Aurinko paistoi kauniisti rantaniitylle viereisen järven pinnan kimmeltäessä kuin hopeinen peili. Jaska istui niityllä heinää suussaan pyöritellen ja mietti: Miksi maailma on niin kaunis, ja silti minä näen kaiken pilviverhon läpi? Tunnen aina olevani yksin, vaikka olen muiden seurassa. Onko syy sisälläni vai siinä suuressa kaipuussa häntä kohtaan? Olenko tehnyt itselleni sydämenmuotoisen pilven, jonka varjo seuraa minua kuin miekka Damokleesta?
Jaska siristeli silmiään auringossa nähdäkseen pilvenhattarat tarkemmin. Ne lipuivat hiljaa taivaalla idästä länttä kohti kuin seuratakseen aurinkoa ennakolta. Yksi pilvistä todentotta muistutti sydäntä. Pitäisikö antaa sen mennä muiden pilvien mukana omille mailleen? Ehkä sitten näkisin maailmani kirkkaammin ja löytäisin sieluuni rauhan? Ehkä tuuli kuljettaa sen sydämenmuotoisen pilven takaisin luokseni hopeinen reunus loistaen? Silloin tiedän olleeni oikeassa, enkä epäröi enempää.
Tai sitten taivas on tyhjä, kirkas ja selkeä. Ja ymmärrän, että katse pitää suunnata eteen, jotta voisin nähdä jotakin uutta. Ehkä näen jonkun toisen ihmisen uudessa valossa tai ymmärrän jotain toista paremmin? Näitä mietteitä Jaska pyöritteli päässään heinänkortta mutustellen, kunnes lopulta torkahti leppoisaan uneen.
-Ikuinen kesämies Jaska Jokunen-
Jaska siristeli silmiään auringossa nähdäkseen pilvenhattarat tarkemmin. Ne lipuivat hiljaa taivaalla idästä länttä kohti kuin seuratakseen aurinkoa ennakolta. Yksi pilvistä todentotta muistutti sydäntä. Pitäisikö antaa sen mennä muiden pilvien mukana omille mailleen? Ehkä sitten näkisin maailmani kirkkaammin ja löytäisin sieluuni rauhan? Ehkä tuuli kuljettaa sen sydämenmuotoisen pilven takaisin luokseni hopeinen reunus loistaen? Silloin tiedän olleeni oikeassa, enkä epäröi enempää.
Tai sitten taivas on tyhjä, kirkas ja selkeä. Ja ymmärrän, että katse pitää suunnata eteen, jotta voisin nähdä jotakin uutta. Ehkä näen jonkun toisen ihmisen uudessa valossa tai ymmärrän jotain toista paremmin? Näitä mietteitä Jaska pyöritteli päässään heinänkortta mutustellen, kunnes lopulta torkahti leppoisaan uneen.
-Ikuinen kesämies Jaska Jokunen-
Vastaukset 74
Vanhimmat
Usein kun maailmaa katselee, tulee olo että kaikki siinä on niin hienosti omalla radallaan. Tarkoituksenmukaista. Jos meren aallokoilla olisi ajatukset niin ehkäpä ne ei itse kokisi olemassaoloaan niin tarkoituksenmukaisena eivätkä ehkä itse näkisi kuinka täydellisen sopiva pala ovat kokonaisuudessa. Ehkä ne itse ajattelisivat vaan heiluvansa ees taas ilman päämäärää.
Kyllä me ollaan osa sitä tarkoituksenmukaista kokonaisuutta. Omalla polullamme. Vaikka ehkä sen kokonaisuuden ymmärtääkin kunnolla vasta sillä hetkellä kun katsoo koko elämää taaksepäin.
Se on musta tärkeää kun elämää miettii että asioilla on oikea kohtansa. Ettei kerää huonoa karmaa tai jotain sellaista joka sit räjähtäis käsille kuitenkin. Ehkä isoissa asioissa on aina se testi, että luotatko elämäsi Luojan käsiin vai annatko pirun houkutella sellaiselle tielle joka vaan rikkoisi itsesi ja kaiken lopulta. Voin hyvin kuvitella sen, että jos me nyt nähtäis niin olis helppo halata liian pitkään. Ja tarvita rauhaa selvittää asioita yhdessä, vaikka oikeasti vaan haluaisi olla sun lähellä vaikkei mihinkään saisi järkeä. Tää on sellainen asia, joka on varmasti testi. Koska tunnen itseni, että sun kohdalla mulla on se heikko kohta. Että istuisin kuitenkin vähän liian lähelle ja pystyisin hillitsemään itseni juuri niin kauan kun et koske muhun. Ja sit saatais kaikki ihan sekaisin joten ei oo paljon muuta vaihtoehtoa kun luottaa elämään että se ohjaa. Sä et tee väärin mitään valintoja kun vaan elät. Me löydetään kyllä mistä vain takaisin, jos se on tarkoitettu niin. Elä niin kuin susta parhaalta tuntuu. Että oot onnellinen ja iloinen. Oli se miten vain.
Tuota kohtalon tai elämän johdatusta olen monesti miettinyt. Miksi kohtaan jonkun itseeni vahvasti vaikuttavan naisen väärään aikaan, väärässä paikassa tai väärällä tavalla? Onko se jokin suurempi testi vai enkö vain uskalla tarttua tilaisuuteen? Vai kuvittelenko ihan kaiken? Omista tunteistani ja toisen reaktioista alkaen? Haluaisin niin olla hänelle se, jota ei voi vastustaa. Se, jonka kohdatessa aika pysähtyy ja ajatukset vaimenee hiljaiseksi runolliseksi virraksi. Koska sitä kaikkea hän on minulle ollut. Pysäyttäjä, mielen täyttäjä.
Omassa elämässä moni asia on jo hieman sekaisin, joten sellaista tiukan kontrollin menettämisen pelkoa ei minulla ole. Liekö sitä koskaan ollutkaan. Elän tässä ja nyt, tunnen ja hengitän. Pitkän tähtäimen suunnittelu ja oman elämän kontrolli on toisten juttu, ei minun. Elämä on ihmisen parasta aikaa just nyt, ei huomenna. En ole hippi, mutta jotain sielunveljeyttä heihin tunnen.
-Jaska J-
Mua hymyilytti lukea tuo, koska muistutti niin hyvin kai siitä että miksi joku toinen ihminen tuntuu siltä että täyttää olemassaolollaan jotain mitä ei edes huomannut tyhjäksi ennen kuin toinen on siinä. Siis tuo kun sanoit että pitkän tähtäimen suunnittelu yms ei oo sun juttu. Mä ajattelen jatkuvasti elämää sillä tavalla että se on mulla mielessä tästä hetkestä kuolemaan. Ajattelen myös muita ihmisiä yhtä raskaan ajatusprosessin kautta koko ajan. Pää on ihan täynnä ajatuksia koko ajan ja se tuntuu niin ihanalta kun joku osaa pysäyttää sut ja pääset pois siitä turhasta ajattelusta ja oot läsnä. Joillain ihmisillä on luonteenpiirteitä, jotka vaan täyttää jotain mikä oli tyhjää tai joiden lähellä tuntuu että menee ihmisenä parempaan suuntaan.
Mäkin oon miettinyt niitä vääriä aikoja ja paikkoja. Ajattelin joskus sitä että mitä olisin jos en olisi kohdannut. Olisin erilainen, hukassa, jotain sellaista mitä en haluu ajatella edes. Eli oli siunaus kohdata. Mietin sitä jo silloin monta kertaa että vaikka paikka ja aika ja kaikki on niin vaikeaa niin jos en yritä ollenkaan, jään koko loppuelämän kitumaan siihen ajatukseen että jos vain olisin yrittänyt. Mutta se yrittäminen ei auttanut, mä tiedän sen. En oikeasti usko että mikään yrittäminen olis auttanut, se oli kohtaloa eikä meidän käsissä.
Mitä tarkoitat että moni asia on elämässä jo hieman sekaisin? Sanoit että tuntuu yksinäiseltä, tiedän sen tunteen, ootko onnellinen?
Mä huomaan nyt vähän sekoittavani elämääni, koska mun sydän ja ajatukset lähti jonnekin. Oon vähän hukassa nyt sen ajatuksen kanssa.
Ulkoa katsottuna elämäni näyttää olevan järjestyksessä, mutta itse tiedän ettei se kaikilta osilta ole. Mitään perinteisiä riippuvuuksia ei minulla ole, mutta jonkinasteinen lyhytnäköisyys on tuonut taloudellisia haasteita pitkäksi aikaa. Raha on vain yksi seikka, onnellisuus tulee muualta.
En ole kovin onneton, mutten onnellinenkaan nykyisessä elämäntilanteessani. Tuntuu , että on aika siirtyä eteenpäin. Samat asiat hiertää vuodesta toiseen eikä muutosta parempaan tunnu tapahtuvan. Siinäkö syy pilvien katseluun ja jonkin eteerisen haaveiluun?
Jaska
Ehkä se liittyy ikään. Tiedät että voit vielä rakentaa elämän alusta. Jos susta tuntuu siltä tee niin. Tai yritä korjata sitä mitä on. Varmasti sulla on paljon hyviä asioita. Et tiedä että näin sen mutta muistan joskus vuosia sitten kun kävelit mua vastaan. Mun ajatukset meni siitä jotenkin sekaisin, kävelin johonkin, en enää muistanut mihin olin menossa, käännyin takaisinpäin ja ajattelin etten enää osaa ajatella edes mihin menen ja sit näin että olit vielä siinä. Laskit kädestä irti ja sulle sanottiin ihan lämpimästi että mitä sä nyt. Varmasti on paljon hyvää, kun korjaat sitä.
Raha on vain pakollinen paha maailmassa eikä sitä kannata liikaa miettiä. Vapaus on suurin arvo. Ei se että kuristaa itsensä kaikkeen mahdolliseen, niin kuin kaikkien halutaan tekevän. Mä mietin monesti että ehkä olisin onnellinen jos vaan muuttaisin johonkin mökkiin ja tekisin kaiken itse, en tarvisi yhtään mitään keltään. Siis yksinkertaisempaa elämää ilman tunnetta siitä että on aina jotenkin kiinni jossain lainahelvetissä. No, yleensä olen yksin ajatusteni kanssa eikä se mitään, oon tottunut siihen.
Ajatuksia on niin vaikea selittää mutta mun on pakko yrittää edes vaikka varmaan tää kuulostaa siltä ettei siinä ole järkeä.
Luotan omaan intuitioon aika paljon. Ja se sanoo asioita. Mulla on jo vuosia ollut sellainen olo että joskus vuonna -24 mun elämä muuttuu paljon. Ajattelin aina että ehkä tulee sota. En ajattele niin enää, vaan että ehkä otetaan käyttöön jotain rakenteita joihin en halua liittyä ja mielummin muutan pois. Tunnen myös sisälläni ajatuksen siitä millaista olisi asua jossain kaukana ja jokaikisellä hengenvedolla kaivata takaisin Suomeen, niin että on sellainen jatkuva särkynyt tunne sydämessä. Tai että sydän jäi sinne.
Tunnen myös muutakin, omista lapsistaan kai aina tietää kummallisella tavalla jotain. Mä oon etenkin toisesta lapsesta tiennyt jotain siitä asti kun se on ollut olemassa. Näen jo luonteenpiirteistä että se tunne taitaa olla oikeassa. Ja kerran kesken jonkun ihan tavallisen leikkinsä lapsi totesi ihan vaan yhtäkkiä rauhallisen viileästi että miten hän aikuisena kuolee. Tottakai sellaiseen on pakko vastata että joojoo, höpöhöpö, jatka sun leikkejä. Mutta se oli ihan sama kuin miten mäkin tunnen että varmaan tapahtuu. Nää on outoja asioita.
En tiedä miten selittäisin ilman että selitän sitä mutta mulle tulee siitä mieleen Musen kappale Uprising tai jotain. Jokaisella on omat reittinsä, oma kohtalonsa. Mutta tajusin kai sit näitä asioita miettiessä kuinka ihan kaikki liittyy lopulta kaikkeen. Niin että kaikki on selvää ja sellaista kauniin tarkoituksenmukaista vaikka pitäisi aina rämpiä läpi raskaimmista soista. Tai että sillä kärsimiselläkin on tarkoitus. Lopulta.
Tuon verran osaan sitä karttaa piirtää. Meillä on kuitenkin jotain arvokasta jolla on oma paikkansa. Silleen ihmisyyttä ajatellen. Rakkaus on kaunis tunne. Joskus sitä miettii että mitä väliä millään on, eletään ja kuollaan ja siinä se oli. Mutta ehkä jos pystyy kokemaan niin vahvaa rakkautta ettei mikään pysty koskemaan siihen, on jo kokenut jotain suurta. Osoittanut ihmisen sielun syvyyden. Ja jos se kenen käsissä kaikki on haluaa vielä osoittaa miten syvä se todella on, meidät laitetaan vielä läpi ihan mistä vain.
Ihmiset saa aika paljon kaikkea kärsimystä aikaan maailmassa. Ei olla lajina mitään enkeleitä, mutta ehkä siinä on just jotain kaunista. Että kuinka syviä ne hyvät tunteet voi olla kun ne ylittää kaiken sen kärsimyksen myös.
Jotkut sanoo että ihminen rakastaa eniten lapsiaan, mutta musta se vaan kertoo siitä ettei ole kokenut muuta kovin syvällisellä tasolla. Tottakai lapsiaan rakastaa, mutta täysin eri tavalla.
No, en osaa selittää sitä sen paremmin kuin että se on suuri tunne ihmisyydessä. Halusit varmaan joskus vaan kuristaa mut ja mä todennäköisesti halusin ihan yhtä paljon kuristaa sut ja kai se on kaunista että tuntee paljon ja mitä vain ja se aina kääntyy lämpöiseksi lopulta. Se on suurempaa silloin kuin itse on. Se on tarpeeksi suurta että jos sille annetaan oma polku, se pitää kulkea. Merkityksettömät asiat kulkevat missä vain eikä määrätyillä poluilla.
Ja tää ajatus oli mun mielessä ihan kristallin kirkas. Järjellisesti se ei tuota mitään ongelmia, mutta mun sydän on niin kiinni sussa että tuottaa tuskaa.
Sähän jo myönsit että sä elät hetkessä etkä ajattele eteenpäin, niin kaikki vastuu jää mulle 😄 Tosin ehkä tää on myös sukupuoleen liittyvä asia, koska helppohan sun on miehenä elää noin, elää vain hetkessä, antaa sen lähteä käsistä ja koskea miten haluat. Et joudu ajattelemaan, että okei kohta en ylty omiin kengännauhoihini ja kuka vauvan hoitaa 😅
Se olisi oikeasti ihan kauhea sekasorto. Vaikka en missään sotkussa olisikaan niin mielelläni kuin sun kanssa siinä, niin kai mun edes pitää yrittää olla se joka ajattelee järkevästi. Näin ne kortit kai on jaettu. Kiitä mua sit myöhemmin, että ajattelin tarpeeksi pitkälle. Nyt tää kyllä vain repii sisältä.
Käytin melkein kaikki viestin merkit 😄 ... 10
Kirjoitin tähän pitkään kommenttiin pitkän kommentin, joka päätyi virhepainalluksen myötä bittiavaruuteen.
Lyhennän sen tähän: en tunnista itseäni tuosta kohtaamiskuvauksesta, vaikka se kovin tutulta vaikuttaakin. Olen hetkessä eläjä, vaikka työnkin vuoksi joudun toimimaan ennakoivasti. Osaan kuvailla tuon hetkessäelämisen kauniilla filosofiamaalauksella, vaikka totuus on yhtä yksinkertainen kuin elämän tarkoitus eräässä kirjassa: 42.
Elän ja tunnen, välillä passiivisesti, välillä taas pinnalla kuplitaan. Tasapaksu elämä syö minua hitaasti sisältä jäytämällä. Haluan elämääni naisen, jonka kanssa voi tehdä, puhua maailman halki, rakastaa ja rakastella, suuttua ja kiukuta, ja lopuksi sopia kaiken hellästi.
Sellainen sanavalmis ja touhukas emäntä on toiveissa.
Onko kaipaani sellainen? En tiedä, mutta haluan ottaa siitä selvää. Tunti tai kaksi ei siihen riitä, mutta pitkä ilta ehkä jo. Kynttilänvalossa kaksin ehkä.
Jaska, jälleen
Mä luulen, että vaikkei ihmiset tuntisi toisiaan niin silti pystyy vaistoamaan jotain. Mulle tulee välillä ihmisistä nimien perusteella sellaisia mielikuvia että tuosta pidän tai en pidä. Ja ne on yleensä aika oikeassa. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, olin jotenkin ihan ihmeissäni että mitä tapahtui ja tunteet ylikuormittui enkä oikein ymmärtänyt miksi reagoin johonkin ihmiseen niin oudosti, mutta muistan sen että sit kotona halusin tietää vain että mikä hänen nimi on. Ja muistan senkin vaikka siitä on melkein 20 vuotta että tipahdin tuolilta alas että ei voi olla, tääkin vielä. Koska se oli just se nimi joka tuntui jo valmiiksi siltä, että se oli mun sydämessä. Istuin lattialla ja mietin että en tajuu enää mistään mitään.
Jotain asioita vaan tietää etukäteen. Oon jollain tavalla varma siitä että me tullaan vielä olemaan yhdessä. Koska tuntuu sellainen erikoinen läheisyys. Niin kuin oltaisi jo tavallaan. En oikein osaa selittää, mutta luotan kyllä siihen että se tapahtuu vielä. En vain tiedä milloin eikä se omissa käsissä edes ole.
Mut eikö tasapaksu elämä ole myös ihan hyväkin? Tai ainakin tarpeellista aina välillä. Mä tykkään kyllä siitä että tunteisiin saa omaa rauhaansa, koska se niiden voimakkuus on myös kuluttavaa. Tai ehkä sä tarkoititkin juuri sitä. Että on voimakkaita tunteita ja sitten vähän lepää niiden kanssa ja taas uudestaan.
Onhan se tärkeää. Silloin pysyy yhteys toiseen, kun tunteet todella elää siinä välillä vahvasti.
Mut varo vaan mitä toivot.. 😄
mulla ainakin on joku piirre että kun suutun niin kieli irtoaa. Siis ei että sanoisin mitään kovin pahaa mutta adrenaliini tai jokin saa aikaan sen että tuntuu että aivot toimii kaks kertaa nopeammin ja tottakai suuttuneena sit tekee mieli kaataa kaikki ulos. Ei varmasti mikään positiivisin piirre, mutta itse kyllä tykkään siitä kun voi vähän ottaa kierroksia ja puhdistaa ilmaa. En kuitenkaan osaa olla pitkään vihainen ja mulla on ihan surkea pokka. Se pettää jopa siellä uskottavasti suuttuneena jos tapahtuu jotain hassua. Vahvat tunteet kääntyy aika helposti sit positiiviseksikin.
Pitkään oon ajatellut itse sitä että ehkä mun elämässä on nyt vaihe että pitää jättää sydän nukkumaan ja mennä jotain vähän raskasta polkua vaan Jumalan takia. Ja jotenkin tää kaikki että kun meet ruokakauppaan ja kuulet kuulutuksia siitä että vältä muita ihmisiä saa mut tuntemaan joka kertaa niin kuin oisin herännyt ja olis 1984. Alkaa ottaa jo pahasti hermoon. Ehkä se jotenkin lisää sitä oloa että polku menee vielä pitkäksi.
Vaikka mitään en niin paljon haluaisikaan kun istua kahdestaan siinä kynttilänvalossa 😊
Kaunista tekstiä.
Ei huono! ;) ;)
Juu, heinä suuhun ja silmät kohti pilviä ☺️
DDR- uniin....
Jos olisit hän, sanoisin että tämä on liian arvokas asia heitettäväksi hukkaan. En haluaisi olla hän, joka tekee niin. Osaan luottaa ja ehkä joskus tiedämme enemmän. Nyt pystyn vain jättämään asian tähän.
Hän tietää tästä jotain. Sen, etten ole pitkästä ajasta huolimatta unohtanut häntä, vaan että tunteeni häneen ovat vain välillä seesteisiä ja odottavat sitä avaavaa hetkeä. Toivon, että vielä löydämme sen yhteisen oikean hetken, jolloin uskallamme ottaa selvää kuinka kantava tuo pilvi on. Tässä olen, hän löytää minut kyllä. Ihan oikeassa elämässä myös.
Aamun sarastusta odotellen,
Jaska
Kauniisti kirjoitit kaipuusta ja yksinäisyyden tunteestasi. Minun oli helppo samaistua ajatuksiisi. Tuo yksinäisyyden tunne, vaikka olisi toisten seurassa, on aina seurannut minua, lapsuudesta saakka.
Aina kaivannut jotain, kaukaista melodiaa, josta ei vaan saa kiinni, joka katoaa kun sitä yrittää tavoittaa.
Ehkä hänessä, johon rakastuin, olin näkevinäni sen ihmisen, kenen seurassa en tuntisi olevani yksin. Siltä se silloin tuntui ja siksi on niin vaikeaa päästää irti, vaikka kaikesta on aikaa jo vierähtänyt.
En ole koskaan ihastunut/rakastunut helposti, siksi rakastuminen häneen yllätti kertaheitolla ja sai minut sekaisin onnesta, myöskin surusta. Suuri onni synnyttää usein myös surun tunteita, nauru ja itku eivät ole koskaan kovin kaukana toisistaan.
Sitä en tiedä voiko kukaan toinen ihminen oikeasti poistaa itsestä sitä yksinäisyyden tunnetta, en sitä tiedä.
Onko se yksinäisyys lopultakin vain kuvitelmaa, harhaa. Vai onko se niin syvällä sielussa, ettei se katoa koskaan.
Siksi ne hetket, kun joku on tullut niin lähelle, että on unohtanut yksinäisyytensä, ovat aivan erityisiä. Ne hetket eivät unohdu koskaan.
Siksi minä kaipaan sitä miestä, tulen kaipaamaan varmaan aina.
Heli
https://www.riemurasia.net/video/Joogaa/226413 ei lisättävää.
Tänään oli hiukan erilainen päivä, sillä näin hänet parin kuukauden jälkeen. Puhuimmekin, mutta tilanteesta johtuen emme mitään henkilökohtaista. Joka tapauksessa siitä jäi eräällä tavalla avaava fiilis: Nämä omat mietteeni ja sydämenmuotoiset pilveni ovat vain mieleni lumetta. Ne oikeat tunteet ovat syvemmällä, sydämessä. Vastaus kaikkeen ei ole mikään matemaattinen luku 42, vaan "Kuuntele sydäntäsi, siellä se vastaus on." Onko hän siinä ollenkaan mukana? Se jää vielä nähtäväksi.
-Jaska Jokunen, lumikasan viereltä
Sepä kiva sulle. Aika varmaan jatkaa matkaa siellä oikeassa elämässä itsekunkin.
Btw, mun tunteita ei voi katkaista tyhjiksi palasiksi. Jos voisi niin täähän olisi ihan helppoa, ei tarvisi välittää yhtään mistään. Ihan turhaan sitäkin stressasin että edes koko tää elämä yhdessä ei riitä, koska halusin myös kuolla ja saada juosta uudestaan sun syliin enkä vaan virua jossain helvetissä koska rikoin kaikki lupaukset Jumalalle ja muutakin. Enpä tajunnutkaan että tää vois olla sellainen kivan kevyt sielunkumpparisuhde jossa toinen tuntuu yhtä söpöltä ja epäsyvältä kuin kissanpentu tai muuten vaan tekee tylsänä hetkenä mieli pari kertaa panna. Niin kuin rakkaus joka ois tosi syvältä. Ja toisi ihanan rakkaudellisesti esiin kaiken mikä on syvältä.
Mä en varmaan oo tajunnut näitä asioita kun ajattelin että toinen tuntuu/on ollut/on edelleen koko mun sielun pelastus. Ihan tosi kevyt tunne tällainen..
Ainakin se tunne tuntuu liian arvokkaalta jakaa tälle paskapalstalle trollailtavaksi.
Vaikkei tää oo oikeaa elämää, mun sydämeen silti oikeasti sattuu. Mutta mitäpä se haittaisi, kyllä se kestää tutun tunteen. Koko ajanhan sattuu tää elämä.
Mä en voi ottaa oikeasti yhteyttä. Kaikki on liian sekaisin enkä tiedä mitä tehdä edes. Se varmaan ois tosi rakentavaa. Sori, kaikki on ihan sekaisin ja jumissa mut en pysty elää ilman sua. Mitä sekään muuta kuin satuttaisi.
Nähdään sit vuosikymmenten päästä. Kun tää kaikki kipu on patoutunut sydämessä niin isoksi tulvaksi, että se antaa voimaa jota meillä ei ilman tätä kipua olisi. Ehkä sieltä tulee lopulta se sielun pelastuskin, viime hetkellä.
Olet selvästi sekoittanut minut johonkin toiseen "Jaskaan", joka ei muuten ole oikeaan nimeeni päinkään.
Ikävä jos et pysty ottamaan häneen yhteyttä millään tavalla, mutta tämän palstan vaara on juuri siinä, että tunteiden noustessa pintaan voi helposti luulla/toivoa/omia jonkun tuntemattoman kirjoituksen juuri hänen tekemäkseen. Niin on käynyt minullekin, pariin kertaan. Sen tajuaminen sattui ja nolotti yhtäaikaa. Mutta sitten tajusin, että niin kävi koska tunnen aidosti. Se oli vain herätys, jolla tajusin etten itse kirjoita ja kuvittele kaikkea, vaan taustalla on aito tunne hänestä. Riittääkö se rakentamaan mitään todellista, se jää vielä nähtäväksi.
Pohdi tunteitasi ja ajatuksiasi hänestä. Kirjoita niitä itsellesi, niin huomaat onko hän sinulle vain pakotie todellisuudesta. Sellaisen luominen on inhimillistä, minäkin teen sitä välillä. Mieti miten kertoisit kaiken hänelle. Olisiko se todellakin noin miten kirjoitit siitä minulle?
Toivon, että löydät tien ottaa häneen yhteyttä, kunhan olet siihen valmis. Usko pois, huomaat sen itse. Elämä ohjaa meitä kun antaa sen tehdä niin. Ja pidät sydämesi avoimena sille. Ehkä hieman kliseisiä lauseita, mutta uskon niihin itsekin. Olen jo löytänyt karkean tasapainon omien tunteideni keinulaudan kanssa. Niin löydät vielä sinäkin.
-Jaska Jokunen-
Kiitos, onnistuit kirjoittamaan niin kauniisti tästä ärsyttävästä palstastakin, että mun mieli tyyntyi 😊 kaikki mitä sanoit on juuri niin. Ainakin tää on opettanut tuntemaan omat tunteensa ja siitä voi kyllä olla kiitollinen.
Varmasti välillä se tunne on myös pakotiekin, mutta ei aina ja se on paljon enemmän. Eipä se tunne mihinkään katoa silloinkaan kun en pakotietä tarvitse. Mietin ehkä enemmän sitä että olen hullu, mutta tuskin olen. Enemmän kyllä tuntuu siltä, että kaikki muu voi mennä sekaisin mutta se tunne pysyy.
Pidän sydämen avoimena kaikelle, myös sille yhteydelle vaikka nyt en osaa sanoa siitä mitään. Se tapahtuu mitä on tarkoitettu. Eikä nuo sun lauseet tuntuneet kliseisiltä, vaan juuri oikeilta. Olen iloinen että oot löytänyt tasapainoa, mäkin yritän 🤗
Jaska, olet todella kaunis ihminen! Tuollaisen kun saisi...saisi tuntea.
Minulle omat tunteeni syttyivät hiljakkoin ja rämmin vielä siellä tunteiden aallokoissa, joskin pää pysyy onneksi pinnalla. En tiennyt tämmöisestä, tämä tuli aivan uutena asiana minulle. Noissa sanoissa on minulle hyvin tuttua ja voin samaistua niihin hyvin. Tietysti varma täällä ei voi olla ja olettamuksia on paljon.
Tällä hetkellä on sellainen olo ja tilanne, että vaikka tunteeni ovat häneen olemassa ja mahdollisesti hänellä minua kohtaan, minulla ei ole mahdollisuutta ottaa niistä selvää. En oikein edes osaa sanoa haluanko, koska tiedän myös kaikki siihen liittyvät ongelmat, jos kaikki ei menekään hyvin.
Olen niin hänen puolellaan ja luultavasti hän on osa minua, niin paljon kaikki on vaikuttanut minuun. Tällä hetkellä kuitenkin sanoisin, että katsele avoimin mielin mahdollisuuksia. Ei tiedä kuka tai mikä tulee eteen. Se mikä on, ei häviä kuitenkaan.
Kirjoitukseni tuntuvat tutuilta vai löydät tilanteesta samaa kuin itselläsi? Siinä on eroa. Se, ettet tiedä haluatko mahdollisten seurausten vuoksi ottaa selvää tunteiden vastavuoroisuudesta ja niiden mahdollisuuksista, kertoo että välität hänestä aidosti. Et halua vain omien toiveidesi vuoksi riskeerata välejänne mahdollisten ongelmien vuoksi. Tekemällä niin estät myös itseäsi lähentymästä häneen. Kaksiteräinen miekka, eikö?
Olen itse tasapainoillut saman asian kanssa pitkään: Miten lähentyä toista oikein? Ja miten minimoida seuraukset, jos kaikki meneekin pieleen? Ilman riskiä ei silti tule mitään. Riskin ottaminen voisi sotkea välimme pahemman kerran sivuseurauksineen. Niinpä päätin kivuliaasti jäädä katselemaan ja seuraamaan niitä mahdollisuuksia, aivan kuten suosittelit. Vaikka tekee kipeää, ei haittaa. Nyt huudetaan: OOT IHANA, X! TÄSSÄ OON, ENKÄ SUA UNOHDA. PÄÄSTÄ MUT NIIN LÄHELLE KUIN USKALLAT. LUPAAN KUNNIOITTAA JA OLLA SULLE HELLÄ. TIEDÄT EHKÄ SEN, MUTTA NYT TIEDÄT VARMASTI. JA NIIN TIETÄÄ KUULIJATKIN. 😊
-Jaska-
Oliko tunteidesi kohde nainen jolla on punertavat hiukset?
Eikai J koskaan huuda?
Sehän se Jaska Jokusella on.
Ei ehkä se Schultzin Jaska, mutta tämä kyllä.
Jos muu ei auta tai asia mene muuten perille😊.
-Jaska J.
Mä päätin noiden kauniiden sanojen vuoksi ottaa vielä oikeasti yhteyttä. Jollain todellatodella kevyellä tavalla mikä ei nyt toistaiseksi voi mitään rikkoakaan. Eikä muuttaa mitään. Mietin tätä asiaa nyt vähän aikaa. Mutta päätin sen jo kyllä että jollain tavalla yritän oikeasti ainakin kertoa että vieläkin kaipaan ja varovasti mennä pienen askeleen lähemmäs. Kunhan vähän mietin asiaa.
Vastasin jo aiemmin, mutta lisään: En tietenkään todellisuudessa tekisi noin. Serenadimainen julkihuuto toimii vain siirappisissa elokuvissa, ei kahden aikuisen suhteen avauksena todellisessa maailmassa. Vaikka se niin kaunis mielikuva onkin. Uskaltaisinko kuitenkin kokeilla?🤔😉
-Jaska J-
Sellaiset muuten vaikuttaa aika yllättävillä tavoilla. Esim. jää jumiin pään sisälle, tai sydämen sisälle siten ettei varmasti ikinä pääse eroon mistään muistosta. Oon monta kertaa miettinyt että johtuuko se vaan siitä että oon niin jumissa näissä tunteissa. Mutta kyllä se varmasti johtuu muustakin 😊
Tuli mieleen vielä kun mulla ei oo ollut mitenkään uskonnollinen kasvatus ja se on ollut pitkä tie löytää. Kuten varmaan yleensäkin on, mutta muistan hyvin sen että tää on alunperinkin jotenkin herättänyt mut että en tajua mitään maailmasta. En muista enää mikä vuosi se oli, joskus kauan aikaa sitten. Pyysin Jumalalta että jos edes oot olemassa, anna joku merkki että mitä tää tunne on, onko tää edes totta. Istuin huoneessani ja arvaten mitään ei tapahtunut. Ajattelin, että no eipä ollut yllätys, antaa olla. Sit laitoin tv:n päälle ja just sillä kanavalla joka aukes ensin oli Ville Valo toivomassa sillä hetkellä jotain kappaletta. Mitä mikäkin tarkoittaa, en usko että sitä on helppo tajuta mutta tarkoitus on olemassa. Varmasti.
Kaiken tarkoitus on varmaankin ihmiskunnan vanhin filosofinen kysymys. Siihen on paljon vastauksia eri uskonnoissa ja muissa filosofisissa aatteissa. Itse olen kokenut kaiken ajatuksella "koska niin on". Nuorena mietimme kaverini kanssa onko kaikki vain suurta peliä, jossa me luulemme olevamme fyysisesti vaikka olemme vain koodia verkossa ja maailmamme suuri virtuaalikokonaisuus. Tämä oli ennen Matrix- elokuvan tekoa.
Tunteiden ja niistä johtuvien reaktioiden syyt ovat vaikeita perustella järjellä. Järki voi sanoa yhtä ja sydän toista. Niitä on turha vertailla ristiin, se on loputon oravanpyörä. Kokemuksesta tiedän. Päädyin luottamaan sydämen ääneen, ellei se ole totaalisen ristiriidassa järjen kanssa.
-Jaska Jokunen, koirankopin katon filosofi-
Tuo koodi verkossa ja muu on aika lähellä sitä mitä itsekin oon aika paljon pohtinut. En oo ollenkaan vakuuttunut siitä että fyysistä todellisuutta edes on olemassa. Joka tietty johtaa siihen kysymykseen että jos puu kaatuu metsässä kuuluuko siitä ääni. Ehkä ei. Jos kaikki onkin olemassa vain tietoisuuden vuoksi eikä fyysisesti. Peli kuvaa kyllä aika hyvin sitä miten tätä kaikkea voi mieltää. Näihin pohdintoihin saa kivasti syvyyttä lisää kun alkaa miettiä kaikkia kvanttifysiikan ilmiöitä. Nehän viittaisi siihen että kaikki valinnat on yhtäaikaa olemassa ja jokaisen valinnan jokainen seuraus on olemassa ja tiedossa. Joka on ihan järkevää jos tää kaikki on vain dataa eikä fyysisesti olemassa. Mikä myös tarkoittaa että pelin ohjaajalla on kaikkeen täysi kontrolli. Ja se viittaa selvästi Luojaan.
Mä ajattelen nykyään että tää elämä todella on testi. Ja tän jälkeen tulee vielä jotain joka on oikeampaa ja lopullista. Vaikka sitä onkin vaikea mieltää. Mutta vähän niin kuin kaksoset jotka keskustelisi mahassa ja toinen olisi ihan varma että me vielä joskus lähdetään täältä ja syödään ruokaa suulla ja nähdään jotain uskomattoman erilaista. Ja toinen olisi sitä mieltä että katso nyt ympärillesi, ei oo mitään muuta kuin tää ja ravinto tulee napaan. Todellisuuden havaitseminen on aika vaikeaa.
Sydämeen luottaminen on mun mielestä järkevää. Järkihän voi päätyä samaan tulokseen lopulta kuin sydänkin mutta huomattavan monen mutkan kautta eli vähän tehottomasti. Mutta kuitenkin. Välillä tuntuu että vain sydämen asiat oikeasti on niitä jotka kestää. Mä ainakin muutan mun mielipidettä universumista ja politiikasta ja kaikesta mahdollisesta järjellisestä koko ajan. Joka kerta kun huomaan olevani väärässä. Mutta sydämessä tunteet ei muutu. Pysyy ja pysyy niin kuin liima.
😊😊😊😊❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
😊😊😍❤🔥
Let's make it burn.
-JJ-
😊💥
Mikä sai Jaskan istumaan niityllä heinä suussaan? Oliko tuuli todella idästä?
Entä kuka on tuo salaperäinen nainen hänen mielessään?
Katso seuraava jakso.
Hmm, kyllä Jaskalla riittää tekstiä seuraavankin jaksoon.
Sen sortin roihu sisällä leimuaa, ettei sitä saa pidettyä hiljaa. Pakko purkaa ulos, ellei hän punertavahiuksinen ilmoittaudu irl minulle ja anna kertoa kaikkea silmästä silmään.
-JJ-
Höhöö eikai hän nyt tänne sitä kerro, sehan on se punatukkainen ikää 42.
Sama ajoitus.
Ei ole hänen ikänsä. Lähempänä omaani enemmän.
42 on galaktisen tietokoneen laskema kaiken tarkoitus Douglas Adamsin kirjassa Linnunradan käsikirja liftareille. Tämä knoppina, jos ei ollut tuttu. Lukeminen kannattaa aina.
-JJ-
Mä yritän luoda sellaisen höyhenen kevyen yhteyden koska en oikein tiedä mitä muutakaan nyt. Varoitan kyllä sua sit etukäteen 😊 parin viikon sisällä tai jotain.
Anna tulla vaan heti kun olet valmis. Tee se niin ettei satu, jos olenkin aivan eri Jaska kuin ketä mietit.
- Pohjoisen Jaska Jokunen-
Ei satu kehenkään. Eikä minuunkaan, koska se on nyt jonkinlainen sisäinen pakko tehdä.
Oikein. Patoamalla kaiken vain kasvatat painetta, kunnes kattila kuohuu yli. Seurauksena on vaikkapa kunnon kevättulva. Kokemusta on siitäkin...
-Jaska J-
Nyt ei tuu mitään tulvaa 😄 voi että mitä kaikkea onkaan joskus tullut kirjoitettua. Onneksi en kauheesti muista enää mitä oon naputellut. Mun kannalta parempi etten joudu muistelemaan... 😄
Viittasin tuolla tulvalla lähinnä omaan kokemukseeni. Kyseessä ei ollut kyynelten vuolas virta, vaan kaiken tunne- ja ajatuspatoutumien keväinen tulva, jossa menin virran mukana hetken. Onneksi se tapahtui ilman suurempia vahinkoja, korkeintaan tein itsestäni hieman hölmön. Se punertavahiuksinen muistanee mitä tarkoitan 💙💜.
-JJ-
No hän ei ainakaan oo ikinä tehnyt itseään mun silmissä yhtään hölmöksi. En mä osaisi edes ajatella niin. Tunteet on tunteita ja patoumat patoumia, hyvä vaan jos niitä saa purettua. Varmaan muutenkin ihmiset aina muistaa omat juttunsa kauhean negatiivisesti vaikkei muut tuntisi mitään huonoa niistä. Mulla ainakin on kaikki ihan kauniina muistoina 😊 hyvää yötä 😚
Hyvää yötä. 😊
Ihana :)
Sunnuntai- illan lumisade leijui kevyesti halki pimeän talvitaivaan. Kevyt hiutaleet laskeutuivat hangelle Jaskan eteen äänettömästi kuin tuloaan anteeksipyytäen. Jaska mietti hiljaa itsekseen mutisten: " Minäkin olen hiukan kuin nuo lumihiutaleet. Lähestyn ääneti kuin anteeksipyydelleen, etten vai aiheuttaisi ikävää häiriötä. Siksi jään aina lehdelle soittelemaan, koska minut on liian helppoa kuitata olankohautuksella tai torjua suoraan nössönä pallopää- Jaskana. Sille on tehtävä jotain. Olen mies, enkä hiiri. Boksereissa on täytettä, pakko alkaa käyttää niitä."
Jaskan posket punottivat kevyesti testosteronin virratessa suonissa. Hän oli päättänyt jättää aidan takaa tiirailut pois ja siirtyä suoraan toimintaan. Oli aika tehdä oikeita liikkeitä. No risk, no glory. No money, no honey. Huomisesta alkaen hän olisi Jokunen, Jaska Jokunen. Agentti nolla-69, oikea hienovarainen kielimies. Näette sen vielä.
-Jokunen, Jaska Jokunen, nolla-69-
Onnea matkaan mitä tuo nollakuusysi sitten liekin.
Kerro sitten kun olet pullistellut punapääsi edessä miten hän reagoi.
Ja se neljäkaksi vahingossa...
Hyvä päätös
Ai miehisen hormonin voimalla löysit tuollaista voimaa ☺ pitäiskö mun olla nyt huolissani siitä että kaikki lähtee ihan käsistä? Munhan piti olla järkevä tai edes vastuullinen. Et yhtään helpota asiaa.. ja ihan tahallasi.. 😘
En tiedä mikä bugi siinä koodissa on sun ja mun kohdalla, koska saat mut ihan raiteiltani. Se on vähän pelottavaa koska oon varma että sydän pysähtyy tai en pysty hengittämään tai muuten vain tuntuu sellaiselta mitä keho ei voi käsittää. Jos kosketaan.
Se tuntuu oudolta kun mä en pysty enää löytämään mitään kuvausta sille miltä tuntuu. Sydän lepää niin kuin ois löytänyt kotiin, mutta samalla se on ihan palasina. On rauhaa mutta tunteet palaa kuumasti.
Haluisin vaan istua silmät kiinni ja antaa tunteiden soljua kehon läpi ja ajatella muttei edes oo ikinä tilaa tai aikaa siihen.
Oonks mä liian hidas sen höyhenen kevyen yhteyden kanssa kun haluut etuilla 😄😊 yritän, yritän 😚
Eiih vidduu pallopäänä ;)))
Punapää täällä lukee posket punehtuneena Jaskan ajatuksia 😃☺️☺️☺️
Jaska on hyvä ja ottaa yhteyttä neitiin kun numerokin on tiedossa. Jaskan ei tarvii yhtään kainostella. Hyvää siitä seuraa♥️♥️♥️👩🏻🦰
Punapäitä on monia, mehukkaita ja somia.
Mutta Jaskan mielessä yksi,
hänet haluaa kesytetyksi.
Ei ehkä aito punapää,
silti luonteessa samaa,
on lievempi tuittupää,
Jaskan sydämessä lymyää.
Tiedossa on numero naisen😉.
-Jokunen, Jaska Jokunen-
Numeroista tuli mieleen että muista sit että joissain työpuhelimissa on ärsyttävä ominaisuus että ne siirtää puheluita ja viestejä muille ihmisille. Yleensä kai sen takia ettei pomon tarvitse palkata sihteeriä koska jokainen on vuorollaan täysin satunnaisesti shuffle-sihteeri. Se joka on keksinyt tuon työpuhelin-sihteeri-ohjelman vois kyllä olla pahoillaan että kaikki sihteerit jäi tarpeettomiksi. Ja puhelinvaihteen tädit. Ja sentraalisantrat vai mitä ne oli.
Odotan että avaat ”pelin”.
T. Punapää
Summissa en viestejä tulita,
tiedossa oltava vastaanottaja,
silloin voi viesti luuriin kilahtaa,
ja puna poskiin kihahtaa😊.
Punapäitä tunnen muutaman,
mutta kuka heistä on hän?
Pieni vihje auttaa Jaskaa,
viestin oikealle silloin saa.
-Jaska J-
Onko hänellä vihreät silmät?
Niissä voi nähdä merenvihreää, vaikka melkolailla ruskeat ovatkin.
-JJ-
Lähetin sulle kirjeen, et ehtinyt etuilla 😊 Sori että jouduin kaivamaan sun osoitetta esiin, en siis myöskään ole ollenkaan varma että se edes on oikea osoite. No, ainakin nimi ja ehkä kaupunkikin on oikein, saa nähdä löytääkö perille 😁 eli hae itse sun postit parin päivän päästä tai kuinka kauan postilla nykyään kestääkin. Yritin, että se näyttää ei-epäilyttävältä kirjeeltä. Eikä siis oo mikään kovin iso katastrofi jos joku muu avaa sun postit. Siinä ei lue juuri mitään. Jätin lähettäjänkin kirjoittamatta siitä syystä, mutta yritin vähän vihjata.
Tunsin itseni ihan hulluksi kun kävelin postilaatikolle, mutta joku kiva tägääjä oli sopivasti kirjoittanut postin laatikkoon "SANE", niin aattelin että kai mä sit tuohon laatikkoon voin sen kirjeen tipauttaa.
Onneks oli vaan yksi laatikko, jos olis ollut toinen jossa lukee "CRAZY" niin enpä tiedä olisinko siellä vieläkin miettimässä että kumpaan kategoriaan se kirje kuuluu 😄
Ja siis tää oli nyt ihan kevyen kevyt tönäisy, että hei oikeasti muistan ihan kaiken vielä. Mutta kevyt, koska et voi vastata siihen. Joka voi siis olla sulle parempikin 😄😊
Tiedän, että mä oon vähän hankala kaikkien yhteyksien kanssa. Oon onnistunut välttelemään somea keskimääräistä enemmän. Mietin sitäkin, että jos olisin silleen tavallisella tavalla somessa, niin ehkä se ois ihan luontevaa ja normaalia pitää sitä kautta yhteyttä jotenkin. Mutta kun en oikein ole. Ja minkä sitä ihminen luonteelleen mahtaa. Kokeilin joskus, koska tuntui että jokaikinen ihminen aina mainitsi että oon niin mystinen, että ajattelin että nyt riittää, tää mystisyys alkaa käydä vähän vanhaksi. Mutta en jaksanut sitä ja siellä muutenkin odotti aina vain jotain tuohtuneita viestejä miksen oo vastannut johonkin tapahtumakutsuun, viestiin jne. Joten oon vähän niin kuin epämystisesti liuennut sieltä.
Tunnen itseni kyllä edelleen ihan hulluksi. Koska todellisuus näyttää erilaiselta kuin miltä se tuntuu. Mutta eipä se mitään haittaa. Sisäisesti oli pakko tehdä näin ja toivottavasti ei sotke mitenkään mitään.
Häh
Siis lähetitkö
No se ois jotain
Kattotaan sano
Joo lähetin oikeesti. Ainakin johonkin osoitteeseen 😄
Se on kyllä kumma kuinka järjen todellisuus ja sydämen todellisuus on niin ristiriidassa. Mulle tuli niin vahvasti olo, että mitä oikein teen, häiritsen jotain ihmistä joka ei oikeasti enää edes muista mua. Mutta sit sydän kuitenkin sanoo jotain muuta vaikka järki kuinka pommittaisi sellaista tulkintaa todellisuudesta. No, kai se on ihan hyvä oppia sietämään sitä järjen ylirationaalista ääntä ja silti kulkea sydämen ohjaamana.
Tämän Jaskan yhteystiedot löytyy kohtalaisen helposti, jos oikea nimi ja paikkakunta on tiedossa. Mutta epäilen ettei se kirje minulle ole tulossakaan. Kukapa Jokusen Jaskalle kirjeitä lähettelisi? Vaikka sellaista kaipaavaa yllätystä toivonkin...
Ylirationaalinen järki tekee elämästä tylsää. Välillä pitää repäistä ja vaikka sanoa suoraan jollekin josta tykkää. Minäkin ajattelin tehdä niin, ihan lähiaikana. Jollekin😊
-Jaska Jokunen, nolla- 69-
Se on ihan totta 😊
En kyllä oikeastaan edes tajua miksi sen ylirationaalisen mielen mielestä on niin tärkeää olla niin kiinni siinä järjellistetyssä todellisuudessa että on niin kuin se vauva joka ei usko että mahan ulkopuolella on muuta maailmaa. Kai se on jokaisen elämänsä aikana pohdittava että luottaako silmiinsä, korviinsa, kokemuksiinsa, järkeen, sydämeen vai mihin. Oon iloinen siitä, että oon huomannut sen että sydämellä on jotain todella syvää tietoa. Oon lukenut jossain uskontokontekstissa joskus että ihmisen päätökset ja teot lähtisi sydämestä aivoihin. Kun monesti kai ajatellaan toisinpäin. Mistä sitä tietää.
Se, että tykkää toisesta ihmisestä on positiivinen asia, niin en tajua miksi sitä edes miettii niin paljon että pitäisikö sanoa vai ei.
Mä luulen kyllä että Jokusen Jaska on saanut paljon tyttöjen viestejä, mutta on vaan valikoivasti unohtanut asian 😁
Tuntui+että+mun+pitää+vielä+yrittää+selittää+mitä+ajattelen,+mutta+mä+en+osaa+selittää+tätä+niin+että+sen+voisi+edes+ymmärtää.+Mutta+yritän+edes.
Jestas mitä novelleja kirjoitat? Ootko nyt ihan varma että tuo Jaska edes sua tarkoittaa. Outoa kirjoitella noin paljon vieraalle ihmiselle.
Mä kirjoitan just niin kuin haluan. Älä lue jos sua ei kiinnosta. No mehän ei tiedetä sitä vielä koska postilaitos ei ikinä onnistu toimittamaan kirjeitä 24:ssä tunnissa.
Melkoista hulabaloota, mietti Jaska lähipäivien kehitystä.
Hän vain avasi jälleen mietteitään palstalla, nyt säikeessä on jo 70 kommenttia. Olisi mahtava, jos se oikea punertavatukkainen nainen olisi kommentoijien joukossa. Mutta luultavimmin ei. Pitää siis jatkaa näiden mietteiden rullausta kunnes jotain muutosta tapahtuu. Onko muutos sitten hyvästä? Sitä ei voi tietää, mutta se voi avata uusia näkökulmia. Näitä Jaska rullaili mielessään katselleen ulos pimeään pakkasiltaan. Onneksi täällä sisällä on lämmin. Vielä parempi olisi jos hän olisi vieressäni viltin alla lämmittämässä, huokasi Jaska hiljaa.
- Jaska Jokunen, pakkasillan ajattelija-
Toivottavasti ei liikaa hulabaloota.
Se on yks kivoimmista tunteista kun ulkona on kylmä ja voi käpertyä viltin alle 😊 mutta tuo Jaskaa lämmittävä punatukkainen en siis ainakaan ole minä, koska mun kylmät varpaat yleensä viilentää 😁 Tai se on sellainen lämpötilasekasotku missä on sekä kylmää että kuumaa.
Käytä villasukkia, niin varpaat pysyy lämpiminä.
Nainen, jolla on käsintehdyt persoonalliset villasukat, näyttää mukavasti kotoisalta. Ne sukat pehmentää vaikutelmaa aina😊.
Jos varpaat viileät, osaava mies saa ne kyllä lämpimäksi hetkessä, kaiken muun ohessa😉.
-JJ, villasukissa viilettävä nolla- 69-
Villasukat on kyllä ❤ näyttää kivasti rouheilta ja tuntuu lämpöiseltä. Mulla on sellaiset villasukantyyliset sukat, joissa on jotain pehmikettä sisällä, varsista roikkuu pari uskottavaa koristepalloa eikä ne ikinä mahtuis mihinkään kenkään sisälle. Mun neulomiset menee yleensä niin että keksin kokeilla jotain uutta neuletyyliä ja sit ku seuraavana päivänä jatkan en enää muista ollenkaan miten oon tehnyt ja meen edes takas sen kanssa yks oikein, viis nurin, eiku eiku. Pitäis tehdä kaikki aina kerralla valmiiksi niin ajatus ei katkea. Ehkä sen takia mun varpaat on kylmät.
En epäile hetkeään ettetkö saisi ihan kaikkea kuumaksi. Eikö se oo vähän niin kuin osa tätä ongelmaa.. ☺ kutian muuten niin paljon jalkapohjista että voi olla haaste saada ne ensin kiinni.
Hyvää yötä 😊
Mikä viesti tästä ketjusta on muuten poistettu? Ootko kirjoittanut jotain sääntöjen vastaista 😄
Mä en tiedä mitä tehdä tän asian kanssa...
Mietin, mietin, en keksi vastauksia.