Huolettomat juukalaiset

Anonyymi

Tämmöinen huolestuttava käyttäytymismalli pisti silmääni käydessäni Juuassa. Elikkäs, papparaiset kauppareissulla nokat vastakkain verkkaisesti edeten kaupan käytävällä, suoraan kohti tullen, eikä maskeista, puhumattakaan turvaväleistä mitään tietoa. Suoraan sanottuna kyrpii, kun noita jääräpäitä joutuu väistelemään. Kyllä maskittomia naisiakin oli, mutta ei ne sentään iholle tupanneet.

Olisiko nyt viimeinkin hyvä aika tormistautua ja alkaa ottaa jokaisen vastuu, niin itsestään kuin kanssakulkijoistaan, ettei tulisi haudanneeksi omilla toimillaan ketään ennenaikaiseen hautaan.

Eli vähintään ne vaaditut kahdenmetrin turvavälit ja maskit jokaiselle. Liikkeenhaejoittajat voisivat myös olla aktiivisempia vaatien asiakkailtaan koronavastuullisuutta ja myös ollen itse vastuullinen.

16

1080

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jospa Juukassa on liikaa asukkaita. Asukasluku laskee kun korona lakaisee.
      Mahtuu kauppaankin paremmin ja ei tarvitse kassoilla jonottaa.
      Liikenteen päästöt vähenee samoin melu.

      • Anonyymi

        Voihan se noinkin olla, kaikkihan on suhteellista. Eipä tarvitse korona kummoistakaan harvennusta Juuassa tehdä, niin ei jää jäljelle kuin muutama erakko. On nääs niin vähän asukkaita, ettei väkikatoa ehdointahdoin tarvittaisi kiihdyttää.
        Hyvin on muutoin korona saatu pidettyä suhtkoht aisoissa, mikä näyttää antavan vääränlaisen turvallisuudentunteen.

        Nyt ei ole oikea aika löysäillä, pikemminkin päinvastoin. Ihan jokaisen herpaantumatonta taistelutahtoa koronaa vastaan tarvitaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan se noinkin olla, kaikkihan on suhteellista. Eipä tarvitse korona kummoistakaan harvennusta Juuassa tehdä, niin ei jää jäljelle kuin muutama erakko. On nääs niin vähän asukkaita, ettei väkikatoa ehdointahdoin tarvittaisi kiihdyttää.
        Hyvin on muutoin korona saatu pidettyä suhtkoht aisoissa, mikä näyttää antavan vääränlaisen turvallisuudentunteen.

        Nyt ei ole oikea aika löysäillä, pikemminkin päinvastoin. Ihan jokaisen herpaantumatonta taistelutahtoa koronaa vastaan tarvitaan.

        Kerro kauppiaalle, että laittaa plakaatin seinään, missä ystävällisesti kertoo että "Hyvät asiakkaamme. Käydessänne kaupassa pitäkää kahden metrin turvaväli, käyttäkää käsidesiä, ja kasvonaamiota. Kiitos"!

        Sitten teipillä kassan eteen rajaviivat, että tälläinen väli on pidettävä.

        Voi laittaa myös lapun, että kaupassa saa olla yhtä aikaa ..... henkilöä.

        Ole topakkana kauppiaalle!
        Hän on vastuullinen, että turvavälejä pidetään.

        Mikä vätys se kauppias on?
        Ne ukot ovat vielä isompia vätyksiä!

        Kirjoita juttu lehteen, ja kerro poliiseille.
        Pyydä heitä työaikanaan tulemaan kaupan edustalle ja kuuluttamaan näistä yleisistä ohjeista, mitä tulee noudattaa pandemia-aikana.

        Se on heidän velvollisuutensa, seurata että ohjeita noudatetaan, saavat palkan siitä.


    • Anonyymi

      Juuassa ei toistaiseksi ole yhtään todettua koronatapausta joten siellä voi liikkua ihan vapaasti ilman maskia.

      • Anonyymi

        Näinhän yksi "jäärä" Ilomantsissakin pullikoi maskinkäyttöä, mutta lie mieli muuttunut kun muuntunut brittivirus läksi ärhäkästi leviämään.

