ex VL:t pääsevät pitkälle kulttuurin saralla

Vanhoillislestadiolaisissa on todellista potentiaalia kulttuurin saralla!
Paljon syntyy taitavaa kirjailijaa ja muusikkoa, koska liikkeessä on perinteisesti luettu paljon, eikä katottu niinkään leffoja. Myös laulaminen ja musisoiminen on todella yleistä. Todella monilla vl:illä on mahdollisuudet menestyä kulttuurin saralla, jos sen tien haluaa valita.
Jos polttelee julkisuus, niin kirjoita kirja, tai ala vaikka laulamaan. Tie menestykseen on paljon lyhyempi, kuin keskivertoihmisillä.

Viime aikoina vanhoillislestadiolaisuuden piiristä onkin noussut paljon palkittuja kirjailijoita ja muusikkoja/laulajia.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olisi mainiota. Voisi aloittaa vaikka tyttö, jota on pantu 5-6 vuotiaasta teini- ikään, varmaan asiakkaita riitäisi, ja olisi autenttinen.

Äänestä
  • Taas joku paljasti tyhmyytensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas joku paljasti tyhmyytensä.

    Totta. Vellut.

    Äänestä

  • Sun älykkyysosamäärä on aika alhainen. En ole itse vl ollut enää aikoihin. Silti vaikeaa ymmärtää kaltaisiasi apinoita ja aäyttömiä yleistyksiä. Mikä on pointtisi tuolle.
    Aloitus on ihan hyvä.

    Äänestä

Uskovaisista on noussut paljon urheilijatähtiä ja musiikkitaivaan tähtiä. Tiet ovat auki heti, kun uskonsa jättää. Toisekseen moni saa nykyään loistaa myös uskovaisena. Enää meidän usko ei estä tähteyttä. On olemassa uskovaisia maailmanluokan tähtiä, jotka ovat jopa oopperassa jne. Maailmallinen musiikki on edelleen pannassa joten sillä saralla toimivat ovat lähinnä entisiä meikäläisiä. Tietynlaista löystymistä tässä on tapahtumassa, sillä näitä nykyjä monet iskelmälaulut ovat muuttuneet sallituiksi. Näistä ei tietenkään käytetä nimitystä iskelmä, koska sillä on maailmallinen kaiku. Puhutaan mieluummin ikivihreistä, tai perinteisistä lauluista.

Ja mitä tulee iskelmäsanaan, niin sehän on eri aikoina tarkoittanut vähän eri asioita.
Alkujaan iskelmällä tarkoitettiin iskevää valtavirran musiikkia, jonka tahtiin oli helppo tanssia ja se meni jalan alle. Iskelmiksi kutsuttiin kaikkea joka täytti nämä kriteerit. Iskelmä ei siis ollut varsinainen genre. Sittemmin iskelmä muuttui tarkoittamaan vanhaa tanssimusiikkia. Eli entisajan populaarimusiikkia.
Nykyisin iskelmä on alkanut taas pikkuhiljaa tarkoittamaan sitä, mitä se tarkoitti alkujaankin, eli uutta iskevää ja tempovaa musaa. Ja ne musiikit, jotka vanhetessaankin ovat mieluisia, kutsutaan ikivihreiksi.

Uskovainen voi hyvällä syyllä kuunnella ja esittää klassista musiikkia, kansanlauluja, virsiä ja siioninlauluja, sekä ikivihreitä. Eli ajan kanssa hyviksi koettuja lauluja jotka toimivat ja toimivat vuosikymmenestä toiseen. Uutta populaarimusiikkia ja liiallista rymikkyyttä kartetaan yhä. Tango on pitkälti ihan salonkikelpoista myös uskovaisilla.

Äänestä

Niin, pääsevät pitkälle vl-taustastaan HUOLIMATTA.

Äänestä
  • JA "maailma" heidät lopulta vie, eri teille ! Kaik`täällä maan päällä on omaa valintaa !
    Kunnnia ja maine ovat tärkeintä ja lopulta kaikki jää tänne,
    "Taivaassa parhaiten kiitän, kun on turmelus riisuttu."...
    Laulun, soiton, taiteen lahjaa voi käyttää monella tavalla , myös Jumalan kunniaksi !

    Äänestä

Minun tapaamani (ex?)lestadiolaiset ovat kyllä olleet todella kunnianhimoista porukkaa. Siis että tekevät paljon asioiden eteen ihan täydellisyyttä hipoen.Ja jos eksyy hiemankin kritisoimaan heidän tekojaan niin voi että sitä henk.koht ottamista. Eivätkö he kestä kritiikkiä? Liekö vl-kulttuurista opittua?

Äänestä
  • Älä yleistä. Tiedän monia vl-taustaisia rock-muusikoita jotka ovat tottuneet kritiikkiin ja ymmärtävät sitä. Kaikkia ei voi miellyttää ja toisinaan kritiikistä voi ottaa opiksikin. Riippuu, mitä itse haluaa. Todella paljon on menestyneitä muusikoita, kirjailijoita ja urheilijoitakin, joilla on vl-tausta. Osa yhä liikkeessä mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaisissa on todellista potentiaalia kulttuurin saralla!
Paljon syntyy taitavaa kirjailijaa ja muusikkoa, koska liikkeessä on perinteisesti luettu paljon, eikä katottu niinkään leffoja. Myös laulaminen ja musisoiminen on todella yleistä. Todella monilla vl:illä on mahdollisuudet menestyä kulttuurin saralla, jos sen tien haluaa valita.
Jos polttelee julkisuus, niin kirjoita kirja, tai ala vaikka laulamaan. Tie menestykseen on paljon lyhyempi, kuin keskivertoihmisillä.

Viime aikoina vanhoillislestadiolaisuuden piiristä onkin noussut paljon palkittuja kirjailijoita ja muusikkoja/laulajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu