenkaan heidän ns. varmuutensa tiestänsä ja matkasta, päinvastoin olisin huolissani jos jotain muuta ilmenisi.
Jokaisen vakavan vaeltajan silta kantaa niin pitkälle kuin rehellisyyttä ja uskoa riittää. Homma hoituu koetusti vaikka vetten päällä. Parempi on sokea ja vajaakin totuus kuin selkeä tavoitteeton päämäärättömyys.
Taas täysi pakeneminen elämästä uskonnollisuuden fantasiamaailmoihin, arjen yläpuolelle, on kyllä jo vastuunsa kieltämistä.
Mielestäni mitään ryhmää ei kannata muuttaa omien vaatimusten mukaiseksi. Uskovaisuus on kuin raitiovaunu jolla matkataan joko lyhyesti tai pitemmälle.
Monien syidenkin vuoksi en itse osaa tuudittautua aivan vapaaseen pudotukseen ja tavoitteettomaan olotilaan, mutta totta kait elämä saa ja pitää olla mielenkiintoista ja mielekästä. Ilman tavoitteita se on kuin laiva ilman peräsintä.
Kuten sanoinkin niin luulen tietäväni kokemuksellisesti sellaisia suuria kysymyksiä jotka panevat ajattelemaan tämän karusellin merkityksiä. Koen, että on isompiakin asioita kuin nämä mitättömät opilliset kemian väännöt. Arvaan että on kyse vain elämänjaksoista, eli vaan vaaksan mitasta ja kämmenen leveydestä kerrallaan, eikä se ole pelkkää arvelua.
Se mikä on oikein tänään ja riittää ihmiselle täksi päiväksi, niin aivan oikein, se saa riittää.
Seurapuheet ja muu vl-opetus sisältävät paljon valhetta ja manipulointia. Viha on terve reaktio niihin.
Mukava, että ihmissuhteesi ovat kunnossa. Kun nyt kerran otit asian puheeksi, osa minunkin ihmissuhteistani on kunnossa. Osa taas on vuosien varrella osoittautunut kestämättömäksi, ja sen hyväksyminen ja uuden tasapainon löytäminen on vienyt aikaa. On pitänyt oppia se läksy, ettei mikään yksittäinen ihmissuhde voi olla minun olemiseni perusta. Tämän oppiminen on kuitenkin ollut terveellistä.
...