        Juuri tällähetkellä ei liene todettuja tartuntoja, mutta virus tuskin kuntarajoja noudattaa. Ympäryskunnissa on jatkuvasti tartuntoja. Lisäksi ihmiset liikkuu pitkin poikin, joten kyllä maskia tulee käyttää, sekä niitä vähintään kahdenmetrin turvavälejä.

        Homma on niin, että kyllä osataan äänestää myös jaloillaan, jos ei turvallisesta asionnista ole huolehdittu. Se kun on vaan niin, että se on ihan turha pidätellä paskaa siinä vaiheessa kun pökäle on jo housuissa.


      • Anonyymi

        Tuo on totta. Juukalaisille on perinnöllinen uuninpakolla hankittu suoja koronaakin vastaan.
        Ei pysty koronat eikä ........... no olkoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän yksi "jäärä" Ilomantsissakin pullikoi maskinkäyttöä, mutta lie mieli muuttunut kun muuntunut brittivirus läksi ärhäkästi leviämään.

        Juuri tällähetkellä ei liene todettuja tartuntoja, mutta virus tuskin kuntarajoja noudattaa. Ympäryskunnissa on jatkuvasti tartuntoja. Lisäksi ihmiset liikkuu pitkin poikin, joten kyllä maskia tulee käyttää, sekä niitä vähintään kahdenmetrin turvavälejä.

        Homma on niin, että kyllä osataan äänestää myös jaloillaan, jos ei turvallisesta asionnista ole huolehdittu. Se kun on vaan niin, että se on ihan turha pidätellä paskaa siinä vaiheessa kun pökäle on jo housuissa.

        Ei ole mitään syytä tuollaiseen hysteriaan. Ihmisten pelottelusta on enemmän haittaa kuin hyötyä.


    • Anonyymi

      Ei ole kyse mistään pelottelusta, vaan ihan normaalista varotoimenpiteestä ja muiden, kuten myös itsensä suojaamisesta. Niin, ja tietenkin siitä ihan normaalista järjenkäytöstä.

      On aivan turhaa lietsoa omillatoimilla tätä tautia. Uskon ettei kukaan täydellä ymmärryksellä varustettu mene leikkimään tulitikun kanssa ruutitynnyriinkään.

      Välitetään muista ja välitetään itsestämme niin hyvin menee!

    • Anonyymi

      Varmaan olit Nurmeksessa.

    • Anonyymi

      Kyllähän papparaiset tietävät korona ohjeet, ovat vain vanhan koulukunnan kasvatteja ja omaksuneet siitä hyviä ja elämässä kantavia ohjeita kuten esim.
      Arka mies ei saa kaunista vaimoa ja kaunis nainen ei ole koskaan hyvä leipuri tai ruuanlaittaja. He kyllä myös aikojen saatossa pitivät akkansa ikeen alla, kesät paksuna ja talvet ilman kenkiä, eipä sitä kukaan vallannut. Huppupäitä he vieläkin vieroksuvat.

    • Anonyymi

      No nyt on Juuassa kahdeksas koronatartunta uusimpien tietojen mukaan!

      Eipä kannata nostella nokkaansa vielä poteroista. Rokotettukin vasta alle 5%.

    • Anonyymi

      Apsilla sama pöytä ilman maskeja. Käytävät tukitaan Tokmannilla ja pihoilla akat ei tiedä minne menossa tila- autolla. 16.00 jälkeen poijan-poromunat ajelee maastureilla perseeseen. Missä järki??

    • Anonyymi

      Se on sitten kahdeskymmenesensimmäinen ( 21. ) koronatapaus rantautunut Juukaan. Ollanhan vielä varovaisia, ettei pääse leviämään holtittomasti.

      Joensuussa runsaasti tartuntoja, ympäryskunnissa yksittäisiä.

      • Anonyymi

        Muissa kunnissa etnisyys on lähtenyt niin käsistä että ympärileikkauksia tehtiin ennätys määrä. Vedotaan että uskonto vaatii tai johonkin lakipykälää.


    • Anonyymi

      Hyvä Juuka!!!!

    • Anonyymi

      Kateellisuus ja ulkopuolisiin kohdistunut viha on viennyt tilan huollettomuudelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      78
      2011
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1052
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      722
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe